Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: ÄSSÄT-ILVES 1-2 (0-2, 1-0, 0-0)

  

Voitoton putki poikki Ässien kustannuksella

 
(12.11.2002) Ilves palasi kovan harjoittelun merkeissä kuluneen maajoukkuetauon jälkeen iskussa takaisin SM-liigakaukaloihin. Peräti 13 ottelun mittaiseksi venynyt voitoton putki katkesi riemukkaasti, kun petolauma haki Porista tiukan taistelun jälkeen 2-1 -vierasvoiton. Ilves teki osumansa jo avauserässä ja puolusti tämän jälkeen menestyksekkäästi johtoasemaansa. Ainoastaan Markku Tähtinen onnistui ylivoimalla ohittamaan jälleen hienon ottelun Ilveksen maalissa pelanneen Tuomas Nissisen. Ilveksen osumista vastasivat puolestaan Marko Luomala ja Jukka Laamanen.

Ilves saa onnistumisia avauserässä

Avauserä oli pitkään varsin mitäänsanomatonta kiekkoilua ilman kovinkaan merkittäviä pelitapahtumia. Ässät sai 4. peliminuutilla vaarallisen pyörityksen Ilveksen alueelle, mutta petolauma selvisi siitä ilman takaiskua. Mylläkkä päättyi Timo Hakasen ottamaan kaksiminuuttiseen, jonka aikana Ilves ei yhtä Teemu Jääskeläisen vetopaikkaa lukuunottamatta mitään aikaiseksi saanut.

Otteluun tuli säpinää vasta erän viimeisellä viidellä minuutilla. Välittömästi Ilveksen surkean ylivoimapelin päättymisen jälkeen Timo Peltomaa taisteli päädyssä kiekon joukkueensa haltuun. Kiekko kulkeutui Mika Niemen kautta Marko Luomalalle, joka pääsi nokikkain Ässä-maalia vartioineen Scott Langkown kanssa. Luomala harhautti tilanteen rystypuolelle ja luritti kiekon verkon perukoille. Tärkeääkin tärkeämpi avausmaali oli Luomalalle kauden ensimmäinen ja uran toinen SM-liigaosuma.

Ilves oli saada kylmän suihkun heti johtomaalinsa jälkeen, sillä Ässien ykkösvitja kuvioi erän parhaan maalipaikkansa puolisen minuuttia Luomalan osumaa myöhemmin. Markku Tähtinen odotti kuitenkin ratkaisun tekemistä ehkä hieman liiankin kauan ja avopaikka päättyi lopulta ohilaukaukseen.

Ilves siirtyi riemukkaasti jo 2-0 -johtoon ajassa 17.15. Raimo Helminen voitti hyökkäyspään aloituksen, jonka jälkeen Jukka-Pekka Laamanen lähti välittömästi virittämään pyssyään. Maskia ei tilanteessa ollut, mutta Laamasen lämäri painui silti Scott Langkown längistä maalin perukoille. Edellisen kerran Ilves oli johtanut SM-liigaottelua vähintään kahdella maalilla yli 800 tehokasta peliminuuttia sitten...

Ilves sai maaottelutauon jälkeen kipeästi tarvitsemiaan onnistumisia heti avauserässä ja pääsi toiseen erään mukavasta 2-0 -johtoasemasta.

Ässät parantaa toisessa erässä

Ässät pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla ja teki sen tehokkaasti. Ilveksen ensimmäisen erän lopussa pelin viivyttämisestä ottamaa joukkuerangaistusta jäi 18 sekuntia jäljelle, kun Markku Tähtinen ohjasi Steve Shirreffsin laukauksen Tuomas Nissisen selän taakse ja toi porilaiset siten takaisin peliin mukaan heti erän aluksi.

Ässien kavennusmaali lamaannutti Ilveksen hetkeksi ja peli meni muutaman vaihdon ajaksi sekaisin. Tupsukorvat esittivät pari karmaisevaa harhasyöttöä ja peli pyöri hiuksia nostattavasti Tuomas Nissisen maalin ympärillä. Tasoitusosumaa patapaidat eivät kuitenkaan ilvesläisten lahjoista onnistuneet iskemään.

Ilvekselle tarjoutui ennen erän puoliväliä erinomainen tilaisuus ottaa kahden maalin johtoasema uudelleen haltuunsa. Petolauma pääsi nimittäin pelaamaan pitkään neljällä kolmea vastaan. Ylivoimapeli oli kuitenkin täysin luokatonta ja etsikkoaika hukattiin totaalisesti.

Ässät oli erän toisella puoliskolla hieman niskan päällä, mutta vaaralliset maalitilanteet jäivät vähiin. 34 minuutin kohdalla Marko Luomala ja Scott Langkow törmäsivät kiekon tavoittelutilanteessa toisiinsa. Ottelun päätuomari Simo Saarinen näki Luomalan tilanteessa syylliseksi ja nosti kätensä siirretyn rangaistuksen merkiksi pystyyn. Ässät käynnisti välittömästi vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Markku Tähtisellä oli oiva mahdollisuus napauttaa jo erän toinen osumansa. Tuomas Nissinen venyi kuitenkin hienoon torjuntaan ja piti petolauman johdossa.

Ässät ei onnistunut hyödyntämään ylivoimapeliään eikä erän viimeisilläkään minuuteilla nähty lisäosumia. Kolmanteen erään siirryttiin näin Ilveksen johtaessa ottelua niukasti maalein 2-1.

Nissinen ohittamaton päätöserässä

Kolmannessa erässä nähtiin runsaasti rangaistuksia molemmin puolin ja viidellä viittä vastaan pelaaminen jäi vähiin. Ilveksen ylivoimapeli oli edelleen onnetonta eikä Ässienkään kuviot olleet täysin jengoillaan. Huomattavasti tupsukorvia vaarallisemmin porilaiset toki ylivoimiaan pyörittivät, mutta Tuomas Nissisen ohittaminen jäi haaveeksi.

Ilveksen puolustustaistelu sujui pitkään ilman suuria ongelmia Ässien hyökkäyspelin oltua varsin vaatimatonta. Kunnon maalitilanteita Ässät sai oikeastaan aikaiseksi vasta viimeisen 5 minuutin aikana.

58. peliminuutilla Pasi Tuomisella oli elämänsä tilaisuus tuoda Ässät ottelussa Ilveksen rinnalle. Tuomisella oli tyhjä maali edessään, mutta takaisin kasvattajaseuraansa palannut tsempparilaituri sai jollain tavalla tuherrettua kiekon heittäytyneen Tuomas Nissisen alle. Puolta minuuttia myöhemmin Ässät sai Ilveksen kiekonmenetyksen jälkeen vaarallisen näköisen ylivoimahyökkäyksen, mutta Nissinen kesti edelleen ja tilanne pysyi ennallaan.

Ässät ei saanut enää kuudella kenttäpelaajalla pelatessaan mitään vaarallista aikaiseksi ja näin Ilves pääsi juhlimaan 42 päivää kestäneen kuivan kauden jälkeen vihdoin voittoa.

Torstaina sarjajohtajan kimppuun

Tämän illan voiton arvoa on vaikea yliarvostaa. Rankan harjoitteluviikon jälkeen voitto heti ensimmäisessä tauon jälkeisessä ottelussa antaa koko joukkueelle rutkasti itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen. Apina-lauma on nyt poissa selästä ja haaveet play-off -paikasta ovat yhä elossa. Yksittäiset voitot eivät tosin Ilvestä nykyisessä tilanteessa enää auta, vaan voitotun putki pitäisi kääntää nyt kunnon voittoputkeksi.

Ilves ansaitsee tänään erityiskiitoksen kovasta taistelustaan, sillä lähtökohdat eivät illan otteluun olleet missään nimessä parhaat mahdolliset. Joukkueen ykköstykki David Nemirovsky joutui jättämään ottelun väliin vatsataudin takia eikä uusi vahvistus Martti Järventiekään lähtenyt vielä riskeeraamaan puolikuntoisen olkapäänsä takia. Tämän lisäksi Lubomir Korhon pelasi flunssaisena ja pelin aikana loukkaantui Ville Koistinen. Joukkueen asenne oli kuitenkin tänään kohdallaan ja Tuomas Nissisen johdolla vaikeudet käännettiin voitoksi.

Ilves yrittää ammentaa voitosta saamastaan potkusta lisäonnistumisia torstaina Hakametsän pyhätössä. Vastus on ylihuomenna kylläkin pahinta mahdollista luokkaa, sillä Ilveksen vieraaksi saapuu kauden alkua lähes suvereenisti hallinnut sarjajohtaja Jokerit. Toivon mukaan voittokipsin laukeaminen ponnauttaa petolauman sellaiseen lentoon, että Jokereiden tähtisikermä kokee Hakametsässä kauden kolmannen tappionsa.

Hieno taistelu helpottaa hetkeksi

- Kyllähän tämä hieno taistelu meiltä oli ja helpottaa koko joukkueen olotilaa ainakin hetkeksi, mutta parannettavaa jäi vielä paljon, kommentoi Ilveksen ykkösluotsi Teijo Räsänen.

Räsänen kehui erityisesti ensimmäistä erää, jossa hyvällä liikkeellä saatiin tavallisesti alussa lujaa tuleva kotijoukkue pysäytettyä ja vielä itse tehtiin kaksi maalia.
- Toinenkin erä meni edelleen hyvin ja kolmas erä oli sitten voiton varmistelua ja se pystyttiin hoitamaan, mutta hiukan liian innokkaasti siinä rakenneltiin maalipaikkoja ja vastustaja sai vielä mahdollisuuksia. Siitä tuli joukkueelle puhuttavaa, Räsänen sanoi.

Teisa oli mielissään myös siitä, että se mitä tauon aikana tehtiin ja puhuttiin, näkyi myös jäällä.
- Ylivoimapeli on tosin edelleen vaikeaa, mutta tänään eivät parhaat yv-miehet olleet edes käytössä, joten sekin siinä näkyi, muistutti Teisa David Nemirovskyn poissaolosta.

Ville Koistinen loukkasi kolmannessa erässä polvensa pahasti. Alustavan tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että polven eturistiside on revennyt tai katkennut. Koistinen menee magneettikuvaan niin pian kuin mahdollista. Joukkueen lääkärin Jonne Väisäsen mukaan vamma näyttää vakavalta.

Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

15.46 Marko Luomala 1 (Mika Niemi 2, Timo Peltomaa 2) 0-1 

17.15 Jukka-Pekka Laamanen 2 (Raimo Helminen 6) 0-2 

Rangaistukset

3.59 Timo Hakanen, Ässät 2 min. laitataklaus 

13.30 Pekka Kangasalusta, Ässät 2 min. koukkaaminen 

19.31 Joukkuerangaistus, Ilves 2 min. pelin viivyttäminen 

II erä

Maalit

21.13 Markku Tähtinen (Steve Shirreffs, Timo Hakanen) 1-2 yv. sr. 

Rangaistukset

26.29 Antti Bruun, Ilves 2 min. koukkaaminen 

26.35 Richard Rochefort, Ässät 2 min. väkivaltaisuus 

27.45 Antti Boman, Ässät 2 min. huitominen 

34.04 Marko Luomala, Ilves 2 min. ryntäys 

III erä

Maalit

Erä maaliton 

Rangaistukset

44.52 Richard Rochefort, Ässät 2 min. kiinnipitäminen 

45.58 Timo Peltomaa, Ilves 2 min. poikittainen maila 

49.56 Antti Bruun, Ilves 2 min. poikittainen maila 

52.45 Richard Rochefort, Ässät 2 min. koukkaaminen 

53.15 Ville Koistinen, Ilves 2 min. kampitus  

53.15 Tuomo Harjula, Ässät 2 min. kampitus 

Torjunnat

Scott Langkow, Ässät 10 + 9 + 3 = 22  

Tuomas Nissinen, Ilves 4 + 10 + 9 = 23  

Jäähyt

Ässät 7 x 2 min 

Ilves 6 x 2 min. 

Yleisömäärä

3421 

Palkitut

Kolme tähteä: Tuomas Nissinen, Ilves 

Kaksi tähteä: Markku Tähtinen, Ässät 

Yksi tähti: Marko Luomala, Ilves 

Expert-pelaaja: Tuomas Nissinen, Ilves  

Fair Play -pelaaja: Juha Kiilholma, Ässät 

Ilveksen kentälliset

Korhon-Vala-Snellman 

Bruun-Robertsson 

Viitakoski-Helminen-Niinimäki 

Laamanen-Jääskeläinen 

Luomala-Niemi-Peltomaa 

Kuparinen-Sammalkangas 

Lajunen-Hirvonen-Jäminki 

Koistinen 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun