Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Pakinat

 

 

Faniuden aakkoset


Varoitus: tämä pakina sisältää materiaalia, joka saattaa aiheuttaa ainakin herkkähipiäisimmille faneille allergista oireilua. Ilmenemismuotoina voivat olla ns. porojen vetäminen sieraimiin , pahat yhdys sana virheet tai moderointitoimenpiteisiin johtavat chat-viestit keskustelupalstoilla.

Viime aikoina on ainakin netin keskustelupalstoilla käyty väittelyä siitä, millainen on ns. hyvä tai huono fani. Välipäätökseksi on saatu se, että kukin fani tulee uskollaan autuaaksi, joten tällainen luokittelu A- ja B-luokan faneihin on julistettu pannaan. 

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus heittää öljyä yllä mainitun keskustelun liekkeihin tai laineisiin. Debattiin syvällisemmin perehtymättömille voisi kuitenkin olla hyödyllistä saada parempi ymmärrys faniudesta ja sen perusterminologiasta. Siksipä Sähköpianisti onkin laatinut faniuden aakkoset, joiden avulla voit ainakin "small talk" -mielessä osallistua erätaukokeskusteluihin faniuden todellisesta olemuksesta


A. A-luokan fani. Ilveksen kannattaja, joka saapuu Hakametsän hallin katsomoon jo reilu tunti ennen pelin alkua tarkkailemaan jääkoneen työskentelyä. Tyypillisesti myös Ilves-Hockey Oy:n johdon toimenpiteisiin täysin kritiikittämästi suhtautuva jees-mies tai -nainen, joka ei uskalla huutaa rytmikkäiden taputuksien säestämä "VALMENTAJA ULOS". Ymmärtää ja säälii, mutta ei hyväksy B- ja C-luokan faneja.

B. Banderolli. Kankaasta valmistettu lakanamainen juliste, jossa lukee "VALMENTAJA ULOS". Kannetaan katsomoon heti, kun joukkue on hävinnyt kaksi peliä peräkkäin,

C. C-luokan fani, ks. A-luokan fani.

D. D-katsomo. Jäähallin katsomonosa, johon joukko hyviä ja huonoja faneja
kuukaudesta ja vuodesta toiseen saapuu masokistiseen seremoniaan kärsimään kotijoukkueen heille tuottamasta armottomasta nöyryytyksestä ja häpeäntunteesta. Itseruoskintaa tehostetaan kakofonisella rummunpärinällä ja kimeillä "Nuija, nuija" tai "Haista v****" -huudoilla.

E. Erotuomari ks. nuija.

F. Favorin ks. erotumari

G. Godzilla. Järkälemäinen puolustaja, jonka tehtävä on pitää vastustajan pelaajat kuten "McBeast", "Noutaja" ja "Stony" poissa pahanteosta oman joukkueemme maalivahdin lähialueelta.

H. Hakamettä. Suomen jääkiekkoilun ensimmäinen katettu jääkiekkopyhättö. Jääkiekkoilun kehto, jossa kiekkoilevat kotijoukkueet ovat myös jääneet kehityksessään kehtoasteelle. Kalevankankaan hautausmaa on nykyisin tunnelmaltaan jonkin verran riehakkaampi kuin Hakamettä.

I. Ilves. 1) Lynx lynx, kookas, pitkäjalkainen, töpöhäntäinen ja tupsukorvainen kissaeläin. Rauhoitettu Suomessa 1968. Kanta noin 700 yksilöä. Eräiden lähteiden mukaan myös 2) Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin ja legendaarisin jääkiekkojoukkue. Tällä hetkellä erittäin vapaasti metsästettävää riistaa 13 liigapaikkakunnalla.

J. Jäähy, penaltti, rangaistus (2, 5, 10 tai 20 minuuttia) , joka fanien mielestä tuomitaan aiheettomasti oman joukkueen pelaajille, ja aina hyvällä syyllä vastustajajoukkueen pelaajille. Puhutaan myös jäähykuninkuudesta. Jäähyboksin majesteetiksi valitaan kauden päättyessä se pelaaja, joka onnistuu keräämään eniten jäähyminuutteja, eli lusmuilemaan mahdollisimman paljon poissa varsinaiselta työpaikaltaan. Kaikkien aikojen jäähykuninkaan titteliä kantaa tällä hetkellä Ilveksen kasvatti Toni Mäkiaho. Ilveksessä tämän lajin taitajia ovat olleet mm. Timo Peltomaa , Hannu Henriksson, Jari Viitala, Allan Measures jaTimo Willman

K. Kanada-malja, tunnetaan myös nimellä "Poika". Jääkiekon SM-liigan himoittu palkintopysti, joka viime vuosina on kuljeskellut oudoissa rannikkokaupungeissa. Aidon fanin tunnistaa äänekkäistä "Poika Kotiin" -vaatimuksista, joita Ilveksen toimivan johdon suuntaan on singottu jo 17 vuotta ilman mainittavaa menestystä.

L. Lämmi l. lyöntilaukaus. Sanan kantaverbinä on lämmätä (rannikkokaupunkien murteissa virheellisesti "lämätä"; yhtä lailla virheellinen on substantiivi "lämäri"). Fanien joukossa on kiihkeän puhdasoppinen koulukunta (eri arvioiden mukaan noin 8-10 % faneista), joka seuraa lajia ainoastaan nähdäkseen kerran kaudessa Raimo Helmisen lämmäävään.

M. Maalivahti (molari, molse, molke, kassari). Fanien verbaalinen ns. psyykkaaminen kohdistuu useimmiten juuri vastustajan maalivahtiin. Varsin monen vierasjoukkueen maalia vartioi "Imuri" tai "Hoover" -niminen pelaaja, joissakin tapauksissa myös "Nilfisk" tai "Elektrolux".

N. Nuija (myös puusilmä, seepra), rahvaanomainen ja hieman halventava nimitys ottelun erotuomarille. Jääkiekko-ottelun erotuomari on musta-valkoraitaiseen paitaan pukeutunut henkilö, jonka tehtävänä on riistää kotijoukkueelta sen hyvin ansaitsema voitto passittamalla kotijoukkueen pelaajia jäähylle (ks. jäähy). Fanien tehtävänä puolestaan on äänekkäin ja rytmikkäin "nuija, nuija" -huudoin kertoa erotuomarille, kuinka sääntökirjan mukaan ottelu tulisi tuomita. Ks. myös erotuomari

O. "Oma peli", klisee, johon jokainen jääkiekkoilija ja valmentaja turvautuu median edustajan kysyessä tappiotilanteessa, kuinka ottelu käännetään voitoksi. Lopuksi kuuluu tokaista "Hyvä tsemppi!"

P. Piippuhylly, jäähallin kulmassa ylhäällä oleva seisomakatsomo, johon perinteisesti ovat ryhmittäytyneet pitkänlinjan fanit. Tämä joukko ei välttämättä ole kaikkein äänekkäin katsomonosa, mutta siellä seisovien omasta mielestä ehdottomasti asiantuntevin (ks. myös Sikakatsomo). Piippuhyllyn katsojien varustukseen kuuluun tamperelainen perinnepäähine, pipa.

Q. Quisling, vieraan vallan hyväksi omassa maassaan toimiva henkilö; maanpetturi. Myös ns. "takkinsa kääntänyt" fani. Esiintyy satunnaisesti nykyään myös virtuaalisessa muodossa netissä liigajoukkueiden keskustelupalstoilla

R. Raipe, maailman hitain ja kankein, ja samalla ainoa kuusissa talviolympialaisissa pelannut jääkiekkoilija. Kuningas. Maestro. RAIMO!

S. Sikakatsomo, Hämeenlinnan Rinkelinmäen jäähallin katsomonosa, johon Hämeenlinnan Pallo Kerho ry:n verbaalisesti rajoitteisten ja ilmeisesti myös jonkinlaisesta luki-vammasta kärsivien fanien tuulipukuinen joukko kerääntyy kannustamaan Vladimir Sicak -nimistä pelaajaa. Kannustushuudot ovat etelähämäläisessä murreasussa vääntyneet muotoon : "Sika!, Sika!"

T. TBK, Tamhockey, Tappara, Hilpara. Edes C-luokan Ilves-faniksi ei pääse, mikäli pystyy verenpaineen nousematta katselemaan tämän erään keittojuureksen värisiä pelihousuja ja ruostunutta vasarankuvaa peliasunsa paidassa kantavan joukkueen pelaajien edesottamuksia. 

U. "Urheilutoimenjohtaja", näppiskoutsi, nojatuolivalmentaja, katsomovalmentaja. Henkilö, jolla on ylivertainen näkemys siitä, miten valmentajien tulisi rakentaa joukkue ja sen ketjukokoonpanot, peluuttaa näitä miehiä ja hoitaa harjoittelu. Tuo tämän turhan vastuun rasittamattoman harhanäkynsä kovin kerkeästi kanssaihmistensä tietoon olivatpa nämä sitten jäähallin katsomossa, tai jääkiekkoaiheisilla keskustelufoorumeilla netissä.

V. Veijareita & virtuooseja. Tarina legendaarisesta jääkiekkoseurasta 1980-2001 "Ilves on aina ollut persoonien joukkue. Se on ollut kiinnostava joukkue. Ilves ei ehkä aina ole pystynyt taistelemaan mestaruudesta, mutta kiinnostava ja vetävä se on aina ollut. Sen huomaa nykyäänkin Helsingissä. Kun Ilves tulee vastaan, on hallissa ihan erilainen fiilinki, sillä Ilveksessä on jotakin ainutlaatuista, jokin uniikki juttu, jota arvostetaan. Sillä perinteitä ei pysty koskaan ostamaan rahalla" (Raimo Summanen)

W. Wasama, Jarmo. Eräs kaikkien aikojen lupaavimmista nuorista suomalaisista jääkiekkoilijoista. Ilveksen ja maajoukkueen puolustaja kuoli traagisesti liikenneonnettomuudessa vuonna 1966 vain 23-vuotiaana. 

X. X-Files, ks. "Veijareita & virtuooseja"

Y. Ylivoimakuvio, koko kauden ajan hakusessa ollut peliryhmitys, jossa Raipen pitäisi "kis-kis" -houkutuksella imeä pari vastustajan pakkia kiinni itseensä, jotta hän voisi lättysyötöllä vapauttaa siniviivalta "kiekollisen pakin" maalintekoon. Kuvio saattaisi toimia paremmin Raipen sijoittamisella "viivamieheksi" kokeilemaan tulista lyöntilaukausta. Ks. myös lämmi.

Z. Zigmund Palffy, kaikkien A-luokan fanien ns. kostea uni, joka ei koskaan päässyt tulemaan todeksi. Tämä NHL:ssä lähes sadan tehopisteen kausia jyrännyt slovakki oli Ilveksen ringissä kesällä 1993, mutta ei ehtinyt pelata yhtään sarjapeliä Ilveksen paidassa ennen kuin siirtyi New York Islandersiin. 

Å. Åhlund, Håkan, Ilvekseen JyPistä kauden tammikuussa 1998 kesken hankitun parivaljakon Burakowsky - Åhlund tuntemattomampi osapuoli. Fanien "virkavelvollisuuksiin" kuuluu joka kauden aikana spekuloida Robert Burakowskyn, Peter Larssonin ja Petr Tenkratin paluusta Ilveksen riveihin.

Ä. Äite. Lämminhenkinen sana, joka tarkoittaa puhujan naispuolista vanhempaa. Käytetään usein elävöittämään jääkiekko-ottelujen selostuksia mm. ilmaisussa "Nyt tulee Ilveksen pelaajille kyllä äitee ikävä".

Ö. Örveltää, ks. Sikakatsomo

 

Sähköpianisti

 

 

 

 

Sivun alkuun