Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Pelaajaesittelyt, Ilves 2001-2002

 

 

 
Tomi Pettinen

 

 

 


Kuva: Jouni Valkeeniemi

Mitä pidemmälle kausi 1999-2000 ehti, sitä varmemmiksi kävivät Tomin otteet kaukalossa. Kauden viimeisissä peleissä, Ilveksen kohdatessa pudotuspeleissä TPS:n, oli isokokoinen puolustaja joukkueen tehokkain pistemies.

New York Islandersin kesän 2000 viimeisen kierroksen 267. varaus tuli Tomi Pettiselle täydellisenä yllätyksenä. Vaikka loppukausi menikin hienosti, Tomi ei ole unohtanut vaikeaa alkukautta syksyllä 1999, jolloin itseluottamus horjui. Kun peliaikaa kuitenkin annettiin, alkoi itsetuntokin nousta ja pelit sujua. NHL-varaus tuo motivaatiota harjoitteluun ja antaa lisäpotkua pelaamiseen. Sen myötä Tomi on rohjennut nostaa tavoitteitaan. Paikka NHL:ssä on Tomille kaukainen haave ja unelma, mutta maajoukkueeseen mies aikoo tällä kaudella päästä. Tosin juuri liigan kynnyksellä sattunut nilkkavamma on haitannut pelirytmiin uudelleen pääsemistä.

Jos paikka avautuu, lähtee Tomi empimättä hyökkäykseen mukaan. Hän on ulottuva ja fyysinen pakki, jonka laukausta maalivahdit kavahtavat.

Viime kaudella Pettinen nousi Ilveksen runkopuolustajaksi. Eleetön, mutta tiukka ja kova pelityyli sopivat Tomille hyvin. Liike parani ja pelinluku kohentui. Hyvin harvoin Tomi pelasi itsensä ulos. Kauteen Tomi oli erittäin tyytyväinen ja pronssimitalin hän arvostaa varsin korkealle, koska Ilvekseltä harva sellaista osasi odottaa.

Viime kesänä itseluottamusta nosti entisestään käynti New York Islandersin leirillä. Tomi huomasi, että samantyylistä toiminta on suuressakin maailmassa. Loppukesän harjoitusotteluissa Tomi oli itse varmuus yhdessä pakkiparinsa Matt Smithin kanssa.

Tämä kauden joukkuetta Tomi pitää hyvänä. Hänen mielestään tehtävät joukkueesa on hyvin roolitettu pelaajien kykyjen ja ominaisuuksien mukaan.

B-juniorina Pettinen piipahti Ikurin Vireessä ja A-juniorina muutaman pelin ajan KooVeessä. Muuten hän pelasi koko junioriaikansa Ilveksessä. Ensimmäisessä liigapelissään kaudella 1996-97 Tomi tykitti heti avauserässä Ilvekselle maalin silloisen K-Espoon harmiksi. Seuraavalla kaudella hän pelasi Ilveksen lisäksi Rauman Lukossa ja sitä seuraavalla Kokkolan Hermeksessä ja HIFK:ssa, ennen kuin palasi kasvattajaseuraansa.

Lapsena Tomi olisi halunnut poliisiksi. Ammatille perusteluna hän esittää olevansa perusluonteeltaan niin hyvänlainen, että mielellään näkisi pahat nalkissa. Kuin valettu, sopii oma avovaimo Johanna Tomin mielestä täydellisen naisen muottiin. Lähellä muottia käy myös Demi Moore, jonka näyttelijänsuorituksetkin ovat moitteettomat, esimerkiksi Striptease-elokuvassa. Tomi ja Johanna asuvat kaksiossa Jankassa.

Tomi lupaa, että Ilves taistelee aina parhaansa mukaan. Siksipä kannustusta katsomon puolella ei koskaan ole liikaa. Tomi pitää hienona, että fanit yhä enemmän ovat alkaneet olla mukana myös vierasotteluissa.

 

 

   

25

 

 

Pelipaikka: Puolustaja
Syntymäaika:
17.6.1977
Syntymäpaikka:
Ylöjärvi
Pituus:
190 cm
Paino:
96 kg
Maila:
Left
SM-Liiga yht:
157 ottelua, 4+10=14, 200 min
SM-Liiga play off yht:
12 ottelua, 1+2=3, 6 min

 

Haastattelut: 

 

12.09.01
 

Uutiset:

 

Otsikon nimi
 

Ilves 2001-2002

 

Pelaajaluettelo


<< Edustusjoukkueen etusivu 2001-02

<< Edustusjoukkueen etusivu 2002-03