|
Kiekkokenttien taitava terrieri
Lähdit 16-vuotiaana Vaasan Sportista Tampereelle ja Ilvekseen. Sehän oli kova elämänmuutos nuorelle kaverille. Minkälainen ratkaisu se oli?
-Soron Hannu ehdotti sitä jo vuotta aikaisemmin, kun pyörin 16-vuotiaiden maajoukkueessa. Hannu sanoi, että Tampereella olisi urheilulukio ja siitä juteltiin, mutta minä en tohtinut silloin vielä lähteä. Vuotta myöhemmin olimme Hannun kanssa uudelleen yhteydessä ja Hannu kävi meillä... mutta silloin oli hyvin lähellä, etten mennyt HPK:hon. Räsäsen Teijo oli meillä Sportissa valmentajana ja vaikutti sitten Hämeenlinnassa, mutta koulu painoi Ilveksen puolelle. Olin muutenkin vakuuttunut seuran juniorityöstä.
Millaista se elämä oli vieraassa kaupungissa nuorelle kaverille, kun ei enää ollutkaan isää ja äitiä turvana?
-Soron Hannua saa kiittää paljosta, että alkushokista pääsi yli... olihan se nuorelle pojalle outo ja iso elämänmuutos. Hannulle kuuluu iso kiitos siitä, että se meni juohevasti ilman mitään suurempia ongelmia. Asuin Hannun luona vuoden verran.
Pääsit 1991-92 pelaamaan jo edustusjoukkueessa ja teit ensimmäisen liigamaalisi. Muistatko sitä?
-Jos en ihan väärin muista, niin taisi olla jopa jatkoaikamaali JYPiä vastaan. Sellainen siniviivalta veto ja kiekko pyöri sisään.
Entäs ensimmäinen liigapeli?
-Se oli lahtelaisjoukkue... Hockey-Reipas, Kiekko-Reipas... minun piti olla varalla ja muistaakseni Heikkilän Karilla oli joku käsivaiva ja yllättäen minun pitikin pelata.
Silloinhan oli valmentajana Tolja (Anatoli Bogdanov). Millainen kuva sinulle jäi Toljasta? Veijareita ja virtuooseja -kirjassahan kerrotaan tämä legendaarinen tarina, kuinka nostelit puntteja isojen poikien kanssa.
-Hah-hah... no kyllä se oli aikamoinen kesä siinä mielessä... mutta Toljasta jäi ihan hyvä kuva. Tietenkin silloin nuorena poikana oli tyytyväinen, kun sai harjoitella edustusjoukkueen kanssa ja jos joskus pääsit pelaamaan, niin sehän oli lottovoitto.
Olitko mukana kuuluisalla Kiovan-leirillä?
-Joo... olin... oli aika ankeata.
Miten koit sen, kun pantiin venäläistyyppisiin sotilasolosuhteisiin?
-Se oli ensimmäinen kerta, kun Venäjällä kävin... kyllähän se avasi hiukan maailmankatsomusta, että aika hyvinhän tällä puolen rajaa taitavat asiat ollakin.
Joukkueessa oli silloin kovia tähtiä kuten Jalon Ripa, Summasen Rami, Sirenin Ville, Siltasen Rike. Miten he ottivat keltanokan vastaan?
-Kyllä siinä kädet ensimmäisissä kesätreeneissä tärisi. Se taisi olla Siltasen Rike, joka sitten kesken treenin kätteli ja sanoi, että ”moi, mää oon Siltasen Rike”. Hyvä, etten nimmaria pyytänyt, mutta siitä se sitten laukesi. Kaikki muutkin esittäytyivät siinä treenin aikana ja tosi hyvin otettiin vastaan.
Millaisia mielikuvia sinulle on jäänyt Jalosen Jukan aikakaudelta?
-Tykkäsin Jukan tyylistä valmentaa. Toljan aikanahan tyyli oli se, että joukkueessa kaikki tekee samaa - olet sitten 17-vuotias tai 32-vuotias. Jukan aikana tehtiin yksilöllisiä harjoitusohjelmia ja sellaisiahan ei siihen aikaan vielä hirveästi ollut kiekkojoukkueissa.
Siihen aikaan oli Ilveksessä monta nuorta pakkilupausta. Sinun lisäksesi oli Gladin Jarkko, Kokon Petri, Ollilan Jukka - tuliko nuorille kavereille puolustuspään pitävyydestä liikaakin vastuuta?
-Ehkä se juuri helpotti, että meitä oli samassa asemassa monta kaveria... ei kaatunut yhden päälle ja pääsi kavereiden kanssa juttelemaan kokemuksista ja tuntemuksista, kun kaverikin oli samassa tilanteessa.
Rankkaa se varmasti oli?
-Oli se tietyllä tavalla, mutta nuorelle kaverillehan kotiasiatkin on kunnossa, kun vain saa pelata.
Oliko se Jalosen Jukan aikana, kun löysit roolisi? Ainakin tilastot tukevat tätä - silloin alkoi verkko heilua vastustajan päässä.
-...ei oikein ole selvää muistikuvaa... mutta aikaisemminhan olin ollut sellainen pelaaja, että kiekko poltti lavassa, että välillä se lähti kuin ammuttuna sellaisena persiin korkuisena, vaikka niiden piti olla syöttöjä... todennäköisesti ne pisteet olivat silloin enemmän hyvien pelikavereiden ansiota. Pidin itseäni aika säheltäjänä silloin... yritystä oli paljon enemmän kuin taitoa ja malttia.
Millainen prosessi se oli, kun lähdit Kerhoon keväällä 1994?
-Se oli hiukan ikävä prosessi, koska olisin halunnut jäädä Ilvekseen.... mutta ensin ilmoitettiin, että palkkaa lasketaan... siitäkin olimme tietenkin eri mieltä, mutta ei se varsinainen kynnysasia olisi vielä ollut... mutta sitten kävikin niin, ettei ollutkaan enää ketään, kenen kanssa neuvotella. Sanottiin vain, että älä tee mitään mihinkään muualle, mutta meillä ei ole ketään täällä päässä, kenen kanssa neuvotella, mutta pian on... kohta julkistetaan. Hämeenlinnassa Lintumäen Harrilla on aina ollut vähän sellainen tyyli, että tämä tarjous on nyt tässä pöydällä, mutta kun ovesta lähden, niin tarjous lähtee mukana... siinä nuori pelaaja hätääntyi, että mitäs nyt... no sen tilanteen sekavuuden takia tein sitten ratkaisun, että lähdetään Hämeenlinnaan.
Ilveksen organisaatio oli silloin aika sekaisin?
-Joo, kieltämättä... silloinhan nuorena pelaajana ei tiennyt niitä taustoja.
Ketkä sinua valmensi Hämeenlinnan aikoina?
-Muistaakseni Savolaisen Hannu valmensi eka kauden ja aloitti toista... sitten tuli Pietilä ja Räsänen oli kakkosena.
Millaiset muistikuvat HPK:n ajoilta jäivät?
-Kyllä tykkäsin olla Hämeenlinnassa... se on totta, mitä kiekkopiireissä puhutaan, että pieni seura, mutta asiat on hyvin hoidettu... pelaajat saavat keskittyä pelaamiseen ja seura hoitaa muut hommat taustalla.
Pääsit Hämeenlinnassa jo mitalin makuunkin.
-Joo... toisella kaudella olimme jo pronssipelissä ja hävisimme Lukolle 2-1. Varvion Jakke teki voittomaalin... oliko ihan lopussa vai jatkoajan alussa... mutta taisi olla aika pelastus meille, ettei tarvinnut lähteä sitten EHL:ään seilaamaan. Lukollahan oli seuraava vuosi aika ankea, kun ne seilasivat bussilla ympäri Eurooppaa. Seuraavana vuonna otettiin aika yllättäen pronssia ja siitä tietenkin jäi ihan mukavat muistot.
Silloin pronssiottelussa oli vastassa eräs Tampereen Ilves.
-...niinpäs muuten olikin...
Sitten matka jatkui HIFK:n leiriin. Mitä lähdit hakemaan sieltä?
- Se lähti pitkälle siitä, että Kekäläisen Jarmo oli aikaisemmin minun pelaaja-agenttini ja hänestä tuli HIFK:n urheilutoimenjohtaja. Tästähän oli jo vuotta aikaisemmin ollut puhetta, mutta halusin silloin vielä jatkaa Hämeenlinnassa. Lisäksi vaimoni - silloin avovaimo - opiskeli Helsingissä.
Ensimmäinen kausi meni loukkaantumisten takia HIFK:ssa sitten pahasti pieleen.
-No, kumpikin Helsingin kausista meni loukkaantumisiin, mutta varsinkin ensimmäinen. Polvihan meni jo Hämeenlinnan viimeisenä kautena ensimmäisen kerran ja se oli jo aika raskas kausi... minun olisi pitänyt olla kolmisen kuukautta sivussa, mutta pelasin kuitenkin jo reilun kuukauden jälkeen... se oli sitten sellaista, että vähän väliä kortisonia, vähän väliä puudutuspiikkejä... kipulääkkeitä söin suunnilleen koko kauden. Se oli nuoren pelaajan hölmöyttä, mutta olisi vähän enemmän lääkäreiltäkin voinut tulla apua ja kertoa, missä mennään... mutta siinä se niin huonoon sitten pääsi, että sen kanssa meni pari vuotta ja neljä tai viisi leikkausta. Se polvihan piti leikata heti Hämeenlinnan viimeisen kauden jälkeen... sitten se meni heti ensimmäisessä pelissä IFK-kaudella... sitten se piti leikata vielä kerran ensimmäisen IFK-kauden jälkeen.
Ehdit kuitenkin keväällä mukaan ja pelasit finaaleissa 1998.
-Joo... yritin pelata muutaman runkosarjapelin joulun jälkeen ja polven kanssa se olisi käynytkin, mutta sitten minut taklattiin niin, että murtui solisluu ja rintalasta... niitä paranneltiin siinä kevättalvella ja sain ne kolme finaalia pelattua... mutta eihän minulla ollut osaa eikä arpaa siihen mestaruuteen eikä mitään annettavaa niissä finaaleissa.
Millaiset ne finaalit olivat kokemuksena?
-Noo... ihan hieno homma... mutta onhan se selvää, ettei fiilis ollut samanlainen kuin silloin, jos olisi koko kauden pelannut ryhmässä ja vaikuttanut siihen lopputulokseen.
Silloin oli Ilves vastassa. Oliko sillä mitään erityismerkitystä siihen aikaan?
-Ilveshän on aina ollut kotiseura, koska siellä liigauran aloitin... mutta ei siinä siihen aikaan mitään erityistä tunnetta liittynyt...
Toinen vuosi oli HIFK:ssa hiukan parempi.
-No joo... olisiko ollut kolmisenkymmentä peliä, mitä pelasin... mutta siinä sattui sitten kaikkea...oli ilmarintaa keuhkoissa, oli solisluuta, oli olkapäätä, oli pari aivotärähdystä... nyt ei enää kaikkia muistakaan... mutta olihan se vammojen täyttämä vuosi.
Millainen valmentajapari Westerlund-Summanen oli?
-No... olihan se aika värikästä aikaa... mielipiteitähän on tietenkin monenlaisia... mutta en pitänyt siitä ihmisjohtamistyylistä.
Et sitten enää viihtynyt IFK:ssa?
-Noo... siinä kävi sillä tavalla, että IFK ilmoitti, että sopimusta ei enää tarjota... kahden tuollaisen kauden jälkeen olisin kyllä itsekin pitänyt seuran johtoa aika ammattitaidottomana, jos olisivat vielä lyöneet lappua eteen.
Lähtö Ruotsiin oli ilmeisesti sinun urasi kannalta hyvä ratkaisu?
-Kyllä... tykkäsin olla Ruotsissa ja siellä pääsi eroon vammakierteestä... viihdyin siellä hyvin.
Ketä muita suomalaisia HV:ssä oli silloin?
-Takko ja Törmänen... ja Ruotasen Artsi oli kakkoskoutsina.
Kun päätit palata Suomeen, oliko muita vaihtoehtoja kuin Ilves?
-Itse asiassa en olisi Suomeen tullut, jos Ripa ei olisi ollut täällä... tunsin Ripan tietenkin jo aiemmilta Ilves-vuosilta ja pelasimme HPK:ssa samassa kentässä... istuttiin bussissa peräkkäin... opin tuntemaan Ripan hyvin... en varmaankaan olisi muuhun seuraan Suomessa lähtenyt ja sekin pelkästään sen takia, että Ripa oli täällä... ja tietenkin tuntui kotiinpaluulta tulla Tampereelle. Ja tietenkin lapsen tulo vaikutti päätökseen.
Millaiseen joukkueeseen ja organisaatioon silloin tulit?
-Kyllähän sitä kaikenlaista kuuli hevosmiesten tietotoimistoista, mitä Ilveksessä on tapahtumassa... mutta kyllä minä Ripaan luotin, kun hän sanoi, että asiat eivät ole vielä kunnossa, mutta ne pannaan pikkuhiljaa kuntoon... ja kun Oy pantiin just silloin pystyyn, niin siihen tuli sellaisia ihmisiä, jotka tietävät liike-elämästä paljon ja sitten Ripa tietää jääkiekkopuolesta sekä liike-elämästä... plus siihen hyvät valmentajat... niin luotin siihen että kuvio on tulossa kuntoon.
Onko johtajuus sinussa luontaista, vaikka et ole edes piällysmiässavolaisia?
-Hah-hah... no minä olen aina tottunut siihen, että sanon mielipiteeni... ja arvostan itse myös sellaisia ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa oman mielipiteensä ja varsinkin erilaisen... joo-joo-miehiä on tässä maailmassa ihan tarpeeksi ja liikaakin... jos jotain haluaa muuttaa ja rakentaa, niin täytyy sanoa mielipide.
Miten herättelit joukkuetta?
-Haluan aina sanoa yleisellä tasolla asiat... en halua mennä henkilökohtaisuuksiin... kuulin näitä henkilökohtaisuuksia Helsingissä ihan tarpeeksi ja niillä ei ole pelin kanssa mitään tekemistä... vaikka sanotkin asiat yleisellä tasolla, niin kaikki kuitenkin tietää, ketä sillä kulloinkin tarkoitetaan... ja näen sen niin, että mukavalla huumorilla ja positiivisuudella asiat menee perille paremmin kuin negatiivisella sättämisellä. Minä uskon positiivisuuteen.
Mikäs kuvio se oli, kun kerran hävityn ottelun jälkeen Jani Nikko tokaisi valmentajille, että nyt pysytte kopista pois, tämä homma hoidetaan itse?
-Heh... en muista... mutta kyllä paljon pidimme viime kaudella palavereita joukkueen kesken eikä se ollut mitenkään epäluottamuslause valmentajille... meillä oli porukan sisällä niin hyvä henki, että siellä pystyttiin setvimään asioita keskenämme.
Miten tämä kuuluisa ylivoima-akseli Raimo Helminen-Jani Nikko syntyi? Suunnittelitteko sen vain syntyikö se ikään kuin vahingossa?
-Se oli jossain pelissä, kun Raipe sen teki... minä satuin vain seisomaan siinä paikalla.. ja sen jälkeen sitten puhuttiin, että mitäs jos ruvettaisiin näin sitä koittamaan.. mutta kyllähän se niin taisi käydä, että unohdin itseni siihen ja Raipe katsoi, että tuossahan se on ja tyypilliseen tapaansa löysi sieltä vapaan äijän... ja sitten alettiin puhua, että tulen siihen väliin.
Mitä syitä sinun mielestäsi löytyy siihen, että Ilves ajautui marras-joulukuussa aallonpohjaan?
-Raipe ja Veskuhan pelasivat ihan maagisen syksyn... ja sitten tulivat vielä maaottelut... se pelimäärä oli Raipella ja Veskulla niin järkyttävän suuri ja siihen vielä maajoukkueen mukana matkustamiset... kyllä siinä tulee ihan normaalistikin väsymys eikä meillä löytynyt uusia vastuunkantajia.
On myös puhuttu paljon, että sinun roolisi täyttäjää niin pukukoppipelaajana kuin puolustuksen liiderinäkään ei löytynyt.
- Sanoisin, että nuorella ja kokemattomalla puolustuksella on vaikea ruveta sanomaan, miten tehdään... koska sellainen tulee aina vasta kokemuksen kautta.. ja kyllä kopissa on tärkeitä pelaajia ihan riittävästi... esim. Miettisen Toma, jota on käsittämättömästi alkukaudesta parjattu, on yksi tärkeimmistä pelaajista pukuopissa Veskun ja Raipen lisäksi... ja Toma ei missään tapauksessa ole joo-joo-mies, vaan sanoo mielipiteensä silloin kun eri mieltä ja sitä Tomassa arvostan.
Miltä Ilveksen peli näyttää nyt?
-On pelattu viime viikot koko ajan nousujohteisesti... tämä on omissa käsissä, koska kohtaamme nuo joukkueet tuossa yläpuolella ja olen aika luottavainen kevättä kohti mentäessä.
Kuparisen Mikko ja Källarssonin Tomi ovat ilmeisesti tuoneet tietynlaista varmuutta,puolustukseen?
-Se on selvä... on epärealistista odottaa nuorilta kavereilta virheetöntä peliä illasta toiseen... siellä tulee sellaisia virheitä, jotka kokemuksen karttuessa jäävät pois... Mikko ja Tomi ovat kuitenkin jo suht kokeneita kavereita ja ovat pelanneet muuallakin kuin Suomessa.
Niin, Koistisen Villellehän on langennut moninkertainen vastuu siihen nähden, mitä piti olla?
-Ja Ville on kantanut vastuun hienosti... nuori kaveri väsyy kuitenkin myös henkisesti... mutta paljon iloa Villestä on, kun saadaan vain seurassa pysymään.
Kuka tai ketkä kiekkopersoonat ovat jääneet oikein lämmöllä mieleen?
-Ennen kaikkea Jalon Ripa.
Joulun alla olit vielä toiveikas, että urasi jatkuu. Missä vaiheessa alkoi raaka totuus valjeta?
-Kun nämä oireet jatkuivat kolmatta kuukautta... ja alkoi tulla ensimmäisiä lääkärinlausuntoja, joissa kerrottiin, että voi olla parempi lopettaa... toivo eli vielä viime viikon maanantaille asti, jolloin maan johtaviin neurokirurgeihin kuuluva ylilääkäri Timo Kuurne totesi, että nyt on parasta kyllä lopettaa ura jääkiekkoilijana. Silloinhan se sitten kolahti.
Mitkä ajatukset tulivat päällimmäisinä mieleen?
-Tietysti on pettynyt, kun joutuu ammattia vaihtamaan... ja oli kuitenkin pelaajana parhaassa iässä ja olisi ollut vuosia jäljellä... ja tuntui, että pystyisi nauttimaan pelistä... ei pelata niin hampaat irveessä, vaan pitää myös pilkettä silmäkulmassa... vaikka tosin peli on mennyt siihen, että nykyään painetaan hampaat irveessä.
Olet ollut varsin suosittu pelaaja - onko Ilves.comin kautta tulleet lukemattomat viestit jo tavoittaneet sinut?
-Itse asiassa kävin juuri niitä katsomassa... ja kyllä ne mieltä lämmitti ja palan nosti kurkkuun... kiitos kaikille kirjoittaneille!
Olet opiskellut kiekkoilun ohella ja todistanut vakuuttavasti, että kyllä se on täysin mahdollista. Haluat innostaa varmasti kaikkia nuoria kiekkoilijoita opintoihin?
-Eihän jääkiekkoilija ole mikään eläkeammatti ja toista Raipea saadaan odottaa aika pitkään... että joku pystyy pelaamaan niin kauan ja tuolla tasolla... kyllä kannattaisi ajatella sen verran pidemmälle, että mitä sitä tekee uransa jälkeen, vaikka se tuntuu kuinka kaukaiselta silloin parikymppisenä... olisi syytä kuitenkin miettiä.
Millainen oli esikoispojan syntymä?
-Kyllä se oli ehdottomasti elämän hienoin hetki ja pysäyttävä, herkkä kokemus.
Onko luistimet jo ostettu?
-Noo... ei ole ostettu... kirjaa olen yrittänyt työntää käteen, jos paremmin lukuhommiin... mutta poikahan tekee niin kuin haluaa.
Olet nyt katsomovalmentajana. Mitä siihen sisältyy?
-Oikeastaan nimittäisin sitä enemmänkin pehmeäksi laskuksi uran lopettamiselle... meillä on kuitenkin valmennus niin hyvissä käsissä, että aika vähän minulla on mitään uutta tuotavaa... mutta ehkä sen kokonaisuuden näkee kuitenkin eri tavalla sieltä yläkerrasta... ja uuden vaihtosäännön johdosta valmentajilla ei hirveästi ole aikaa miettiä vastustajan tekemisiä ja sieltä ylhäältä pystyy ehkä niitä katsomaan. Se on kuitenkin tällainen nimellinen homma enkä tule siinä tämän kevään jälkeen jatkamaan.
Onko sinulla sormet pelissä, kun Ilveksen lentävät vaihdot sujuvat nyt ryminällä eikä niissä ole sellaista hidastelua kuin muutama viikko takaperin?
-Ei ole minun sormeni pelissä... en tiedä, onko jostain pelaajista lähtenyt vai valmennuksesta... mutta sieltä koppipuolelta kuitenkin.
Miten kuvailet valmentajina Atu ja Juupea?
-Hyvä parivaljakko. Minä pidän heidän ihmisjohtamisen tyylistään... pyritään positiivisuuden kautta ratkomaan asioita, mutta kuitenkin sanotaan suoraan, jos joku asia on päin peetä eikä kaarrella ja kierrellä. Kummallakin on hyvä taktinen näkemys pelistä, mutta näen hyvän valmentajan ominaisuutena sen, että pystyy johtamaan ihmisjoukkoa ja saamaan porukasta irti kapasiteetit... nämä kaverit kyllä pystyvät siihen.
He pyrkivät siis myös jakamaan vastuuta?
-Kyllä ja pelaajien on pystyttävä vastaamaan siihen huutoon ja käyttämään oikein se lisääntynyt vastuu.
Finanssihallinnon opiskelut jatkuvat. Millaisista hommista Jani Nikon löytää muutaman vuoden kuluttua?
-Noo tässä varmaan menee vähän enemmän kuin muutama vuosi, mutta toivoisin löytäväni itseni rahoitusalalta tulevaisuudessa.
Kasvattajaseurasi on Vaasan Sport. Mitä Ilves on sinulle merkinnyt?
-Se merkitsee ennen kaikkea perinteitä ja Ilveksessä on aina ollut sellainen hyvä ja rento fiilis... ja siitä fiiliksestä tulee kyllä paljon meidän huoltajakaksikoltamme Lasselta ja JiiPeeltä... he vastaavat paljolti siitä mukavasta ilmapiiristä kopissa... ja organisaatio tällä hetkellä tietää mitä tekee, mutta sielläkään ei kenenkään tarvitse olla itseänsä tärkeämpi... siellä hoidetaan omat hommat ja sillä siisti.
Mikä elämys on jäänyt eniten mieleen liigauralta?
-Ehkä paras elämys oli viime kausi kokonaisuudessaan... nautin silloin pelaamisesta enemmän kuin koskaan... sain pelata loistavien pelaajien kanssa.
Nähdäänkö sinua tulevaisuudessa missään jääkiekkoon liittyvässä?
-Ensin haluan koulun loppuun. Sen jälkeen en sulje pois sitä mahdollisuutta... mutta ei valmentajana.
Mitä terveisiä lähetät sankalle ja suurelle fanijoukolle?
-Totta kai haluan kiittää kaikkia faneja kannustuksesta näiden vuosien varrella ja tietenkin positiivisista viesteistä loukkaantumisten jälkeen ja tämän lääkärin antaman lopettamiskehotuksen jälkeen... kyllä ne lämmittivät mieltä.
HAASTATTELU:
Tarkki Hurskainen
KUVAT: Jouni Valkeeniemi
|
Jani Nikko
|
|
|
|
Sivun
alkuun