|
Ilves matkaa torstaina hyvään vireeseen päässeen Oulun Kärppien vieraaksi. Raksilan hallissa kaukalo on liigan suurin, ja liike tai sen puute on todella tärkeässä roolissa. Taaskaan Ilveksen ei kannata lähteä mukaan luistelukilpailuun vikkeliä laitureita vastaan vaan pyrkiä tukkimaan keskialue tiiviisti.
Kokenut kaarti heräämässä
Kärppien alkukausi oli vaikea. Seitsemästä ensimmäisestä pelistä Kärppä-lauma saalisti vain kaksi pistettä. Sittemmin joukkue on osoittanut lupaavia otteita ja ennen torstain kamppailua alla on neljä peräkkäistä voitettua peliä. Viimeksi tiistaina Kärpät haki kaksi pistettä Lappeenrannasta maalein 4-1.
Syy alkukauden taaperrukseen löytyy kokeneesta kaartista. Nimet Palsola, Pirjetä, Laukkanen, Potaitshuk ja Lievers näkyivät liian harvoin tilastomiesten kirjoissa. Nyt miehet ovat heränneet, tehopisteitä tulee ja samalla Kärpät on kerännyt pisteitä tasaiseen tahtiin. Viime kauden liigakomeetta Palsola oli alkukauden aivan jäässä, mutta kahdessa edellisessä pelissä tehdyt neljä maalia osoittavat taitojen olevan tallella.
Yksi merkittävä syy Kärppien nousuun löytyy maalinsuulta. Markus Korhonen ei vakuuttanut alkukaudella, ja Juha Junno päätti hankkia uuden ykkösmaalivahdin. Valinta osui Tim Thomasiin, joka on tuonut varmuutta oululaisten maalinsuulle. Lisäksi Thomasin tulo on herättänyt myös Korhosen pelaamaan, ja nyt Kärpillä onkin loistava maalivahtitilanne, sillä koska tahansa voi laittaa kumman tahansa tolppien väliin tason laskematta.
Kärpät perustaa pelinsä etenkin kotikaukalossa, Raksilan ”lentokentällä”, kovaan liikkeeseen ja aktiiviseen karvaamiseen. Isossa kaukalossa vikkelät laiturit nousevat arvoonsa ja taitaville pelaajille jää enemmän aikaa ja tilaa pyörittää peliä. Tämän luulisi sopivan myös Ilveksen ykköskentälle, josta löytyy liigan nopeimmat jalat ja pehmeimmän kädet, näin siis ainakin keltavihreiden lasien takaa katsottuna. Oulu on Turun ohella ainoa paikka, missä voi tänä päivänä nähdä ”oikeaa” jääkiekkoa. Iso kenttä ja paljon tilaa, henkilökohtaista taitoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Valitettavan harvoin kyseisiä asioita näkee Hakametsässä.
Tyhmät jäähyt pois
Yksi piste tiistain Rauman vierailulta oli kohtuullinen suoritus, mutta vähemmän kuin odotettiin ja mihin olisi ollut mahdollisuudet. Ilves menetti hyvän otteensa turhiin ja tyhmiinkin jäähyihin, ja oli lopussa jopa jäädä pisteittä Lukon pelatessa varsinaisen peliajan loppuhetket ylivoimalla. Yhdeksän alivoimaa ja yksi päästetty maali ei ole kovinkaan huono suoritus, mutta useampi muu joukkue rankaisee huomattavasti useammin.
Jatketaan edelleen erikoistilanteilla. Oma ylivoimapelaaminen ei kulje vieläkään. Alkukaudella tuhoisaa jälkeä tehnyt ykkösylivoima on jäässä, eikä kakkosenkaan pyöritys tuota maaleja. Nykykiekossa ylivoimapelaaminen on yksi tärkeimmistä asioista, joilla selvitetään joukkueiden paremmuusjärjestystä. Tällä hetkellä Ilveksen ylivoima on heikkoa. Ykkösnyrkin kuvion tuntee jokainen liigajoukkue, ja Jani Nikon puuttuminen viivasta syö sekin tehoja. Liian harvoin ylivoima päättyy laukaukseen. Usein painostus päättyy vastustajan
syötönkatkoon ja helppoon purkukiekkoon.
Hyökkäysketjut elävät jatkuvasti. Tiistaina Kimmo Vähä-Ruohola oli saanut ansaitun komennuksen kakkosen laitaan, ja mies väläyttelikin osaamistaan muutamaan otteeseen. Oliver Setzinger pelasi yhdessä Mika Niemisen ja Roman Vopatin kanssa, mutta mitään ihmeellistä, Ollin maalia lukuun ottamatta, kolmikko ei esittänyt. Ykkösenkin tehot ovat hieman hukassa, mutta vartiointikin on kovaa. Kärkipään joukkueissa nousee aina uusia ratkaisijoita, kun ykkösketjun tehot vartioidaan nollaan, näin ei Ilveksessä valitettavasti vielä tapahdu.
Torstain peli on erittäin tärkeä. Neljän pisteen kamppailu, josta pistekin olisi hyvä suoritus. Kärpät on löytänyt hyvän pelivireen ja kokeneet pelimiehet ovat alkaneet ratkoa pelejä. Ilveksellä on edessä vaikea ilta, mutta nappipelillä kummankin jaossa olevan pisteen tuominen Tampereelle on täysin mahdollista.
Seuraa heitä!
Tim Thomas, Kärpät. HIFK:ssa Suomen mestaruuden voittanut Thomas palasi kesken kauden Suomeen ja SM-liigaan. Thomas on NHL-seura Boston Bruinsin kirjoilla, ja mahdollista on, että mies lähtee kesken kauden takaisin jos Bruins niin haluaa. Thomas tiedetään varmaksi torjujaksi, jonka reaktiot ovat huippuluokkaa. Pohjoisamerikkalaiseen tyyliin mailapeli on kunnossa. Ei ole saavuttanut Oulussa aivan omaa tasoaan, ja on joutunut huilaamaan polvileikkauksen jäljltä Markus Korhosen hikoillessa maalin suulla.
Joni Pitkänen, Kärpät. Oululaisen kiekkoilun suurin lupaus. Verrattu jopa Reksa Ruotsalaiseen, vaikka on isokokoisempi kuin Suomen kaikkien aikojen paras puolustaja. Ruotsalainen on nyt Kärppien kakkosvalmentaja, ja pystyy varmasti antamaan Pitkäselle hyviä neuvoja. Nuori puolustaja saalistanut loistavan määrän pisteitä ja pelannut muutenkin hyvän alkukauden. Kantoi hetken aikaa jopa kultaista kypärään merkkinä joukkueen sisäisen pistepörssin kärkipaikasta.
Oliver Setzinger, Ilves. Tiistaina Raumalla uransa ensimmäisen SM-liigamaalin tehneeltä Setzingeriltä on lupa odottaa tehoja jatkossakin. Vaasan Sportissa vieraillessaan Olli soitti kykenevänsä ratkaisijaksi. Toki aikaa ja tilaa ratkaisuille liigassa on vähemmän. Tiistaina Olli pelasi kolmosen laidassa yhdessä Roman Vopatin ja Mika Niemisen kanssa. Kyseisten herrojen kanssa pisteitä on kerryttävä tasaiseen tahtiin, muuten uusi mies on takana valmiina antamaan näyttöjä.
Bruce Racine, Ilves. Surullisen HPK-pelin jälkeen Racer oli kerännyt itsensä hyvin Lukko-peliin. Monet odottivat Juha Pitkämäen torjuvan Raumalla, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä ratkaisu peluuttaa edelleen Racinea oli hyvä. Liian usein myös Ilveksessä on tehty liian hätäisiä ratkaisuja huonosti menneen yksittäisen pelin jälkeen. Eikä Racine lauantainakaan kovinkaan huonosti torjunut, kaksi lapsusta vain maksoivat pisteet. Tiistaina Racer kuitenkin osoitti olevansa ammattimies.
Taistelupari, Tommi Miettinen vs. Sakari Palsola
Joukkueiden kakkossentterit, joilta odotetaan paljon enemmän kuin mitä alkukaudella on nähty.
Tommi Miettinen on ollut oikeastaan koko alkukauden fanien hampaissa. Totta onkin, ettei Toma ole päässyt omalle tasolleen ja tiedostaa asian varmasti itsekin. Minäminäminä-vaihde jää edelleen liian usein päälle, ja tuloksena on vaarallisia kiekon menetyksiä ja vastustajan ylivoimahyökkäyksiä. Parhaimmillaan Toma on todella hyvä, selkeää maajoukkuetasoa. Henkilökohtaisesti parhaiten mieleen on jäänyt viime kevään pudotuspeleissä 5. puolivälierässä HIFK:ta vastaan tehty vahva nousu ja syöttö, jonka Antti Bruun jatkoi verkon perukoille. Samanlaisia väläyksiä nähdään turhan harvoin.
Sakari Palsola oli viime kauden liigakomeetta. Maajoukkueeseenkin noussut keskushyökkääjä pelasi vahvan kauden ja saman tahdin odotettiin jatkuvan myös kuluvalla kaudella. Alku oli kuitenkin Palsolalle, kuten koko joukkueellekin todella tuskainen. Pikku hiljaa joukkueen peli alkoi luistaa ja samoihin aikoihin Palsolan tehot alkoivat löytyä. Nyt mies on jälleen hyvässä vedossa ja tehopisteitä kertyy mukavaan tahtiin. Vahva vääntäjä, pelinluku erinomaista.
Edelinen kohtaaminen: 4.10.01 Ilves-Kärpät 2-3 (1-1,1-1,0-1)
Hakametsässä nähtiin tasainen kamppailu jonka päätteeksi vilkaistiin tulostaululle ja huomattiin pisteiden matkaavan Ouluun.
Ilves hallitsi selkeästi avauserää, mutta maalinteon aloitti Kärpät. Joni Pitkänen syötti kiekon päädyssä Andrei Potaichukille, joka heitti pelivälineen heti maalin eteen. Tämän jälkeen kiekko kimposi onnekkaasti Ilves-pakin luistimesta suoraan Juha-Pekka Haatajan mailan lapaan. Haataja oli nokikkain Mika Pietilän kanssa ja sai harhautettua tämän jäihin ennen kiekon laittamista tyhjään reppuun. Ilvekse tasoitus tuli vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin. Antti Bruun nosti kiekon kohti maalia, ja kiekko kimposi Kärppä-pelaajasta Raimo Helmiselle, jolla oli helppo työ laittaa kiekko varkkoon.
Toista erää hallitsi hienokseltaan Kärpät. Erää oli pelattu kahdeksan minuuttia, kun Kärpät meni jälleen johtoon. Topi Jaakola laukoi voitetun hyökkäyspään aloituksen jälkeen ja Jussi Jokinen ohjasi kiekon maalin edestä tolppaan. Ilves-yleisön helpotuksen huokaus jäi lyhytaikaiseksi, sillä tolpasta kimmonneeseen kiekkoon ehti ensimmäisenä Janne Pesonen, joka laittoi lätkän tyhjään maaliin ja näin numerot olivat 2-1 vieraille. Erän viimeinen minuutti toi sitten hieman valoa Ilves-leiriin, kun Ilves onnistui tasoittamaan pelin. Jani Nikko tykitti viivalta Raimo Helmisen aloitusvoiton jälkeen ja kiekko kimposi samaan tyyliin kuin Ilveksen avausmaalissa suoraan seuraavalla tupsukorvalle eli Antti Bruunille. Bruun ei epäröinyt hetkeäkään, vaan sivalsi pikkumustan tyhjään verkkoon.
Ottelun ratkaisuksi muodostui Jari Laukkasen ohjausmaali kun kolmatta erää oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia. Ilvekselle tarjottiin vielä tasoitusta rangaistuslaukauksen muodossa, mutta ampumaan asettunut Mika Nieminen ei onnistunut yllättämään Kärppä-vahti Markus Korhosta ja näin ollen kaksi pistettä matkasi Kärppien mukana Ouluun.
Neljän pisteen peli
Voittamalla torstaina Kärpät nousee tasapisteisiin Ilveksen kanssa, kun taas Ilveksen voittaessa ero venähtää neljään pisteeseen. Edessä siis todella tärkeä peli. Kärpät on kovassa vireessä, ja Ilves alamaissa. Paljoa Oulun vierailulta ainakaan minä henkilökohtaisesti uskalla odottaa, mutta kaikki mahdollisuudet pisteisiin Ilveksellä on. Turhat jäähyt pois ja ylivoimista ratkaisu, siinä resepti Oulun-matkalle.
Mika Rosenberg |
|
- 
Kärpät - Ilves 29.11.2001
Kautta aikojen vs Kärpät
57 26 3 28 263-240
Kausi 01-02 vs Kärpät
1 0 0 1 2-3
Kuntopuntari:
Ilves: 1-1-3 9-12
Kärpät: 4-0-1 19-14
Ilves, 2 ilman voittoa
Kärpät, 4 voittoa
Parhaat pistemiehet 01-02:
Vesa Viitakoski Ilves 15+12=27
Raimo Helminen Ilves 4+23=27
Lasse Pirjetä Kärpät 5+14=17
Andrei Potaitshuk Kärpät 7+8=14
Parhaat pistemiehet keskinäisissä peleissä 01-02:
Raimo Helminen Ilves 1+1=2
Antti Bruun Ilves 1+1=2
Juha-Pekka Haataja Kärpät 1+0=1
Janne Pesonen Kärpät 1+0=1
Jari Laukkanen Kärpät 1+0=1
Ilveksestä pisteputkessa:
Ville Hirvonen 2 peliä
Lähestyviä rajapyykkejä:
Jarkko Nikander, 93 syöttöä
Mika Nieminen, 391. ottelu
Ilvekseltä poissa kokoonpanosta:
Jani Nikko
|
|
|
|