|
Ilves haki hienon voiton Hippokselta
(03.11.2001) Ilves onnistui hakemaan täyden pistepotin kovalta kotijoukkueelta Jypiltä
maajoukkuetaukoa edeltäneessä SM-liigakamppailussa. Jyp kaatui illan taistossa
Raimo Helmisen johtamaan ykkösvitjaan, joka värkkäsi Ilveksen 4-2 voittoon päättyneessä
ottelussa 3 osumaa. Viitakoski nousi
illan täysosumallaan maalitilaston kärkeen ja syöttöpörssiä hallitsee puolestaan
tänään kaksi pistettä kerännyt maestro Helminen.
Tonin avausmaali ei lannista petolaumaa
Ilves aloitti ottelun hyvin ja oli hallitseva osapuoli heti erän alusta
lähtien. Toisella peliminuutilla Tommi Miettisen vitja pyöritti pitkään peliä
hyökkäysalueella, mutta maalipaikat jäivät kuitenkin puuttumaan.
Ilves oli hieman niskan päällä erän koko ensimmäisen puoliskon ajan, mutta kotijoukkue
Jyp oli silti se yhdistelmä, joka iski ottelun avausmaalin. Harri Sillgrenin pystysyöttö
vapautti Petr Tonin läpiajoon eikä armoitettu maalintekijä erehtynyt, vaan siirsi
isännät 1-0 johtoon.
Ilves ei Jypin avausmaalista hätkähtänyt, vaan jatkoi hyvää otettaan. Heti maalia seuranneessa
vaihdossa Mika Nieminen pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Veikko ajautui tilanteessa
liian pieneen kulmaan ja näin kiekko pysähtyi Mika Lehdon patjoihin.
Ajassa 9.26 Ilves värkkäsi sitten ansaitun tasoitusmaalin. Kahdessa ketjussa urakoinut Antti Hilden
heitti keskialueella poikittaissyötön Kimmo Vähä-Ruoholalle, joka pääsi nousemaan hyvään
vetopaikkaan. Vähis tykitti todella komean laukauksen oikeaan ylänurkkaan ja kiekko kimpoili
ristikon kautta verkkoon muuttaen pelitilanteen 1-1:een. Tasoitusosuman toiseksi syöttäjäksi
merkittiin Ilveksen veräjänvartija Bruce Racine.
Ottelun ensimmäinen rangaistus puhallettiin ajassa 12.23 Jypin Sami Siltavirralle, joka ei
ehtinyt istua jäähyaitiossa kuin 18 sekuntia, kun Ilves jo vapautti hänet ylivoimaosumalla takaisin
kaukaloon. Petolauman 2-1 johtomaalin pyssytti Ivan Majesky, jonka tulinen lämäri painui alanurkkaan
ohi maskin taakse jääneen Mika Lehdon. Majesky on nyt jo tuplannut koko viime kauden maalisaldonsa.
Petr Ton oli pudottaa jääpaloja ilvesläisten niskaan heti seuraavassa vaihdossa. Ton nosti
rystyltä kiekon pienestä kulmasta kuitenkin vain tolppaan ja Ilves pääsi videotarkistuksen jälkeen huokaisemaan
helpotuksesta.
Erän viimeisillä minuuteilla Jypillä oli vielä pari kohtuullisen hyvää maalipaikkaa, mutta
tasoitusmaalia ei jyväskyläläisiltä nähty. Avauserän jälkeen Ilves johti ottelua 2-1. Tilanne vastasi
hyvin ensimmäisen erän kenttätapahtumia.
Viitakoski hiljentää Hippoksen
Toinen erä alkoi tasaisissa merkeissä eikä kumpikaan joukkue onnistunut
ensimmäisten minuuttien aikana luomaan tilanteita. 27. peliminuutilla Pekka Kärkkäinen kuitenkin
rakensi Tuomo Jääskeläiselle maalipaikan, mutta Bruce Racine nappasi tärkeän torjunnan
tililleen.
Tämän jälkeen kotijoukkue sai erittäin hyvän otteen pelistä. Ilves oli alakynnessä muutaman minuutin ajan, mutta kesken
Jypin painostuksen Vesa Viitakoski kävi omalla henkilökohtaisella suorituksellaan tekemässä osuman
isäntien päähän. Viitakoski pyöritti näyttävästi Jypin viisikkoa ja punnersi soolonsa päätteeksi kiekon
rystyllä väkisin etunurkasta sisään.
Ilves onnistui välttämään rangaistukset yli ottelun puoliväliin saakka, mutta ajassa 32.30 Matt Smith
sai kaksiminuuttisen poikittaisesta mailasta. Jyp pyöritti vaarallisesti ylivoimamyllään, mutta
Bruce Racine hoiti siniviivakudit edukseen eikä päästänyt kiekkoa selkänsä taakse. Smithin
jäähystä selvittyään Ilves joutui uudelleen alivoimalla Arto Tukion saatua vuorostaan
rangaistuksen, mutta tämän kakkosen aikana Jypin ylivoimapeli ei toiminut.
Jyp hallitsi toista erää, mutta Ilves kävi kuitenkin tekemässä erän ainoan täysosuman. Näin
tupsukorvat pääsivät kolmanteen erään kahden maalin johtoasemassa.
Salmelainen varmistaa voiton
Jyp ei pystynyt enää kolmannessa erässä laittamaan kirivaihdetta silmään, vaan Ilves hoiti
yllättävänkin vaivattomasti 2 pistettä Tampereelle. Jyväskyläläisten viimeinen oljenkorsi
oli Jari-Pekka Pajulan rangaistus erän alkupuolella, mutta Ilves selvisi alivoimasta helposti
ilman takaiskua.
Erän puolivälissä Mika Nieminen karkasi läpiajoon, mutta Angel Nikolovin heittäytyminen
häiritsi ratkaisevasti Niemisen viimeistelyä. Paria minuuttia myöhemmin Ilves ratkaisi sitten
ottelun lopullisesti. Ilveksen ykkösvitja pyöritti taas peliä vahvasti hyökkäysalueella ja
lopulta Tony Salmelainen laukoi Vesa Viitakosken lätystä kiekon Mika Lehdon mailakäden
yläkulmaan.
Pari minuuttia ennen päätössummeria Petr Ton murtautui avopaikkaan ja Teemu Jääskeläinen
joutui rikkomaan. Jyp otti maalivahdin pois ja myllytti viimeiset hetket kuudella neljää
vastaan. Bruce Racine venyi ensin pari kertaa loistavaan torjuntaan, mutta lahjoitti sitten
14 sekuntia ennen loppua Jypille kavennusmaalin. Racine lähti rohkeasti purkamaan kiekkoa
pois alueelta, mutta Tomi Hirvonen pääsi väliin ja sai lakaista kiekon
tyhjään maaliin.
Ilveksen voittoa ei Jypin kavennusmaali tietenkään enää uhannut ja petolauma pääsikin
60 peliminuutin täytyttyä juhlimaan 4-2 vierasvoittoa.
Ykkösketju vireessä
Jyp ei ollut ennen tätä iltaa hävinnyt kuin kerran tällä kaudella kotikaukalossaan, mikä
nostaa Ilveksen voiton arvoa. Ilves pelasi tasapainoisen ottelun ja onnistui nyt myös
viimeistelemään hyvällä prosentilla. Toisessa erässä koettiin Ilveksen ainoat
vaikeat hetket ja Vesa Viitakosken 3-1 osuma kesken Jypin painostusjakson olikin
lopputuloksen kannalta ratkaisevan tärkeä.
Ilveksen parhaat pelaajat löytyivät tänään jälleen kerran ykkösvitjasta Salmelainen-Helminen-Viitakoski,
jonka yhteispeli on hitsautunut huippuunsa. Myös Bruce Racine kuului Ilveksen parhaimmistoon
yhdessä kovasti raataneen Antti Hildenin kanssa.
Ilveksellä on nyt edessään maajoukkuetauko. Seuraava ottelu on vasta reilun viikon päästä
tiistaina, jolloin on edessä kauden neljäs paikalliskamppailu.
Tukio ja Nikander loukkaantuneiden kirjoihin
Ilveksen päävalmentaja Ari-Pekka Selin kiteytti ottelun seuraavasti:
- Hallittiin avauserää ja päästiin kurinalaisen pelaamisen kautta johtoon. Toista erää
Jyp hallitsi osittain ylivoimien kautta, mutta Bruce Racine pelasi loistavasti maalinsa suulla.
Viitakoski teki meille sitten todella tärkeän osuman.
Kolmas erä oli tasaista pelailua ja me onnistuttiin Arto Tukion loukkaantumisesta ja
kapeasta materiaalista huolimatta puolustamaan erittäin tarkasti. Salmelaisen osuma
vapautti jännityksen sitten lopullisesti.
Selin oli ykkösvitjan vireen lisäksi tyytyväinen myös yhden uuden ratkaisijan löytymiseen.
- Vähä-Ruoholan Kimmo teki todella komean tasoitusosuman avauserässä ja juuri tällaisia suorituksia
joukkue kaipaakin, Selin suitsutti.
Loukkaantumismurheet olivat illan ainoita huonoja uutisia.
- Jarkko Nikanderin kylki oli jo aamulla kipeä eikä hän lopulta pystynyt pelaamaan. Puudutuksen
avulla yritettiin saada miestä pelikuntoon, mutta alkuverryttelyn jälkeen jouduttiin toteamaan ettei
pelaaminen onnistu. Arto Tukio sai puolestaan ainakin lievän aivotärähdyksen kolmannessa
erässä, kertoili Selin ottelun jälkeen.
Otteluraportti ja valmentajakommentit: Toni Hyytinen
|