Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: JYP-ILVES 3-2 (1-2, 1-0, 1-0)

  

Ilves aloitti harjoituspelit tappiolla

 
(13.08.2002) Ilveksen kesän ensimmäinen harjoituspeli päättyi hyvästä alusta huolimatta niukkaan tappioon, kun JYP oli maalein 3-2 parempi Oriveden loppuunmyydyssä jäähallissa. Ottelu ei halliin ahtautuneelle kiekkoväelle suuria elämyksiä tarjonnut, mutta tärkeä tuntuman haku- ja testipaikka se varmasti kummallekin joukkueelle oli.

Ykkönen tehokkaana, JYP kaventaa viimeisellä sekunnilla

Ilves lähti kauden ensimmäiseen peliinsä terävästi, ja sai painettua pelin kerta kerran jälkeen JYP-päätyyn, kohti maalia vartioinutta ex-ilves Juha Pitkämäkeä. Huippuvaarallisia paikkoja ei kuitenkaan kyetty luomaan, ellei sellaiseksi lasketa Helmisen ja Nemirovskyn Vesa Viitakoskelle petaama laukauspaikkaa.

Viiden minuutin kohdalla JYP:n Pavel Vostrak otti jäähyn, jonka aikana ei saatu kuitenkaan edes kunnon laukausta aikaan. Hieman ennen erän puoliväliä Kimmo Vähä-Ruohola loi hienolla yksilösuorituksella hyvän vetopaikan Bert Robertssonille, mutta ruotsalaispuolustajan napakka veto viuhui viitisen senttiä ohi maalin.

Tomas Chlubnan jäähyn aikana Ilves esitti hyvää ylivoimaa. Sekä Petr Valan johtama ykkönen että Helmisen johtama kakkonen piti JYP-neliötä pilkkanaan, mutta maaliin asti kiekkoa ei vielä saatu. Ottelun avausmaali nähtiin kolme minuuttia erän puolenvälin jälkeen, kun Ville Snellman sai hieman epäonnistuneen syötön Petr Valalta, kahvitti yhden puolustajan sekä lopuksi Pitkämäen vieden Ilveksen ansaittuun johtoon.

Heti johtomaalin perään Helmisen viisikko pyöritti JYP-kentällisen sekaisin, mutta Pitkämäen hyvät torjunnat pitivät eron yhtenä maalina. Jyväskyläläisten ensimmäinen vaarallinen maalipaikka nähtiin vasta erän 15. minuutilla, kun Ville Hirvosen harhasyötöstä JYP:n Antti Virtanen pääsi maalin eteen täysin vapaaseen paikkaan, mutta nosti epäonnekseen kiekon maalin kehikkoon.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Ilveksen ykköskenttä esitti jälleen osaamistaan. Robertsson piti JYP-puolustajan purkuyrityksen hienosti siniviivan oikealla puolella, tarjoili kiekon Lubomir Korhonille, jonka syöttö löysi Petr Valan. Vala ei hätäillyt, vaan pani kiekon rauhallisesti ohi hyvin torjuneen Pitkämäen.

Ajassa 18.30 Ilveksen Mika Niemi joutui jäähylle, jonka Ilves jo näytti selvittävän, kunnes David Nemirovsky menetti kiekon aivan turhaan hyökkäyspäässä, jonka seurauksena Pavel Vostrak ja Eric Perrin pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Perrin oli syöttävinään vieressä kiitäneelle Vostrakille, mutta riuhtaisikin todella napakan rannelaukauksen yläkulmaan ohi hölmistyneen Bruce Racinen. Maalin syntyajaksi merkittiin 20.00, joten ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Ilveksen johtoasemassa 1-2. Ensimmäinen erä oli Ilveksen osalta kohtuullisen hyvää kiekkoa, ajankohtaan ja pelituntumaan nähden jopa yllättävän hyvää.

JYP kuroo rinnalle…

Jos oli Ilveksen peli ensimmäisessä erässä kohtuullisen hyvää, oli se toisessa erässä monta luokkaa heikompaa. Yksittäisiä väläyksiä toki nähtiin, mutta harvoin. JYP pääsi selkeästi paremmin peliin mukaan ja hallitsi etenkin erän alkua melko selvästi. Ville Koistisen pari epäonnistunutta purkua johti kahteen todella vaaralliseen maalipaikkaan, mutta Bruce Racine Ilves-maalilla kesti.

Ilves pääsi viiden minuutin pelin jälkeen hieman paremmin peliin mukaan, ja tutkapari Snellman-Korhon oli lähellä viedä Ilveksen kahden maalin karkumatkalle siinä kuitenkaan onnistumatta. Hetkeä myöhemmin Mika Niemen johtama Ilveksen nelonen vyörytti pelin väkisin JYP-päätyyn, väänsi ja käänsi, mutta kunnon maalipaikkaa ei kuitenkaan saatu aikaiseksi.

JYP tasoitti ottelun ylivoimalla, Ville Snellmanin lennettyä todella kyseenalaisesti suihkuun. Tomas Chlubna piti Ilves-puolustajan purkukiekon hyökkäysalueella, näki Antti Virtasen joka jatkoi kiekon vapaana olleelle Jyri Marttiselle. Tämän löysähkö laukaus, joka toki tuli maskin takaa, yllätti Bruce Racinen hieman helponnäköisesti.

Hieman toisen erän puolenvälin jälkeen Helmisen viisikko painoi pelin JYP-päätyyn, ja Maestro itse laukoi vaarallisesti ranteella kohti alanurkkaa, mutta Juha Pitkämäki oli jälleen kerran ohittamaton.

JYP pääsi pelaamaan 35. minuutilla pelaaman hieman vajaan minuutin ajaksi kahden miehen ylivoimaa Nemirovskyn ja Robertssonin istuessa jäähyllä. JYP saikin kuvion heti kuntoon, pyöritti vaarallisesti ja sai aikaiseksi muutaman todella vaarallisen laukauksen, jotka Bruce Racine varmasti kuitenkin torjui. Yhden kerran JYP kiekon ylivoiman aikana maaliin sai, mutta se hylättiin hieman kyseenalaisesti korkealla mailalla tehtynä.

Toiselle erätauolle siirryttiin tasalukemissa 2-2. Toinen erä oli kokonaisuutena melko onnetonta kiekkoilua, lähinnä päämäärätöntä kimpoilua. Hyvän avauserän jälkeen pelin tempo laski vähintään puoleen.

…ja menee samaa vauhtia ohi

Kolmas erä alkoi Ilveksen kannalta onnettomasti, kun kiekko pomppasi jalkapallohaltuunottoa yrittäneen Teemu Jääskeläisen jalasta suoraan A-juniori Aki Hyypälle, joka ei kauaa epäröinyt, vaan laukoi viuhuvan rannelaukauksen ohi Bruce Racinen vartioiman maalin vasempaan yläkulmaan. Voittomaali oli syntynyt.

JYP:n johtomaalin jälkeen Ilveksen peli sekosi täysin. Päämäärätön kimpoilu jatkui, syötöt eivät löytäneet kaverin lapaa, ei sitten millään. Puolustajien avaukset lipuivat lähes järjestään pitkiksi kiekoiksi. Ja kun avaus kerran saatiin kaverin lapaan, oli hyökkääjä täysin yksin neljän vastustajan muodostaman puolustusmuurin edessä. Otteissa alkoi entistä enemmän näkyä pelituntuman ja rutiinin puute, sillä hätäilyä alkoi esiintyä myös kokeneempien pelimiesten kohdalla.

JYP alkoi samaan aikaan jälleen löytää hieman järkeä peliinsä, kiekko liikkui vaivattomasti ja puolustuspäässä tilanteet siivottiin rauhallisen varmasti väljemmille vesille. Vaarallisia tilanteita ei jyväskyläläisetkään silti pystyneet luomaan.

Hieman erän puolenvälin jälkeen nähtiin episodi, joka johti jäähysumaan. Mylläkän, johon osallistui myös Helminen, Viitakoski ja Nemirovsky, seurauksena JYP-puolustaja Jari Korhonen lensi suihkuun ja Tuomas Pihlman, Raipe sekä Nemo määrättiin kahden minuutin istunnolle.

Hetki mylläkän jälkeen tshekkikaksikko Vala-Korhon näytti jälleen kerran osaamistaan. Kaksikko pelasi hienoa seinäpeliä, jonka seurauksena Korhon pääsi ampumaan, mutta hiukan ohi. Aivan erän lopussa Ilves otti maalivahdin pois maalista ja yritti tasoitusta yhden miehen ylivoimalla. Antti Bruun pääsi kerran laukomaan Raimo Helmisen syötöstä, mutta maaliin asti kiekkoa ei enää saatu ja JYP poistui näin ollen kaukalosta 3-2 -voitto taskussaan.

Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin

Vaikka Ilves ei mitään valmista peliä esittänytkään, nähtiin muutamalta pelaajalta hyviä yksilösuorituksia ja lupaavia suorituksia. Positiivisimman kuvan itsestään allekirjoittaneelle jättivät Petr Vala, Marko Luomala sekä Bert Robertsson.

Valan liike on sulavaa, käännökset ovat nopeita ja pelisilmääkin on. Suotta ei miestä ole verrattu Saku Koivuun. Pelityyli on hyvin samanlainen kuin Montrealin kapteenilla. Yhdessä Lubomir Korhonin ja hyvin ulosajoonsa asti pelanneen Ville Snellmanin kanssa Vala muodostaa yhden tulevan liigakauden mielenkiintoisimmista hyökkäyskolmikoista.

Marko Luomala on loistava löytö Mestiksestä. Vahva, nopea ja tekninen. Nyt nelosketjussa esiintynyt Luomala saa varmasti näyttöpaikkoja myös ylemmissä ketjuissa.

Viimeisenä Ilveksen ryhmään liittynyt puolustajakolossi Bert Robertsson oli ainakin allekirjoittaneelle miellyttävä tuttavuus. Liike on isoksi mieheksi melko vaivattoman näköistä, kiekkovarmuus on hyvää luokkaa ja fyysisessä pelissä mies ei kovin monelle pelaajalle liigassa kakkoseksi jää. Yhden pelin perusteella on vaikea mitään ”tuomiota” vielä antaa, mutta positiivisen ensivaikutelman mies kuitenkin antoi.

Muista onnistujista mainittakoon Timo Peltomaa sekä varsin kypsää peliä esittänyt Mika Niemi. Suuria pettymyksiä ei ollut. Puolustuspäässä koko osaston on saatava peliinsä huomattavasti lisää varmuutta, jota varmasti pelituntuman parantuessa otteisiin tuleekin.

Ilves pelasi miltei parhaalla miehityksellään, ainoastaan nuorten maajoukkueessa urakoinut Jesse Niinimäki oli pois vahvuudesta.

Ilveksen seuraava harjoitusottelu on jo ylihuomenna torstaina, kun joukkue matkaa Ässien vieraaksi Isomäen jäähalliin.

Otteluraportti: Mika Rosenberg

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

13.15 Ville Snellman 0-1  

18.00 Petr Vala (Lubomir Korhon) 0-2 

19.59 Eric Perrin (Pavel Vostrak) 1-2 

Rangaistukset

4.57 Pavel Vostrak, JYP 2 min kiinnipitäminen 

9.02 Tomas Chlubna, JYP 2 min kiinnipitäminen 

15.17 Marko Luomala, Ilves 2 min poikittainen maila 

15.55 Raimo Helminen, Ilves 2 min väkivaltaisuus 

15.55 Janne Hauhtonen, JYP 2 min ryntäys 

15.55 Angel Nikolov JYP 2 min poikittainen maila  

18.30 Mika Niemi, Ilves 2 min poikittainen maila 

II erä

Maalit

31.12 Jyri Marttinen (Antti Virtanen, Tomas Chlubna) 2-2 yv. 

Rangaistukset

28.20 Ville Snellman, Ilves 5+20 min huitominen 

29.02 Angel Nikolov, JYP 2 min vastustajan mailasta kiinnipitäminen 

32.04 Janne Hauhtonen, JYP 2 min poikittainen maila 

34.08 David Nemirovsky, Ilves 2 min koukkaaminen 

35.07 Bert Robertsson, Ilves 2 min poikittainen maila 

III erä

Maalit

43.19 Aki Hyyppä (Antti Virtanen, Tuukka Liimatainen) 3-2 

Rangaistukset

51.18 Jari Korhonen, JYP 5+20 min selkään taklaaminen  

51.18 Tuomas Pihlman, JYP 2 min väkivaltaisuus  

51.18 Raimo Helminen, Ilves 2 min väkivaltaisuus  

51.18 David Nemirovsky, Ilves 2+10 min väkivaltaisuus ja henkilökohtainen käytösrangaistus  

52.02 Tomas Chlubna, JYP 10 min henkilökohtainen käytösrangaistus  

58.11 Jukka Laamanen, Ilves 2 min huitominen  

58.23 Jani-Matti Loikala, JYP 2 min koukkaaminen  

Maalivahdit

Juha Pitkämäki, JYP 

Bruce Racine, Ilves 

Jäähyt

JYP 7 x 2 min + 5 min + 10 min + 20 min 

Ilves 8 x 2 min + 5 min + 10 min + 20 min  

Yleisömäärä

Loppuunmyyty 

Palkitut

JYP: Aki Hyyppä 

Ilves: Jukka Laamanen, Petr Vala 

Ilveksen kentälliset

Snellman-Vala-Korhon 

Robertsson-Kuparinen 

Viitakoski-Helminen-Nemirovsky 

Bruun-Laamanen 

Vähä-Ruohola-Hirvonen-Peltomaa 

Koistinen-Källarsson 

Jäminki-Niemi-Luomala 

Jääskeläinen-Sammalkangas 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun