Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Pelaajaesittelyt, Ilves 2001-2002

 

 

 
Mika Pietilä

 

 

 


Kuva: Jouni Valkeeniemi

Ilveksen kasvattama Mika Pietilä palkittiin Ranskan liigan parhaana maalivahtina kahtena perättäisenä vuonna ennen siirtoaan takaisin Suomeen. Pietilän seura HC Reims kipusi hopeapallille keväällä 1999. Seuraavana vuonna joukkue kruunattiin Ranskan mestariksi.

HC Reimsissä Pietilä oppi kantamaan vastuuta joukkueesta sekä pelaamaan paineen alla ratkaisupeleissä. Suomen peleistä löytyy Mikan kokemuksen mukaan huomattavasti enemmän vauhtia kuin Ranskanmaan pääsarjasta. Täällä on peli myöskin taktisesti kypsempää ja kurinalaisempaa. Ranskassa jääkiekko jää pahasti jalkapallon varjoon. Mika kuvailee kiekkourheilua siellä aika näkymättömäksi lajiksi, jolla on vain oma pieni kannattajaryhmänsä.

Ranskassa Mikalla ei hänen yllätyksekseen ollut edes henkilökohtaista valmentajaa. Ilveksessä maalivahtivalmentajat Jukka Tammi ja Jouni Antila olivat hänelle ennestään tuttuja, ja aikaisemmista yhteistyökokemuksista voikin olla harjoittelussa suurta apua. Viime kausi Ilveksessä sujui Pietilältä hyvin. Pietilä pelasi valtaosan Ilveksen peleistä ja useaan otteeseen toi pisteitä joukkueelleen torjunnoillaan.

Pietilän seurat ennen kahta Ranskan vuotta ovat olleet Ilves, KooVee ja HPK. SM-liigassa Mikan parhaat saavutukset ovat kaksi pronssimitalia, toinen HPK:ssa ja toinen viime keväänä Ilveksen paidassa. NHL:ään mies ei haikaile, vaan hän aikoo katsoa, mitä mikäkin kausi tuo tullessaan.

Omina parhaina puolinaan maalivahtina Pietilä pitää kokemuksen mukanaan tuomaa pelinlukutaitoa ja paineensietokykyä. Toisaalta kaikkia puolia on koko ajan kehitettävä ja ylläpidettävä, jotta kunto pysyy liigatasolla. Tämän kauden Pietilä toivoo pystyvänsä pelaamaan taitojaan vastaavalla tavalla ja näin auttamaan joukkuettaan parhaansa mukaan.

Mika on kihloissa Marian kanssa, ja pariskunnalla on puolentoista vuoden ikäinen poika Tino. Perhe asuu Tammelassa. Ikävimmät muistot Mikan kouluajoilta liittyvät kuvaamataidon tunteihin, hän kun oli siinä omasta mielestään aika kehno. Liikuntatunneilla hänellä meni lujaa, ja keskiarvokin peruskoulussa oli 8,5.

Vapaapäivinään Mika rauhoittuu ihan vain kotioloissa, perheen parissa ja tv:tä katsellen. Miehen suosikkiesiintyjä on Eddie Murphy. Kanapasta on hänen mieliruokaansa, ja sen kanssa parasta juomaa on vesi tai siideri, tilanteesta riippuen. Ilveksen kannattajia Mika kehottaa olemaan positiivisella mielellä, pelaajat kyllä tekevät aina parhaansa. Terveisiä kaikille!

 

 

 

   

1

 

 

Pelipaikka: Maalivahti
Syntymäaika:
28.2.1973
Syntymäpaikka:
Kuhmalahti
Pituus:
177 cm
Paino:
71 kg
Maila:
Left
SM-Liiga yht:
220 ottelua, 0+5=5, 20 min
SM-Liiga play off yht:
27 ottelua, 0+0=0, 2 min

 

Haastattelut: 

 

xx.xx.xx
 

Uutiset:

 

Otsikon nimi
 

Ilves 2001-2002

 

Pelaajaluettelo


<< Edustusjoukkueen etusivu 2001-02

<< Edustusjoukkueen etusivu 2002-03