Raimo
Helminen

Kuva: Jouni Valkeeniemi
Maestro
Raimo "Raipe"
Helminen on,
omasta
mielestään,
jäällä
vain
sellainen
yleismies
Jantunen. Hän
kuvailee hyvää
hyökkääjää
monipuoliseksi,
sellaiseksi
jonka kaikki
osa-alueet
ovat
tasaisen
vahvoja.
Itsessään
hän haluaa
kehittää
vielä
kaikkia
puolia, kesäharjoituksissa
etusijalla
olivat
nopeusominaisuudet.
Raimo
Helmisen ehkä
tärkein
rooli
Ilves-joukkueessa
on
esimerkkinä
oleminen.
Jopa
valmentajat
kysyvät välillä
kokeneen
keskushyökkääjän
mielipidettä
esimerkiksi
pelistrategioista.
Monesti koko
joukkueen
kanssa
keskustellaan
siitä,
miten olisi
parasta
toimia.

Kuva: Jouni Valkeeniemi
Raimo
Helmisellä
ei ole muita
tulevaisuuden
tavoitteita,
kuin
Ilveksen pärjääminen.
Ikäänsä
vedoten
Raipe ei enää
pelaisi missään
muussa
joukkueessa
kuin
Tampereen
Ilveksessä.
Menestyksensä
salaisuudeksi
Raipe
paljastaa,
että hän
on usein päässyt
pelaamaan
hyvissä
joukkueissa.
Raipen
ensimmäinen
seura oli
KooVee,
josta hän
pian siirtyi
Ilvekseen.
Ensimmäisen
mitalinsa hän
voitti
vuonna 1978
D-junioreissa.
Mitali oli
pronssin värinen.
Liigaan
Raipe
siirtyi
Ilveksen
A:sta
kaudella
1982-83.
Ensimmäiset
liigapisteet
Helmiselle
merkittiin
2.12.1982,
jolloin hän
teki Lukon
verkkoon
yhden maalin
ja antoi
kolme
maalisyöttöä.
Kesällä
1984 New
York Rangers
varasi
Raipen jo
toisella
kierroksella.
Seuraavana
keväänä
voitti hän
Ilveksessä
joukkueen
viimeisimmän
Suomen
mestaruuden.
Vuosina 1992
ja 1994 tuli
syöttäjäihmeestä
Ruotsin
mestari Malmön
joukkueessa.
Maestro
itse nostaa
uransa
merkittävimmiksi
hetkiksi
Tukholman
Globenissa
voitetun jääkiekon
maailmanmestaruuden
vuodelta
1995 ja
Calgaryn
olympiahopean
1988. Raimo
Helminen on
edustanut
Suomea
yhteensä
viisissä
olympialaisissa,
Sarajevossa
-84,
Calgaryssa
-88,
Albertvillessa
-92,
Lillehammerissa
-94,
Naganossa
-98 ja Salt Lake Cityssä -02. Suomen MM-kisojen
edustusjoukkueessa
hän on
ollut
yhteensä
kymmenen
kertaa.
Raimo
on
naimisissa
Leenan
kanssa, ja
heillä on
kaksi lasta.
Anssi on 13
vuotta ja
Nelli 11.
Perhe asuu
omakotitalossa
Koivistonkylässä.
Raipe
Helmisen
ihannenainen
on sellainen
komea. Raipe
pitää
pastasta,
vedestä ja
Kummeleista,
mutta
lonkeroa,
tequilaa ja
epärehellisyyttä
hän inhoaa.
Koulunumeroistaan
Helminen päättelee
pitäneensä
liikuntatunneista,
kun taas
kemialliset
reaktiot eivät
häntä
jaksanut
kiinnostaa.
Hän pelaa
golfia kun
ehtii, ja
rentoutuu mökkeilemällä,
tai vain
olemalla.
Kannattajakatraalta
Raipe pyytää
kannustusta
ja läsnäoloa
peleissä.
|
|
41

Pelipaikka:
Hyökkääjä
Syntymäaika:
11.3.1964
Syntymäpaikka:
Tampere
Pituus:
183
cm
Paino:
88
kg
Maila:
left
SM-Liiga
yht:
446
ottelua,
118+298=416,
324
min
SM-Liiga
play
off
yht:
57
ottelua,
9+24=33,
52
min
|
| |
Haastattelut:
|
04.12.01 |
| |
Uutiset:
|
Otsikon
nimi |
| |
Ilves
2002-2003
|
|
Pelaajaluettelo
|
|
|