Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

  Erilaisista asetelmista

 

 

 

Ilveksellä takana viikon huili, Kerholla kiireinen alkuviikko. Joukkueet lähtevät otteluun siis melko erilaisista asetelmista. Mediassa puhutaan paljon siitä, kumpi hyötyy enemmän, huilannut ja pelivireensä kadottanut, vai ehkä hieman väsynyt mutta pelitempossa kiinni oleva joukkue? Vaikea kysymys, johon ei kukaan koskaan ole pystynyt antamaan kunnon vastausta.

Lauantaina Hakametsän jäällä nähdään pistepörssin kärkinimiä. Kerhon kaksikko Vladimir Vujtek-Antti Miettinen pitävät kahta kärkisijaa ominaan, kun Ilveksen tutkapari Viitakoski-Helminen on valloittanut sijat neljä ja viisi. Taitoa siis kentällä nähdään takuuvarmasti.

Viihdyttävää peliä

HPK pelaa yhdessä Jokereiden kanssa tällä hetkellä liigan viihdyttävintä kiekkoa. Joukkue perustaa pelaamisensa kovaan liikkeeseen ja huipputaitaviin yksilöihin. Toki joukkueella on myös selkeä puolustussysteemi, jonka eteen jokainen pelaaja tekee töitä. Joukkue on todella hyvin rakennettu. Hyökkäyksessä löytyy lukuisia ratkaisijoita (Vujtek, Miettinen, Santala, Somervuori) ja toisaalta loistavia duunareita (Rajamäki, Kucharcik, Määttänen, Savijoki). Puolustus on tasapainoinen sekoitus niinikään kiekollista taitoa (Sulku, Tuulola, Aalto) kuin myös kiekotonta osaamista (Mäkelä, Peltonen, Sicak).

Valmentaja Jukka Jalonen lupasi ensitöikseen valmennuspestin saatuaan tuoda Kerhoon uuden, aggressiivisemman ja liikkuvamman ilmeen. Työssään Jalonen on onnistunut erinomaisesti, ja HPK on kevään mestariehdokkaita. Joukkue, jossa kovan luokan ratkaisijoita löytyy yli kahden kentällisen.

HPK kärsii kahdesta merkittävästä loukkaantumisesta. Nuori tshekkimaalivahti Zdenek Smid kärsii polvivammasta, joka pitää miehen sivussa pahimmillaan koko loppukauden. Aikaisintaan joulun jälkeen mies voidaan nähdä jäällä. Toinen, vieläkin merkittävämpi poissaolija on ykkössentteri Tommi Santala. Loistavan alkukauden pelannut Santala sai luistimen terästä viillon pohkeeseen, joka ylettyi aina akillesjänteeseen saakka. Santalankin paluu kaukaloon tapahtuu vasta joulutauon jälkeen.

Ritari-legioonasta alkukauden huippuonnistujia löytyy monta. Antti Miettinen johtaa pistepörssiä ja on vahva ehdokas kevään MM-kisoihin. Suomeen palannut Vladimir Vujtek elää urallaan uutta kevättä ja esittää kaukalossa huikeaa osaamista. Eero Somervuori on nousemassa odotetulle tasolleen, Sebastian Sulku mättää maaleja hurjaan tahtiin ja junnuosasto Kasper Kenigin johdolla nostaa päätään yhä useammin.

Kauden päätteeksi Hämeenlinnassa ollaan melkoisella varmuudella tutun tilanteen edessä. Ainakin Miettinen, Santala ja Somervuori saanevat tarjouksen rapakon takaa, ja vaikea miljoonasopimuksesta ja lapsuuden unelmasta on kieltäytyä. Tämä vuosi on Hämeenlinnassa SE vuosi, kun menestystä on mahdollisuus saada. Ensi kaudeksi samantasoisen joukkueen rakentaminen on todella vaikeaa.

Levänneenä taistoon

Ilves pääsee lauantain taistoon hyvin valmistautuneena. Viime lauantaina Ilves kaatoi hyvän alun jälkeen Ässät vain vaivoin. Viikon aikana on voinut tapahtua paljon, toivottavasti hyvään suuntaan. Usein pitkään pelaamattoman joukkueen peli kärsii jonkin verran ottelun alussa. Lauantaina on kuitenkin oltava ensimmäisestä sekunnista lähtien todella hereillä, muuten Kerhon tehomiehet ratkaisevat pelin jo avauserässä.

Pelaajarintamalla on ollut hieman liikehdintää. Jari-Pekka Pajula pelaa Forssassa ainakin alkuun kolme peliä, Riku Rahikainen on Kiekko-Vantaan mukana jouluun asti. Juha Pitkämäki kävi keskiviikkona hakemassa pelituntumaa Vantaalla. Uusia loukkaantumisia ei tätä kirjoitettaessa ollut tiedossa, ja joukkue lähtenee pelikiellossa olevaa Roman Vopatia lukuun ottamatta samalla ryhmällä lauantaina kuin viikko sittenkin. Ketjukokoonpanoista ei tätä kirjoitettaessa ollut tietoa.

Miten valmennusjohto järjestelee sentteriosaston lauantaiksi, siinä mielenkiintoinen seuraamisen kohde. Helminen jatkaa ykkösessä, mutta sen jälkeen on kysymysmerkkejä. Muille keskushyökkääjän paikoille ovat tyrkyllä Miettinen, Nieminen, Hirvonen ja Koskela. Kaikki alkukauden alisuorittajia. Pelaako Veikko keskellä, kuten on jo kauan odotettu? Saako Koskela näyttöpaikan ”oikealla” pelipaikallaan sentterinä? Tippuuko Miettinen kolmoseen? Jokerikorttina voisi kysymykseen tulla myös Jesse Niinimäki. Joka tapauksessa ketjut menevät uusiksi, mielenkiintoista nähdä kuinka kaksikko Selin-Pajuoja ketjunsa järjestelevät.

Ilveksen ylivoima ei ole pyörinyt odotettuun tapaan. Joskus jo kiekon saaminen hyökkäysalueelle tuottaa tuskaa. A-P Selin lupasi Ässät-pelin jälkeen keksivänsä ylivoimaan ainakin yhden uuden kuvion. Kuvion toimivuus voi nousta lauantaina ratkaisevaan asemaan, sillä valitettavan usein nykykiekossa pelit ratkaistaan erikoistilanteissa.

Seuraa heitä!

Antti Miettinen, HPK. Lupaavin hämeenlinnalaiskasvatti yhdessä nykyään Dallasissa taaloja tienaavan Niko Kapasen kanssa. Muutenkin yhtymäkohtia Kapaseen riittää, sillä myös Antti on texasilaisseuran varaus ja nuorukaista on ehditty jo vertailemaan jopa Jere Lehtiseen. Taitolaituri, jolla on koko paketti kasassa. Vikkelä luistelija, lähtönopeus varsinkin huippuluokkaa. Taitava kuin mikä, passaa kiekkoa kavereiden lapaan vaikeimmistakin paikoista. Pelinäkemys erinomainen, näkee koko kentän ja osaa ennakoida tapahtumia.

Sebastian Sulku, HPK. Tekemässä läpimurtoa liigan pakkieliittiin. Puolustajien pistepörssissä kakkosena loistavilla tehoilla 11+7=18. Pelaa HPK:n ykkösen takana, ja paikkoja maalintekoon tulee joka pelissä. Puolustajalle loistava 20 maalin raja tulee rikkoutumaan, jos säästyy loppukauden loukkaantumatta. Hyvät esitykset liigassa on huomannut myös maajoukkuevalmentaja Hannu Aravirta, joka valitsi Sulun Ruotsin turnauksen leijonamiehistöön. Taistelee paikasta kevään MM-kisoihin.

Kimmo Vähä-Ruohola, Ilves. Neljä tehtyä maalia suhteutettuna melko pieneen, alle kymmenen minuuttia per peli olevaan jääaikaan on loistava suoritus. Todella hyvä luistelija, aiheuttaa päänvaivaa vastustajan puolustajille. Kohtuullinen laukaus, jonka parantuessa ainekset ratkaisupelaajaksi. Voimataso vielä liian alhaalla, jää mies miestä vastaan tilanteissa vielä liian usein kakkoseksi. Ansaitsisi näyttöpaikan ylempänä kuin nelosessa, voisi tuoda kakkosen peliin yllättävänkin paljon eloa ja tehoja.

Ville Hirvonen, Ilves. Hyvät otteet kautta edeltäneissä harjoituspeleissä nostivat fanien odotukset ehkä liiankin korkealle. Odotettiin takuuvarmaa pisteiden tekijää, joka tuo kolmosketjuun tehoja. Täytyy kuitenkin muistaa, että Varsa pelaa uransa ensimmäistä kautta SM-liigassa, eikä missään nimessä ole valmis kiekkoilija. Valmennusjohto on jaksanut luottaa Villeen, vaikka tehoja ei odotettuun tapaan ole tullutkaan. Hirvonen on pelannut tähän mennessä jokaisen pelin. Aloitti kauden kolmosen keskellä, nyt neloskentän sentterinä.

Taistelupari, Bruce Racine vs. Mika Pietilä

Syrjäyttäjä ja syrjäytetty. Kummallakin varmasti kovat näyttöhalut lauantaina. Kumman pää kestää?

Racinen oli tarkoitus pelata kuluva kausi Venäjällä, mutta paikalliset olot eivät miellyttäneet Raceria ja mies halusi takaisin Suomeen. Ilves oli kiinnostunut ja päätös paluusta liigaan oli Racinelle todella helppo. Pelannut kelpo pelejä Ilveksen maalinsuulla ja tuonut tiettyä varmuutta. Kommunikointi puolustuksen kanssa ei vielä parhaassa kuosissa, ja oikosulkuja sattuu vielä toisinaan. Kevättä kohden Ilveksen tärkeimpiä pelaajia, voittava maalivahti, jonka ansiosta Ilveksen mahdollisuudet nousevat pudotuspeleissä.

Pietilä teki oman päätöksen Ilveksen hankittua Bruce Racinen ja pakkasi kamppeensa ja vaihtoi seuraa vajaat sata kilometriä etelämmäksi Hämeenlinnaan. Viime kausi Ilveksessä pudotuspelejä lukuun ottamatta varsin hyvä, toi torjunnoillaan useita pisteitä joukkueelleen. Ailahtelevaisuus vaivaa, voi ratkaista pelejä kumpaankin suuntaan. Välillä maaginen, välillä rantapallokin menisi maaliin. Hyvät perustorjunnat, luokaton mailankäsittely. Ei varmasti uskonut saavansa Hämeenlinnassa ykkösvahdin asemaa näin nopeasti, Smidin loukkaantumisen vuoksi kuitenkin pelannee niin paljon kuin jaksaa.

Edellinen kohtaaminen: 6.10.01 HPK-Ilves 7-2 (1-0,4-0,2-2)

Ei kovinkaan paljon kerrottavaa, siksi surkea Ilves kentällä nähtiin. Hämeenlinnan vierailun jälkeen puolustuspeli on noussut uudelle tasolle.

Pahiten Ilvestä pyöritti nuorisoketju Miettinen-Santala-Somervuori, jonka jokainen jäsen merkkautti kolme tehopistettä. Ketju teki Kerhon maaleista viisi, kaksi muuta maalia merkattiin Olli Sillanpäälle ja Erkki Rajamäelle.

Ilveksen esitys oli hengetön, eikä positiivisia asioita voinut hyvällä tahdollakaan löytää. HPK oli joka osa-alueella valovuosia edellä, eikä Ilves päässyt missään vaiheessa otteluun kiinni. Kerhon karattua 7-0-johtoon Ilves kavensi kahdesti, maalintekijöinä Ivan Majesky ja Tony Salmelainen.

Hereillä alusta asti

Ilveksen on oltava alusta asti todella hereillä, muuten illasta tulee pitkä. Viisikkopuolustamisen on toimittavan aukottomasti, sillä luistelukilpailu A.Miettinen vastaan Smith tai Somervuori vastaan Pettinen päättyy 99 kertaa sadasta hämeenlinnalaisten eduksi. Jos luistelukilpailuun joudutaan, on odotettavissa lukuisia Ilves-jäähyjä ja sitä myöten ylivoimamaaleja. Jos viisikkopuolustus toimii, on Ilves vahvoilla.

Harvoin kentällä näkee yhtä paljon taitoa samaan aikaan kuin lauantaina Hakametsässä. Vujtek vastaan Helminen, Pietilä vastaan Racine, A.Miettinen vastaan Viitakoski. Siinä kolme paria joiden otteet ratkaisevat lauantaina hyvinkin paljon. Tule sinäkin paikan päälle ja kannusta tupsukorvat voittoon!

Mika Rosenberg

 

 

  - 

Ilves - HPK 24.11.2001


Kautta aikojen vs HPK
70 30 3 37 265-268

 

Kausi 01-02 vs HPK
1 0 0 1 2-7

 

Kuntopuntari:
Ilves: 2-1-2 13-12
HPK: 4-0-1 23-11

Ilves, 1 voitto
HPK, 1 voitto

 

Parhaat pistemiehet 01-02:
Antti Miettinen HPK 11+21=32
Vladimir Vujtek HPK 9+23=32
Vesa Viitakoski Ilves 15+12=27
Raimo Helminen Ilves 4+23=27

 

Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Eero Somervuori HPK 2+1=3
Antti Miettinen HPK 2+1=3
Tommi Santala HPK 1+2=3

 

Ilveksestä pisteputkessa:
Vesa Viitakoski 10 peliä
Raimo Helminen 2 peliä
Ivan Majeský 2 peliä

 

Lähestyviä rajapyykkejä:
Jarkko Nikander, 93 syöttöä SM-liigassa

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Roman Vopat (pelikielto), 1 ottelu
Karri Takko (hakee pelituntumaa A-nuorissa), viikko
Jani Nikko, ?

 

 

 

 

 

Sivun alkuun