Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: JYP-ILVES 5-4 JA. (2-0, 2-4, 0-0, 0-1)

  

Ilves taisteli pisteen Hippokselta

 
(4.1.2003) Ilves joutui kovan taistelun jälkeen taipumaan vierasottelussa JYPiä vastaan jatkoaikatappioon, mutta sai kuitenkin vaivan palkaksi mukavasti yhden sarjapisteen. Maalirikkaassa kamppailussa varsinkin kuusi osumaa sisältänyt toinen erä tarjosi yleisölle värikkäitä pelitapahtumia ja yllättäviä käänteitä. Ottelun ylivoimaiseksi hahmoksi nousi JYPin Eric Perrin, joka kolmen maalisyötön jälkeen kruunasi hienon iltansa jatkoajalla ohjaamalla kotijoukkueen 5-4 -voittomaalin. JYP iski ottelun kaikki viisi osumaansa ylivoimalla.

JYPin ylivoima murhaavaa jo avauserässä

Ottelun alku ei Ilvekselle hyvää luvannut, sillä kolme ensimmäistä minuuttia olivat JYPin vahvaa myllytystä. Karuselli pyöri jatkuvasti Ilveksen alueella ja JYPille tuli paikkoja kuin hammaslääkärissä. Kauden avausottelussa loukkaantunut ja tänään vihdoin paluun maalin suulle tehnyt Bruce Racine sai kuitenkin onnenkin avustuksella pidettyä vielä maalinsa puhtaana.

Hetken hengähtämisen jälkeen kotijoukkue jatkoi pyöritystään erän kahdeksannella peliminuutilla. Mika Niemi joutui käyttämään lopulta sääntöjen vastaisia otteita jyväskyläläisten painostuksen keskellä ja isäntäjoukkue käytti seuranneen ylivoimapelin välittömästi hyväkseen. Niemi ehti istua jäähypenkillä ainoastaan viisi sekuntia, kun Eric Perrinin hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen Petri Virolainen jo ohjasi Pekka Poikolaisen laukauksen verkon perukoille.

Pari minuuttia myöhemmin oli Ville Snellmanin vuoro saada komennus jäähyboxiin eikä JYPin ylivoima jäänyt tälläkään kertaa tuloksettomaksi. Tuomas Pihlman latoi Miika Huczkowskin laukauksen reboundin pömpeliin, kun iholla kiinni ollut Ilves-puolustus jätti jyväskyläläislupauksen mailan vapaaksi.

Ilves paransi todella vaikean alun jälkeen peliään erän loppua kohden. Ville Snellmanilla oli ylivoiman aikana hyvä tekopaikka maalin edessä, mutta laukaus suuntautui suoraan päin Juha Pitkämäkeä. Tovia myöhemmin Vesa Viitakoski punnersi itsensä hyvään maalipaikkaan, mutta viimeistely ei tälläkään kertaa onnistunut.

Erittäin kovalla asenteella kotiyleisönsä eteen luistellut JYP vei avauserän nimiinsä ansaitusti lukemin 2-0.

Kakkoserässä huikeat maalikarkelot

Toisessa erässä tilanteet vaihtelivat sellaisella vauhdilla, että hitaammat putosivat useampaan otteeseen kelkasta. Todellisissa maalikarkeloissa molemmat joukkueet latoivat osumansa kahden ryppäissä.

Ennen maalisuman alkua nähtiin ottelussa kuitenkin yksi epäonnistunut rangaistuslaukaus. Ottelun päätuomari Reijo Ringbom katsoi Bruce Racinen heittäneen mailansa ja vihelsi rankkarin kotijoukkueelle. Eric Perrin epäonnistui kuitenkin kaksintaistelussa Racinea vastaan, kun kiekko karkasi ratkaisevalla hetkellä.

Ilves iski avausmaalinsa ajassa 24.05. Kimmo Vähä-Ruoholalla oli mahdollisuus vapauttaa Mika Niemi läpiajoon, mutta syöttö meni hieman liiaksi eteen. Niemi ehti kuin ehtikin kuitenkin lopulta kiekkoon ja tälläsi pelivälineen komeasti vasempaan ylänurkkaan. Kyseessä oli Niemen uran ensimmäinen SM-liigaosuma.

39 sekuntia myöhemmin Ilves tuli jo kotijoukkueen rinnalle tekemällä 2-2 -tasoitusmaalin ylivoimalla. Raimo Helminen käytti kiekon Ville Snellmanilla ja laukoi pikkumustan tämän jälkeen Juha Pitkämäen selän taakse.

JYP näytti selviävän Ilveksen tehohetkestä säikähdyksellä, kiitos edelleen erittäin tehokkaan ylivoimapelinsä. Ilvekselle vihellettiin ennen erän puoliväliä 2 peräkkäistä rangaistusta ja ne johtivat jyväskyläläisten kahteen ylivoimamaaliin. Ensin Jari Korhonen laukoi 5-3 -ylivoimalla kiekon B-pisteen kaarelta takanurkkaan ja vain 35 sekuntia myöhemmin oli Harri Sillgrenin vuoro huudattaa kotiyleisöä. Illan neljännellä ylivoimamaalillaan JYP otti jälleen kahden maalin johtoaseman haltuunsa.

Ilveksen turkkia ei tänään kuitenkaan halvalla myyty. Petolauman selkäranka ei tunnu enää napsahtavan alkukauden tavoin poikki vastoinkäymisten myötä, vaan joukkue taistelee tukalienkin tilanteiden jälkeen täysillä. Petolauma kuittasi isäntien osumat vielä ennen erätaukoa ja nousi tasatilanteeseen.

Ilveksen 4-3 -kavennusmaali nähtiin ajassa 32.14. JYP oli juuri selvinnyt alivoimasta ilman takaiskua, kun Marko Luomalalle pelattiin täydellinen avopaikka. Tsempparilaiturin kädet eivät tilanteessa jäätyneet ja näin Juha Pitkämäki joutui jälleen poimimaan kiekon selkänsä takaa.

Jo kolmatta kertaa erän aikana maalin tehnyt joukkue iski heti perään toisen sellaisen. Pelikello ehti tällä kertaa vierahtaa reilun minuutin eteenpäin, kun Vesa Viitakoski räväytti upealla rannelaukauksella kumilaatan mailakäden ylänurkkaan. Näin lähes uskomattomien vaiheiden jälkeen Ilves voitti toisen erän maalein 4-2 ja päätöserään lähdettiin kutkuttavista 4-4 -tasanumeroista.

Perrin nousee ratkaisijaksi

Toisen erän hurlumhein jälkeen maalihanat tukkeutuivat päätöserässä. JYP aloitti erän väkevästi ja Ilves oli ensimmäiset minuutit pienessä ahdingossa. Tämän jälkeen kenttätapahtumat kuitenkin tasoittuivat ja molemmilla joukkueilla oli omat mahdollisuutensa voittomaalin tekemiseen. Ratkaisun avaimia tarjottiin joukkueille lähinnä ylivoimien muodossa. Kumpikin kiistakumppaneista sai kolmannessa erässä pelata miesylivoimalla kaksi kertaa, mutta vaikka maalipaikkoja onnistuttiinkin luomaan, siirtyi ottelun ratkaisu jatkoajalle.

Antti Bruun sai heti jatkoajan ensimmäisellä minuutilla kaksiminuuttisen ja huipputehokkaan ylivoimapelinsä varassa tänään ollut JYP käytti tarjoutuneen ratkaisumahdollisuuden kylmästi hyväkseen. Kotijoukkue veti rohkeasti Juha Pitkämäen pois maalinsa suulta ja haki jatkoaikaosumaa viidellä kolmea vastaan. Veto osoittautui kannattavaksi, sillä ajassa 61.19 illan sankari Eric Perrin räjäytti kotiyleisön ohjaamalla Tuomas Immosen laukauksen verkkoon. JYP vei näin jännityskamppailun nimiinsä maalilukemin 5-4.

Kunniakas tappio

Ilves voi jatkoaikatappiosta huolimatta olla ylpeä illan peliesityksestään. Joukkue nousi kaksi kertaa kahden maalin tappioasemasta tasoihin ja saalisti lämmittävän vieraspisteen. Ottelun alun vaikeuksien jälkeen Ilves oli kenttäpelissä ehkä jopa aavistuksen verran niskan päällä. Pyyhkeitä petolauma saa lähinnä heikosta alivoimapelistään, sillä vastustaja mätti kaikki viisi osumaansa ylivoimalla. Neljä tehtyä osumaa pitäisi vieraissakin riittää aina voittoon.

Ilves on seuraavan kerran tulessa jo huomenna, jolloin kotiottelussa vastaan asettuu tänään HIFK:n selvin numeroin kaatanut SaiPa. Tupsukorvat ovat joulun jälkeen esittäneet erittäin pirteitä otteita, joten huomenna kannattaa ehdottomasti ottaa suunnaksi Hakametsän jäähalli!

Otteluraportti: Toni Hyytinen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

7.45 Petri Virolainen (Pekka Poikolainen-Eric Perrin) 1-0 yv 

10.15 Tuomas Pihlman (Miika Huczkowski) 2-0 yv 

Rangaistukset

7.40 Mika Niemi, Ilves 2 min kiinnipitäminen 

9.28 Ville Snellman, Ilves 2 min poikittainen maila 

13.12 joukkuerangaistus, JYP 2 min liian monta pelaajaa jäällä (kärsi Jouni Kulonen) 

II erä

Maalit

24.05 Mika Niemi (Kimmo Vähä-Ruohola-Mikko Kuparinen) 2-1 

24.44 Raimo Helminen (Ville Snellman) 2-2 yv 

29.18 Jari Korhonen (Eric Perrin) 3-2 yv 

29.53 Harri Sillgren (Tomas Chlubna-Eric Perrin) 4-2 yv 

32.14 Marko Luomala (Timo Peltomaa-Ville Hirvonen) 4-3 

33.24 Vesa Viitakoski (Raimo Helminen-Martti Järventie) 4-4 

Rangaistukset

21.14 Timo Peltomaa, Ilves 2 min kampitus 

24.14 Petri Virolainen, JYP 2 min huitominen 

27.46 Eero Lajunen, Ilves 2 min poikittainen maila 

28.52 Jukka Laamanen, Ilves 2 min koukkaaminen 

30.09 Janne Hauhtonen, JYP 2 min korkea maila 

III erä

Maalit

Erä maaliton 

Rangaistukset

43.04 Pekka Kärkkäinen, JYP 2 min koukkaaminen 

45.26 Eero Lajunen, Ilves 2 min estäminen 

48.47 Marko Luomala, Ilves 2 min koukkaaminen 

57.45 Pekka Poikolainen, JYP 2 min korkea maila 

Jatkoaika

Maalit

61.19 Eric Perrin (Jarkko Immonen-Jari Korhonen) 5-4 yv, im 

Rangaistukset

60.58 Antti Bruun, Ilves 2 min kiinnipitäminen 

Torjunnat

Juha Pitkämäki, JYP 13+10+15+0=38 (pois 60.58-61.19) 

Bruce Racine, Ilves 13+8+11+1=33 

Jäähyt

JYP 5 x 2 min 

Ilves 8 x 2 min 

Yleisömäärä

3244 

Palkitut

Kolme tähteä: Eric Perrin, JYP 

Kaksi tähteä: Raimo Helminen, Ilves 

Yksi tähti: Jarkko Immonen, JYP 

Expert-pelaaja: Eric Perrin, JYP 

Fair Play -pelaaja: Jari Korhonen, JYP 

Ilveksen kentälliset

Viitakoski-Helminen-Snellman 

Järventie-Laamanen 

Luomala-Hirvonen-Peltomaa 

Printz-Bruun 

Lajunen-Niemi-Vähä-Ruohola 

Kuparinen-Robertsson 

Leino-Akkanen-Jäminki 

Sammalkangas-Hakkarainen 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun