|
KOKO IKÄ ILVESTÄ –
Esittelyssä Mika Jarva
Mika on ollut Ilves-fani koko ikänsä eli 27 vuotta. Hänestä tuli heti syntyessään Ilveksen kannattaja.
– Ei sitä oikein edes osaa sanoa miksi kannatan juuri Ilvestä. Olin niin pieni silloin kun Ilveksen valitsin. Ilves on kuitenkin ollut ensimmäinen Tamperelaisseura. Eiköhän joukkueen valintaan ole vanhemmatkin hiukan vaikuttaneet. En ikinä voisi kuvitella olevani Tapparan kannattaja, Mika jutustelee.
Ihan pelkkä penkkiurheilija Mika ei jääkiekon saralla ole. Hän on pelannut E-junnuihin asti Vesilahden Visassa ja sen jälkeen silloin tällöin höntsyillyt. Nykyisin Hämeenlinnassa asuva Mika käy katsomassa kaikki Ilveksen kotipelit kausikortilla, joka hänellä on ollut jo monta vuotta.
– Vieraspeleissäkin tulee joskus käytyä. Erityisesti HPK-Ilves –otteluissa, kun kerran Hämeenlinnassa asunkin, Mika sanoo.
Mika Jarva odottaa Ilveksen menestyvän tällä kaudella samalla lailla, kuin viime kaudellakin ja parantaakin tietysti saa. Hän sanoo Ilveksen vahvuuden olevan joukkueen taisteleva ilme, jonka Mälkiä ajoi sisään. Heikkoutena Mika pitää maalintekoa.
– Maalintekijää vielä kaivataan, Mika lisää.
Koko joukkue on Mikan mielestä hyvä, mutta erityiseksi suosikikseen hän nimeää Raimo Helmisen.
– Raipella on oikea asenne jääkiekkoon ja koko hommaan, ajattelee Mika.
Kautta aikain suosikkeja hänellä on pitkä lista.
– Raimo Helminen, Lasse Oksanen, Jorma Peltonen, Jukka Tammi, Petr Tenkrat, Risto Jalo, hän luettelee ja lisää vielä, että onhan niitä suosikkeja monia.
Paras muisto Mikan Ilves-ajoilta on, saattaa kuulostaa erikoiselta, 10-1 -tappio Tapparaa vastaan.
– Lasse Oksanen teki ottelussa Ilveksen ainoan maalin. Se oli niin upea maali, etten unohda sitä koskaan, selittää Mika.
Muitakin mukavia muistoja riittää. Vaikka mestaruusvuonna 1985 Mika olikin melko pieni on hänellä silti siitä joitakin muistikuvia. Hopeakausi 1998 on myös mukava muisto.
– Yleensäkin se, että ollaan noustu aallonpohjalta pois, Mika tähdentää.
Aallonpohjalta nousemisella Mika tarkoittaa muun muassa vuoden 1995 karsintaottelua, jossa Ilves taisteli liigapaikastaan.
– Se on yksi ehdottomasti huonoimmista muistoistani, Mika sanoo.
Syystä tai toisesta Mikan mieleen ovat erityisesti jääneet Robert Burakowskyn maalit.
– Ne oli hienoja, Mika kertoo ja lähtee katsomaan Ilves-Blues -ottelun kolmatta erää.
Teksti: Riina Ainasvuori
|
|