|
Ville Koistinen keskittyy nyt Ilvekseen, eikä murehdi enää putoamistaan nuorten MM-kisajoukkueesta
Ilveksen pakiston nuorimies Ville Koistinen on tyytyväinen saamaansa vastuuseen ja sanoo itseluottamuksenkin kasvaneen siinä samassa. Ville on joukkueen huumorimiehiä ja hän sanookin menevänsä huumorilla niin pitkälle kuin mahdollista. Hän viihtyy Ilveksessä ja toivoo saavansa jatkaa joukkueessa vielä pitkään.
Millaisia mietteitä syyskaudesta? Missä onnistuit? Missä olisi vielä parannettavaa?
– Peli oli tarkoitus saada tasaiseksi, kun mun pelitasoni ailahtelee aika paljon. Siinä olen omasta mielestäni parantanut paljon, en sitten tiedä mitä valmentajat ajattelevat. Kovaa keskittymistä tietysti vaaditaan, kun on ensimmäinen kokonainen kausi liigassa menossa.
Joukkueen näkökulmasta alku oli ok, mutta nyt on vähän aikaa mennyt heikommin. Mutta sitähän se jääkiekko on, välillä on huonoja ja välillä hyviä hetkiä.
Olet Nikon loukkaantumisen jälkeen saanut runsaasti peliaikaa ja olet nostanut profiiliasi hienosti ollen joukkueen parhaimpia puolustajia. Miltä vastuun lisääminen tuntuu nuorenmiehen mielestä ja oletko tyytyväinen rooliisi?
– Olen tyytyväinen rooliini. Mitä enemmän olen saanut luottamusta, sitä paremmin ovat pelit menneet. Itseluottamuskin on kasvanut.
Moni odotti ilman muuta, että Ville Koistinen nähdään nuorten MM-kisoissa. Kutsua ei kuitenkaan tullut. Oletko pettynyt, ettet nyt päässyt antamaan näyttöä mm. NHL-scouteille ko. peleissä, vai onko mielestäsi parempi nyt vain keskittyä Ilveksessä tehtävään työhön?
– Olen vähän pettynyt, odotin pääseväni joukkueeseen kisojen alla pelaamieni pelien perusteella. Ne ovat rakentaneet joukkueen, joka heidän mielestään on toimiva. Ilves on nyt tärkein mihin on keskityttävä. Nyt on ihan hyvä olla, ei se enää paina, vaikka en pääsytkään.
Miten suureksi näet Jani Nikon puuttumisen Ilveksen pakistosta?
– Aika suureksi. Nikko on kova henkinen johtaja. Häneltä saa hyviä neuvoja, joskus hän tulee käymään pelin jälkeen pukukopissa ja neuvoo miten kannattaisi pelata. Nikko on myös kentällä hyvä pyörittämään peliä. Kyllä hänen poissaolonsa on mun mielestä aika iso aukko joukkueessa.

Miten luonnehtisit joukkueen tilaa, kun useita tappioita tuli peräkkäin?
– Tiukkaan mietittiin asioita ja sitä miten saataisiin peli kulkemaan. Kyllähän meillä paikkoja oli, mutta ei vaan saatu tehtyä mistään. Ei mun mielestä tunnelma kuitenkaan ollut mitenkään kireä, sehän olisi vain pahentanut tilannetta. Huumori on säilytettävä. Ei tilanne mitenkään kaoottinen ollut. Me uskoimme itseemme koko ajan.
Mitä ajattelit ja tunsit Kärpät-tappion jälkeen?
– Suoraan sanoen silloin vitutti. En muista, että tollaista olis aikaisemmin tapahtunut. Mietin, että onko seuraavassa pelissä ollenkaan yleisöä. Kärpät teki maalin joka paikasta ja me ei mistään. Erikoiselta tuntui sen jälkeen.
Mitkä ovat omasta mielestäsi vahvuutesi ja mitkä heikkoutesi, joita pitäisi kehittää?
– Liikkuvuus on vahvuuteni. Heikkoutena on se, kun olen pienikokoinen niin vääntötilanteisiin pitäisi saada lisää voimaa.
Kuka tai ketkä ovat esikuviasi?
– Jyrki Lumme, hän on rauhallinen pelaaja ja hänessä on omat hienot puolensa. Ville Nieminen on ihmisenä ihailtava tapaus. Hän ei ole mikään perusjätkä vaan aina tapahtuu. Me ollaan kavereita ja viime kesänä käytiin harjoittelemassakin yhdessä.
Harrastitko pikkukillinä muita lajeja kuin lätkää?
– Jalkapalloa Rantaperkiön Ilveksessä ja Ilves-Kissoissa. Olisi ollut mahdollisuus yrittää ikäkausijoukkueisiinkin pelaamaan, mutta jääkiekko veti enemmän puoleensa, enkä sitten enää panostanut jalkapalloon.
Kenen kanssa on helpoin pelata parina?
– Tykkään pelata Ivanin kanssa. Hän korvaa minulta puuttuvan voiman.
Unelmakentällinen, missä haluaisit pelata?
– Joe Sakic – Raipe – Mario Lemieux, toisena pakkina Jyrki Lumme ja maalissa Patrick Roy.
Millaisia tavoitteita olet asettanut itsellesi täksi kaudeksi? Entä millaisia tavoitteita sinulla on tulevaisuudessa?
– Kaksikymppisten MM-kisat ja pelipaikan vakiinnuttaminen Ilveksessä olivat ainoat tavoitteeni, joilla lähdin tähän kauteen. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on pelata mahdollisimman pitkään lätkää ja elättää sillä itsensä. Se onkin jo jokseenkin toteutunut.
Missä jääkiekkoilija Ville Koistinen pelaa viiden vuoden kuluttua, jos saa itse päättää?
– NHL:ssä, no eihän se tietysti ihan realistista ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Haluaisin pysyä Tampereella ja Ilveksessä, viihdyn täällä tosi hyvin.

Koska ja miten syntyi ensimmäinen liigamaalisi?
– Tapparaa vastaan 25.10.2001, tein 1-1 –tasoitusmaalin. Tappara kuitenkin voitti ottelun 3-2.
Uran kohokohta tähän asti?
– Viime kauden pronssiottelu. Olin kauden aikana 11 ottelussa kokoonpanossa ja kuudessa pelissä pääsin pelaamaan. Hallissa oli hyvä tunnelma ja pelin jälkeen lähdettiin viettämään pronssijuhlia.
Kuka on liigan vaikeimmin pideltävä hyökkääjä?
– Pavel Rosa. Nopeita ulkomaalaisia on liigassa paljon ja ne on vaikeita pideltäviä.
Miltä tuntuu, kun isokokoinen hyökkääjä on tulossa taklaamaan, pelottaako?
– Ei pelota. Varuillaan pitää olla. Voi käydä huonosti, jos tasapaino lähtee ja lyö päänsä johonkin. Kun on näin pienikokoinen, niin on kyllä varottava.
Miltä viime kevään SM-pronssi tuntui nuoresta liigatulokkaasta?
– Hienoa aikaa. Pelin jälkeen, kun lähdettiin juhlimaan. Sai kokea tunnelman, vaikka ei ollutkaan koko kautta mukana. Hieno fiilis.
Mitä mieltä olet päätöksestä siirtyä takaisin yhden päätuomarin käyttöön?
– Olisin pysynyt kahdessa päätuomarissa. Rikkeet olis pystytty kitkemään paremmin pois. Ei kahdesta tuomarista mitään haittaakaan ole ollut. Yhdellä tuomarilla tietysti on yksi linja, eikä se eroa toisen linjasta. Asiassa on omat hyvät ja huonot puolensa.
Paljonko nousee penkistä?
– 110 kg kesällä, en oo tehnyt sitä sen jälkeen kun pienemmillä painoilla. Se voi olla nyt 90 tai 100.
Onko elämä kiekon varassa, miten koulutus?
– Koulutukseni on urheiluhieroja. Kiekkoilun varassa elämä pyörii. En vois kuvitella meneväni seitsemäksi töihin nauloja naputteleen… se vaan ei sovi mun luonteelleni.
Millainen olet kaukalon ulkopuolella? Hyvät ja huonot puolesi?
– Leppoinen, huumorilla mennään niin pitkälle kuin mahdollista. Suuren osan ajasta naureskelen, mutta kun joskus harvoin suutun niin sitten tulee kyllä huudettua.
Seuraatko Ilves.comia tai muita jääkiekkoaiheisia Internet-sivustoja?
– Muutama viikko sitten kävin katsomassa Ilves.comia, mutta muuten en käytä tietokonetta oikeastaan ollenkaan.
Terveisesi Ilves-faneille.
– Vaikka tulee huonoja hetkiä niin jaksakaa kannustaa. Vieraspeleissä on hieno huomata, että fanit ovat paikalla ja meteliä kuuluu.
Nauretaan, kun nähdään!
HAASTATTELU:
Riina Ainasvuori
KUVAT: Jouni Valkeeniemi
|

Ville Koistinen
|
|
|
|