Koiviston ryhmässä konkari
ja kovia nuoria haastajia
(22.04.2002) Ilveksen uusi maalivahtivalmentaja Arto Koivisto näkee suurena rikkautena sen, että joukkueen maalivahdeista yksi on kaiken kokenut ja maailmaa kiertänyt ammattilainen ja muut tulevaisuuden suurlupauksia.
-Todella hyvä lähtötilanne, että meillä Bruce Racinen kaltainen huippuammattilainen. Minäkin varmasti saan häneltä paljon vinkkejä, mutta uskon, että pystyn vastapainoksi tukemaan häntä, Koivisto arvioi.
Kuopiosta tulevaa huippulupausta Tuomas Nissistä ei Koivisto vielä ollut tavannut. Ensimmäinen yhteinen harjoitus oli haastatteluhetkestä parin tunnin päässä. Koivisto odottaa mukavaa pikkukilpailua maalivahtien kesken.
- Toivon, että Nissisellekin saadaan mukavasti pelejä alle jo ensi kaudella. Mistään määristä on ennenaikaista puhua. Ja lisäksi tässä valmennettavina ovat Jaakko Huhti, Krister Antila ja Antti-Jussi Harjula. Kaikki todella lahjakkaita poikia, Koivisto sanoo.
Vielä kevään aikana Nissinen ei ehdi olla paljon mukana, koska hänellä on Kuopiossa lukio kesken. - Lienee viisainta, että hän hoitaa koulun loppuun siellä, Koivisto tuumaa.
Arto Koivisto on aistinut Ilveksessä tekemisen meiningin. - Kun kausi vasta päättyi, niin oikein yllätyin, kuinka täysi rähinä on organisaatiossa päällä ensi kautta varten. Joukkue harjoittelee kovalla draivilla. Itse ole todella ylpeä, kun pääsin tähän organisaatioon töihin. Täällä yhteistyötä ja tiimityötä arvostetaan, kehuu Koivisto
.
Koivisto on ollut toistakymmentä vuotta valmennushommissa. Erityisesti hän on tehnyt Jääkiekkoliiton töitä ja oli mm. neljä vuotta 1982 syntyneiden maajoukkueen mukana. Joukkuehan voitti pari vuotta sitten 18-vuotiaiden MM-kultaa.
Lisäksi Koivisto on valmentanut maalivahteja JYPissä ja Tapparassa sekä viime kaudella HPK:ssa. Liigaa Koivisto on pelannut itse parin kautena Kiekko-Reippaassa ja JYPissä sekä lisäksi kakkosdivisioonassa. Hän on alan opintonsa suorittanut Jyväskylän liikuntatieteellisessä ja toimii liikunnanopettajana Sammon lukiossa.
Tarkki Hurskainen
|
|
|
|