Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: ILVES-LULEÅ 3-2 (2-1, 0-0, 1-1)

  

Kimmo Vähä-Ruohola tehomiehenä Luulajan kaadossa

 
(21.08.2002) Ilves voitti tämänvuotisen Tampere Cupin avausottelussa Ruotsin Elitserienissä pelaavan Luulajan maalein 3-2 . Ilveksen voiton takuumiehet olivat kaksi osumaa viimeistellyt Kimmo Vähä-Ruohola, maalin ja syöttöpisteen saalistanut Tomi Källarsson sekä loisto-ottelun maalinsa suulla pelannut Bruce Racine. Ruotsalaisvieraiden lohdutusosuma ottelun viimeisessä erässä aiheutti keskustelua, sillä kiekko meni Racinen selän taakse Ilves-maalin sivuverkon läpi.

Avauserä Ilvekselle

Ensimmäinen erä aloitettiin tunnustelevissa merkeissä Luulajan keskittyessä pelaamaan kiekkoa varmasti pois omalta alueeltaan ja Ilveksen etsiessä vielä tarkkuutta syöttöihinsä. Kentän näkyvin hahmo oli paluun Ilves-paitaan tehnyt Timo Peltomaa, joka osoitti olevansa edelleen päällikkö kaukalossa hakeutumalla vahvasti taklaustilanteisiin ja pitämällä huolta sekä itsestään että joukkuetovereistaan. Peltomaan ja Luulajan Stefan Nilssonin istuessa keskinäisestä nahistelusta saamiaan rangaistuksia iski vierasjoukkue ottelun ensimmäisen täysosuman. Kiekko pelattiin hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen nopeilla syötöillä viivaan Patrik Bäärnhjelmille, jonka unelmakuti upposi Ilves-maalin takayläkulmaan.

Peltomaa osoitti myös kiekollisten taitojensa olevan kunnossa pelaamalla loistavasti Tomi Källarssonin vapaaseen maalintekopaikkaan ajassa 15:53. Tinke huijasi Luulajan maalivahdin kauniilla harhautuksella ja siirsi kiekon Källarssonille, jolla oli helppo työ iskeä kumilaatta tyhjään verkkoon. Erän lopussa Ilveksen tshekkikaksikko Petr Vala-Lubomir Korhon pyöritti näyttävästi ylivoimapeliä, jonka seurauksena kotijoukkue siirtyi 2-1-johtoon. Korhon pujotteli komeasti kolmen ruotsalaisen ohi ja laukoi pelivälineen napakasti ranteella kohti maalia. Rebound-kiekon suti Bert Robertssonin avustuksella sisään Kimmo Vähä-Ruohola.

Toisessa erässä tiiviimpää viisikkopeliä

Ilveksen viisikkopeli ei ole vielä täysin kuosissaan, ja ensimmäisen erän aikana Luulaja pääsikin neljä-viisi kertaa 2-1-hyökkäykseen tupsukorvapakkien sijoituttua väärin. Toisessa erässä paketti alkoi kuitenkin pysyä ajankohtaan nähden hyvin kasassa, eikä vaaratilanteita omassa päässä juuri nähty. Kuten harjoitusotteluissa usein, hyökkäyspeli onnahteli puolustuspelin tiivistyessä, eikä Ilveskään pystynyt vyöryttämään montaakaan kontrolloitua hyökkäystä kohti Luulajan maalia. Maalittomaksi jääneessä erässä parasta osaamista Ilves-paidassa esitti Bert Robertsson, jonka oman pään pelaaminen oli ihailtavan varmaeleistä. Mikäli Robertsson vielä löytää kiekolliseen peliinsä lisää rohkeutta, on hän ehdottomasti kova vahvistus Ilvekselle.

Ylivoimamaali ja ylivoima"maali"

Kolmannessa erässä nähtiin taas avoimempaa peliä, kun huomattavasti viime torstaina nähtyä paremmin koko pelin ajan liikkunut kotijoukkue haki lisäosumia. Välillä liike tosin hetkellisesti lopahti, ja tällöin Luulaja pääsi peliin kiinni. Loistavasti avauserän 2-1-hyökkäykset torjunut Bruce Racine oli kuitenkin mies paikallaan, eikä päästänyt vierasjoukkuetta kuittaamaan Ilveksen uinahteluja.

Ilveksen 3-1-maali syntyi jälleen ylivoimalla tshekkiduon jauhettua pakkopelin käyntiin. Korhon syötti takamiehen tontilla kytänneelle Källarssonille, jonka viuhuvan lämärin Vähä-Ruohola ohjasi maalin perukoille. David Nemirovsky esitteli päätöserässä laajaa harhautusrepertuaariaan muutamaan otteeseen. Mies on kiekon kanssa suorastaan huimaavan taitava, mutta puolustuspeliin hän ei tänäänkään juuri innostunut osallistumaan. Nemon ketjukaverit Raimo Helminen sekä Vesa Viitakoski pääsivät ottelun edetessä koko ajan paremmin vauhtiin, ja toki Raipen maaginen lättykin nähtiin pari kertaa.

Alivoimakolmikot Viitakoski-Helminen-Antti Bruun ja Vala-Peltomaa-Robertsson selvittivät erän puolivälissä Luulajan 5-3-ylivoiman hallitun tyylikkäästi, eikä Racinen tarvinnut 1:50 kestäneen kahden miehen vajauksen aikana venyä kiekon tielle kuin kahdesti. Ilveskin pääsi kokeilemaan viidellä kolmea vastaan, mutta Raipen viisikko ei pystynyt luomaan kunnollisia maalipaikkoja.

Bruun otti 20 sekuntia ennen ottelun loppua typerän rangaistuksen selästä taklaamisesta ajettuaan vaarattoman näköisessä tilanteessa ruotsalaispelaajan takaapäin laitaan. Viisi minuuttia ja suihkukomennus olivat ehdottomasti paikallaan tästä hölmöilystä. Vain sekunti ennen loppua kiekko löysi Anders Burströmin laukauksesta tiensä Racinen selän taakse, mutta "maalia" ei olisi pitänyt hyväksyä. Peliväline sujahti Ilves-maaliin aivan selvästi sivuverkon läpi, mutta tätä ei ottelun tuomarikolmikko havainnut. Maalituomarikaan ei pystynyt asiaa vahvistamaan, joten lahjamaali vietiin pöytäkirjaan.

Oikea ilme löytymässä

Ilves oli tänään voitontahtoinen ja oikealla tavalla aggressiivinen. Vaikka kiekollinen ja kiekoton viisikkopeli paikoin vielä onnahtelivat, voi joukkueen ilmeeseen olla tyytyväinen. Tänään kaukalossa tehtiin töitä, eikä surffailtu Porin pelin malliin selät suorina. Jo nimettyjen pelaajien lisäksi onnistujiksi voidaan laskea etenkin avauserässä pirteästi esiintynyt, yritteliäs ja taitava Eero Lajunen, sekä takalinjoilta kiekkoa hyvin eteenpäin lähetellyt Ville Koistinen. Selkeitä epäonnistujia ei Ilveksen riveistä tänään löytynyt. Vala ja Korhon kaipaavat peliinsä hieman lisää terävyyttä, ja kun se löytyy, on kaksikosta alkavalla kaudella vielä paljon iloa.

Paketti pysyi kohtuullisesti kasassa

Ilveksen vastuuvalmentaja Ari-Pekka Selin oli huomattavasti tyytyväisempi kuin kahden aiemman harjoitusottelun jälkeen. - Voittoon täytyy aina olla tyytyväinen - ja nyt pelattiin kauden ensimmäinen voitto. Se alkoi olla jo hiukan pelin näköistä ja erityisesti on oltava tyytyväinen siihen, että paketti pysyi kohtuullisen hyvin kasassa täydet 60 minuuttia. Sitkeyttä ja asennetta löytyi, vaikka jalat eivät varmasti olleet tuoreimmillaan.

Kova helle aiheutti omat ongelmansa. Pelaajien täytyi tarkoin pitää nestetasapainosta huoli pitkin päivää eikä jään tasollakaan kylmä ollut. - No, onhan urheilussa hikoiltava, kuittasi Atu.

Hän ei mielellään tässä vaiheessa arvioi yksittäisiä pelaajia, mutta johdattelun jälkeen nousi Timo Peltomaa esille. - Peltsi on mahtavalla asenteella liikkeellä - on ollut koko harjoituskauden.

Tshekkien Atu uskoi vertyvän, kun vähän herkistellään. - Tällainen rankka kolmen viikon hevoskuuri, jonka olemme vetäneet, on tshekeille outoa. Kyllä ne pojat piristyvät, uskoo Atu.

Luulajan 3-2 -kavennusmaalista Bruce Racine vannoi pukukopissa, ettei kiekko millään voinut mennä tolppien välistä.

Otteluraportti: Mikko Rainio
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

10.19 Patrik Bäärnhjelm (Linus Fagemo-Jonas Rönnqvist) 0-1 tv.  

15.53 Tomi Källarsson (Timo Peltomaa) 1-1 

19.59 Kimmo Vähä-Ruohola (Bert Robertsson) 2-1 yv. 

Rangaistukset

6.39 Teemu Jääskeläinen, Ilves 10 min käytösrangaistus  

9.54 Stefan Nilsson, Luleå 2 min kiinnipitäminen 

9.54 Peltomaa, Ilves 2 min väkivaltaisuus 

16.45 Per Ledin, Luleå 2 min estäminen 

19.39 Rönnqvist, Luleå 2 min kampitus 

II erä

Maalit

Erä maaliton 

Rangaistukset

24.39 Fagemo, Luleå 2 min koukkaaminen 

28.44 Kamil Brabenec, Luleå 2 min kampitus 

36.45 Källarsson, Ilves 2 min poikittainen maila 

III erä

Maalit

50.38 Vähä-Ruohola (Källarsson-Lubomir Korhon) 3-1 yv. 

59.59 Anders Burström 3-2 yv. 

Rangaistukset

42.42 Robertsson, Ilves 2 min laitataklaus  

49.37 Burström, Luleå 2 min kampitus  

51.31 Ville Koistinen, Ilves 2+10 min selästä taklaaminen, autom. käytösrang.  

51.41 Jukka Laamanen, Ilves 2 min kiinnipitäminen vast. mailasta  

54.48 Fredrik Svensson, Luleå 2 min korkea maila 

56.14 Jan Sandström, Luleå 2 min kiinnipitäminen  

57.20 Mikko Kuparinen, Ilves 2 min korkea maila 

59.40 Antti Bruun, Ilves 5+20 min selästä taklaaminen, autom. pelirang.  

Maalivahdit

Gusten Törnqvist, Luleå 

Bruce Racine, Ilves 

Jäähyt

Ilves 6 x 2 min + 5 min + 2 x 10 min + 20 min 

Luleå 8 x 2 min  

Ilveksen kentälliset

Korhon-Vala-Vähä-Ruohola 

Kuparinen-Robertsson 

Viitakoski-Helminen-Nemirovsky 

Bruun-Laamanen 

Lajunen-Hirvonen-Peltomaa 

Jääskeläinen-Källarsson 

Luomala-Niemi-Jäminki 

Koistinen-Sammalkangas 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun