Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: TPS-ILVES 7-1 (1-1, 2-0, 4-0)

  

TPS totutun tyly isäntä

 
(05.02.2002) TPS otti tililleen vakuuttavan kotivoiton Ilveksen vieraillessa Elysee Areenalla. Ville Snellman onnistui iskemään ottelun avausmaalin, mutta jatkossa TPS ei jättänyt mitään epäselvyyttä joukkueiden välisestä paremmuudesta. Turkulaiset ratkaisivat kamppailun neljällä ylivoimamaalillaan ja mättivät lopulta 7-1 -loppunumerot valotaululle. Ilveksen puolustuspeli oli epävarmaa läpi ottelun eikä Juha Pitkämäki pystynyt yksin pitämään ottelua tasaisena.

 
Pitkämäki torjuu avauserän tasanumeroihin

 
Tasaisten ensimmäisten minuuttien jälkeen TPS otti pelin haltuunsa ja alkoi luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Ilveksen maalin suulla tänään pelannut Juha Pitkämäki joutui venymään parhaimmilleen ensimmäistä kertaa viiden minuutin kohdalla. Pitkämäki nappasi hienon refleksitorjunnan TPS-pelaajan vaarallisesta ohjauksesta.

 
Kahdeksannella peliminuutilla TPS pääsi peräti 3-1 -ylivoimahyökkäykseen. Ville Vahalahti jatkoi kuitenkin Rob Shearerin syötön ohi maalin. Seuraavan kerran, kun Shearerin johtama TPS:n tehoketju oli jäällä, avausosuma oli jälleen lähellä. Mika Alatalon loistava syöttö napsahti Shearerin lapaan, mutta Pitkämäki torjui ratkaisuyrityksen komeasti.

 
Ottelun ensimmäinen rangaistus vihellettiin Ilveksen Arto Tukiolle ajassa 12.42. TPS:n ylivoimapeli ei vielä kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta Tommi Miettisen kiekonmenetys avasi turkulaisille yhden 2-1 -ylivoimahyökkäyksen. Shearerin oma ratkaisu päättyi kuitenkin ohilaukaukseen.

 
Ilveksen hyökkäyspeli oli avauserässä kesyä, mutta vierasjoukkue iski silti kenttätapahtumien vastaisesti ottelun avausmaalin ajassa 15.18. Kimmo Vähä-Ruohola pääsi ensin nokikkain Antero Niittymäen kanssa, mutta TPS-vahti veti vielä tässä tilanteessa pidemmän korren. Reboundista Ville Snellman luritti kuitenkin rystyltä kiekon pömpeliin.

 
Ilves pääsi ylivoimalle kohta avausosuman jälkeen ja oli lähellä ottaa jo kahden maalin johtoaseman haltuunsa. Matt Smithin tulinen tykitys kimposi kuitenkin maalin kehikosta Antero Niittymäen suojiin.

 
TPS onnistui värkkäämään ylivoimalla ansaitun tasoitusosuman erän viimeisellä minuutilla. Juha Pitkämäki kesti vielä Ville Immosen läpiajon, mutta hetkeä myöhemmin Rob Shearer ohjasi Mika Alatalon laukauksen maalin edestä Tauben selän taakse. Ilves sai avauserän jälkeen olla myöhäisestä tasoitusmaalista huolimatta tyytyväinen 1-1 -numeroihin.

TPS jatkaa ylivoimamaalien latomista

 
David Nemirovsky sai tekopaikan heti toisen erän ensimmäisellä minuutilla, mutta laukaus painui ohi maalin eikä tupsukorvat saaneet myöskään jatkotilanteesta osumaa aikaiseksi.

 
Arto Tukiolle vihellettiin myös toisen erän ensimmäinen rangaistus ja TPS onnistui hyödyntämään seuranneen ylivoimatilanteen. Mikko Rautee nousi hyökkäysalueelle ja laukoi Tomi Källarssonin jaloista tarkan laukauksen tolpan juureen. Juha Pitkämäki tuli yllätetyksi ja näin TPS johti 2-1.

 
TPS:n ylivoimapeli ei jostain syystä ole tällä kaudella kulkenut ollenkaan, mutta tänään turkulaisten ylivoimatehot olivat kohdallaan. Ilveksen seuraavakin rangaistus poiki nimittäin ylivoimamaalin kotijoukkueelle. Chris Joseph heitti kiekon maalille ja ratkaisua pääsi ensin yrittämään Peter Schaefer. Tämä yritys ei tuonut vielä tulosta, mutta takaa tilanteeseen noussut Pasi Petriläinen laukoi irtokiekon ruuhkan läpi maalin perukoille. Petriläisen kauden ensimmäinen liigaosuma vei turkulaiset jo 3-1 johtoon.

 
Ilveksen peli oli seuraavat minuutit pahasti sekaisin ja TPS oli pariin otteeseen erittäin lähellä neljättä osumaa. Ari-Pekka Selin rauhoitti joukkueen peliä ottamalla aikalisän, jonka jälkeen ottelu tasaantuikin.

Ilves sai erän ensimmäisen ylivoimamahdollisuutensa Mikael Holmqvistin rangaistuksen myötä. Petolaumalle oli käydä kylmät ylivoiman aluksi, kun Chris Joseph pääsi karkaamaan puhtaaseen läpiajoon. Juha Pitkämäki venytti kuitenkin loistavasti räpylänsä kiekon tielle ja peliväline kimposi maalin yli. Pitkämäen pelastuksen jälkeen Ilveksen ylivoima toimi hyvin, mutta kavennusosumaa ei saatu aikaiseksi. Parhaan tekopaikan sai Antti Bruun, joka pääsi tykittämään avopaikasta David Nemirovskyn esityön jälkeen. Antero Niittymäki piti kuitenkin maalinumerot ennallaan.

 
Ajassa 33.28 Ilveksen taivaalle kasautui lisää synkkiä pilviä, kun Antti Bruunille vihellettiin pelirangaistus polvitaklaukselta. Ilveksen vaihtoaitio kävi tilanteessa erittäin kuumana, sillä Bruunin Mikael Holmqvistiin kohdistama taklaus vaikutti puhtaalta. Hetkeä myöhemmin erotuomarikaksikko Simo Saarinen-Markku Kruus paikkailikin Bruunin ulosajoa viheltämällä erittäin kevyen rangaistuksen Pasi Petriläiselle. TPS ei saanut Petriläisen jäähyn jälkeen kunnon ylivoimamyllyä käyntiin ja näin Ilves selvisi ilman takaiskua Bruunin vitosesta.

 
TPS oli toisessakin erässä terävämpi joukkue jäällä, mutta nyt myös Ilveksellä oli omat maalipaikkansa. TPS vei kahdella ylivoimamaalilla erän nimiinsä ja pääsi 3-1 -johtoasemassa päätöserään. Ilveksen takaa-ajotoiveita lannisti entisestään David Nemirovskyn toisen erän lopuksi ottama 10 minuutin käytösrangaistus.

 
TPS ratkaisee pikatahtiin

 
Ilveksen viimeisetkin toivonrippeet karisivat nopeaan tahtiin kolmannen erän alussa. Petolauman selkäranka katkesi jo 28 sekunnin kohdalla tulleeseen 4-1 -osumaan. Kai Nurminen vapautti poikittaissyötöllä Peter Schaeferin avopaikkaan ja kanadalaisvahvistus viimeisteli ammattimiehen varmuudella.

 
Ville Koistisen koukkaamisrangaistus tuotti seuraavan takaiskumaalin tupsukorvien verkkoon. Raimo Helminen menetti kiekon Nurmiselle, jonka rannelaukaus painui tappavan tarkasti Pitkämäen räpsäkäden ylänurkkaan. Tämä oli TPS:lle jo illan neljäs ylivoimaosuma.

 
Reilua minuuttia myöhemmin punavalo vilkkui jälleen Pitkämäen selän takana. Mikael Holmqvist teki esityön ja Tommi Hannuksen pyssytys livahti Pitkämäen räpylän kautta verkkoon.

 
Ottelun viimeinen osuma syntyi myös Hannuksen mailan lavasta. Pitkämäki torjui Pekka Kangasalustan tykityksen eteensä ja Hannus oli kärppänä paikalla siirtäen turkulaiset jo 7-1 -johtoon. Ilves ei saanut ottelun lopussa kavennusta aikaiseksi edes 5-3 -ylivoimalla ja näin 7-1 -maalilukemat jäivät loppunumeroiksi.

 
Puolustus tuuliajolla

 
TPS oli tänään ylivoimainen eikä ottelun loppunumerot jätä sijaa jossitteluille. Ilveksen puolustuspeli on viime kierroksilla toiminut hyvin, mutta tänään kurinalaisuudesta ei ollut tietoakaan. TPS puhkoi helpolla tavalla Ilveksen viisikon hajalle ja rankaisi tylysti myös tupsukorvien tekemistä virheistä. Juha Pitkämäki piti aikansa Ilvestä pystyssä, mutta ei lopulta pystynyt yksin kannattelemaan joukkuetta.

 
Kärppien tämänpäiväinen voitto Bluesista auttoi Ilvestä pudotuspelitaistelussa, mutta petolauma ei voi pelkästään toivoa kiistakumppanien tappioita. Oma voittotili on saatava kunnolla auki ja ennen olympiataukoa tähän on mahdollisuus vielä torstaina Pelicansia ja perjantaina Bluesia vastaan. Pelicansia vastaan Ilves on aina onnistunut hyvin ja ylihuomisesta kotiottelusta ei taas voi odottaa mitään muuta kuin kahta sarjapistettä.

Liikaa tasoitusta, mutta huono peli

Ilveksen toinen valmentaja Juha Pajuoja myönsi, että TPS tuli päälle erittäin vahvalla liikkeellä. Joukkueeseen tulleet Marko Kiprusoff ja Ville Immonen lisäksi halusivat näyttää kotiyleisölleen parasta.

-Meillä oli rikkinäinen otteluun lähtö. Jouduimme antamaan vähän liian paljon tasoitusta Tepsille, manaili Pajuoja ja viittasi siihen, että Ivan Majesky, Tony Salmelainen ja Jesse Niinimäki olivat kokoonpanosta poissa.

-Myönnettävä on sekin, että Turun iso kaukalo ei ole meitä varten. Emme ole tottuneet pelaamaan sellaisessa ja TPS puolestaan osaa hyödyntää kaukalon leveyden erittäin hyvin, Pajuoja sanoi, mutta myönsi, että peli oli Ilvekseltä heikko.

-Eniten petti oman pään peli. TPS pääsi suorilla hyökkäyksillä mellastamaan - ei niinkään Tepsin vahvalla osa-alueella kulmapelillä, Pajuoja pohti. - Meidän hyökkääjiemme puolustuspeli oli vaisua ja pakit olivat helisemässä.

Pajuoja ihmetteli Simo Saarisen vihellyslinjaa, jota kummasteltiin jo viime lauantaina Tampereella. - Antti Bruunille 5+20 minuutti oli käsittämätön rangaistus puhtaasta taklauksesta, manaili Pajuoja.

Juupe kummasteli myös sitä, miten David Nemirovskysta on tullut heti merkitty mies. Nemolle saa tehdä mitä vain, mutta Nemo ei saa oikeastaan tehdä mitään, kun jo pilli soi.

- Tämä peli kuitenkin pitää nollata nopeasti ja olla torstaina iskussa. Onneksi saamme silloin taas Salmelaisen mukaan, Pajuoja kertoi.

 
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

15.18 Ville Snellman 6 (Kimmo Vähä-Ruohola 3) 0-1  

19.26 Rob Shearer (Mika Alatalo) 1-1 yv. 

Rangaistukset

12.42 Arto Tukio, Ilves 2 min. koukkaaminen 

16.04 Kai Nurminen, TPS 2 min. koukkaaminen 

17.46 Mika Nieminen, Ilves 2 min. estäminen 

II erä

Maalit

22.16 Mikko Rautee (Marko Kauppinen, Mikael Holmqvist) 2-1 yv.  

25.58 Pasi Petriläinen (Peter Schaefer) 3-1 yv. 

Rangaistukset

21.23 Arto Tukio, Ilves 2 min. koukkaaminen 

25.07 Tommi Miettinen, Ilves 2 min. kampitus 

29.21 Mikael Holmqvist, TPS 2 min. kiinnipitäminen 

31.12 David Nemirovsky, Ilves 2 min. huitominen  

31.12 Jani Kiviharju, TPS 2 min. huitominen  

33.28 Antti Bruun, Ilves 5+20 min. polvitaklaus  

33.45 Pasi Petriläinen, TPS 2 min. kiinnipitäminen  

40.00 David Nemirovsky, Ilves 10 min. käytösrangaistus  

III erä

Maalit

40.28 Schaefer (Kai Nurminen, Mika Lehtinen) 4-1 

43.00 Nurminen 5-1 yv.  

44.39 Tommi Hannus (Holmqvist) 6-1 

55.54 Hannus (Pekka Kangasalusta) 7-1 

Rangaistukset

41.55 Ville Koistinen, Ilves 2 min. koukkaaminen  

57.49 Chris Joseph, TPS 2 min. poikittainen maila  

59.18 Markus Seikola, TPS 2 min. kiinnipitäminen  

Torjunnat

Antero Niittymäki, TPS
8 + 12 + 9 = 29 

Juha Pitkämäki, Ilves
12 + 11 + 12 = 35  

Jäähyt

TPS 6 x 2 min.  

Ilves 6 x 2 min. 1 x 10 min. ja 1 x 5+20 min.  

Yleisömäärä

7896 

Palkitut

Expert: Tommi Hannus

Kolme tähteä: Peter Schaefer

Kaksi tähteä: Pasi Petriläinen

Yksi tähti: Tommi Hannus

Ilveksen kentälliset

Snellman-Helminen-VähäRuohola 

Bruun-Tukio 

Viitakoski-Miettinen-Nemirovsky 

Kuparinen-Källarsson 

Mattila-Nieminen-Hirvonen 

Pettinen-Smith 

Hilden-Pajula-A.J.Miettinen 

Koistinen 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun