|
Saipa lisäsi Ilveksen tuskaa
(01.12.2001) Ilves oli lähes pakkovoiton edessä, kun sarjajumbo Saipa saapui Hakametsään
petolauman vieraaksi. Voitottomien ottelujen putki sai kuitenkin jatkoa, kun lappeenrantalaiset
nappasivat 4-3 yllätysvoiton hengettömästä Ilveksestä. Pirteän avauserän jälkeen tupsukorvien
asenne katosi täysin ja Saipa sai revittyä yksinkertaisilla hyökkäyksillä Ilveksen hataran
puolustuksen rikki. Hyvästä loppukiristä huolimatta tupsukorvat saavat katsoa peiliin
hakiessaan syytä ikävälle kotitappiolle.
Vahva avauserä ei tuo johtoasemaa
Ilves aloitti ottelun erittäin pirteästi ja Saipa oli puolustuskannalla heti alusta saakka.
Toisella peliminuutilla Oliver Setzinger sai suoraan hyökkäyspään aloituksesta kuin varkain
hyvän maalipaikan. Kiekko pomppi Setzingerille maalin eteen ja hän oli nokikkain Saipa-vahti
Tomas Duban kanssa. Maalia ei tilanteesta seurannut, mutta rangaistus Jani Virtaselle kylläkin.
Virtasen jäähyn aikana Ilves ei avausosumaa saanut värkättyä, mutta seuraava ylivoimapeli
sen sijaan toi nopeaan tahtiin tulosta. Mika Skyttä ehti viivähtää jäähyaitiossa ainoastaan
13 sekuntia ennen kuin punavalo vilkkui ensimmäisen kerran Duban selän takana. Kiekkoa
hierottiin ensin monen miehen voimin laidan vieressä ennen kuin limppu pyöri Mika Niemisen
ulottuville. Veikolla näytti olevan silmät selässäkin, sillä hän käänsi komeasti rystyltä kiekon
taakse Antti Bruunille, joka pääsi vapaaseen laukaisupaikkaan. Bruun katsoi tarkasti
minne rannelaukauksensa sijoittaa ja näin Ilves siirtyi 1-0 johtoon.
Kauaa ei Ilves 1-0 johdostaan saanut nauttia, sillä Saipa tuli tasoihin jo 55 sekuntia myöhemmin.
Vladimir Machulda sai syötön B-pisteiden väliin ja onnistui harhauttamaan helposti Ivan Majeskyn, joka
joutui koukkaamaan Machuldan nurin. Aikakirjoihin ei kuitenkaan Majeskyn rangaistusta viety,
sillä Machulda laukoi vielä kaatuessaankin ja reboundin sai latoa tyhjään maaliin Paul Brousseau.
Erän puolivälissa Raimo Helmisen johtama ykkösvitja järjesti pitkän myllytyksen
Saipan päähän. Bruun ja Helminen laukoivat molemmat kertaalleen kiekon niukasti grogilasin
korkuisena ohi takanurkan ja Saipa säästyi takaiskumaalilta. Myllytyksen seurauksena
oli jälleen rangaistus vierailijoille, mutta ylivoimallakaan Ilves ei toista osumaa saanut tehtyä.
Ajassa 12.25 käynnistyi puolestaan Saipan ensimmäinen ylivoimapeli. Ensimmäisen minuutin
ajan ylivoimapeli olikin erittäin vaarallista ja maali roikkui ilmassa. Paras tilanne siunaantui
maalin eteen Paul Brousseaulle, joka ei kuitenkaan saanut avopaikasta lirutettua kiekkoa
verkkoon. Hetkeä myöhemmin Ilves pääsi alivoimalla 2-1 ylivoimahyökkäykseen. Ville Hirvosen
syöttö Antti Hildenille ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen ja niinpä tilanne ajautui
liian pieneen kulmaan.
Erän loppu oli taas lähes yhteen maaliin pelaamista. Saipa ei millään tuntunut pysyvän
Ilveksen vauhdissa mukana ja joutui jatkuvasti pelaamaan sääntöjen rajamailla estääkseen
tupsukorvien tilanteiden rakentelua. Lappeenrantalaisten erän neljäs kaksiminuuttinen
vihellettiin Ville Hämäläiselle ajassa 15.01. Ylivoimalla Ilves sai luotua vain
yhden hyvän tilanteen. Raimo Helminen tavoitteli yllättävästi rannelaukauksella
etuylänurkkaa, mutta kiekko kimposi yläputkesta päätyverkkoon.
18 minuutin kohdalla Jarkko Nikander pääsi Saipa-virheen ansiosta läpiajoon. Nikanderin
ratkaisuyritys epäonnistui kuitenkin pahasti ja kiekko karkasi lopulta päätyyn. Ilves
hallitsi suvereenisti avauserän kiekollista peliä pyörien tosin erittäin paljon kulmissa.
Siitäkin huolimatta petolauma olisi ansainnut 1-2 maalin johtoaseman avauserästä. Ensimmäinen
20-minuuttinen tasattiin kuitenkin 1-1 numeroin.
Ilveksen pelihurmos katoaa
Toisessa erässä osat vaihtuivat, kun Ilveksen luistelu ja asenne eivät olleet enää
avauserän tasolla. Ensimmäisten minuuttien tapahtumia Ilves vielä hienokseltaan hallitsi, mutta
Saipa kävi tekemässä yhdellä vastaiskulla johtomaalin. Vesa Viitakoskella oli ensin
hyökkäyspäässä reboundista tekopaikka, mutta kunnon laukaus jäi lopulta puuttumaan kokonaan.
Saipa sai kiekon ja pelasi kahdella syötöllä Paul Brousseaun karkumatkalle.
Bruce Racine ennakoi tilannetta liikaa ajautuen turhan paljon oikealle ja niinpä Brousseau
sai yksinkertaisen harhautuksen jälkeen lurittaa kiekon tyhjään maaliin.
Ilveksen selkä taittui tänään käsittämättömän helposti, sillä Saipan johto-osuman jälkeen
kotijoukkue surffaili pitkään varjojen mailla. Ivan Majesky purki turhautumistaan ennen
erän puoliväliä ja aloitti pienen nujakan Ville Immosen kanssa. Majesky sai 2+2 minuuttia
Immosen selvittyä kakkosella ja kun Roman Vopat oli jo jäähyaitiossa pääsi Saipa pelaamaan
29 sekunnin ajan kahden miehen ylivoimalla. Vierailijat eivät saaneet kuitenkaan laukaustakaan
aikaiseksi. Vopatin jäähyn päätyttyä Mika Skytällä oli sen sijaan erinomainen tilaisuus
siirtää idän sputnikit kahden maalin johtoon. 2-1 ylivoimatilanne ei tuonut kuitenkaan
osumaa, kun kiekko pyörähti hieman Skytän lavan yli puolityhjän maalin edessä.
Ilveksen peli oli toisessa erässä pahasti sekaisin. Hyökkäysyrityksissä ei ollut minkäänlaista
ideaa ja puolustuspäässäkin sattui virheitä. Erän 2 ylivoimatilannetta meni Ilvekseltä totaalisesti
hukkaan. 35. peliminuutilla Saipan kolmas osuma oli taas lähellä. Matt Smith ryntäsi jo kolmannen
kerran tässä erässä itsensä ulos tilanteesta ja Paul Brousseau pääsi pystysyötön jälkeen taas
karkumatkalle. Tällä kertaa Racine onnistui heittäytymisellä torjumaan Brousseaun viimeistely-yrityksen
ja numerot pysyivät ennallaan.
Erän viimeisen kolmen minuutin aikana Ilves sai vihdoin pientä säpinää myös hyökkäyspeliinsä.
Tony Salmelainen lämäsi kiekon kerran tolppaan ja aivan viimeisillä sekunneilla Tomi Pettisellä
oli puolestaan tuhannen taalan tekopaikka. Pettinen pääsi yrittämään kiekkoa Vesa Viitakosken
tarjoilusta puolityhjään maaliin, mutta laukaus suoraan syötöstäkään ei tuonut tasoitusmaalia.
Saipa vei toisen erän ansaitusti nimiinsä ja pääsi johtoasemassa päätöserään. Toisessa erässä
nähtiin myös erikoinen tilanne, kun ottelun toinen päätuomari Timo Kärkkäinen jäi taklauksen alle
loukaten selkänsä. Kärkkäinen joutui jättämään leikin kesken ja näin Pekka Kruus hoiteli yksin
päätuomaroinnin pelin loppuun saakka.
Hyvä loppukiri ei kirkasta kilpeä
Kolmanteen erään kotiyleisö odotti sisuuntunutta ja taistelevaa petolaumaa, mutta suureksi
pettymykseksi toisen erän surffailu jatkui yhä. Pasi Tuomisen erän alussa saaman rangaistuksenkaan
aikana Ilves ei saanut mitään aikaiseksi. Vladimir Machulda oli sen sijaan karata alivoimalla
läpiajoon, mutta Vesa Viitakoski ehti viime hetkessä estellä Machuldaa riittävästi.
Ilveksen peli oli todella aneemista eikä odotettavissa voinut olla mitään muuta kuin
Saipan antama kuolinisku. Bruce Racinen ja Antti Bruunin tarjoilemia avopaikkoja vierailijat
eivät vielä hyödyntäneet, mutta ajassa 46.09 ansaittu 3-1 johtomaali näki päivänvalon.
Matt Smith unohti jälleen kerran miehen selkänsä taakse ja seurauksena oli puhdas läpiajo, jonka
päätteeksi Joni Yli-Torkko livautti kiekon Racinen suojien välistä reppuun.
Saipan neljäs osuma tuntui jo ottelun viimeiseltä sinetiltä. Ilveksen hyökkäykseen lähtö
tyrehtyi ties kuinka monennen kerran heti alkuunsa ja lopulta Pekka Tirkkonen laukoi
Mika Skytän syötöstä kiekon etuylänurkkaan.
Ilves sai ryhtiä peliinsä vasta otettuaan maalivahdin pois jo kolmisen minuuttia ennen
päätössummeria. Puolentoista minuutin pyörityksen jälkeen homma vihdoin natsasi ja
Tomi Pettinen pääsi tykittämään Raimo Helmisen syötön Tomas Duban längistä maalin perukoille.
Ilves jatkoi hetken kuluttua uudestaan kuudella kenttämiehellä ja lisäkavennusta saatiin
aikaiseksi 23 sekuntia ennen 60 minuutin täyttymistä, kun Vesa Viitakoski sai huitaistua
maalin edessä pyörineen irtokiekon maalin kattoon. Selin käytti kaikki temppunsa ja vaihtoi
3-4 kavennusosuman jälkeen jopa maalivahtia saadakseen avainmiehille lisää lepoaikaa. Aika loppui
kuitenkin kesken ja Saipa pääsi juhlimaan harvinaista vierasvoittoa.
Joukkueella kipsi päällä
Ilveksen peli on tällä hetkellä pahasti kipsissä. Hyökkäyspään onnistumiset ovat harvassa
ja se tuo tuskastumista joukkueen otteisiin. Tänään ei tosin myöskään puolustuspeli ollut
uomissaan, sillä Saipa sai luotua aivan liian helpolla tavalla avoimia maalipaikkoja.
Ylivoimapeli oli tänään edelleen luokatonta eikä myöskään maalivahtipeli vakuuttanut.
Ilveksen hyökkäyspelistä puuttuu tyystin suoraviivaisuus ja tilannenopeus. Kulmista ei
jääkiekossa edelleenkään tehdä osumia. Liian monessa hyökkäyksessä ilvesläiset ajautuvat
suosiolla nuhjaamaan kaukalon laidan tuntumaan. Hyviä vastahyökkäyksiä on tietysti vaikea
tehdä passiivisesti pelaavaa vastustajaa vastaan, mutta siltikin nopeita
hyökkäykseen lähtöjä nähtiin tänäänkin aivan liian vähän.
Ilves ui kiistatta pelillisesti tällä hetkellä aika syvällä ja pettymys tämän päivän esityksen
jälkeen on suuri. On kuitenkin muistettava, että joukkue pystyy varmasti esittämään
aivan erilaista jääkiekkoilua palasten loksahtaessa kohdalleen. Muutamat onnistumiset
ruokkisivat itseluottamusta ja peli voisi sitä kautta taas aueta. Huonoja jaksoja tulee väkisinkin
pitkän sarjan aikana ja Ilveksen tehtävänä on vain nyt päästä takaisin omalle tasolleen.
Nousu saattaa alkaa jo ensi keskiviikkona, kun Ilves matkustaa Lahteen kohtaamaan paljon kotitappioita
viime aikoina kärsineen Pelicansin. Viimeksi Ilves haki Lahdesta komean voiton ja sama on
tähtäimessä nytkin.
Hävettävä, surkea esitys
Ilveksen vastuuvalmentaja Ari-Pekka Selin oli pettynyt mies.
- Surkea ja hävettävä esitys.
Olen pettynyt moneen pelaajaan - ja myös itseeni, etten pystynyt lataamaan ja
valmistamaan joukkuetta parempaan esitykseen, puuskahti Atu.
- Tuska maalinteossa on hirvittävä ja se korostuu ylivoimapelissä. Siinä on nyt selvästi
henkinen takalukko, jota yritetään korjata harjoittelulla, kannustamisella ja psyykkauksella
sekä kokoonpanomuutoksilla, Atu pohti.
Atun mielestä asennevammasta ei välttämättä ollut kysymys. - Alla oli hyvä peli Kärppiä
vastaan. Tässä oli valtava ero Oulun peliin.
Atu myönsi, että ongelmana on myös se, että jokaisessa pelissä joudutaan pusertamaan
viimeiseen sekuntiin saakka. Se kuluttaa joukkuetta.
- Nopeat hyökkäykseen lähdöt olivat nytkin vähissä. Joudutaan punnertamaan koko ajan
eikä pystytä viemään ottelua rennosti eteenpäin, Atu arvioi.
Toki Atu löysi hyvääkin.
-Kyllä nelosketju on nyt pelannut muutaman pelin hyvällä tasolla.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarmo Hurskainen |