Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: ILVES-BLUES 2-4 (2-1, 0-1, 0-2)

  

Bluesin vuoro hakea voitto Hakametsästä

 
(08.12.2001) Keskiviikon hieno voitto Pelicansista ei siivittänyt Ilvestä kotihurmokseen Bluesia vastaan käydyssä kamppailussa. Ilves sai pitkästä aikaa tehtyä 2 ylivoimamaalia, mutta kun tasavoimin petolauma ei onnistunut kertaakaan, nappasi Blues 4-2 vierasvoiton. Espoolaisten suurin sankari oli Timo Hirvonen, jonka kolmen pisteen tehoilta huipentui ennen kolmannen erän puoliväliä viimeisteltyyn ottelun voittomaaliin.

 
Ylivoimatehot löytyvät

 
Vesa Viitakoski hätyytteli Jarmo Myllystä tosissaan heti ensimmäisessä vaihdossa. Viitakoski karkasi oikealta laidalta puolittain karkuun, mutta Myllys kahmaisi Veskun rannelaukauksen komeasti räpyläänsä.

 
Kahden minuutin kohdalla Bluesilla oli puolestaan erinomainen tilaisuus avausmaalin iskemiseen. Ilvesläiset löivät puolustussiniviivan tuntumassa 2 kertaa kiekon päin Teemu Virkkusta, joka pääsi jälkimmäisen seurauksena lopulta nokikkain Bruce Racinen kanssa. Virkkunen haki laukauksellaan Racinen jalkojen väliä, muttei onnistunut tavoitteeseen ja näin tilanne pysyi maalittomana.

 
Virkkusen tilanne poiki Ivan Majeskylle rangaistuksen ja Bluesin ylivoiman aikana jouduttiin kertaalleen turvautumaan videotuomarin apuun. Bruce Racine torjui ensin kaksi kertaa, minkä jälkeen rebound-kiekko oli lipua maalille rynnänneiden pelaajien suojista sisään. Videotarkistuksen jälkeen kiekon todettiin kuitenkin pysyneen Ilveksen kannalta maaliviivan oikealla puolella.

 
Ilveksen ensimmäinen ylivoimapeli koitti tasan kuuden minuutin kohdalla ja se tuotti myös tulosta. Arto Tukio tykitti siniviivalta suoraan Tony Salmelaisen syötöstä ja kumilaatta löysi takatolpan kautta tiensä verkon perukoille. Laukauksen tarkkuuden lisäksi osuman syntyä avitti Vesa Viitakosken Jarmo Myllyksen näkökenttään tekemä täydellinen maski.

 
Blues onnistui tasoittamaan ottelun ajassa 13.17 joukkueiden pelattua neljällä neljää vastaan. Espoolaiset toivat perushyökkäykselle kiekon hyökkäysalueelle, minkä jälkeen Janne Seva löysi toisesta aallosta nousseen Timo Hirvosen. Bluesia koko kiekkouransa edustanut Hirvonen laukoi kiekon tarkasti etuylänurkkaan ja tilanne oli tasan 1-1.

 
Ilves otti nopeasti johtoaseman uudelleen haltuunsa. Petolauman ylivoimapeli on takunnut pahemman kerran viimeisen kuukauden aikana, mutta tänään illan toinen ylivoimapeli tuotti toisen ylivoimaosuman. Arto Tukio lämäsi kiekon taas miesruuhkaan maalin eteen. Tällä kertaa limppu ei suoraan maaliverkkoon asti mennyt, mutta irtokiekon survoi kolmannella yrityskerralla liigan ykköstykki Vesa Viitakoski.

 
Erittäin tasainen avauserä kirjattiin tehokkaan ylivoimapelin ansiosta Ilvekselle 2-1 numeroin.

 

Kari Kalto iskee toisen erän ainokaisen

 
Toisen erän ensimmäinen maalipaikka siunaantui Roman Vopatille. Tsekkivahvistus pääsi jatkamaan Tommi Miettisen syötön aivan Jarmo Myllyksen nokan alta, mutta Blues-vahti osui kiekon tielle.

 
Erän viidennellä peliminuutilla Blues järjesti todella pitkän pyörityksen Ilveksen alueelle, muttei onnistunut pääsemään varsinaisiin tekopaikkoihin. Bruce Racine kadotti myllytyksen aikana mailansa ja sen myötä nähtiin varsin hauska episodi. Ivan Majesky yritti pyörityksen loputtua tuoda siniviivan tuntumaan lipunutta mailaa takaisin Racinelle, joka luisteli kuitenkin Majeskya karkuun jäähyn välttämiseksi.

 
Seuraavassa vaihdossa Ilves pääsi 3-1 ylivoimahyökkäykseen, mutta kiekkoa kuljettanut Roman Vopat antoi ideattoman syötön Mika Niemiselle ja tilanne valui sen myötä hukkaan. Hetkeä myöhemmin Blues ei sen sijaan omaa maalipaikkaansa tuhlannut. Janne Sevan syöttö maalin eteen nousi varsin korkealla, mutta Kari Kalto taiteili kiekon kädellä alas ja sen jälkeen mailalla Racinen selän taakse.

 
Ajassa 28.53 Ilveksen taivaalle kerääntyi lisää synkkiä pilviä, kun Ville Koistinen sai 2+2 minuuttia korkeasta mailasta. Tupsukorvat pelasivat kuitenkin loistavaa alivoimaa eikä Blues tahtonut saada tuotua kiekkoa edes hyökkäysalueelle. Lopullisesti espoolaisten ylivoima kariutui Janne Sevan estämisrangaistukseen, jonka aikana puolestaan Ilveksen ylivoima oli vaisua.

 
36 minuutin tietämillä Bluesin Teemu Elomo sai tuhannen taalan tekopaikan. Kulmasta maalille heitetty kiekko ajautui kuin tarjottimella Elomolle, joka pääsi tykittämään sydämensä kyllyydestä. Lyöntilaukaus suuntautui kuitenkin päin Racinea ja osuma jäi vain roikkumaan ilmaan.

 
Seuraavasta hyökkäyksestä oli Ilveksen vuoro saada tekopaikka. Antti Hilden pääsi nousemaan maalille, mutta laukoi lopulta pienehköstä kulmasta kiekon yli puolityhjän maalin. Minuuttia myöhemmin Raimo Helminen katkaisi espoolaisavauksen ja pääsi vapaasti virittämään lämäriään. Tulinen kuti näytti kilahtavan yläputkeen, mutta koska peli vihellettiin heti poikki, saattoi osoite ollakin Jarmo Myllyksen maski. Toista erää hienokseltaan hallinnut Blues vei erän 1-0 nimiinsä ja näin päätöserään lähdettiin tasanumeroista 2-2.

 
Timo Hirvosen illan toinen osuma lannistaa tupsukorvat

 
Ilveksellä oli kolmannen erän alussa pari hyvä tilannetta ottaa johtoasema haltuunsa. Neljän minuutin kohdalla Raimo Helminen ja Mika Nieminen pääsivät kaksi kertaa kiekottelemaan parhaalla maalintekosektorilla. Niemisen viimeistely ei kuitenkaan onnistunut kummassakaan tilanteessa.

 
Blues sai tämän jälkeen pelin haltuunsa ja seuraavat minuutit pyörittiin Ilveksen huonojen purkukiekkojen myötä pääosin petolauman puolustusalueella. Painostus tuotti lopulta tulosta ajassa 48.27. Bluesin hyökkäyspään aloituksen jälkeen kiekko tuli Tero Määtälle, joka laukoi ranteella pelivälineen kohti etuylänurkkaa. Kiekko painui ohi maalin, mutta kimposi päätylaidasta suoraan toiselle puolelle Timo Hirvoselle, joka napautti empimättä limpun sisään.

 
Johtomaalinsa jälkeen Bluesilla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia vaikeuksia pitää johtoasemansa ottelun loppuun saakka. Ilveksen hyökkäysyritykset olivat todella ponnettomia. Tupsukorvat pääsivät yrittämään kahdesti ylivoimankin avulla tasoitusta, mutta kiekon ylöstuonti oli tuskaisaa. Ivan Majesky järjesti kahdella ovelalla syötöllään ylivoimien parhaat tilanteet. Vesa Viitakosken piruetti maalin eteen päättyi kuitenkin Jarmo Myllyksen polketorjuntaan ja Tony Salmelainen ei puolestaan saanut edes laukausta aikaiseksi Majeskyn käännöstä takanurkalle.

 
Viimeiset 5 minuuttia kuluivat ilman yhtään Ilveksen potentiaalista maalitilannetta. Loppunumerot 4-2 viimeisteli tyhjiin Ladislav Kohn.

 
Kotona ei kulje

 
Marginaalit olivat tämän illan kamppailussa pienet. Timo Hirvosen ehkä hieman onnekaskin 3-2 johtomaali muodostui ottelun ratkaisuksi. Bluesin kolmannen maalin jälkeen Ilveksen eväät olivat yllättävän vähissä. Blues oli aavistuksen verran tasapainoisempi joukkue tänään ja siitä syystä vierasvoittoa voidaan pitää ansaittuna.

 
Ilveksen paras pelaaja oli tänään Arto Tukio, joka oli molemmissa maaleissa mukana ja pelasi muutenkin ehjän ottelun. Raimo Helminen-Vesa Viitakoski kaksikko juoni totutusti petolauman vaarallisimmat hyökkäyskuviot. Maalintekoon kaivattaisiin kipeästi apuja etenkin tehottomasti ottelusta toiseen tuhertavalta kakkosketjulta.

 
Ilves oli alkukaudesta SM-liigan paras kotijoukkue, mutta viimeisen kuukauden aikana tahti on muuttunut täysin. Viimeisestä viidestä kotiottelusta Ilves on joutunut peräti neljästi poistumaan Hakametsästä tappio niskassaan. Vieraissa Ilves ei sen sijaan ole hävinnyt kolmeen otteluun. Tiistaina petolauma yrittää jatkaa tätä pientä putkeaan Lappeenrannassa.

 
Itseluottamus koetuksella

 
-Jaha. Jatketaanko siitä, mihin viimeksi jäätiin? kysäisi Ilveksen vastuuvalmentaja Ari-Pekka Selin sarkastisesti ottelun jälkeen. Ongelmat siis ovat samoja kuin jo pitkään.
- Taas hyvä ensimmäinen erä ja ylivoima suorastaan loistavaa. Toisessa erässä alkoi tulla paniikkitilateita, jotka aina lähtivät omasta hölmöstä kiekonmenetyksestä. Vaikea alivoima (2+2) herätti hiukan, mutta lopussa taas juostiin ihan liikaa. Kolmas erä meni sitten väkisin puskemiseksi ja vääntämiseksi, Atu analysoi.

 
Selinin mielestä liian monella pelaajalla on itseluottamksen puutetta.
- Kyllä syyt on löydettävissä korvien välistä tällä hetkellä. Nyt pitää saada äijät uskomaan itseensä, sillä kyllähän he pelata osaavat. Se on nyt avainkysymys, ruoti Atu ja odotti johtajuutta pukukoppiin myös ”syvistä riveistä”.
- Nyt sytyttäminen on liian harvojen harteilla. Tarvittaisiinko sitten ulkopuolelta joukkueeseen sytyttäjää kuten kaksi vuotta sitten Petr Tenkrat.
- Tenkura oli silloin ihan oma lukunsa... en tiedä.. tässä joukkuessa on kuitenkin potentiaalia ja osaamista, kun nyt vain keksitään keinot, miten ne saadaan sieltä ulos.

Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarmo Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

7.43 Arto Tukio 5 (Tony Salmelainen 5, Raimo Helminen 26) 1-0 yv. 

13.17 Timo Hirvonen (Janne Seva) 1-1 tv. 

15.05 Vesa Viitakoski 18 (Tukio 4) 2-1 yv. 

Rangaistukset

2.30 Ivan Majesky, Ilves 2 min poikittainen maila 

6.00 Juha Gustafsson, Blues 2 min estäminen 

11.51 Juha Gustafsson Blues 2 min väkivaltaisuus 

11.51 Roman Vopat, Ilves 2 min väkivaltaisuus 

14.04 Joukkuerangaistus, Blues 2 min. liian monta pelaajaa jäällä 

15.05 Mike Stapleton, Blues 10 min käytösrangaistus 

15.24 Matt Smith, Ilves 2 min poikittainen maila 

18.46 Teemu Elomo, Blues 2 min kiinnipitäminen 

II erä

Maalit

26.03 Kari Kalto (Seva, Hirvonen) 2-2 

Rangaistukset

28.53 Ville Koistinen, Ilves 2+2 min. korkea maila 

32.24 Janne Seva, Blues 2 min. estäminen  

37.22 Jiri Vykoukal, Blues 2 min. kiinnipitäminen 

III erä

Maalit

48.27 Hirvonen (Tero Määttä) 2-3 

59.34 Ladislav Kohn (Valeri Krykov) 2-4 

Rangaistukset

49.56 Timo Hirvonen, Blues 2 min. estäminen 

53.51 Mike Stapleton, Blues 2 min. estäminen  

Torjunnat

Bruce Racine, Ilves
12 + 10 + 6 = 28 

Jarmo Myllys, Blues
8 + 10 + 7 = 25 

Jäähyt

Ilves 5 x 2 min.  

Blues 8 x 2 min. ja 1 x 10 min.  

Yleisömäärä

5401 

Palkitut

Expert: Timo Hirvonen

Kolme tähteä: Timo Hirvonen

Kaksi tähteä: Janne Seva

Yksi tähti: Arto Tukio

Ilveksen kentälliset

Viitakoski-Helminen-Salmelainen 

Tukio-Pettinen 

Vopat-Nieminen-Miettinen 

Koistinen-Majesky 

Nikander-Pajula-VähäRuohola 

Bruun-Smith 

Hilden-Hirvonen-Snellman 

(Jääskeläinen) 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun