Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: BLUES-ILVES 2-6 (0-1, 2-3, 0-2)

  

Ilves taisteli tärkeän voiton Bluesista

 
(08.02.2002) Ilveksen ja Bluesin kauden viimeisessä kohtaamisessa panokset olivat kovat. Blues olisi voitolla karannut jo viiden pisteen päähän Ilveksestä, mutta petolauma ei päästänyt espoolaisia karkaamaan, vaan taisteli todella tärkeän vierasvoiton itselleen. Voiton avaimina olivat eilisen tapaan Bruce Racinen erinomainen maalivahtipeli ja maalipaikkojen tehokas hyödyntäminen. Voitto kirjattiin Ilvekselle selkein 6-2 numeroin, vaikka isäntäjoukkue kahta jälkimmäistä erää hallitsikin. Vesa Viitakoski keräsi ottelusta tehot 1+2 ja siirtyi SM-liigan pistepörssin kärkeen. Ilves puolestaan kipusi voittonsa ansiosta pitkästä aikaa play-off viivan paremmalle puolelle.

 
Viitakoski jatkaa maalitehtailuaan

 
Ottelu lähti odotetusti erittäin tarkan pelaamisen merkeissä liikkeelle. Ilvekselle tarjottiin kylläkin kahden peräkkäisen ylivoiman muodossa hyvää mahdollisuutta avausmaalin värkkäämiseen. Ilveksen ylivoimapeli oli kuitenkin erittäin heikkoa niin Valeri Krykovin kuin Jan Calouninkin rangaistuksen aikana. Ainoa tekopaikka saatiin luotua Vesa Viitakoskelle, joka ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään lähietäisyydeltä.

 
Erän jälkimmäisellä puoliskolla nähtiin jo hieman parempia hyökkäyskuvioita molemmilta joukkueilta. Maalipaikkoja saatiin silti luotua lähinnä vain ylivoimien aikana. Blues myllytti Mikko Kuparisen koukkaamisjäähyn aikana peliä vaarallisesti, mutta Bruce Racine torjui kudit ilman suurempaa hätää.

 
Tero Määtän oli vuoro lähteä jäähyaitioon ajassa 17.35 ja tällä kertaa Ilveksen ylivoimapeli oli uomissaan. Matt Smith ja Arto Tukio eivät vielä omia vetopaikkojaan saaneet hyödynnettyä, mutta tärkeä avausmaali syntyi lopulta näyttävän pyörityksen päätteeksi. Mikko Kuparisen kova laukaus meni aavistuksen ohi alanurkan, mutta kimposi päädystä takaisin maalin edustalle. Vesa Viitakoski oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tykitti kiekon tarkasti vasempaan ylänurkkaan. Samalla Vesku siirtyi taas yksin SM-liigan maalipörssin kärkeen.

 
Tasaisessa avauserässä Bluesin luistin ei ehkä liikkunut ihan odotetulla tavalla ja niinpä kotijoukkue joutui rikkomaan Ilvestä enemmän, mikä poikikin lopulta ylivoimaosuman petolaumalle. Ensimmäiselle erätauolle poistuttiin Ilveksen 1-0 johtoasemassa.

 

Toinen erä tapahtumia täynnä

 
Toisen erän alussa varmistelusta ei enää ollut tietoakaan, vaan peli aaltoili vauhdilla päästä päähän. Erä aloitettiin neljällä neljää vastaan ja lisääntynyt pelitila tuotti osuman molemmille joukkueille. Maalia pääsi ensin tuulettamaan Tommi Miettinen, joka tykitti kiekon voimalla maalin takarautaan. Jarmo Myllys ei kovan maskin vuoksi Toman viuhuvaa kutia nähnyt ja näin Ilves johti 2-0.

 
Ilveksen juhlinta takertui kuitenkin nopeasti kurkkuun, sillä kuitti tuli jo 9 sekuntia myöhemmin. Tero Määtän laukaus yllätti Bruce Racinen ja näin Ilves johti jälleen vain yhden osuman turvin.

 
Ilves oli Bluesin kavennusmaalin jälkeen hetken aikaa suurissa vaikeuksissa, kun espoolaiset tuntuivat saavan osumasta uuden piristysruiskeen. Jan Caloun mestaroi kaksi loistopaikkaa Bluesille, mutta Bruce Racine kesti Ilveksen maalin suulla.

 
Bluesin painostusjakso päättyi ajassa 24.40, kun Ilves värkkäsi suoraviivaisella hyökkäyksellä 3-1 -johtomaalin. Kimmo Vähä-Ruohola toimitti kiekon Antti Hildenille, jonka loistopassin Ville Hirvonen jatkoi yhdellä kosketuksella verkon perukoille.

 
Blues pääsi peliin mukaan taas ottelun käännyttyä toiselle puoliskolleen. Matt Smithin rangaistuksen aikana espoolaisten peli kulki erittäin näyttävästi eikä Ilves välttynyt takaiskumaalilta. Bruce Racine menetti hurjan myllytyksen aikana jo mailansakin ja lopulta Valeri Krykov pääsi jatkamaan syöttöruletin päätteeksi limpun takanurkalta pömpeliin.

 
Ottelun kulku noudatti tämän jälkeen samaa kaavaa kuin Bluesin edellisen kavennusmaalin jälkeen. Blues painoi pelin vahvasti Ilveksen puolustusalueelle ja petolauma oli muutaman minuutin ajan vaikeuksissa. Kun Blues ei kuitenkaan omaa momentumiaan käyttänyt hyväkseen, iski Ilves taas yhdellä iskulla osuman toiseen päähän. 4-2 maalissa oli hieman tuuriakin mukana, sillä Mikko Kuparisen siniviivalta lähettämä kuti ohjautui miesruuhkasta David Nemirovskyn kautta maalin perukoille.

 
Erän lopussa Blues sortui turhautumiseen. Mike Stapleton huitoi 7 sekuntia ennen eräsummeria itsensä rangaistusaitioon ja läpi erän kuumana käynyt Ladislav Kohn ehti myös hommata itsensä jäähylle ennen erän päättymistä. Kohn tuli törkeästi kyynärpää edellä kohti Vesa Viitakoskea ja sai vähintäänkin ansaitun kaksiminuuttisen tekosestaan.

 
Blues hallitsi toisessa erässä pelitapahtumia, mutta Ilves käytti eilisen tapaan maalipaikkansa erittäin tehokkaasti hyväkseen ja vei erän nimiinsä 3-2 numeroin. Näin petolauma pääsi kahden maalin johtoasemassa päätöserään.

 
Ilves puolustaa kurinalaisesti päätöserässä

 
Ilveksellä oli kolmannen erän alussa mahtava tilaisuus ratkaista ottelu, kun se sai pelata lähes täydet 2 minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Ilveksen yritykset jäivät kuitenkin ponnettomiksi ja Blues selvisi loppujen lopuksi helpolla tavalla pahasta ahdingosta.

 
Jatkossa oli Ilveksen vuoro joutua jäähyjen myötä ahtaalle. Matt Smithin erän ensimmäisen kaksiminuuttisen aikana Ladislav Kohn pääsi puolittain läpi, mutta Bruce Racine torjui kaksikin kertaa ja piti tilanteen ennallaan.

 
Vielä pahempaa oli luvassa, sillä ajassa 47.22 Ilves sai 2 rangaistusta ja joutui siten pelaamaan täydet 2 minuuttia kahden miehen alivoimalla. Blues pommitti ylivoimansa aikana armottomasti kohti Racinen vartioimaa Ilves-maalia, mutta kanadalaisvahti napsi varmoja koppeja kerta toisensa jälkeen. Ilves kesti hienosti koko kaksiminuuttisen ilman takaiskuja.

 
Tämän jälkeen Ilves puolusti erittäin kurinalaisesti ottelun loppuun saakka. Blues piti kyllä jatkuvasti kiekkoa hallussaan ja painoi pelin Ilveksen päätyyn, muttei onnistunut luomaan juurikaan kunnon tekopaikkoja. Ilves piti hienosti pakettinsa kasassa ja hiekka valui loppuun Bluesin tiimalasista.

 
Viimeisellä peliminuutilla Ilves löi viimeiset naulat espoolaisten arkkuun. Ensin Ville Snellman vieritti reboundin maaliviivan paremmalle puolelle ja hetkeä myöhemmin Tommi Miettinen tykitti todella komealla laukauksella verkot tötterölle. Näin Ilves nappasi erittäin makean vierasvoiton ja nousi sarjataulukossa Jypin ja HIFK:n ohi.

 
Hyvistä asemista olympiatauolle

 
Ilves pelasi tänään tiukassa paikassa loistavan ottelun ja otti yhden askeleen kohti pudotuspelipaikkaa. Koko joukkue taisteli esimerkillisesti ja vaikka Blues kahta viimeistä erää pelillisesti hallitsikin, oli petolauman voitto täysin ansaittu. Jääkiekon tärkeimmät osa-alueet olivat Ilveksellä tänään kunnossa eli maalivahtipeli, viimeistely ja kurinalainen puolustuspeli.

 
Ilveksen joukkue oli tänään sankareita täynnä. Bruce Racine torjui tärkeillä hetkillä ilmiömäisesti maalinsa suulla. Vesa Viitakoski oli puolestaan hyökkäyspäässä lähes pitelemätön yhdessä ketjukavereidensa Tommi Miettisen ja David Nemirovskyn kanssa. Unohtaa ei voi myöskään mm. Mikko Kuparisen, Jari-Pekka Pajulan ja Antti Hildenin raatamista.

 
Ilveksellä on nyt edessään olympiatauko ja taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu 26.2. paikallisottelulla Tapparaa vastaan.

Tarkka valmistautuminen toi tuloksen

Ilveksen toinen valmentaja Juha Pajuoja korosti otteluun valmistautumisen merkitystä. - Lähdettiin siitä, että ei tehdä pelistä liian tärkeää. Pyrittiin välttämään kaikin keinoin ylilatautumista. Esim. normaali palaveri siirrettiin Espooseen ja keskityttiin siihen, että olemme torstain pelin jälkeen fyysisesti valmiita, Pajuoja kommentoi.

Blues kävi ylikierroksilla ja kuumana alusta pitäen. Miettisen Toman kentälle oli rakennettu pitokenttä, mutta se ei auttanut. Ukkosketju mellasti neljän maalin verran. -Meillä oli mahtava voitontahto ja se näkyi jokaisen kentällisen pelissä. Kyllä tämä oli ehdottomasti koko joukkueen voitto, Juupe sanoi.

Juupe kiitteli myös tammikuussa joukkueeseen tulleita pelaajia David Nemirovskya, Mikko Kuparista ja Tomi Källärssonia. - Todella hyviä hankintoja. Joukkueeseen on tullut heidän mukanaan uutta virtaa.

Eikä Juupe unohtanut tietenkään Racerin loistavaa panosta maalilla eikä Ville Snellmanin upeaa peliä. - Ville Snellmania täällä ei juuri kukaan tunne, mutta poika tekee ratkaisumaaleja - ja kaiken lisäksi oma kasvatti, hehkutti Juupe.

Raimo Helminen pelasi puolustavammassa roolissa kuin aiemmin. Se on tietoinen valinta, koska Toman kenttä vastaa hyökkäystehoista.

 
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

19.05 Vesa Viitakoski 28 (Mikko Kuparinen 1, Matt Smith 6) 0-1 yv.  

Rangaistukset

3.37 Valeri Krykov, Blues 2 min. korkea maila 

6.04 Jan Caloun, Blues 2 min. poikittainen maila  

12.16 Mikko Kuparinen, Ilves 2 min. koukkaaminen 

17.35 Tero Määttä, Blues 2 min. kiinnipitäminen 

19.53 Arto Laatikainen, Blues 2 min. laitataklaus 

19.53 Jari-Pekka Pajula, Ilves 2 min. estäminen 

II erä

Maalit

21.36 Tommi Miettinen 8 (Smith 7, David Nemirovsky 12) 0-2 tv. 

21.45 Tero Määttä (Ladislav Kohn) 1-2 tv. 

24.44 Ville Hirvonen 3 (Antti Hilden 4, Kimmo Vähä-Ruohola 4) 1-3 

31.34 Valeri Krykov (Jan Caloun, Jiri Vykoukal) 2-3 yv. 

34.40 Nemirovsky 6 (Kuparinen 2, Viitakoski 21) 2-4 

Rangaistukset

26.59 Ladislav Kohn, Blues 2 min. koukkaaminen 

30.01 Matt Smith, Ilves 2 min. koukkaaminen 

35.08 Ladislav Kohn, Blues 2 min. väkivaltaisuus 

36.42 Arto Tukio, Ilves 2 min. estäminen 

36.42 Tony Salmelainen, Ilves 10 min. käytösrangaistus 

39.53 Mike Stapleton, Blues 2 min. huitominen 

40.00 Ladislav Kohn, Blues 2 min. kyynärpäätaklaus 

III erä

Maalit

59.02 Ville Snellman 7 (Tony Salmelainen 8) 2-5  

59.19 Miettinen 9 (Viitakoski 22) 2-6  

Rangaistukset

42.32 Matt Smith, Ilves 2 min. estäminen  

47.22 Antti Hilden, Ilves 2 min. väkivaltaisuus  

47.22 Matt Smith, Ilves 2 min. väkivaltaisuus  

Torjunnat

Jarmo Myllys, Blues
14 + 4 + 3 = 21 

Bruce Racine, Ilves
7 + 14 + 13 = 34 

Jäähyt

Blues 8 x 2 min. 

Ilves 7 x 2 min. ja 1 x 10 min. 

Yleisömäärä

4613 

Palkitut

Expert: Mikko Kuparinen

Kolme tähteä: David Nemirovsky

Kaksi tähteä: Bruce Racine

Yksi tähti: Vesa Viitakoski

Ilveksen kentälliset

Snellman-Helminen-Salmelainen 

Bruun-Tukio 

Viitakoski-Miettinen-Nemirovsky 

Kuparinen-Källarsson 

Mattila-Hirvonen-Nieminen 

Pettinen-Smith 

Hilden-Pajula-VähäRuohola 

(Koistinen) 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun