Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: HPK-ILVES 4-1 (0-0, 2-1, 2-0)

  

HPK kaatoi Ilveksen rutiinilla

 
(12.01.2002) Ilves ei onnistunut järjestämään yllätystä Hämeenlinnan Rinkelinmäellä, vaan isäntäjoukkue HPK otti tupsukorvista 4-1 rutiinivoiton. Ottelu pysyi maalittomana yli ottelun puolenvälin, mutta Ilveksen kohtaloksi koitui lopulta HPK:n toisen erän tehohetki, jonka aikana Hämeenlinnan ritarit värkkäsivät 2 maalia. David Nemirovskyn kavennusmaalin jälkeen ottelu pysyi 2-1 numeroissa lähes ottelun viimeiselle minuutille saakka. Ilves ei kuitenkaan hätyytellyt tosissaan kotijoukkueen johtoasemaa, sillä petolauman hyökkäyspeli oli päätöserässä erittäin ponnetonta. Ilveksen paras pelaaja oli tukun huippupelastuksia esittänyt Bruce Racine.

 
Ei maaleja avauserässä

 
Ottelu käynnistyi lievällä HPK-painostuksella ja kolmannella peliminuutilla Eero Somervuoren rannelaukaus viuhui niukasti ohi Ilves-maalin. Hetkeä myöhemmin HPK:n Aki Heinolle vihellettiin pelin ensimmäinen rangaistus ja Ilves pääsi ylivoimalle.

 
David Nemirovsky pelasi vielä avauserässä torstain tapaan ykkösylivoimassa pakin paikalla ja se oli ainakin osasyynä siihen, että HPK:lle tarjoutui Heinon rangaistuksen aikana kahteenkin otteeseen tilaisuus läpiajoon. Ensimmäisessä paikassa HPK-hyökkääjä jätti tilanteen oudosti kesken, mutta toista kertaa ei sama sentään toistunut. HPK pääsi karkaamaan peräti kahdella nollaa vastaan, mutta kiekkoa kuljettanut Vladimir Vujtek päätyi suorittamaan läpiajonsa pelkästään omin voimin. Vujtek sai harhautettua Bruce Racinen jo pitkälleen, mutta kanadalaisvahti sai vielä venytettyä räpylänsä kiekon tielle, kun Vujtekin rystylaukaus ei noussut tarpeeksi.

 
Ilves rakensi heti perään hyvän maalipaikan toiseen päähän. Ensimmäisen ottelunsa Ilveksen paidassa pelannut Mikko Kuparinen pääsi yrittämään osumaa maalin edestä, mutta Mika Pietilä veti tilanteessa pidemmän korren.

 
HPK hallitsi avauserän kiekollista peliä varsin selvästi, mutta myös Ilves onnistui saamaan muutamia hyviä hyökkäyksiä aikaiseksi. Ilveksen erän paras maalipaikka tuli 9 minuutin kohdalla Vesa Viitakoskelle. HPK sähläsi kiekon kanssa keskialueella ja tämän seurauksena Viitakoski pääsi karkaamaan oikealta laidalta läpi. Viitakoski haki ilmeisesti Pietilän länkiä, mutta Body piti patjat yhdessä ja piti maalinsa puhtaana.

 
HPK ei saanut erän ainoalla ylivoimapelillään mitään ihmeellistä aikaiseksi, mutta Ilveksen ylivoima oli vähintäänkin yhtä heikkoa. Ilveksen erän toisenkin ylivoimapelin aikana paras maalitilanne syntyi nimittäin omaan päähän, mutta HPK ei onnistunut viimeistelemään maalin edustalta.

 
16. peliminuutilla HPK sai vielä luotua yhden tuhannen taalan tekopaikan. Kasper Kenig pääsi 2-1 ylivoimahyökkäyksen päätteeksi yrittämään Vladimir Vujtekin syötöstä kiekkoa puolityhjänä ammottaneeseen maaliin, mutta Kenigin laukaus epäonnistui hieman ja Racine onnistui siten jälleen venymään kiekon tielle.

 
HPK olisi ansainnut maalin johtoaseman avauserän jälkeen, mutta erä jäi maalittomaksi, kun isäntäjoukkue ei onnistunut viimeistelyssä.

 

HPK:n muutaman minuutin hurmos tuo 2 osumaa

 
Ilves sai aloittaa toisen erän ylivoimalla ja olikin kertaalleen erittäin lähellä avausmaalia. Mikko Kuparinen pääsi nousemaan maalille ja yritti pujottaa kiekkoa Mika Pietilän längistä verkkoon. Irtokiekko jäi pyörimään maalin edustalle, mutta paikalle rynnännyt David Nemirovsky ei onnistunut survomaan limppua maaliviivan paremmalle puolelle.

 
HPK hallitsi myös toisessa erässä pelitapahtumia, mutta Ilves piti maalinedustan kohtuullisen tiiviinä eikä kotijoukkue saanut juurikaan todellisia tekopaikkoja. Yksi sellainen kuitenkin nähtiin erän 6. minuutilla, kun Tomas Kucharchik pääsi nokikkain Bruce Racinen kanssa. Avausmaalia ei kuitenkaan vieläkään nähty, vaan Racine heittäytyi kyljelleen ja peitti Kucharchikin laukauksen.

 
Ilves sai erän puolivälissä muutaman minuutin ajaksi hyvän otteen pelistä. David Nemirovsky pääsi ottelun puolimatkan krouvissa nopean avauksen jälkeen tykittämään vapaasti B-pisteen kaarelta, mutta laukaus suuntautui suoraan päin Pietilää. Seuraavat minuutit kuluivat Ilveksen painostaessa ja 32 minuutin kohdalla avausmaali oli todella lähellä, kun Mikko Kuparinen pääsi jälleen nousemaan maalin edustalle. Pietilä torjui Kuparisen rystylaukauksen, mutta tämä sai reboundista uuden tilaisuuden. Kuparinen onnistuikin nyt ohittamaan Pietilän, mutta joko tolppa tai HPK-pakin luistin esti osuman syntymisen.

 
Ilveksen hyvä peliote päättyi ikävästi HPK:n tekemään avausmaaliin. Tomas Kucharchik voitti hyökkäyspään aloituksen, jonka jälkeen Vladimir Sicak tykitti siniviivalta kumilaatan Racinen längistä maalin perukoille.

 
HPK sai osumasta hurjan vaihteen silmään ja seuraavat pari minuuttia Ilvestä vietiin kuin kuoriämpäriä. Maalin jälkeisessä vaihdossa kotiyleisö sai huokailla ainakin puolen kymmentä kertaa, kun kotijoukkueen pelaajat hukkasivat avopaikkoja solkenaan. Vladimir Vujtek kilautti ensin suoraan syötöstä lähteneellä laukauksella tolppaa ja tämä käynnisti uskomattoman sarjatulen kohti Bruce Racinea. Täysin sekaisin ollut Ilves-pakka seurasi vain katseellaan, kun hämeenlinnalaiset pääsivät kerta toisensa jälkeen tykittelemään maalintekosektorista. Vain todellinen ihme pelasti Ilveksen takaiskumaalilta.

 
Pitkäksi aikaa tämä ei kuitenkaan Ilvestä pelastanut, sillä pelikatkon jälkeen HPK rakensi jälleen voitetusta hyökkäyspään aloituksesta täysosuman. Sicakin laukaus kilpistyi tällä kertaa matkalla Ilves-pelaajiin, mutta kimposi suoraan Janne Laakkoselle, joka laukoi kiekon ranteella tarkasti oikeaan ylänurkkaan.

 
Erä kulki jatkossakin HPK-merkkisesti, muttei sentään enää samalla intensiteetillä kuin edellisten minuuttien aikana. Erän lopussa Ilves onnistui värkkäämään ainoasta kunnon hyökkäyksestään 2-1 kavennusmaalin. Tommi Miettinen löysi maalin takana vapaana olleen David Nemirovskyn, joka harhautti maalin nurkalla HPK-pakin ja kiersi itsensä vetopaikkaan. Tulinen rannelaukaus painui tolpan juureen ja muutti maalinumerot 2-1:een.

 
HPK:n peli oli toisessa erässä kahden minuutin hurjaa myllytysjaksoa lukuunottamatta varsin tehotonta pyöritystä. Avausmaali tuli Ilveksen kannalta pahimmalla mahdollisella hetkellä eli juuri silloin, kun näytti siltä, että petolauma oli saamassa paremman otteen pelistä.

 
Ilves jälleen hampaaton takaa-ajoasemassa

 
Kolmannen erän ensimmäisten minuuttien aikana näytti vielä siltä, että Ilves tulisi laittamaan HPK:n ahtaalle. Ilves hallitsi nimittäin lievästi pelitapahtumia ja sai Mika Pietilän kaksiminuuttisen myötä mahdollisuuden tasoitusmaalin iskemiseen. Osuma olikin vain senteistä kiinni heti voitetun hyökkäyspään aloituksen jälkeen. Ivan Majeskyn tulinen lämäri kilahti kuitenkin yläputken kautta katsomoon.

 
Pietilän rangaistuksen jälkeen HPK dominoi peliä vakuuttavasti eikä Ilves saanut enää lainkaan kontrolloituja hyökkäyksiä aikaiseksi. Jo pelkkä kiekon ylöstuonti omalta alueelta tuotti Ilvekselle ylipääsemättömiä ongelmia.

 
HPK:n tehottomuus piti pelin tiukkana lähes ottelun loppuun saakka. Isäntien hyökkäyspeli ei ollut täysin uomissaan tänään ja ennen kaikkea viimeistely tuotti ongelmia. Erän kahdeksannella minuutilla Zdenek Nedved peippaili itsensä näyttävästi maalille, mutta Bruce Racine venyi polketorjuntaan eikä myöskään jatkotilanne tuonut ratkaisevan tuntuista kolmatta osumaa.

 
Viisi minuuttia myöhemmin HPK sai seuraavan tilaisuuden Ilveksen voitontoiveiden katkaisemiseen. Tomi Pettinen peippaili uhkarohkeasti omalla alueella ja menettikin lopulta kiekon vastustajalle. Tämän seurauksena Vladimir Vujtek pääsi nokikkain Racinen kanssa, mutta tsekkitaituri ei vieläkään onnistunut ohittamaan Ilveksen veräjänvartijaa.

 
Viimeinen sinetti HPK:n voitolle nähtiin vasta ajassa 58.48, kun Eero Somervuori livahti Ilves-pakkien taakse ja pääsi Marko Tuulolan syötön jälkeen karkumatkalle. Bruce Racine oli todella paljon vastassa kytättyään mahdollisuutta spurtata vaihtoaitioon eikä ehtinyt peruuttaa kunnolla maalille saakka. Niinpä Somervuorella oli varsin helppo työ harhauttaa rystypuolelle ja siirtää limppu tyhjiin. Ilves otti vielä 3-1 takaa-ajoasemassakin maalivahdin pois ja loppunumerot 4-1 syntyivät Tomas Kucharchikin toimesta tyhjään maaliin.

 
Pisteitä kaivataan kipeästi

 
Ilves pelasi tänään kohtuullisesti, vaikka HPK olikin hieman niskan päällä läpi koko ottelun. HPK:n kaataminen olisi vain vaatinut Ilvekseltä huippupeliä eikä keskinkertaista suorittamista. Ilveksen puolustuspeli toimi nyt ihan tyydyttävästi, vaikka muutama paha virhe edelleen nähtiinkin. HPK ei ollut aivan parhaimmillaan ja kaikki olisi ollut mahdollista mikäli avausmaali olisi toisessa erässä mennyt toiseen suuntaan. Huolestuttavinta oli nähdä viime lauantain Ässä-pelin tapaan kuinka Ilves ei pystynyt rakentamaan takaa-ajoasemassa minkäänlaista hyökkäyspeliä. Hyökkäyksiin lähtöön on saatava uutta terävyyttä, jotta loppukaudella voidaan taistella tosissaan voitosta joukkuetta kuin joukkuetta vastaan.

 
Ilveksen ylivoimaisesti paras pelaaja illan kamppailussa oli Bruce Racine, joka piti loistavilla torjunnoillaan pelin tiukkana. David Nemirovsky väläytteli muutamaan otteeseen ja myös Mikko Kuparinen pelasi lupaavan debyytin Ilves-paidassa.

 
Ilveksen seuraava ottelu käydään ensi torstaina Hakametsässä. Vastassa on TPS, jolta petolauma yrittää saalistaa tuikitärkeitä sarjapisteitä.

 


Otteluraportti: Toni Hyytinen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

Erä maaliton 

Rangaistukset

2.46 Aki Heino, HPK 2 min. korkea maila 

10.26 Ville Snellman, Ilves 2 min. huitominen  

13.08 Jarkko Savijoki, HPK 2 min. koukkaaminen 

19.39 Erkki Rajamäki, HPK 2 min. laitataklaus  

II erä

Maalit

33.24 Vladimir Sicak (Tomas Kucharchik) 1-0 

34.29 Janne Laakkonen (Sicak) 2-0  

38.52 David Nemirovsky 1 (Tommi Miettinen 13) 2-1 

Rangaistukset

21.48 Tommi Miettinen, Ilves 2 min. korkea maila 

III erä

Maalit

58.48 Eero Somervuori (Marko Tuulola) 3-1 

59.40 Kucharchik (Sebastian Sulku, Tuulola) 4-1 tm. 

Rangaistukset

42.18 Mika Pietilä, HPK 2 min. kampitus 

45.08 Ville Hirvonen, Ilves 2 min. estäminen  

46.30 Pasi Määttänen, HPK 2 min. huitominen  

46.44 Mikko Kuparinen, Ilves 2 min. korkea maila  

54.27 Kalle Mattila, Ilves 2 min. kampitus  

Torjunnat

Mika Pietilä, HPK
4 + 6 + 5 = 15 

Bruce Racine, Ilves
11 + 9 + 13 = 33 

Jäähyt

HPK 5 x 2 min.  

Ilves 5 x 2 min.  

Yleisömäärä

3828 

Palkitut

Expert: Vladimir Sicak

Kolme tähteä: Vladimir Sicak

Kaksi tähteä: Pasi Määttänen

Yksi tähti: Bruce Racine

Ilveksen kentälliset

Viitakoski-Helminen-Nieminen 

Bruun-Tukio 

Kuparinen-Miettinen-Nemirovsky 

Koistinen-Majesky 

Nikander-Hirvonen-Mattila 

Pettinen-Jääskeläinen 

Snellman-Pajula-VähäRuohola, Hilden 

(Takko) 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun