Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: ILVES-BLUES 5-1 (2-0, 1-1, 2-0)

  

Blues törmäsi Nissiseen

 
(01.10.2002) Ilves nappasi kauden ensimmäisen kotivoittonsa vihdoin kolmannessa Hakametsän kamppailussaan. Petolauman uhrina oli Espoon Blues, joka hallitsi kaksi ensimmäistä erää pelitapahtumia, mutta ei löytänyt keinoja nuoren Ilves-vahdin, Tuomas Nissisen ohittamiseen. Ilves käytti sen sijaan omat tekopaikkansa tehokkaasti hyödykseen ja marssi Vesa Viitakosken kahden osuman siivittämänä lopulta selvään 5-1 -voittoon. Viitakosken lisäksi kahden tehopisteen iltaa viettivät Raimo Helminen (1+1), David Nemirovsky (1+1) ja Bert Robertsson (0+2).

Kiekko pomppii Ilvekselle avauserässä

Ilves-puolustuksen ja Tuomas Nissisen haparoiva alku antoi ensimmäisillä minuuteilla avaimet Bluesin käsiin. Espoolaisilla oli 3-4 tekopaikkaa jo ennen kolmen peliminuutin täyttymistä, mutta Ilves selvisi tilanteista takaiskuitta.

Cory Murphy laukoi ensin hyvän nousunsa päätteeksi kiekon ohi oikean ylänurkan ja hetkeä myöhemmin Teemu Elomolle tarjoutui myös tilaisuus avausmaalin tekemiseen. Elomo pääsi jättösyötön jälkeen tykittämään vapaasti, mutta Nissinen poimi lämärin polkkeella alanurkasta. Tärkeä torjunta nuorelle lupaukselle, joka oli puolitoista minuuttia aikaisemmin lähellä lahjoittaa osuman espoolaisille. Nissinen jätti maalin takana kiekon suoraan vastustajalle ja maali ammotti hetken aikaa tyhjänä. Vierailijat onnistuivat kuitenkin hukkaamaan avopaikkansa.

Ilvekselle tarjottiin tilaisuutta päästä peliin mukaan ajassa 7.10, kun Jan Caloun koukki itsensä turhassa tilanteessa jäähyaitioon. Tupsukorvat juonivatkin kiekon 18 sekunnissa Mika Oksan selän taakse. Bert Robertsson paukutti kovan lämärinsä päätylaitaan, mutta kiekko pomppasi sopivasti maalin toiselle nurkalle suoraan Raimo Helmisen lapaan. Raipe reagoi tilanteeseen nopeasti ja jatkoi yhdellä kosketuksella limpun tyhjään reppuun.

Minuuttia myöhemmin David Nemirovsky pelattiin pystysyötöllä puolittaiseen läpiajoon. Potkun perässä ollut Juha Gustafsson joutui kampeamaan Nemirovskyn jään pintaan ja lähti jäähyboxiin. Ilves ei seuranneen ylivoimapelin aikana kuitenkaan mitään erikoista esittänyt.

Erän puolivälin jälkeen Ilves sai maalintekoapua odottamattomalta taholta. Jiri Vykoukal sähelsi nimittäin kiekon omaan maaliin! Mika Oksa torjui Mikko Kuparisen rannelaukauksen eteensä ja paikalle sännännyt Vykoukal lähti yrittämään liian vaikeata temppua. Vykoukal pompautti kiekkoa suoraan ilmasta ja kotiyleisön riemuksi peliväline lensi jäissä olleen Oksan yli verkon perukoille. Osuma merkittiin ilvesläisistä viimeisenä kiekkoon koskeneelle Kupariselle.

Blues pääsi erän lopussa pyörittämään kaksikin kertaa vaarallista ylivoimapeliään. Kavennusosuma oli pariin otteeseen erittäin lähellä. Ensin Cory Murphy pääsi laukomaan neliön keskeltä suoraan syötöstä. Kiekko sujahti kuitenkin Tuomas Nissisen suojien kautta tolppaan. Mika Niemen rangaistuksen aikana espoolaiset saivat jo survottua kiekon armottomasta maalinedushässäkästä verkkoon, mutta maali oli siirtynyt sitä ennen paikaltaan ja näin osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen.

Avauserä kirjattiin ottelutapahtumien vastaisesti Ilvekselle lukemin 2-0.

Blues jatkaa maalipaikkojen tuhlailua

Toisessa erässä Bluesin hyökkäykset olivat entistä vaarallisempia, mutta tehot olivat vierailijoilta edelleen kateissa. 25 peliminuutin kohdalla Cory Murphylla ja Jan Calounilla oli avopaikat perä perää. Murphy pääsi ensin yrittämään maalintekoa parista metristä hienon poikittaissyötön jälkeen. Tuomas Nissinen pelasti kuitenkin lähes varmalta näyttäneen maalin komealla syöksyllään. Irtokiekko lipui suoraan Calounille, jolla oli hetken aikaa mahdollisuus pistää kiekko jopa tyhjään maaliin. Tsekkitaituri odotti kuitenkin liian kauan ja tilanne valui hukkaan.

Jiri Vykoukalin rangaistus ajassa 26.51 poiki tilanteita molempiin päihin. Blues oli ensin varsin lähellä alivoimamaalia. Miika Elomo hassutti 1-1 tilanteessa Ville Koistisen ja pääsi nokikkain Nissisen kanssa. Elomo ei ratkaissut itse vaan heitti kiekon selkänsä takaa tulleelle Markku Hurmeelle. Entinen HIFK-hyökkääjä laukoi terävästi, mutta Nissinen veti jälleen pidemmän korren.

Puoli minuuttia myöhemmin maaliverkko vinkui kentän toisessa päässä. Bert Robertsson otti siniviivalla David Nemirovskyn syötön ensin kädellä haltuunsa ja lähetti pikkumustan sitten kohti Blues-maalia. Vesa Viitakoski sai matkalla mailansa väliin ja kiekko ohjautui oikeaan ylänurkkaan. Pientä kuivaa kautta kärsineelle Viitakoskelle tämä oli tärkeä kauden avausosuma.

Paine Ilveksen maalilla kasvoi erän puolivälin jälkeen ja Bluesin kavennusosuma roikkui ilmassa. Jukka-Pekka Laamasen rangaistuksen aikana Ilves sortui karmaisevaan vaihtovirheeseen. Kaikki 5 pelaajaa lähtivät samaan aikaan vaihtoon ja Mika Oksan nopean avauksen jälkeen tilanne näytti nurinkuriselta. Bluesilla oli nimittäin 4 pelaajaa Tuomas Nissisen ja alimman Ilves-pelurin välissä! Läpiajoratkaisua yritti lopulta Jan Caloun, jolta kiekko kuitenkin karkasi päätyyn kesken harhautuksen ja näin Ilves selvisi säikähdyksellä tukalasta paikasta.

Hetkeä myöhemmin David Nemirovsky passitettiin kaksiminuuttiselle ja Blues pääsi kahden miehen ylivoimalle. Onni oli vielä yhdessä tilanteessa Ilveksen mukana, sillä Cory Murphyn tulinen ranari kilahti yläputkesta päätyverkkoon. Seuraavasta pyssytyksestä petolauma ei kuitenkaan enää selvinnyt, vaan Blues sai vihdoin kuparisensa rikki. Sebastian Sulku tykitti kiekon takanurkkaan suoraan Jiri Vykoukalin syötöstä ja Tuomas Nissinen oli voimaton.

Ilves sai Bluesin kavennusmaalin jälkeen vuorostaan kahden miehen ylivoiman. Neljättä osumaa ei kuitenkaan hyvistä yrityksistä huolimatta saatu Mika Oksan selän taakse survottua.

Erän viimeisillä minuuteilla kiekko pyöri taas pariin otteeseen vaarallisesti Ilves-maalin edustalla. Espoolaisten tehottomuus kuitenkin jatkui eikä Nissinen joutunut antautumaan toistamiseen. Blues oli toisessa erässä pelillisesti lähes kaikessa Ilvestä edellä, mutta tupsukorvat säilyttivät siitä huolimatta kahden maalin johtonsa.

Ilves vakuuttaa vasta päätöserässä

Kolmannessa erässä Ilves sai vihdoin pakettinsa kasaan eikä voitosta syntynyt enää todellista taistelua. Vapauttava 4-1 -osuma syntyi ajassa 48.04 ylivoimalla. Raimo Helminen leipoi B-pisteen kaarella aikansa kiekkoa Vesa Viitakosken odottaessa maestron lättyä Bluesin alivoimaneliön keskellä. Sopivan hetken koittaessa Raipe lähetti tavaramerkkinsä Viitakosken lapaan ja tämä napautti kobran lailla limpun ranarilla etuylänurkkaan. Veskun illan toinen osuma oli Ilveksen kolmas ylivoimamaali ottelussa.

Ilves huudatti kotiyleisöä vielä kertaalleen ajassa 51.49. David Nemirovsky steppasi maalin takaa taitavasti itsensä tekopaikkaan ja lakaisi vanhanaikaisella kiekon ohi hölmistyneen Mika Oksan.

Loppuhetkillä Ilveksellä oli mahdollisuus vielä kaunistella loppunumeroita, sillä petolauma sai peräti kolme 2-1 -ylivoimahyökkäystä. Niissä ei maalinteko enää kuitenkaan natsannut ja kun myöskään Blues ei enää onnistunut lisäämään maalitiliään, kirjattiin loppunumeroiksi Ilvestä mairittelevat 5-1 -voittolukemat.

Ottelu pähkinänkuoressa

ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Blues oli pelillisesti hieman parempi joukkue avauserässä ja selvästi niskan päällä toisessa erässä. Ilves sen sijaan kontrolloi päätöserää.
Ottelun loppunumerot eivät kerro koko totuutta pelitapahtumista. Blues olisi ansainnut paremman lopputuloksen, mutta jääkiekko on maalintekopeli. Kahdessa ensimmäisessä erässä avoimet maalipaikat menivät laskujeni mukaan Bluesille 12-2, vaikka Ilves johtikin ottelua 3-1!

OTTELUN RATKAISUT:
Blues oli todella tehoton maalipaikoissa toisin kuin Ilves.
Kiekko pomppi tänään Ilvekselle eikä Bluesille.
Vesa Viitakosken kaksi osumaa ja Tuomas Nissisen hieno maalivahtipeli.

ILVEKSEN PARHAAT:
Vesa Viitakoski kahdella osumallaan. Todella tärkeätä, että viime kauden maalikuningas sai nyt hanan auki.
Tuomas Nissinen pelasi kauden parhaan ottelunsa ja piti Ilvestä kaksi erää pystyssä.
Myös Raimo Helminen oli pelipäällä ja puolustuksen ykköshahmo oli puolestaan Bert Robertsson.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ tehokas ylivoimapeli (3 osumaa)
+ hyvä alivoima
+ maalivahtipeli
+ 2 tärkeätä sarjapistettä vaikean liigaviikon aluksi
- liiat puolustusvirheet
- Bluesin päästäminen lukuisiin avopaikkoihin
- peliesitys maireista loppunumeroista huolimatta kokonaisuudessaan lievä pettymys

ERIKOISTA:
David Nemirovsky ei tuntunut olevan ottelun päätuomarin Reijo Ringbomin suosiossa. Nemirovsky istui toisen ja kolmannen erän molemmin puolin 16 minuuttia lähes putkeen jäähyaitiossa. Nemon kaikki rangaistukset olivat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia. Lähes heti 16-minuutin jäähyrupeamansa jälkeen Nemirovsky iski 5-1 -osuman.

SEURAAVA OTTELU:
Ilves yrittää saalistaa seuraavaksi pisteitä torstaina Hämeenlinnasta, jossa HPK juotti viime kaudella 4 kertaa katkeraa kalkkia petolaumalle.

Atu odotti parempaa peliä

Ari-Pekka Selin oli tietenkin tyytyväinen lopputulokseen, mutta ei joukkueensa peliin.
- Odotin meiltä parempaa esitystä. Ensimmäisessä erässä jäätiin luistelussa, jonka seurauksena jouduttiin rikkomaan ja ottamaan kakkosia. Se oli tietenkin hienoa, että pystyimme taistelemaan alivoimalla hyvin Bluesin pelättyä ylivoimaa vastaan, Atu pohti.

- Toinen erä oli meiltä täysi kaaos. Vaihtoaitiokin oli välillä kuin sambakarnevaaleissa. Nissinen piti meidät täysin hengissä. Poika pelasi ihan unelmaa. Samat miehet, jotka sekoilivat toisessa erässä, pelasivat erinomaista jääkiekkoa kolmannessa erässä. Viisikkopelaaminen oli täysin kasassa eikä ollut hädän päivää, ihmetteli Atu.

- Joukkueessa on vielä sellaisia kasvukipuja. Nuoria ja kokemattomia pelaajia. Kannattaa muistaa, että meidän tshekkipelaajammekaan eivät ole iällä eivätkä kokemuksella pilattuja, muistutti Atu.

Helmisen kentän ylivoimakuvioissa oli selvä muutos, kun peliä pyörittikin Maestron sijasta Ville Snellman toiselta puolen kenttää.
- Näitä on pakko yrittää, että saadaan yllätyksellisyyttä ylivoimaan. Mutta toinen puolikin yv:ssä toimii kuten akseli Helminen-Viitakoski osoitti komealla maalilla, Atu kiitteli.
Atun mielestä pakit ottivat nyt hyvin irtokiekot ja meidän hyökkääjämme oli seuraavana karoilla.
- Tässä oli selvä ero aiempaan verrattuna.

Palkintopöytää vanhempien edestä kahminut Tuomas Nissinen piti pelin temposta.
- Laukauksia tuli sopivasti, että pysyi hyvässä vireessä. Fiilis oli tosi hyvä. Pikkuhiljaa alkaa oppimaan tätä liigapelaamista ja yhteistyötä omien pakkien kanssa. Näistä rännijutuista ja muista on kyllä keskusteltu puolustajien ja valmentajien kanssa, kertoili savolaispoika, joka kuulemma edelleen saa pukukopissa kuittia, jos murre äityy liian leveäksi.

Hyvät kopit antoivat itseluottamusta, mutta nuori veskari muisti kehua myös kenttäpelaajia.
- Siinä oli pakeilta muutama aika nätti heittäytyminen kiekon eteen.
No, joko rupeat haastamaan Brucen ihan tosissasi?
- Hah-hah. Odotetaan nyt vain, että Bruce palaa kehiin ja tuurataan aina kun tarvitaan.

Näillä näkymin Bruce Racine palaa kehiin torstain kierrokselle. Racinen nivusvamma alkaa olla voitettu kanta, mutta nivusvamman seurauksena Brucen takareisi oireilee, koska mies ei ole voinut vetää harjoituksia normaaleissa asennoissa. Takareittä on rauhoitettu parin päivän levolla, mistä syystä Bruce ei ole osallistunut myöskään tällä viikolla harjoituksiin.

Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

7.28 Raimo Helminen 1 (Bert Robertsson 1, Ville Snellman 1) 1-0 yv. 

12.32 Mikko Kuparinen 1 2-0 

Rangaistukset

4.06 Timo Peltomaa, Ilves 2 min. huitominen 

7.10 Jan Caloun, Blues 2 min. koukkaaminen 

8.27 Juha Gustafsson, Blues 2 min. kiinnipitäminen 

14.15 Marko Luomala, Ilves 2 min. estäminen 

16.50 Mika Niemi, Ilves 2 min. korkea maila 

II erä

Maalit

27.55 Vesa Viitakoski 1 (Robertsson 2, David Nemirovsky 3) 3-0 yv. 

33.59 Sebastian Sulku (Jiri Vykoukal, Miika Elomo) 3-1 yv. 

Rangaistukset

21.51 Tommi Pelkonen, Blues 2 min. kiinnipitäminen 

26.51 Jiri Vykoukal, Blues 2 min. estäminen 

29.42 Tommi Pelkonen, Blues 2 min. estäminen 

32.24 Jukka-Pekka Laamanen, Ilves 2 min. estäminen 

33.06 David Nemirovsky, Ilves 2 min. korkea maila 

34.27 Rami Alanko, Blues 2 min. huitominen 

35.06 Joukkuerangaistus, Blues 2 min. liian monta pelaajaa jäällä 

35.42 David Nemirovsky, Ilves 2 min. väkivaltaisuus + 10 min. käytösrangaistus 

35.42 Juha Gustafsson, Blues 2 min. väkivaltaisuus 

III erä

Maalit

48.04 Viitakoski 2 (Helminen 4) 4-1 yv. 

51.49 Nemirovsky 5 (Petr Vala 4, Lubomir Korhon 2) 5-1 

Rangaistukset

47.17 Jiri Vykoukal, Blues 2 min. estäminen 

48.27 Tero Määttä, Blues 2+2 min. korkea maila 

48.27 David Nemirovsky, Ilves 2 min. poikittainen maila 

53.19 Raimo Helminen, Ilves 2 min. koukkaaminen 

54.50 Sebastian Sulku, Blues 2 min. koukkaaminen 

Torjunnat

Tuomas Nissinen, Ilves 10 + 10 + 11 = 31 

Mika Oksa, Blues 3 + 11 + 8 = 22  

Jäähyt

Ilves 8 x 2 min. ja 1 x 10 min. 

Blues 12 x 2 min. 

Yleisömäärä

4448 

Palkitut

Kolme tähteä: Tuomas Nissinen, Ilves 

Kaksi tähteä: Vesa Viitakoski, Ilves 

Yksi tähti: Bert Robertsson, Ilves 

Expert-pelaaja: Tuomas Nissinen, Ilves 

Fair Play -pelaaja: Vesa Viitakoski, Ilves 

Ilveksen kentälliset

Korhon-Vala-Nemirovsky 

Koistinen-Bruun 

Viitakoski-Helminen-Snellman 

Robertsson-Laamanen 

VähäRuohola-Niinimäki-Peltomaa 

Jääskeläinen-Kuparinen 

Luomala-Niemi-Jäminki, (Hirvonen) 

Sammalkangas 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun