|
1. Minkälainen prosessi se oli, kun teit viime kesänä sopimuksen Ilvekseen?
- Pelasin viime kauden Lahdessa ja täksi kaudeksi halusin parempaan joukkueeseen parantaakseni peliäni. Ilves oli kiinnostunut minun tyyppisestäni pelaajasta ja teki hyvän tarjouksen. Ilves sijoittui viime kaudella kolmanneksi ja joukkue on hyvä, joten tämä oli hyvä mahdollisuus minulle. Sopimus oli helppo allekirjoittaa.
2. Oliko sinulla muita mahdollisia joukkueita kuin Ilves?
- No muutamia tarjouksia oli enimmäkseen muualta Euroopasta, mutta Suomessa pelataan parasta kiekkoa, joten halusin jatkaa täällä. SM-liiga on lähimpänä NHL:ää, joten en halunnut muualle.
3. Miten kesäharjoittelusi meni?
- Nyt täytyy koputtaa puuta, sillä en ole muutamaan vuoteen kärsinyt mistään erityisistä loukkaantumisista. Kerran olen harjoituskaudella ollut nelisen viikkoa pois. Tänä vuonna harjoittelin itsekseni Kanadassa, missä vietän kesät, sillä vaimoni on kanadalainen. Suomeen tulin heinäkuussa ja olin mukana Savonlinnan harjoitusturnauksessa elokuussa.
4. Mitä henkilökohtaisia tavoitteita sinulla on tälle kaudelle?
- Vähimmäistavoite on tehdä vähintään yhtä palon pisteitä kuin viime kaudella, ehkä jopa enemmän. Yksi syy siihen, että tulin Ilvekseen oli juuri se, että pääsin parempaan joukkueeseen ja täällä mahdollisuuteni kehittyä ovat paremmat. Viime kaudella Ilves oli kolmas ja tällä kaudella pyrimme ensin playoffseihin ja sitä kautta sitten niin pitkälle kuin mahdollista, ehkä jopa mestaruuteen.
5. Lahden Pelicans on pelannut tällä kaudella todella hyvin, oletko seurannut heidän edesottamuksiaan?
- No olenhan minä seurannut. Heillä on ollut todella hyvää onnea matkassa, varsinkin alkukaudesta, mutta luulen, että heidän onnensa alkaa olla loppu. Olemme pelanneet heitä vastaan kaksi kertaa ja niistä peleistä voitimme toisen ja toisen pelasimme tasan. Saa nähdä miten heidän pelinsä jatkuvat, mutta niin kauan, kun he eivät voita meitä, minua ei kiinnosta.
6. Mitä mieltä olet NHL-tyyppisestä jatkoajasta?
- 4-4 -pelaaminen avaa peliä enemmän, mutta en sitten tiedä onko se hyvä vai huono, sillä en ole pelannut kovin montaa jatkoaikaa. Se, että molemmat joukkueet saavat varsinaisen peliajan jälkeen ja jatkoajalla voitosta saa kaksi pistettä. Se antaa mahdollisuuden pelata suuremmalla riskillä ja ääritapauksessa voi vetää maalivahdin pois ja pyrkiä pelaamaan 5-4 -ylivoimapeliä.
7. Mitkä ovat suurimmat vahvuutesi pelaajana?
- No kyllä se fyysinen pelityylini on. Fyysisellä pelaamisella pääsin NHL:ään ja pelasin siellä viisi vuotta. Laskisin myös laukauksen vahvuudekseni, mutta en ole oikein päässyt käyttämään sitä.

8. Olet nyt pelannut neljä ottelua Tapparaa vastaan. Kolme niistä peleistä on hävitty ja yksi voitettu. Mikä tekee Tapparasta niin vaikean vastuksen Ilvekselle?
- Mielestäni Tappara pelaa jääkiekkoa joka ei sovi Ilvekselle. Erittäin tiukkaa pelaamista, johon kuuluu erittäin paljon kiinnipitämistä, koukkaamista ja estämistä. En usko, että fanit pitävän sen tyylisestä kiekosta, jota Tappara pelaa, mutta he osaavat pelata omalla tyylillään tehokkaasti. Uskon, että faneille on todella tuskaista katsella pelejä Tapparaa vastaan, sen ikävän pelityylin takia. Minä en todellakaan pidä Tapparasta, joten pyrin niissä peleissä erityisesti tekemään kaikkeni, jotta me voittaisimme.
9. Mitkä ovat parhaimmat muistosi NHL:stä?
- Kyllä ne ovat ensimmäinen NHL-pelini Washingtonia vastaan, ensimmäinen NHL-pisteeni Vancouveria vastaan ja sitten ensimmäinen maalini San Josea vastaan. En ikinä voittanut mitään, enkä koskaan ollut finaaleissa, joten kyllä nuo ovat parhaat muistoni. Mielestäni NHL:ään pääseminen ei ole erityisen vaikeaa, mutta se, että pystyy pelaamaan siellä useita vuosia on jo aivan eri asia ja siinä minä en onnistunut. Minä pelaan huomattavasti mielummin täällä 2-3 -ketjuissa 15-20 minuuttia pelissä, kuin siellä 4-ketjussa 2-3 minuuttia.
10. Mitä mieltä olet ollut tästä kaudesta - oletko ollut tyytyväinen?
- No en todellakaan ole ollut tyytyväinen. Minulla on jostain syystä ollut vaikeaa ensimmäisestä pelistä lähtien - mikään ei ole onnistunut minun näkökulmastani katsoen. Viime kaudella joka kerta, kun koskin kiekkoon, se meni maaliin tai omalle pelaajalle. Nyt mikään ei ole onnistunut ja olen ottanut tyhmiä jäähyjä. On ollut todella vaikea alkukausi, mutta toivottavasti suunta on parempaan päin.
11. Onko SM-liigassa joku pelaaja, jota et voi sietää?
- No ei oikeastaan ja vaikka olisikin, niin en todennäköisesti kertoisi sitä sinulle. Joukkue, jota en voi sietää kyllä löytyy ja se on Tappara.
12. Kuka on Ilveksen vahvin mies - oletko se sinä, Ivan Majeský vai Matt Smith?
- No se vähän riippuu millaista voimaa mitataan/etsitään. Luulen, että minulla on vahvin ylävartalo, Ivanalla vahvin alavartalo ja Mattilla on paras kokonaisuus.
13. Oletko ottanut "poliisin" roolia Ilveksessä tai onko joku pyytänyt sinua ottamaan kyseistä roolia?
- Kukaan ei ole pyytänyt minua ottamaan sitä roolia, mutta se on aika iso osa peliäni, sillä tein sitä neljä vuotta NHL:ssä, missä tappelin aika paljon. En kyllä pidä tappeluista ollenkaan, mutta jos jotain tapahtuu meidän pelaajallemme ja minä olen jäällä, täytyy minun vastata siihen. Joukkueen puolesta olen valmis tappelemaan, mutta en tee sitä mielelläni.
14. Mitä tapahtui Tampere Cupin pelissä Magnitogorskia vastaan?
- Siinä tilanteessa venäläiset "rappasivat" Arto Tukiota aika pahasti ja hän loukkasi itsenä. Tulin vauhdilla tilanteeseen ja venäläinen pudotti ensin hanskansa - siinä tilanteessa en varsinaisesti edes hakenut tappelua. Ikävä kyllä hän loukkaantui, samoin kuin minä. (Kyseisestä tappelusta Romanilla on vieläkin ilkeän näköinen arpi oikean etusormen rystysessä.)
15. Mitä mieltä olet Raimo Helmisestä?
- Legenda, todellinen legenda. Kaveri pelaa 37-vuotiaana tällä tasolla ilman mitään ongelmia. Käsittääkseni hän on pelannut ammattilaistasolla 18 vuotta. Hän on pelannut NHL:ssä, maajoukkueessa ja uskomattoman monissa olympialaisissa. Hän on voittanut pistepörssin Ruotsissa ja ollut monena vuonna todella korkealla SM-liigan pistepörssissä. Minä uskon, että hänet valitaan SLC:n olympialaisiin. En ole ikinä tavannut yhtä hyvää ylivoiman pyörittäjää … aivan uskomaton pelaaja.

16. Miten vertaisit roolejasi Pelicansissa ja Ilveksessä - minkälaisia eroja?
- Mitään eritystä eroa ei ole. Minä pyrin pelaamaan samaa peliä täällä, kuin sielläkin. Joukkueethan ovat erilaiset, sillä Ilves on fyysisempi ja isompi joukkue. Ilveksessä minä en ole ainoa joka pelaa fyysistä peliä.
17. Olen huomannut, että olet aloituksissa todella hyvä - et ole tainnut kovin montaa aloitusta hävitä.
- Uskon, että se johtuu NHL-ajan harjoittelusta. Siellä todella harjoitellaan aloituksia. Keskushyökkääjät laitetaan keskenään harjoittelemaan aloituksia ja sitten harjoitellaan kunnes hartioista lähtee tunto - yleensä tehtiin 50-100 aloitustoistoa. Kyllä sellaisilla harjoitusmäärillä loppujen lopuksi alkaa aloituksen sujua. Loppujen lopuksi on kuitenkin parempi, että täällä ei harjoitella samalla tavalla, kuin siellä, sillä silloinhan olisi ihan sama, vaikka pysyisi siellä. Siellä on oma tyylinsä harjoitella ja täällä oma tyylinsä ja kokonaisuutena pidän enemmän harjoittelusta täällä.
18. Mitä mieltä olet tuomaroinnista täällä - tuntuuko välillä siltä, että ainoa syy vihellykseen on nimi selässä?
- Tähän minulla ei ole mitään sanottavaa, sillä edellisen kerran kun kritisoin tuomareita, sain kahden ottelun pelikiellon. (Tapahtui NHL:ssä.)
19. Oletko joutunut muuttamaan pelityyliäsi tultuasi Atlantin tälle puolelle?
- Olen joutunut vähentämään fyysistä peliä, mutta en juuri muuten.
20. Mitä tapahtuu tämän kauden jälkeen, onko mahdollista, että jatkat Ilveksessä?
- En tiedä mitä tapahtuu kauden päätyttyä. En juurikaan ole ajatellut tulevaisuutta, vaan keskittynyt tähän kauteen. Katsotaan miten pelit menevät, sillä jos playoffsit menevät hyvin saattaa johto pitää koko joukkueen kasassa, mutta joskus huonosti menneen kauden jälkeen ulkomaalaiset saavat lähteä. Niinhän se menee, eli jos joukkue pärjää hyvin se pyritään pitämään kasassa, mutta jos joukkue ei pärjää ei tiedä mitä tapahtuu. Minä haluaisin kyllä jatkaa täällä, sillä viimeisen viiden vuoden aikana olen vaihtanut seuraa paljon ja olisi mukavaa pysyä samassa joukkueessa muutaman kauden ajan. Joukkue on hyvä ja kaupunki todella mukava.
21. Onko sinulla jotain terveisiä Ilveksen faneille?
- Jatkakaa huutamista ja kannustamista, niin me emme tuota teille pettymystä. Pysykää takanamme niin hyvinä, kuin huononakin hetkinä, niin lopussa kaikki palkitaan. Jos joukkueella menee huonosti, niin varsinkin silloin tarvitaan kovaa kannustusta, sillä fanien kannustus voi tarttua pelaajiin. Pysykää kanssamme, niin emme petä teitä!
HAASTATTELU JA KÄÄNNÖS:
Paavo Puomila
KUVAT: Jouni Valkeeniemi
|

Roman Vopat
|
|
|
|