Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

  Toivolan Ässät Ilveksen vieraaksi

 

 

 

Pahasta loukkaantumissumasta kärsivä Ilves haki tärkeät pisteet tiistaina Lahdesta. Neljän runkopelaajan poissaolosta huolimatta otettu makoisa voitto ei voi olla näkymättä joukkueen itseluottamuksessa sekä yleisessä ilmeessä. Ässien alkukausi on ollut odotuksiin nähden positiivinen, vaikka tiistaina 4-5-tappion Stadin kingeille kotihallissaan kärsikin. Viime vuosina Ilves on ollut Ässien pisteautomaatti, nyt tuo käytäntö on syytä heittää romukoppaan.

Hyvä alku antaa uskoa

Ässien alkukausi on ollut huomattavasti ennakoitua parempi. Viisi pistettä neljästä pelistä ja liigan kolmostila ovat varmasti kaikille kiekkoa seuraaville, Ässien joukkuetta lukuun ottamatta, iso yllätys. Edessä on silti pitkä talvi, jonka aikana pitkiin tappioputkiin ei ole varaa. Miten joukkue kokoaa itsensä muutaman tappion jälkeen, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa porilainen kiekkoyleisö on ottamassa Mika Toivolan valmentamaa Ässä-pakkaa jälleen omakseen, mistä osoituksena tiistain HIFK-pelissä Isomäen jäähallin täyttäneet runsaat 4700 silmäparia.

Ässien pelaajamateriaali ei kestä vertailua monenkaan muun liigajoukkueen kanssa. Jo legendaksi kohonnut ”porilainen hulluus” on kuitenkin ase, jonka avulla Ässät voi yllättää talven aikana vielä moneen kertaan. Kapea materiaali ei avainmiesten loukkaantumisia tule kestämään, laadukkaita paikkaajia kun ei ole varaa hankkia eikä omista junioreista ole liiemmin apuja tulossa.

Porilaisten maalia vartioivalla Scott Langkowilla on suuri vastuu Ässien menestyksestä tai menestyksettömyydestä. Hyvät harjoituspelit ja loistavan liigan alun pelannut vahti haparoi tiistaina, ja heti joukkue joutui suuriin vaikeuksiin. Ässät pystyvät taistelemaan voitosta vain ja ainoastaan maalivahtipelin ollessa hyvää, mielellään loistavaa tasoa. Kakkosvahtina lähinnä vaihtoaition luukun availuun keskittyy Lukko-kasvatti Antti Jokela.

Ässät menetti viime kauden puolustuskalustostaan neljä runkopakkia, Jukka Laamasen ja Tapio Sammalkankaan tultua Ilvekseen, Timo Willmanin karistettua Suomen pölyt muuttamalla Englantiin ja kovaotteisen Curtis Sheptakin siirryttyä Saksaan Schwenningenin joukkueeseen. Poistunutta nelikkoa korvaamaan hankittiin Ruotsin Gislavedistä saapunut porilaislähtöinen Antti Boman, Jyväskylässä viimeksi pelannut Jarkko Glad, Turusta Poriin muuttanut Pekka Kangasalusta sekä Kärpissä toissa kaudella pelannut Steve Shirreffs. Kiekollista osaamista Ässä-puolustuksesta saa hakemalla hakea. Gladin, kapteeni Pasi Peltosen ja Timo Ahmaojan on otettava iso vastuu Ässien avaus- sekä ylivoimapelaamisesta.

Porilaisjoukkueen hyökkäys on täynnä mielenkiintoisia nimiä. Joukossa on taitavia käsiä, vahvaa kaksinkamppailuvoimaa sekä kosolti vikkeliä jalkoja. Hyökkäyspäässä suurimmat odotukset kohdistuvat viime kaudella 27 tehopistettä liigassa merkkauttaneeseen Markku Tähtiseen, hyvin kautensa aloittaneeseen vikkelään Samu Wessliniin sekä tshekkisentteri Petr Sachliin. Myös Mestiksen parhaaksi hyökkääjäksi viime kaudella valitulta Tomi Pölläseltä sekä konkari Vjatsheslav Fandulilta on lupa odottaa kauden mittaan tehoja. Ässät on ollut todella epäonninen ulkomaalaisten hyökkääjähankintojensa kanssa. Kovin odotuksin Ässiin kesällä hankittu Dave Duerden loukkaantui jo ennen kauden alkua, ja miehen sopimus on purettu. Tilalle hankittu Richard Rochefort ehti pelata vajaat kaksi peliä, kunnes polvi vääntyi ja ensimmäisten arvioiden mukaan mies on sivussa ainakin kuukauden päivät. Rochefortin lisäksi Ässien joukkueesta loukkaantumisten vuoksi Ilvestä vastaan ovat sivussa olkapäätään poteva Vjatsheslav Fandul sekä puolustaja Mika Rontti.

Painetta Ässä-pakistoon

Ilves avasi piste- ja voittosaldonsa kauden toisessa pelissään, kun se haki David Nemirovskyn tehojen siivittämänä täyden pistepotin Lahden Pelicansilta. Avauserän hapuilun jälkeen Ilves oli kaksi jälkimmäistä erää kentän selkeästi parempi joukkue, luoden maalipaikkoja huomattavasti useampaankin kuin loppusaldoksi jääneeseen viiteen maaliin. Runkomiesten Kuparinen, Källarsson, Racine ja Niinimäki poissaolosta huolimatta Ilves esitti varsin mukavaa kiekkoa, eikä Pelicans kyennyt vierasjoukkuetta kuin avauserässä, jonka lahtelaiset voittivat 2-0. Tuomas Nissinen pääsi maalillaan melko vähillä töillä, voitto on aina hyvä merkintä maalivahdille, varsinkin kun kyseessä oli miehen ensimmäinen liigakoitos.

Tiistain onnistujiin Nemirovskyn ja Nissisen ohella on lisättävä jo kauden kolmannen maalinsa viimeistellyt Ville Koistinen sekä edelleen mestarillisesti peliä orkesterin johtajan tavoin peliä tekevä Raimo Helminen. Myös varmasti esiintynyt puolustajakolossi Bert Robertsson ansaitsi valmennusjohdon kehut. Kokonaisuutena Ilves pelasi Lahdessa kaksi erää hyvin, ja onneksi kahden erän pelaaminen riitti tällä kertaa täyteen pistesaaliiseen. Ilveksen liike oli tiistaina paljon parempaa kuin viikko sitten Tapparaa vastaan, joukkue oli selkeästi tuore, eikä viikon pelitauosta suurta haittaa ensimmäisen erän nukkumista lukuun ottamatta näyttänyt olevan.

Torstaina vastaan asettuva Ässät on hyvin paljon Ilveksen kaltainen joukkue, joskin porilaisten pelaajamateriaali on pari pykälää heikompaa kuin Ilveksen. Porilaisten valmentaja Mika Toivola perustaa pelinsä jo Jyväskylän ajoiltaan tuttuihin asioihin, hyvään liikkeeseen ja tiukkaan viisikkopuolustamiseen. Joukkueiden kahdessa ennen liigakautta pelaamassa harjoituspelissä Ässien liike oli selkeästi Ilvestä parempaa, ja torstaina Ilveksen onkin kyettävä vastaamaan samalla mitalla.

Mihin Ilveksen on torstaina iskettävä? Ilman muuta Ässien kankeaan ja kädettömään pakistoon. Ilveksen vikkelät hyökkääjät pitävät halutessaan Ässä-puolustusta nopeilla suunnanmuutoksilla, jättösyöteillä ja hyvällä kulmapelaamisella pilkkanaan, jonka seurauksena Ässät joutuvat rikkomaan. Ilveksen on kyettävä torstaina nopeaan suunnanmuutospelaamiseen, jottei hyvin kurinalaisesti puolustavat Ässä-hyökkääjät ehdi puolustajiensa apuun. Jos Ilveksen avauspeli on hidasta, syötöt menevät pysähtyneille hyökkääjille Ässä-sumpun keskelle, ja jos Ässä-pakkeja ei päästä haastamaan vauhdilla, voi illasta tulla yllättävänkin pitkä.

Joka tapauksessa Ilves lähtee torstain kamppailuun ennakkosuosikkina, niin selkeästi parempi pelaajamateriaali sillä tällä hetkellä loukkaantumisista huolimatta on kasassa. Tomi Källarsson on varmuudella poissa, kun taas Mikko Kuparisen, Jesse Niinimäen ja Bruce Racinen pelaaminen selviää vasta pelipäivänä. Ylläpito tiedottaa kokoonpanosta heti kun sen itselleen torstaina saa.

Seuraa heitä!

Scott Langkow, Ässät. Tiistaina Helsingin IFK:ta vastaan haparoiden pelannut ja maalilta vaihdettu kanukkivahti on Ässien tärkein yksittäinen pelaaja. Hyvän pelin pelaamalla oma joukkue pystyy taistelemaan pisteistä, hiukankin heikommalla esityksellä vastustaja karkaa. Heiveröisen pakiston takana laukauksia tulee yleensä 30/peli, joten työntäyteinen liigatalvi miehellä on edessä.

Petr Sachl, Ässät. Porilaisten sisäisen pistepörssin kakkospaikkaa tehoilla 3+2=5 pitävä tshekkihyökkääjä on osoittanut olevansa oiva vahvistus loukkaantumisista kärsivälle Ässä-hyökkäykselle. Melko isokokoinen (185/90) sentteri on panoksellaan helpottanut kovin odotuksin kauteen lähteneen Markku Tähtisen urakkaa. Nuoren Tähtisen hieman vielä hakiessa itseään on Sachl soittanut porilaishyökkäyksen ensimmäistä viulua liigan alkumetreillä. Tuomas Nissinen, Ilves. Ensimmäinen liigapeli, ensimmäinen voitto. 19 kertaa kiekon eteen Lahdessa venynyt nuorukainen osoitti, ettei Ilves tällä kaudella maalivahtipeliin tule kaatumaan. Vastuuvahdin raskasta taakkaa Tuomas tuskin jaksaisi kantaa, ja onkin toivottavaa, että nivusvammasta kärsivä Bruce Racine olisi pian pelikunnossa. Hätäilyyn Racinen peluuttamisen kanssa ei silti ole syytä, sen Nissinen Lahdessa näytti.

David Nemirovsky, Ilves. Kovaakin kritiikkiä löysän näköisesti pelaamistaan harjoitusotteluista vaativilta faneilta saanut Nemo osoitti puheet kauden flopista ennenaikaisiksi. Kolme maalia ja yksi syöttö Pelicansia vastaan hiljentänee epäilevät tuomaat hetkeksi. Samalla odotukset fanien keskuudessa tosin kasvavat suuriksi. Viime kaudella 1,5 pinnaa per matsi saalistanut Nemo tulee ilman loukkaantumisia roikkumaan liigan pistepörssin kärkipaikoilla koko kauden, mutta viimekautiseen pistetahtiin mies tuskin yltää, niin hyvin vastustajat miehen metkut jo tuntevat.

Mika Rosenberg

 

 

  - 

Ilves - Ässät 26.9.2002

Ilveksen viimeisin voitto Ässistä Tampereella:
Ilves-Ässät 2-1, 5.3.2002


Kautta aikojen vs Ässät
138 69 15 54 554-501

 

Kausi 01-02 vs Ässät
6 2 1 3 15-21

 

Kuntopuntari:
Ilves 1-0-1 8-8
Ässät 2-0-2 16-14

Ilves, 1 voitto
Ässät, 1 tappio

 

Parhaat pistemiehet 02-03:
Samu Wesslin Ässät 4+2=5
Petr Sachl Ässät 3+2=5
David Nemirovsky Ilves 3+1=4
Ville Koistinen Ilves 3+0=3
Steve Shirrefs Ässät 2+1=3
Antti Bruun Ilves 0+3=3

 

Ilveksestä pisteputkessa:
Antti Bruun 2 peliä
Ville Koistinen 2 peliä
Petr Vala 2 peliä
Lubomir Korhon 2 peliä

 

Lähestyviä rajapyykkejä:
Bruce Racine, 99. liigaottelu
Jukka Laamanen, 99. liigaottelu
Timo Peltomaa, 91 maalia

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Jesse Niinimäki (reisi)
Tomi Källarsson (murtunut solisluu), 4-6 viikkoa
Mikko Kuparinen (nilkkatulehdus)
Bruce Racine (nivunen)

 

 

 

 

 

Sivun alkuun