Ville Koistinen

Kuva: Jouni Valkeeniemi
Ville Koistinen on alun perin Oulusta lähtöisin, mutta on tahkonnut jo pitkään Ilveksen juniori-ikäluokkia. Ensimmäisen kerran hän pääsi haistelemaan liigajoukkueen meininkiä syksyllä 1999 harjoitusottelussa Lukkoa vastaan.
Ensivisiittinsä liigapeleihin Koistinen teki kaudella 2000-01. Runkosarjassa kertyi kuusi pelattua ottelua ja playoffseissa viisi. Pronssiottelussa hän sai syöttöpisteen Raimo Helmisen avausmaaliin tehtyään ensin erinomaisen esityön.
Syksyllä 2001 Koistinen sai runkopuolustajien loukkaantumisten johdosta runsaasti peliaikaa. Syksyn viimeisissä peleissä suuri peliaika alkoi tuntua jo pohkeissa. Niinpä keväällä Koistisen peliaikaa kevennettiin, koska lupaavaa nuorta pelaajaa ei haluttu ajaa tukkoon.
Ensimmäinen liigamaali syntyi 25. lokakuuta 2001 paikallisottelussa, kun hän pääsi lataamaan kovan maskin takaa osuman. Kaudella 2001-02 kertyi kaikkiaan 53 ottelua ja maalin lisäksi kahdeksan syöttöpistettä.
Koistinen on liikkuva puolustaja, joka pitää tonttinsa puolustuspäässä.
|
|
6

Pelipaikka:
Puolustaja
Syntymäaika:
17.6.1982
Syntymäpaikka:
Oulu
Pituus:
181
cm
Paino:
85
kg
Maila:
Left
SM-Liiga
yht:
59
ottelua,
1+8=9,
42
min
SM-Liiga
play
off
yht:
5
ottelua,
0+1=1,
0
min
|
| |
Haastattelut:
|
xx.xx.xx |
| |
Uutiset:
|
Otsikon
nimi |
| |
Ilves
2002-2003
|
|
Pelaajaluettelo
|
|
|