Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Pelaajaesittelyt, Ilves 2003-2004

 

 

 
Raimo Helminen



Kuva: Jouni Valkeeniemi

Suomen kaikkien aikojen maajoukkuepelaaja ei juuri esittelyä kaipaa. "Koko kansan Raipe" tunnetaan valtakunnan jokaisessa kolkassa miehenä, joka antaa tekojensa puhua puolestaan. Virtuoosimaisen kiekkovelhon taianomaiset otteet liiga- ja arvokisakaukaloissa ovat ihastuttaneet jääkiekkoväkeä jo kohta kahden vuosikymmenen ajan. Ilvekselle Raipe on ollut sekä pelillinen että henkinen johtaja ja selkäranka varsinkin sen jälkeen, kun palasi kasvattajaseuraansa Ruotsista keväällä 1996.

Viime kauden Raipe aloitti tutun tutkaparinsa Vesa Viitakosken rinnalla. Toiselle laidalle yritettiin istuttaa nimekäs paluumuuttaja Mika Nieminen, mutta kolmikon yhteistyö ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Maestro kyllä johti hyökkäyspeliä tutun tehokkaasti, mutta samalla omassa päässä kolisi turhan usein. Kun uusi tehoketju muodostettiin Tommi Miettisen ympärille, keskittyi Raipe enemmän puolustustehtäviin, jotka hän hoiti loistavasti myös ennätyksellisissä kuudensissa olympiakisoissaan Salt Lake Cityssä.

Helmisen huikea syöttötaito on maailmankuulu, mutta hän hallitsee myös muut pelin eri osa-alueet ihailtavasti. Raipe kuuluu SM-liigan parhaisiin aloittajiin, pystyy pelaamaan puolustavassa roolissa lähes erehtymättömällä tarkkuudella ja pärjää kulmaväännöissä kenelle tahansa. Maestron ilmiömäinen kyky suojata kiekkoa ja taito hallita pelivälinettä ahtaimmissakin paikoissa saavat katsojat ja vastustajat haukkomaan henkeään kaudesta toiseen. Erikoistilanteissa Raipen taidot tulevat ehkä parhaiten esiin.

Kun Ilveksen numero 41 leipoo kiekkoa lavassaan B-pisteen kaarella ja leikittelee vierasjoukkueen puolustajan kustannuksella, tietävät kaikki, että pian millintarkka lättysyöttö löytää kohteensa maalin kulmalta tai siniviivalta. Näitä ikimuistoisia elämyksiä saamme kokea paikan päällä Hakametsässä ainakin vielä tällä kaudella. Ja kuka tietää: ehkä Raipe yhtäkkiä päättääkin ampua itse...

Tilastot

Runkosarja

1982-83 Ilves Tampere SML

31 2 + 3 = 5 0 min

1982-83 Ilves Tampere SM-A

13 7 + 20 = 27 20 min

1983-84 Ilves Tampere SML

37 17 + 13 = 30 14 min

1984-85 Ilves Tampere SML

36 21 + 36 = 57 20 min

1985-86 New York Rangers NHL

66 10 + 30 = 40 10 min

1986-87 New Haven Nighthawks AHL

6 0 + 2 = 2 0 min

1986-87 New York Rangers NHL

21 2 + 4 = 6 2 min

1986-87 Minnesota North Stars NHL

6 0 + 1 = 1 0 min

1987-88 Ilves Tampere SML

31 20 + 23 = 43 42 min

1988-89 Springfield Indians AHL

16 6 + 11 = 17 0 min

1988-89 New York Islanders NHL

24 1 + 11 = 12 4 min

1989-90 Malmö IF Redhawks I div (SWE)

29 26 + 30 = 56 16 min

1990-91 Malmö IF Redhawks SEL

33 12 + 18 = 30 14 min

1991-92 Malmö IF Redhawks SEL

40 9 + 18 = 27 24 min

1992-93 Malmö IF Redhawks SEL

40 9 + 33 = 42 59 min

1993-94 Malmö IF Redhawks SEL

38 20 + 24 = 44 26 min

1994-95 Malmö IF Redhawks SEL

35 10 + 19 = 29 55 min

1995-96 Malmö IF Redhawks SEL

40 8 + 19 = 27 53 min

1996-97 Ilves Tampere SML

49 11 + 39 = 50 54 min

1997-98 Ilves Tampere SML

46 12 + 36 = 48 42 min

1997-98 Ilves Tampere Cont. Cup

3 1 + 5 = 6 2 min

1998-99 Ilves Tampere SML

53 12 + 38 = 50 44 min

1998-99 Ilves Tampere EHL

6 0 + 3 = 3 0 min

1999-00 Ilves Tampere SML

51 7 + 38 = 45 68 min

2000-01 Ilves Tampere SML

56 9 + 37 = 46 28 min

2001-02 Ilves Tampere SML

56 7 + 34 = 41 12 min

2002-03 Ilves Tampere SML

53 10 + 21 = 31 77 min

Playoffs

1982-83 Ilves Tampere SML

6 0 + 0 = 0 2 min

1982-83 Ilves Tampere SM-A

3 1 + 5 = 6 2 min

1983-84 Ilves Tampere SML

2 0 + 0 = 0 2 min

1985-86 New York Rangers NHL

2 0 + 0 = 0 0 min

1987-88 Ilves Tampere SML

4 1 + 1 = 2 10 min

1989-90 Malmö IF Redhawks I div (SWE)

3 2 + 1 = 3 2 min

1990-91 Malmö IF Redhawks SEL

2 0 + 1 = 1 4 min

1991-92 Malmö IF Redhawks SEL

10 1 + 3 = 4 4 min

1992-93 Malmö IF Redhawks SEL

6 1 + 0 = 1 8 min

1993-94 Malmö IF Redhawks SEL

11 1 + 7 = 8 8 min

1994-95 Malmö IF SEL

7 3 + 2 = 5 4 min

1995-96 Malmö IF SEL

5 1 + 3 = 4 12 min

1996-97 Ilves Tampere SML

8 1 + 5 = 6 2 min

1997-98 Ilves Tampere SML

9 3 + 5 = 8 10 min

1998-99 Ilves Tampere SML

4 0 + 3 = 3 2 min

1998-99 Ilves Tampere EHL

6 3 + 7 = 10 0 min

1999-00 Ilves Tampere SML

3 1 + 0 = 1 12 min

2000-01 Ilves Tampere SML

9 1 + 6 = 7 2 min

2001-02 Ilves Tampere SML

3 0 + 0 = 0 0 min


Vasemmalta katsoen kausi, joukkue, sarja, ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit.

 

 

   

41

 

 

Pelipaikka: Hyökkääjä
Syntymäaika:
11.3.1964
Syntymäpaikka:
Tampere
Pituus:
183 cm
Paino:
88 kg
Maila:
left
SM-Liiga yht:
499 ottelua, 128+319=447, 401 min
SM-Liiga play off yht:
57 ottelua, 9+24=33, 52 min

 

Haastattelut: 

 

04.12.01
 

Ilves 2003-2004

 

Pelaajaluettelo


<< Edustusjoukkueen etusivu 2001-02

<< Edustusjoukkueen etusivu 2002-03