|
Jyp kävi kuittaamassa pisteet aneemiselta Ilvekseltä
(02.11.2002) Ilveksen pelillinen kriisi jatkui kotiottelussa Jypiä vastaan. Umpisurkea kotijoukkue alistui
helposti kohtaloonsa jyväskyläläisten saatua avauserässä 2 onnekasta ylivoimamaalia. Viimeiset 2 erää olivat
lähinnä pelailua ja todella vaisu kiekkoilta päättyi lopulta Jypin puhtaaseen 5-0 -vierasvoittoon.
Ilveksen on alkaneen maajoukkuetauon aikana palattava jääkiekon perusasioihin ja saatava otteisiinsa aivan
toisenlaista peli-iloa ja taistelutahtoa.
Jyp iskee ylivoimalla
Tyydyn tällä kertaa kirjoittamaan normaalia suppeamman otteluraportin. Uskon, että oleelliset
asiat illan kamppailun tapahtumista tulevat esiin myös hieman tiivistetymmässä muodossa.
Ilves pysyi ottelun alun vielä hyvin Jypin kyydissä mukana. Ensimmäiset 10 minuuttia peli kulki tasaisissa merkeissä
ja petolaumalla oli itse asiassa erän ensimmäisen puoliskon paras maalitilanne. Jyp-miehistö unohti David Nemirovskyn
hetkeksi vapaaksi laidan viereen ja Vesa Viitakoski toimitti viipymättä kiekon kanadalaistähdelle. Nemolla
oli oikeassa laidassa vapaata kaistaa edessään ja seurauksena oli puolittainen läpiajo. Ratkaisuyritys lähti
kuitenkin pakon sanelemana lopulta varsin pienestä kulmasta ja suuntautui suoraan päin tänään hieman yllättäen Jypin maalia
vartioinutta Tommi Tervoa.
Erän jälkimmäinen 10-minuuttinen oli sitten selvästi Jypin heiniä. Ilveksen liike katosi jostain syystä täysin
ja vierasjoukkue pääsi hallitsemaan pelitapahtumia. Sinänsä ansaitut täysosumat Jyp iski kuitenkin ylivoimalla
varsin onnekkaalla tavalla.
Avausmaali syntyi ajassa 15.52 Harri Sillgrenin mailan lavasta. Eric Perrin lähetti syötön kohti takanurkkaa, mutta
kiekko osui matkalla Ilves-pelaajiin ja kimposi onnekkaasti suoraan Sillgrenille. Tuomas Nissisen ei ehtinyt millään
pysäyttää sivuttaisliikettään ja niinpä Sillgren pääsi sijoittamaan pelivälineen puolityhjään maaliin.
Vierailijoiden toinen osuma syntyi avausmaalin tapaan ylivoimalla ja tälläkin kertaa matkassa oli kosolti onnea mukana.
Jani-Matti Loikala heitti kiekon siniviivalta maalille ja kiekko oli menossa selvästi ohi Ilveksen maalin.
Matkalla kumilaatta osui kuitenkin Ilves-pelaajaan ja pomppi ärsyttävän hitaasti maaliviivan paremmalle puolelle.
Avauserä Jypille lukemin 2-0.
Toisen erän tapahtumista ei juuri kerrottavaa ole. Käsittämättömän vaisun ja molemminpuolin heikkotasoisen
erän ainoa osuma nähtiin ajassa 26.03. Jyp sai 3-2 -ylivoimahyökkäyksen ja pakin paikalle ajautunut Lubomir Korhon
ei tiennyt mitä tehdä oudossa tilanteessa. Jarkko Immonen pelasi kiekon vapaaksi jääneelle Tuomo Jääskeläiselle, joka
pääsi laukomaan parhaalta mahdolliselta tekopaikalta. Tuomas Nissinen venyi torjuntaan, mutta illan kuvan mukaisesti
rebound kimposi Bert Robertssonin luistimesta pömpeliin.
Toisen erän ainoat muut maalitilanteet siunaantuivat Pavel Vostrakille. Kohta 3-0 -osuman perään Jyp pääsi
peräti 3-1 -ylivoimahyökkäykseen ja Vostrak päätyi siinä omaan ratkaisuun. Tuomas Nissinen veti kuitenkin
tällä kertaa pidemmän korren. Erän viimeisellä minuutilla Vostrak laukoi kiekon tolppaan suoraan hyökkäyspään
voitetun aloituksen jälkeen.
Kolmanteen erään Ilves sai sentään otteisiinsa hieman potkua ja yritystä. Valitettavasti ryhdistymisliike tapahtui
aivan liian myöhään ja pelin hallintakin jäi lähinnä näennäiseksi. Joukkueen turhautuminen näkyi katsomoon
saakka ja se poiki rangaistuksia, jotka Jyp käytti armotta hyväkseen.
Jypin neljäs osuma syntyi Jesse Niinimäen kaksiminuuttisen aikana. Maalin syntyhetkellä Petr Vala ryömi
kiekon sääreensä saaneena epätoivoisesti kohti vaihtoaitiota. Petri Virolainen käytti tilanteen
hyväkseen ja laukoi vierasjoukkueen neljän maalin karkumatkalle. Vala puolestaan talutettiin pukuhuoneeseen eikä tsekkisentteriä
enää tämän jälkeen kentällä nähty.
Erän toisen ja illan neljännen ylivoimaosumansa Jyp värkkäsi ajassa 56.51. Jyväskyläläisten kultakypärä
Tuomas Pihlman sai syötön maalin eteen Antti Virtaselta ja onnistui rystyltä liruttamaan kiekon
kyljelleen heittäytyneen Tuomas Nissisen alta verkon perukoille.
Ilves ei saanut tänään kuparistaan rikottua ja ottelu päättyi siten Jypin puhtaaseen 5-0 -vierasvoittoon.
Jyväskyläläisten nuori veräjänvartija Tommi Tervo sai näin tililleen komean nollapelin. Ilveksen tuska
jatkuu, mutta tämän illan ottelun jälkeen alkanut maajoukkuetauko tarjoaa mahdollisuuden
virittää joukkue täysin uuteen iskuun.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves aloitti ottelun kohtuullisesti, mutta jo ensimmäisen erän aikana peli-ilme muuttui aneemiseksi.
Jyp luisteli tupsukorvia liukkaammin ja nappasi lopulta erittäin helpolla tavalla tärkeän vierasvoiton.
Surkeasti kaukalossa esiintyneen Ilveksen kaataminen ei vaatinut tänään ihmeitä vierasjoukkueelta ja ottelu
oli käytännössä ohi jo avauserän jälkeen.
OTTELUN RATKAISUT:
Ilves tarvitsisi tämän hetken itseluottamuksellaan ehdottomasti onnistumia ottelun alussa, jotta sarjapisteistä
voitaisiin haaveilla. Tänään Jyp sai onnekkaasti 2 osumaa avauserässä ja tämän jälkeen Ilves ei tuntunut
enää itsekään uskovan voittoonsa. Ikuiseksi arvoitukseksi jää se olisiko joukkue esittänyt parempia
otteita mikäli epäonnekkaat pomput olisivat jääneet avauserässä tapahtumatta.
ILVEKSEN PARHAAT:
Mikäli käsittämättömän vaisusti kotikaukalossa esiintyneestä petolaumasta joku pelaaja täytyy esiin nostaa
niin tämän kunnian ansaitsee Jesse Niinimäki, jonka taistelu ja peliesitys kokonaisuudessaan miellytti ainakin
allekirjoittanutta.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
- täysin hengetön peliesitys
- lannistuminen jo avauserän jälkeen, vaikka kaikki oli vielä mahdollista
- SM-liigatason liikkeen puuttuminen
- eräiden pelaajien turhautuminen ja pikkukoiruudet selvässä tappioasemassa
ERIKOISTA:
Jypin 3:ssa ensimmäisessä osumassa viimeinen kiekkoon osunut pelaaja kantoi Ilveksen pään kuvaa rinnassaan.
SEURAAVA OTTELU:
Edessä on nyt Ilveksen onneksi maajoukkuetauko, jonka aikana joukkue pääsee harjoittelemaan kunnolla uuden valmentajansa
ohjauksessa ja hiomaan uusia kuvioita. Seuraavan kerran petolauma on tulessa tiistaina 12.11, jolloin edessä on vieraskamppailu
Ässiä vastaan.
Fysiikka ei riitä
Ilveksen vastuuluotsi Teijo Räsänen pamautti ottelun jälkeen julki sen, mitä on jo huhuiltu ja pelätty:
- Meidän fysiikkamme ei riitä tähän pelaamiseen tällä hetkellä. Meidän täytyy harjoitella kunnollisesti nyt tauolla.
Me olemme paljon tehneet töitä pelillisten seikkojen parantamiseen. Pelissä on alkanut niitä näkyä, mutta meidän fysiikkaamme ei tällä hetkellä riitä niitä
toteuttamaan kunnolla, niittasi Räsänen.
- Tapparaa vastaan meni vielä kaksi erää, mutta sen jälkeen ei ole jaksettu. Kyllä fysiikkaan on nyt panostettava. Meidän pelimme muuttuu niin hemmetin
hitaaksi, kun ei päästä liikkeelle. Meille ei tule suoria hyökkäyksiä, irtokiekot jäävät naapurille...
- Viikossa ei pysty sitä työmaata tekemään, vaan sitä pitää jatkaa vielä ensi viikon jälkeen.
Siinä on riskinsä, mutta pelejäkin on vielä paljon edessä. Onneksi nyt voidaan harjoitella.
- Ei onneksi kaikki voimaominaisuudet ole pielessä, mutta kyllähän sen näkee, että kaikki terävyys ja irtiotto puuttuu.
Toki on pelaajakohtaisia eroja. Pelaaminen menee niin hirvittävän vaikeaksi, kun liike takkuaa ja sen mukana ajatus.
Mistä se johtuu? - Täytyy istua alas, miettiä ja analysoida tilanne.
Martti Järventietä Teisa odottaa ryhmään innolla.
- Järventieltä odotan todella paljon. Hienoa, että saadaan kiekollinen kovan tason pakki ja se auttaa varmasti tässä ryhmässä myös henkisesti.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen
|
Ottelupöytäkirja
|
|
I
erä |
|
Maalit |
|
15.20 Harri Sillgren (Eric Perrin) 0-1 yv.
|
|
19.18 Jani-Matti Loikala (Tuomas Pihlman, Antti Virtanen) 0-2 yv. |
|
Rangaistukset |
|
2.05 Tuomo Jääskeläinen, Jyp 2 min. koukkaaminen |
|
5.58 Jukka-Pekka Laamanen, Ilves 2 min. kiinnipitäminen |
|
14.30 Timo Peltomaa, Ilves 2 min. väkivaltaisuus |
|
17.40 Marko Toivonen, Ilves 2 min. väkivaltaisuus |
|
II
erä |
|
Maalit |
|
26.03 Tuomo Jääskeläinen (Jarkko Immonen) 0-3 |
|
Rangaistukset |
|
20.16 Petri Virolainen, Jyp 2 min. huitominen |
|
27.18 Timo Peltomaa, Ilves 2 min. väkivaltaisuus |
|
37.02 Ville Hirvonen, Ilves 2 min. huitominen |
|
III
erä |
|
Maalit |
|
48.12 Petri Virolainen (Pavel Vostrak, Janne Hauhtonen) |
|
56.51 Tuomas Pihlman (Virtanen, Virolainen) 0-5 yv. |
|
Rangaistukset |
|
46.59 Jesse Niinimäki, Ilves 2 min. korkea maila |
|
51.30 Jukka-Pekka Laamanen, Ilves 2 min. huitominen |
|
51.30 Tuomo Jääskeläinen, Jyp 2 min. huitominen |
|
55.15 Tapio Sammalkangas, Ilves 2 min. koukkaaminen |
|
Torjunnat |
|
Tuomas Nissinen, Ilves 12 + 5 + 8 = 25 |
|
Tommi Tervo, Jyp 8 + 7 + 10 = 25 |
|
Jäähyt |
|
Ilves 8 x 2 min. |
|
Jyp 3 x 2 min. |
|
Yleisömäärä |
|
4919 |
|
Palkitut |
|
Kolme tähteä: Harri Sillgren, Jyp |
|
Kaksi tähteä: Tommi Tervo, Jyp |
|
Yksi tähti: Eric Perrin, Jyp |
|
Expert-pelaaja: Harri Sillgren, Jyp |
|
Fair Play -pelaaja: Tommi Tervo, Jyp |
|
Ilveksen
kentälliset |
|
Viitakoski-Vala-Nemirovsky |
|
Robertsson-Laamanen |
|
Korhon-Helminen-Niinimäki |
|
Bruun-Kuparinen |
|
VähäRuohola-Niemi-Peltomaa |
|
Sammalkangas-Toivonen |
|
Leino-Hirvonen-Snellman |
|
Jääskeläinen |
| |
|
|
Tilastot
|
|
|
|