|
Ilves kärsi kotitappion Kärpille
(04.10.2001) Voittoa tiukasti janonnut Oulun Kärpät oli Ilvekselle Hakametsässäkin illan kamppailussa liian kova
vastus. Oululaiset puolustivat hyvällä asenteella eikä Ilveksen hyökkäyspeli rullannut kunnolla
ottelun missään vaiheessa. Kun Kärpät käytti vielä omat vähät tilanteensa hyvällä prosentilla
hyödykseen, saivat oululaiset kevennettyä ahdinkoaan 3-2 vierasvoitolla.
Ilves hallitsee avauserää
Ottelun ensimmäiset minuutit kuluivat tarkkailevissa ja rauhallisissa merkeissä. Ensimmäisen
maalitilanteen sai luotua Ilves juuri ennen viiden minuutin täyttymistä. Tony Salmelainen
laukoi suoraan Mika Niemisen syötöstä ja rebound kimposi maalin toiselle puolelle Tommi Miettiselle.
Tomalla oli puolityhjä maali edessään, mutta myös kulma oli erittäin pieni ja niinpä nopea laukaus
osui vain yläputkeen.
Ilves pääsi hetkeä myöhemmin ylivoimalle, joka ei muutamasta kohtuullisesta vetopaikasta
huolimatta tuonut tulosta. Kestetyn alivoimapelin jälkeen vierasjoukkue iski ottelun ensimmäisestä
tilanteestaan avausmaalin. Joni Pitkänen syötti kiekon päädyssä Andrei Potaichukille, joka
heitti pelivälineen samantien maalin eteen. Tämän jälkeen kiekko kimposi onnekkaasti Ilves-pakin luistimesta suoraan Juha-Pekka Haatajan mailan lapaan.
Haataja oli nokikkain Mika Pietilän kanssa ja sai harhautettua tämän jäihin ennen
kiekon laittamista tyhjään reppuun.
Kärppien maalin jälkeen Ilveksen peli oli pitkään aika sekaista, mutta myöskään vierailijat eivät
saaneet mitään erikoista aikaiseksi. Pelin hallinta pysyi koko ajan lievästi Ilveksellä
ja 14 minuutin jälkeen alkoi myös vihdoin tapahtumaan. Tony Salmelaisella oli ensin Ilveksen hyvän
pyörityksen aikana kaksi erinomaista maalipaikkaa. Ensin Salmelainen pääsi vetämään maalinedusruuhkan
jälkeen avopaikasta, mutta pyörivästä kiekosta laukaus jäi hieman voimattomaksi ja suuntautui
kaiken lisäksi suoraan Kärppä-vahti Markus Korhosen räpylään.
Myllytyksen jatkuessa Salmelainen sai uuden mahdollisuuden Korhosen nokan alta. Puoli maalia
oli Salmelaisen edessä jo tyhjänä, mutta kiekko pomppi edelleen ikävästi ja kunnon laukaus jäi lopulta
kokonaan puuttumaan Salmelaisen huitoessa tyhjää.
Hetkeä myöhemmin Ilves pääsi toistamiseen ylivoimalle ja kohta tämä näkyi myös tulostaululla.
Antti Bruunin "ronkut" kohti maalia ovat tuoneet kauden alussa Ilvekselle yllättävän monta osumaa
ja tänään nähtiin yksi lisää. Bruunin korkea heitto maalille kääntyi
Kärppä-pelaajasta suoraan Raimo Helmiselle, joka sai rauhassa nautiskella limpun rystyltä tyhjiin.
Jo seuraavassa vaihdossa Joni Pitkänen joutui koukkaamaan Antti Hildenin nurin estääkseen
Ilveksen 2-1 ylivoimahyökkäyksen syntymisen. Seuranneen ylivoimapelin
aikana Ilves ei saanut kuitenkaan mitään mainittavaa aikaiseksi.
Erän viimeisellä minuutilla Arto Tukio ryntäsi itsensä ulos tilanteesta ja Kärpät pääsi karkaamaan
peräti 3-1 ylivoimahyökkäykseen. Andrei Potaichuk haki omalla ratkaisullaan Mika Pietilän länkiä, mutta
Body otti torjunnan tililleen eikä oululaiset päässeet irtokiekostakaan lakaisemaan johto-osumaa.
Ilveksen peli ei kulkenut avauserässäkään mitenkään mallikkaasti, mutta eräntapahtumia se silti
hallitsi. Erätauolle poistuttiin kuitenkin tasanumeroista 1-1.
Ote siirtyy Kärpille
Toiseen erään kaukaloon saapui tahmeasti luisteleva Ilves-lauma ja Kärpät pääsi
paremman asenteen turvin hallitsemaan kenttätapahtumia. Erän neljännellä peliminuutilla
Kärppä-pakin rännin kautta lähettämä nopea avaus poiki 2-1 ylivoimahyökkäyksen. Kimmo Koskenkorva
laukoi itse ja haki etuylänurkkaa, mutta Mika Pietilä sai torjuttua kiekon pattarillaan.
Hyvin karvanneet ja luistelleet oululaiset olivat niskan päällä erän koko ensimmäisen
puoliskon ajan ja ansaittu johtomaali syntyi ajassa 28.28. Topi Jaakola laukoi voitetun
hyökkäyspään aloituksen jälkeen ja Jussi Jokinen ohjasi kiekon maalin edestä tolppaan.
Ilves-yleisön helpotuksen huokaus jäi lyhytaikaiseksi, sillä tolpasta kimmonneeseen kiekkoon
ehti ensimmäisenä Janne Pesonen, joka laittoi lätkän tyhjään maaliin ja näin numerot
olivat 2-1 vieraille.
Ilves sai erän puolivälin jälkeen hetkeksi pelinsä kulkemaan. Tommi Miettisen johtama
ketju järjesti 31 peliminuutin kohdalla pitkän myllytyksen Kärppien alueella ja vain se
tärkein eli täysosuma jäi uupumaan.
Seuraavassa vaihdossa Vesa Viitakoski pääsi vasemmalta laidalta läpi, muttei onnistunut
suoralla laukauksella yllättämään Korhosta.
Jatkossa peli oli aikamoista säheltämistä puolin ja toisin, mutta erän viimeisillä minuuteilla
Ilves sai hyökkäyspään aloitusten ja niiden voittamisten kautta muutaman hyvän vetopaikan
siniviivalta. Pari minuuttia ennen erän päätöstä Korhonen venyi viime hetkessä Matt Smithin
tulisen lämärin tielle.
Erän viimeinen minuutti toi sitten hieman valoa Ilves-leiriin, sillä ottelu saatiin
tasoitettua 2-2:een. Jani Nikko tykitti viivalta Raimo Helmisen aloitusvoiton jälkeen ja kiekko kimposi
samaan tyyliin kuin Ilveksen avausmaalissa suoraan seuraavalla tupsukorvalle eli Antti Bruunille.
Bruun ei epäröinyt hetkeäkään, vaan sivalsi pikkumustan tyhjään verkkoon.
Ilveksen peli oli varsin aneemista toisessa erässä ja petolauma sai olla tyytyväinen
1-1 eränumeroihin. Toisessa erässä nähtiin yksi tilastokummajainenkin, sillä erässä ei
vihelletty yhtään rangaistusta.
Veikko ei onnistu rangaistuslaukauksessa
Ilves oli lähellä siirtyä ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon päätöserän toisella
minuutilla. Ivan Majesky sai kiekon hyökkäysalueen kulmassa ja lähetti rystyltä tarkan syötön
Mika Niemisen lapaan. Veikko laukoi suoraan syötöstä, mutta kiekko pysähtyi Markus Korhosen
olkapäähän.
Ilves sai ottelun ensimmäisen rangaistuksensa vasta ajassa 44.54, kun Ville Hirvoselle
vihellettiin kaksi minuuttia koukkaamisesta. Ilves pelasi alivoiman erittäin hyvin eikä Kärpät
näyttänyt saavan yhtään mitään aikaiseksi. Oululaiset saivat kuvion kuntoon vasta jäähyn
viimeisillä sekunneilla, mutta sekin riitti ottelun voittomaalin iskemiseen. Lasse Kukkonen
heitti siniviivalta löysän rannelaukauksen maalin eteen ja Jari Laukkanen ohjasi kiekon
alanurkkaan juuri samalla hetkellä kun Hirvosen rangaistus täyttyi.
Ilves otti Kärppien johtomaalin jälkeen kiekkokontrollin täysin itselleen, mutta pääsi
silti pyörimään vain kulmissa eikä saanut minkäänlaisia maalitilanteita aikaiseksi.
Roman Vopatin rangaistus viitisen minuuttia ennen loppua tarjosi Kärpille tilaisuuden
ratkaista ottelu, mutta Vopatin jäähy olikin tuottaa Ilvekselle alivoimamaalin. Ilves-pakin
purkukiekko kääntyi keskialueella suoraan Antti Hildenille, joka potki itsensä karkumatkalle.
Hilden vedettiin kahden miehen voimin nurin ja seurauksena oli rangaistuslaukaus Ilvekselle.
Rankkaria asettui ampumaan Mika Nieminen, joka päätyi harhauttamaan rystypuolelle. Veivaus meni
kuitenkin liian pitkäksi ja Veikko ajautui pieneen kulmaan. Niinpä luritus meni lopulta ohi maalin. Myös Markus Korhonen oli tilanteessa
hyvin mukana ja olisi todennäköisesti poiminut lätkän polkkeellan mikäli rystylaukaus olisi
suuntautunut alanurkkaa kohti.
Ilves yritti viimeiset minuutit painaa peliä Kärppien päätyyn, muttei saanut lainkaan kontrolloituja
hyökkäyksiä aikaiseksi. Kärpät puolusti taistellen kaikilla viidellä miehellä eikä tehnyt virheitä. Ilves ei
saanut enää yhtään kunnollista tasoituspaikkaa ja niinpä Kärpät pääsi juhlimaan päätössummerin soidessa kauden toista voittoaan.
Kärpät puolusti tarkasti
On vaikea arvioida kuinka paljon tämän päivän ottelutapahtumissa oli Ilveksen heikkoutta ja kuinka
paljon Kärppien hyvyyttä. Molempia kaukalossa joka tapauksessa nähtiin. Kärpät sumputti keskialueen
todella tarkasti ja puolusti hyvin koko viisikolla eikä tilanteita ole silloin helppo luoda.
Parempaan pelinrakenteluun Ilveksen olisi silti pitänyt pystyä, sillä petolaumalla oli illan
ottelussa todella vähän kunnollisia maalipaikkoja ja ne kaksi tehtyä osumaakin tulivat
hieman onnekkaiden pomppujen avulla.
Muutamat avainpelaajat olivat tänään Ilveksellä pettymyksiä eikä todellisia onnistujia ole
helppo nimetä. Puhtaimmat paperit antaisin Antti Bruunille ja Raimo Helmiselle.
Ilveksellä on edessään liigaottelut viikonlopun molempina päivinä. Lauantaina pisteet ovat
erittäin tiukassa, sillä petolauma matkustaa Hämeenlinnaan hyökkäysvoimaisen HPK:n vieraaksi.
Tämän päivän peliesityksellä lauantaina on luvassa kylmää kyytiä, mutta
selvä altavastaajan asema saattaa ylihuomenna olla Ilvekselle etu. Kauden parhaassa
puolustusesityksessä ja terävissä vastaiskuissa piilee tupsukorvien mahdollisuus lauantaina.
Toni Hyytinen |