Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

  Paikallispeli lopettaa joulurauhan

 

 

 

Tuskin ovat kinkut ja perunalaatikot ehtineet vatsoissa sulamaan, kun tamperelaisille jääkiekon ystäville tarjotaan jännitysnäytelmä parhaasta päästä. Vuoden viimeinen paikallispeli pelataan torstaina, jolloin liigan kärkipaikkaa hallitsevan Tapparan on vuoro isännöidä pimeään kaamokseen ajautunutta Ilvestä.

Vakuuttavaa hallintaa

Tappara on ollut juuri niin vahva, kuin ennen kautta ennakoitiinkin. Kirvesrinnat eivät ole esittäneet vielä mitään erikoista huippukiekkoa kuin harvoin, mutta silti joukkue jyrää vastustamattomasti kohti runkosarjan voittoa.

Joukkueen materiaali on todella kova, ja erityisesti tasainen. Kaksi tasavahvaa ratkaisijakenttää ovat aivan liigan kärkeä, ja kun kaksi muutakin ketjua pystyvät muuhunkin kuin pystypainiin, on vaikea uskoa Tapparan luisuvan alamäkeen. Tutkaparit J.Ojanen-Hassinen ja Barkov-Tarvainen ovat kummatkin liigan viiden parhaan parivaljakon joukossa. Vain Ilveksen Helminen-Viitakoski ja HPK:n Miettinen-Somervuori yltävät samalle tasolle.

Tapparan puolustuspeli on huippuluokkaa. Viisikkopuolustus toimii samalla tavalla kuin Ilveksen puolustaminen viime kaudella. Laukauksia kohti Draperia tulee vähän, ja nekin parhaan maalintekosektorin ulkopuolelta. Ylivoimahyökkäyksistä Tapparaa vastaan on turha unelmoida, niin kurinalaisesti jokainen viisikko hommansa laatikossa hoitaa.

Tauon jälkeisen pelit ovat aina arvaamattomia, ja nyt kun tauon jälkeen on heti paikalliskamppailu, vaikeuttaa se vielä normaalia enemmän lopputuloksen arviointia. On helppo arvata, että Tappara harjoittelee juuri nyt kovaa, sillä loistavat otteet ovat turvanneet sille hyvät lähtöpaikat liigan loppusuoralle. Tapparan ehdoton tavoite on kuitenkin vasta pitkällä keväässä, eikä muutamalla tappiolla tässä vaiheessa kautta ole joukkueelle mitään merkitystä. Ilves taasen on aivan toisenlaisessa tilanteessa, sillä pelin on kuljettava heti tauon jälkeen, muuten pudotuspelipaikka karkaa liian kauaksi.

Yksi suunta

Kärppä-ennakossa pyysin Ilveksen joukkueelta joululahjaa meille faneille, mutta joukkue päätti antaakin sen vierasjoukkueelle. Luokattoman esityksen jälkeen numerot kirjattiin vierasjoukkue Kärppien hyväksi 9-0, ja fanien toimesta vaadittiin päitä vadille. Bruce Racine piti heittää pois, valmentajat piti heittää pois, puolustus piti vaihtaa, oikeastaan ainoastaan Helmisen johtama ykkönen sai faneilta edes jonkinlaisen synninpäästön.

Missä mennään nyt, kun joulu on vietetty, ja edessä on liigan loppusuora? Bruce Racine jatkaa maalilla. A-P Selin ja Juha Pajuoja jatkavat valmennusvastuussa. Ainoa muutos on Hermeksestä testissä olevan Kalle Mattilan saapuminen testiin. Ja hyvä niin. Vihdoinkin Ilveksessä tehdään töitä pitkäjänteisesti ja taloudelliset seikat huomioon ottaen. Kuten kaikki ovat varmasti Veijareita ja virtuooseja-kirjasta lukeneet, on Ilveksessä näissä asioissa tehty suuri määrä tyhmiä ja hätiköityjä päätöksiä. Risto Jalon luotsaama Ilves-laiva kulkee nyt oikeaan suuntaan, välttäen karikot paremmin kuin Viking Isabella. Fanit odottavat vahvistuksia, eikä siinä ole mitään väärää. Siirtoaikaa on kuitenkin jäljellä vielä runsaasti, ja Ilves on varmasti koko ajan hereillä mahdollisten uusien pelaajien suhteen.

Ilveksellä on koossa ryhmä, joka pystyy huomattavasti parempaa kuin mitä se viime aikoina on esittänyt. Kärppä-peli on luku sinänsä, mutta muuten Ilves on taistellut varsin hyvin jokaisessa pelissä. Henkinen kipsi on tällä hetkellä kova, toivottavasti joulu on tarjonnut jokaiselle pelaajalle hetken aikaa rauhoittua ja ladata akkuja.

Paikallispeliin Ilves lähtee ilman kuuden pelin pelikieltoa kärsivää Matt Smithiä. Kaikki muut ovat pelikelpoisia ja valmiina osoittamaan olevansa fanien kannustuksen arvoisia. Yhtään pelaajaa ei ole mukana edes nuorten MM-kisoissa, joten Ilves pääsee iskemään miltei parhaalla mahdollisella ryhmällä. Joulutauolla testissä ollut Kalle Mattila on tehnyt vaikutuksen valmennusjohtoon, eikä olisi mikään suuri yllätys, vaikka Kalle Ilves-paidassa torstaina debytoisikin. Jos ei torstaina, niin melkoisella todennäköisyydellä tulevalla kaudella.

Seuraa heitä!

Tom Draper, Tappara. Heikon viime kauden jälkeen päässyt totuttuun huippuvireeseen. Ei tosin joudu loistavasti puolustavan joukkueen takana tositestiin kuin harvoin, torjuntamäärä jää usein kahdenkymmenen hujakoille. Onnistunut hankinta, todellinen voittava maalivahti, jollaista Ilveskin Bruce Racinesta odottaa.

Marko Mäkinen, Tappara. Tuskin löytyy Ilves-fania, joka ihailee jääkiekkoilijaa nimeltä Marko Mäkinen. Tuskin löytyy Tappara-fania, joka ei pidä jääkiekkoilijaa nimeltä Marko Mäkinen liigan parhaana omalla alallaan. Muutama vuosi sitten samankaltainen tilanne oli Mika Arvajan kohdalla. Ilves-fanit ihailivat ja tapparalaiset vihasivat. Mäkinen on joukkueelleen huipputärkeä mies, jonka maalijyvä on löytynyt tällä kaudella varsin hyvin. Todellinen play off -pelaaja.

Bruce Racine, Ilves. Moni ennakoi katastrofaalisen Kärpät-pelin olleen Racerin viimeinen Ilves-paidassa. Johto osoitti kuitenkin luottavansa miehen taitoihin eikä tehnyt hätiköityä ja kallista päätöstä vaihtaa jälleen maalivahtia. Racine on ollut heikko nimenomaan Hakametsässä, jota uusi Ilves-vahti ei tunne vielä kodikseen. Paineet ovat valtavat, sillä fanit eivät ole liiemmin tukea miehelle antaneet. Nollapeli Tapparaa vastaan torstaina saattaisi hieman lieventää fanienkin näkökantoja…

Teemu Jääskeläinen, Ilves. Nuori Ilves-puolustaja, jonka vastuu kasvaa Matt Smithin poissa ollessa. Ilves pelannee ainakin näillä näkyvin kuudella puolustajalla, ja näin ollen Jääskeläinenkin saa huomattavasti enemmän peliaikaa kuin alkukaudella, jolloin mies on ollut yleensä seitsemäs puolustaja. Joutuu heti pahimpaan mahdolliseen paikkaan, kun kookkaat mäkiset ja kukit laittavan juniorin kovaan testiin.

Taistelupari, Raimo Helminen vs. Janne Ojanen

Kaupungin ykkössentterit. Kaksikko, joka jakaa Tampereen samalla tapaa kuin Ilves ja Tappara.

Raimo Helminen matkaa kahden kuukauden päästä uransa kuudensiin olympialaisiin tehden samalla kansainvälistä olympiahistoriaa. Edelleen liigan parhaimmistoa, Olli Mustosen sanoin Viimeinen Virtuoosi. Koko kauden Ilveksen ja Tapparan fanit ovat vertailleet kaksikkoa Helminen-Ojanen, ja hakeneet syitä, miksi oma suosikki pitäisi maajoukkueessa nähdä. Aravirran hyvät kokemukset Helmisestä ratkaisivat maajoukkuepaikan jälleen Raipen hyväksi, peliesityksien perusteella selvää eroa Ojasen puolesta kun ei löytynyt.

Janne Ojanen on ainoa suomalainen, jolla on sekä nuorten että aikuisten sarjan maailmanmestaruus taskussaan. Tapparan kautta aikojen paras sentteri, tällä hetkellä ehkä parempi kuin koskaan. Muodostaa yhdessä Jani Hassisen kanssa yhden liigan tehokkaimmista tutkapareista. Ei taaskaan saavuttanut maajoukkueluotsi Aravirran suosiota, ja tippui pois Salt Lake Cityn kisakoneesta. MM-kisoissa jos haluaa, motivaatio pompottelun jälkeen kyseenalainen.

Kinkunsulattelua

Joulurauha on tipotiessään, kun paikalliskilpailijat sulattelevat loput jouluruoat tärkeässä paikalliskamppailussa. Tappara lähtee peliin selkeääkin selkeämpänä suosikkina, sillä Ilveksen taukoa edeltäneet otteet eivät suuria lupaile. Nyt on Ilveksenkin aika jälleen herätä talviunilta taistelemaan Tampereen herruudesta.

Mika Rosenberg

 

 

  - 

Tappara - Ilves 27.12.2001


Kautta aikojen vs Tappara
166 63 31 72 600-619

 

Kausi 01-02 vs Tappara
4 1 0 3 10-14

 

Kuntopuntari:
Ilves: 1-0-4 10-22
Tappara: 4-0-1 17-9

Ilves, 3 tappiota
Tappara, 1 voitto

 

Parhaat pistemiehet 01-02:
Janne Ojanen Tappara 12+22=34
Vesa Viitakoski Ilves 19+13=32
Raimo Helminen Ilves 4+26=30
Jussi Tarvainen Tappara 13+14=27

 

Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Vesa Viitakoski Ilves 3+3=6
Jani Hassinen Tappara 2+3=5
Raimo Helminen Ilves 1+4=5
Marko Ojanen Tappara 2+2=4
Mikko Luoma Tappara 2+2=4

 

Ilveksestä pisteputkessa:
--

 

Lähestyviä rajapyykkejä:
Mika Nieminen, 397. ottelu
Juha Pitkämäki, 95. ottelu
Antti Bruun, 93. ottelu
Jarkko Nikander, 93 syöttöä
Tommi Miettinen, 192 tehopistettä
Raimo Helminen, 290 syöttöpistettä

Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Jani Nikko
Matt Smith (pelikielto, 6 peliä)

 

 

 

 

 

Sivun alkuun