Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Pelaajaesittelyt, Ilves 2002-2003

 

 

 
Tommi Jäminki

 

 


Kuva: Jouni Valkeeniemi

Espoosta Ilvekseen saapunut 19-vuotias Tommi Jäminki on viime vuosina esiintynyt edukseen juniorimaajoukkueissa. Nuorukaisen potentiaalista ovat vakuuttuneet myös pohjoisamerikkalaiset kykyjenetsijät, sillä monen muun Ilveksen nuoren pelaajan tavoin myös Tommilla on NHL-varaus. Perinteikäs Chicago Blackhawks varasi 18-vuotiaiden MM-kisoissa erinomaisesti pelanneen isokokoisen laiturin draft-tilaisuuden viidennellä kierroksella kesällä 2001.

Viime kauden Jäminki vietti pääasiassa A-junioreissa, sillä vakipaikkaa Bluesin SM-liigajoukkueen nimimiehiä vilisseestä hyökkääjistöstä ei tahtonut löytyä. A:n SM-sarjassa fyysisenä voimahyökkääjänä kunnostautunut Jäminki päättikin kauden jälkeen lähteä etsimään pelipaikkaa muualta ja sai sopimuksen Ilvekseen. Ilveksessä odotetaan Tommin kehittyvän aina NHL-tasolle asti peliajan ja karttuvan kokemuksen myötä.

Jäminki on vahva, hyvä luistelija, joka on omimmillaan karvaajana. Kovasta kontaktipelistä nauttiva nuorukainen ei väistele kaukalossa ketään, vaan pyrkii niittaamaan vastustajan laitaan aina sopivan tilaisuuden osuessa kohdalleen. Tommilla on kova rannelaukaus ja kiekollisena tarpeeksi röyhkeyttä puolustajien haastamiseen. Ilveksessä Jämingille on ainakin aluksi tarjolla työmiehen rooli nelosketjussa.

Pelinäkemystä ja suoritusvarmuutta Jäminki kaipaa vielä lisää. Hyvän ja huonon päivän - ja vaihdon - ero on vielä melkoinen. Kiekollisten taitojen kehittäminen on jatkossa avainasemassa, kun pyrkimyksenä on nousta ensin SM-liigatason runkopelaajaksi ja myöhemmin Pohjois-Amerikan sarjoihin.

Tilastot

Runkosarja

2001-02 Blues Espoo SML

4 0 + 0 = 0 0 min

2001-02 Blues Espoo SM-A

31 9 + 7 16 = 66 min

Playoffs

2001-02 Blues Espoo SM-A

2 0 + 0 = 0 2 min


Vasemmalta katsoen kausi, joukkue, sarja, ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit.

 

 

   

32

 

 

Pelipaikka: Hyökkääjä
Syntymäaika:
11.2.1983
Syntymäpaikka:
Turku
Pituus:
187 cm
Paino:
87 kg
Maila:
Left
SM-Liiga yht:
4 ottelua, 0+0=0, 0 min
SM-Liiga play off yht:
0 ottelua, 0+0=0, 0 min

 

Haastattelut: 

 

xx.xx.xx
 

Ilves 2002-2003

 

Pelaajaluettelo


<< Edustusjoukkueen etusivu 2001-02

<< Edustusjoukkueen etusivu 2002-03