Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: TPS-ILVES 4-2 (1-1, 1-0, 2-1)

  

TPS otti rutiinivoiton Ilveksestä

 
(08.10.2002) Tupsukorvien lähes seitsemän vuoden mittainen Turku-kammo ei nähnyt päätöstään TPS:n ja Ilveksen tämän kauden ensimmäisessä kohtaamisessa. Isäntäjoukkue hallitsi pelitapahtumia ja nappasi lopulta vaikeuksitta 4-2 -voiton tililleen. Ilvekselle se tiesi kolmatta peräkkäistä tappiota ja luisumista entistä vankemmin sarjataulukon pohjille. Ilveksen osumista vastasivat tänään Ville Snellman ja Petr Vala.

Maalihanat aukeavat nopeasti

Illan kamppailussa ei maaleja tarvinnut kauaa odotella. Isäntäjoukkue TPS siirtyi ottelussa johtoon jo ajassa 2.20. Mikko Rautee heitti kiekon rystyltä maalille, josta Marco Tuokko onnistui jatkamaan kiekon maaliviivan paremmalle puolelle.

TPS on usein ratkaissut kotiottelunsa Ilvestä vastaan heti alussa, mutta tällä kertaa tupsukorvat saivat kuitattua turkulaisten johtomaalin nopeasti. Timo Peltomaa teki vahvan esityön ja Mika Niemen yrityksen jälkeen Ville Snellman pääsi lopulta lyömään reboundin tyhjään maaliin. Osuma oli Snellmanille kauden ensimmäinen.

Ilveksen puolustuspeli oli jälleen avauserässä hakusessa ja mitä pidemmällä erä eteni, sen vahvemmin kotijoukkue piti vierailijoita pihdeissään. Erän puolivälissä Ville Koistisen epäonnistunut purkuyritys poiki TPS:lle kahdella nollaa vastaan tilanteen. Ilveksen onneksi ensimmäinen TPS-mies kilautti maalirautaa ja jälkimmäinen sössi kiekon ohi täysin tyhjän maalin.

TPS tuli erän toisella puoliskolla heittämällä Ilveksen puolustuksen läpi ja sai useita tekopaikkoja. Tuomas Nissinen oli kuitenkin vireessä. Nisun näyttävin torjunta tuli pari minuuttia ennen eräsummeria. Mika Alatalo pääsi tykittämään vapaasti vastakiekkoon, mutta Nissisen kobrakäsi toimi upeasti ja tilanne säilyi ennallaan.

Ilves selvisi 1-1 tasanumeroissa ensimmäiselle erätauolle.

Vahalahti siirtää TPS:n johtoon

TPS pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla ja teki sen tehokkaasti. Markku Paukkusen laukaus tippui Tuomas Nissisen suojista ja Ville Vahalahti pääsi sijoittamaan limpun tyhjään verkkoon. Toinen erä oli ehtinyt vanhentua maalin syntyhetkellä vasta reilun minuutin.

Ilves onnistui toisessa erässä tiivistämään viisikkopeliään eikä TPS saanut enää paikkoja liukuhihnalta. Hienokseltaan kotijoukkue peliä toki edelleen hallitsi. Erän ensimmäinen puolisko ei TPS:n paria mylläkkää lukuunottamatta erikoisempia tapahtumia enää tarjonnut.

Puolimatkan krouvin jälkeen Mika Alatalo nousi väkevästi esiin maalin takaa ja oli onnistua vanhanaikaisessa. Tuomas Nissinen oli kuitenkin kiekon tiellä ja maalinumerot säilyivät 2-1:ssä, mutta Bert Robertsson lähetettiin tilanteessa jäähyaitioon.

Nissinen jatkoi vahvoja otteita ja torjui TPS:n lähentelyt Robertssonin jäähyn aikana. Ilveksen alivoimapiina kuitenkin jatkui, sillä Marko Luomalalle vihellettiin kaksiminuuttinen heti Robertssonin rangaistuksen päättymisen jälkeen. Luomalan kakkosen aikana TPS esitti Ilveksen helpotukseksi illan selvästi heikointa ylivoimapeliään.

Ilveksen erän paras maalipaikka syntyi pari minuuttia ennen loppua. Lubomir Korhon taisteli hienosti kiekon David Nemirovskylle, joka haki tekopaikassa vielä takanurkalta Petr Valaa. Tsekkitaiturilla oli tyhjä maali edessään, mutta askelmerkit eivät olleet kohdallaan eikä Vala siten päässyt koskaan kiekkoon käsiksi.

Erän viimeisillä hetkillä Tuomas Grönman päätti aiheuttaa ongelmia joukkueelleen. Grönman nosti mailansa taklanneen Kimmo Vähä-Ruoholan kasvoihin ja seurauksena oli 5 minuuttia + pelirangaistus. Kolmannen erän alussa Ilvekselle oli täten luvassa lähes viiden minuutin ylivoimapeli ja sen myötä erinomainen tilaisuus ottelun kulun muuttamiseen.

Ilves osuu tolppiin päätöserässä

Viiden minuutin etsikkoaika ei odotettua tasoitusmaalia Ilveksen tilille tuonut. Petolauma ei saanut parin ensimmäisen ylivoimaminuutin aikana mitään vaarallista aikaiseksi ja lopullisesti ylivoima kuivui kokoon Kimmo Liskon ottaman rangaistuksen myötä.

Ilves ei saanut jatkossa tasavoiminkaan pelattaessa luotua kunnollisia maalipaikkoja, kun TPS piti puolustuspakettinsa tiiviinä. Ottelu näytti ratkeavan ajassa 52.47 TPS:n iskettyä kolmannen osumansa. Pasi Petriläinen lähti nousemaan siniviivalta kiekon kanssa kohti Ilves-maalia eikä kokenut matkalla isompaa vastarintaa. Petriläinen pääsi kävelemään aina maalille saakka ja laittoi harhautuksen jälkeen kumilaatan lopulta tyhjään verkkoon.

Ilves ei luovuttanut vielä tähän maaliin, vaan seuraavan parin minuutin aikana tupsukorvat kilisyttivät kahteenkin otteeseen maalirautoja. Ensin Vesa Viitakoski jatkoi Marko Luomalan loistavan esityön jälkeen tuhannen taalan tekopaikassa kiekon tolppaan. Hetkeä myöhemmin David Nemirovsky purjehti näyttävästi koko kentän läpi, mutta tolppa pysäytti jälleen Ilveksen haaveet kavennusmaalista.

Ilves otti ajoissa maalivahdin pois ja TPS pääsi kaunistelemaan maalitiliään tyhjiin isketyllä 4-1 -osumalla. Maalintekijänä toimi tehottomuudesta kauden alussa kärsinyt Mika Alatalo, jolle joukkuetoverit näyttivät petaamalla petaavan tämän osuman.

Petr Vala pääsi vielä kaventamaan loppunumerot 4-2:een Kimmo Peltosen karkean harhasyötön seurauksena. Kyseessä oli kaiken lisäksi alivoimamaali. Kavennusmaali oli kuitenkin laiha lohtu kolmanteen peräkkäiseen tappioon ajautuneelle Ilvekselle.

Alkukauden yllättäjän kimppuun torstaina

Ilveksen tämän päivän kamppailu muistutti hyvin paljon viime vuoden aikaisempia Turun vierailuja. TPS:n ei tarvinnut tälläkään kertaa venyä parhaimpaansa ja silti se kukisti Ilveksen ilman suuria ongelmia. Petolauman peli on juuri nyt takalukossa. Varsinkin oman pään peli on pahasti hakusessa ja vastustaja pääsee sitä kautta liian helposti maalintekosektoriin.

David Nemirovsky oli tänäänkin Ilveksen vaarallisin mies hyökkäyspäässä. Tuomas Nissinen pelasi jälleen vahvan ottelun eikä Ilves tälläkään kertaa kaatunut maalivahtipeliin. Muista pelaajista mainitsemisen arvoisia olivat Marko Luomala ja Mika Niemi, jotka taistelivat esimerkillisesti jokaisessa vaihdossa.

Alkukauden positiivisen yllättäjä Saipa matkustaa torstaina Hakametsään Ilveksen vieraaksi. Petolaumalla on mahdollisuus jättää lappeenrantalaiset ensimmäistä kertaa tällä kaudella pisteittä ja katkaista samalla oma orastava tappioputkensa. Ilves tarvitsee kannattajiensa tukea juuri nyt, joten kaikki torstaina Hakametsään kannustamaan tupsukorvat takaisin voittojen tielle!

Ongelmat puolustuksessa jatkuvat

- Pelin ratkaisu tuli siinä, kun Petriläinen päästettiin vapaasti kävelemään tekopaikkaan ja taululle tuli 3-1. Pelin taso oli aika vaatimaton ja tänään TPS olisi ollut voitettavissa, mutta meillä on selkeä ongelma puolustuspelaamisessa, luonnehti ottelua Ilveksen vastuuvalmentaja Ari-Pekka Selin.
TPS:n 3-1 - maalissa Petr Valan ketju pelasi liian suurella riskillä.
- Olemme yrittäneet kompensoida puolustuksen puutteita hyökkäyksen aktiivisuudella.

TPS tuli ensimmäiseen erään hyvällä latauksella ja otti hallinnan.
- Mutta me pääsimme toisessa erässä kuitenkin peliin kiinni, vaikka jouduimme tappamaan jäähyjä. Niissä onnistuttiin ihan hyvin lukuunottamatta TPS:n toista maalia, jossa pelattiin liian pehmeästi, pohti Atu.
- Ja sitten se viiden minuutin ylivoima meni siihen, että otimme itse hölmön jäähyn, siunaili Atu. Jäähyn otti paikkaajaksi hankittu Kimmo Lisko.

- On kyllä myönnettävä, että meidän puolustuksemme on ihan puhki. Kuorma on ollut aivan liian suuri. Esimerkiksi kuumeilusta kärsinyt Antti Bruun alkoi olla tänään jo täysin kypsä. Koistisen Villelläkin on olkapääongelmia, murehti Atu pakkikaluston kovaa kohtaloa.

- Pelasimme tarkoituksella varovaisemmin, koska olimme isossa kaukalossa. Ei karvattu niin, että olisimme ryntäilleet ulos. Keskialue oli tarkoitus ottaa tarkasti. Fiilis joukkueessa oli hyvä, mutta se ei kantanut loppuun saakka. Jos jotain hyvää hakee, niin emme kuitenkaan ole romahtaneet näiden vaikeuksien keskellä kertaakaan. Niukkoja tappioita. Ei tämä hirveän suuresta ole kiinni, mietiskeli Atu.

Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

2.20 Marco Tuokko (Mikko Rautee, Mikael Holmqvist) 1-0 

4.26 Ville Snellman 1 (Mika Niemi 1) 1-1 

Rangaistukset

4.52 Tuomas Grönman, TPS 2 min. korkea maila 

5.34 David Nemirovsky, Ilves 2 min. koukkaaminen 

19.15 Joukkuerangaistus, Ilves 2 min. liian monta pelaajaa jäällä 

II erä

Maalit

21.08 Ville Vahalahti (Markku Paukkunen) 2-1 yv. 

Rangaistukset

23.47 Mika Alatalo, TPS 2 min. korkea maila 

32.24 Bert Robertsson, Ilves 2 min. korkea maila 

34.30 Marko Luomala, Ilves 2 min. kampitus 

39.50 Tuomas Grönman, TPS 5+20 min. korkea maila 

III erä

Maalit

52.47 Pasi Petriläinen (Kai Nurminen, Mikko Koivu) 3-1 

57.31 Mika Alatalo (Vahalahti, Rautee) 4-1 tm. 

59.15 Petr Vala 4 4-2 av. 

Rangaistukset

42.26 Kimmo Lisko, Ilves 2 min. kampitus 

57.37 Kimmo Vähä-Ruohola, Ilves 2 min. korkea maila 

59.15 Mika Alatalo, TPS 10 min. käytösrangaistus 

59.43 Marco Tuokko, TPS 2 min. huitominen 

60.00 David Nemirovsky, Ilves 2 min. väkivaltaisuus 

Torjunnat

Tuomo Karjalainen,TPS 5 + 5 + 7 = 17 

Tuomas Nissinen, Ilves 10 + 13 + 5 = 28 

Jäähyt

TPS 3 x 2 min, 1 x 10 min. ja 1 x 5+20 min. 

Ilves 7 x 2 min. 

Yleisömäärä

5668 

Palkitut

Kolme tähteä: Mikko Rautee, TPS 

Kaksi tähteä: Pasi Petriläinen, TPS 

Yksi tähti: Tuomas Nissinen, Ilves 

Expert-pelaaja: Mikko Rautee, TPS 

Fair Play -pelaaja: Pasi Petriläinen, TPS 

Ilveksen kentälliset

Korhon-Vala-Nemirovsky 

Koistinen-Bruun 

Viitakoski-Helminen-Luomala 

Robertsson-Laamanen 

VähäRuohola-Niemi-Peltomaa 

Jääskeläinen-Kuparinen 

Snellman-Hirvonen-Jäminki 

Lisko 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun