Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: KÄRPÄT-ILVES 2-1 (1-1, 1-0, 0-0)

  

Tuttu tulos myös Oulusta

 
(17.10.2002) Ilves on tällä kaudella erikoistunut niukkoihin tappioihin ja sellainen oli kohtalona myös Oulun Raksilassa. Selvänä altavastaajana Ouluun matkustanut petolauma taisteli hyvin, mutta kotijoukkue Kärpät väänsi 2-1 -kotivoiton itselleen. Kapealla materiaalilla jälleen tahkonut Ilves-lauma ei löytänyt tehoja ja niinpä Henrik Juntusen jo toisen erän alussa iskemä osuma jäi voittomaaliksi. Ilveksen ainokaisesta vastasi kukas muukaan kuin David Nemirovsky.

Tarkkaa peliä avauserässä

Ottelun alku tarjosi oululaisyleisöllä varsin vauhdikasta kiekkoilua. Kotiyleisö saatiin nopeasti lämpimäksi, sillä Kärpät iski ottelun avausmaalin jo kolmen minuutin kohdalla. Marko Luomala sai ensin hyökkäyspäässä vetopaikan, mutta laukoi kiekon ranteella tavoitellun ylänurkan ohi. Hetkeä myöhemmin Mikko Lehtonen katkaisi keskialueella Luomalan poikittaissyötön ja polki itsensä hyökkäysalueelle. Lehtonen lähti laukomaan siniviivan ylityksen jälkeen ja kiekko painui tarkasti oikeaan alanurkkaan.

Nopea avausmaali ei innostanut oululaisryhmää väkevään alkurynnistykseen, vaan Ilves sai värkättyä tärkeän tasoitusosuman jo reilua minuuttia myöhemmin. David Nemirovsky sai Jukka Laamaselta pitkän avauksen hyökkäyssiniviivalle ja lähti haastamaan Kärppien pakkiparia. Nemo purjehti näyttävästi vetopaikkaan ja laukoi kiekon tappavalla rannelaukauksella oikeaan ylänurkkaan. Syöttöpisteen tähän ottelun tasoittaneeseen 1-1 -osumaan sai Laamasen lisäksi myös maalivahti Tuomas Nissinen.

Tupsukorvat pysyivät avauserässä hyvin Kärppien vauhdissa mukana eikä kotijoukkue onnistunut juurikaan hätyyttelemään Tuomas Nissisen vartioimaa Ilves-maalia. Molemmat joukkueet pelasivat erän ainoan ylivoimansa heikosti. Erikoistilanteiden välissä Ilves oli lähellä siirtyä johtoon. Vesa Viitakoski sai maalin edessä kiekon David Nemirovskyn esityön seurauksena. Vesku oli tilanteessa selin maalin päin, mutta vaarallinen pyöräytys oli lähellä onnistua. Markus Korhonen venytti kuitenkin viime hetkessä suojansa kiekon tielle.

Kärpät hallitsi erän viimeisiä minuutteja ja pari minuuttia ennen erän päättymistä Petr Tenkratille tarjoutui erinomainen tilaisuus siirtää kotijoukkue johtoon. Tenkrat pääsi kuin varkain karkumatkalle, mutta Tuomas Nissinen pysyi kylmän viileänä ja torjui eleettömästi Tenkratin ratkaisuyrityksen.

1-1 -tasanumeroihin päättyneessä avauserässä molempien joukkueiden maalivahdit pääsivät helpolla. Markus Korhonen torjui ainoastaan 3 kertaa ja Tuomas Nissinenkin vain viidesti.

Kärpät parantaa toisessa erässä

Kärpät saivat toisen erän alussa koneensa käyntiin, tosin osittain Ilveksen pienellä avustuksella. Oululaisten 2-1 -johtomaali syntyi lähes samalla kellonlyömällä kuin ensimmäisen erän avausmaali ja tilanne lähti liikkeelle Ilveksen omasta virheesta. Raimo Helmisen ja Mikko Kuparisen aivotukset menivät omalla alueella ristiin ja Kärpät sai ilmaiseksi hyvän tekopaikan. Tuomas Nissisen nokan alle syntyi aikamoinen hässäkkä ja lopulta Henrik Juntunen onnistui sorkkimaan kiekon verkon perukoille.

Kärpät sai osumasta hurjan vaihteen päälle ja seuraavat minuutit Ilves oli pahassa ahdingossa. Tupsukorvat selvisivät kuitenkin kuin ihmeen kaupalla ilman toista takaiskua. Ari-Pekka Selin katsoi parhaaksi ottaa aikalisän ajassa 26.00.

Aikalisä toikin toivotun tuloksen ja Kärppien rynnistys laantui. Ilvekselle tarjottiin tilaisuutta tasoitukseen, kun Kärpät sai perä perää kaksi rangaistusta. Petolauman ensimmäisen ylivoiman aikana tiukkoja tilanteita nähtiin molemmilla maaleilla. David Nemirovsky tarjoili ensin Vesa Viitakoskelle tuhannen taalan tekopaikan, mutta kiekko pomppi Veskun lavan ulottuvilta.

Hetkeä myöhemmin Ilveksen puolustus sekoili jälleen ja Petr Ton pääsi alivoimalla läpiajoon. Ton epäonnistui kuitenkin samaan tapaan kuin tsekkikaimansa Tenkrat avauserässä ja tilanne säilyi ennallaan.

Ilves ei onnistunut käyttämään hyväkseen myöskään toista ylivoimamahdollisuuttaan. Erän jälkimmäinen puolisko oli varsin tapahtumaköyhää kiekkoilua.

Kärpät oli räväkän alkunsa ansiosta parempi joukkue kakkoserässä ja voitti erän ansaitusti 1-0. Ilves ei ollut kuitenkaan päätöserään lähdettäessä kuin maalin verran isäntäjoukkuetta perässä.

Kolmannessa erässä ylivoimien hukkaamistalkoot

Kolmannen erän alussa Ilveksen rangaistussuma tarjosi Kärpille avaimet ottelun ratkaisemiseen. Villet Koistinen ja Hirvonen saivat 15 sekunnin sisään komennukset jäähyaitioon ja näin Kärpät sai pelata lähes täydet 2 minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Oululaisten kädet olivat kuitenkin yllättävän jäässä ja Ilves selvisi pahasta ahdingosta lopulta suhteellisen helposti. Kahden miehen ylivoimasta selvittyään petolaumalle koitti tosin uusi tiukka paikka. Oli nimittäin Bert Robertssonin vuoro saada kaksiminuuttinen. Tämänkin rangaistuksen Ilves kuitenkin kesti ilman takaiskua.

Hienosti kestetyt alivoimat eivät Ilvestä siivittäneet hurmokseen, sillä petolauma ei tahtonut erän ensimmäisellä puoliskolla saada kontrolloituja hyökkäyksiä aikaiseksi. Petr Tonin rangaistuksesta seurannut ylivoimapelikin sujui vaisuissa merkeissä.

Viimeisellä 10 minuutilla Ilveksen hyökkäyspeli parani ja pelin painopiste oli Kärppien puolustusalueella. Kaivattu tasoitusosuma antoi vain odottaa itseään. Ottelun lopussa oli Kärppien vuoro joutua jäähyvaikeuksiin. Ilves sai pelata lähes 4 minuuttia putkeen ylivoimalla ja siitä 14 sekuntia jopa kahden miehen sellaisella. Koko alkukauden ajan pahasti tökkinyt osa-alue ei vain valitettavasti nytkään toiminut ratkaisevassa vaiheessa. Markus Korhonen torjui tupsukorvien harvat laukaukset varmuudella eikä 2-2 -tasoitusta koskaan nähty. Ilveksen ylivoiman aikana paras maalitilanne tuli itse asiassa isännille, kun Petr Tenkrat pääsi toisen kerran ottelussa karkumatkalle. Tälläkin kertaa Tuomas Nissinen veti pidemmän korren.

Ilves hävisi ottelun jälleen yhdellä maalilla, tällä kertaa lukemin 2-1. Kyseessä oli jo 3. peräkkäinen yhden maalin tappio. Yhteensä petolauman tappioputki on nyt peräti seitsemän ottelun mittainen.

Kärsivällisyys koetuksella

Ilves pelasi tänään lähtökohtiin nähden erinomaisesti, mutta valitettavasti tässä ahdingossa eivät hyvät taistelut ja niukat tappiot enää isommin lämmitä. Yksikin piste olisi ollut kullanarvoinen tuominen Oulusta, mutta vieläkään Ilves ei onnistunut nousemaan maalin tappioasemasta tasoihin.

Tämän päivän peliesitys lupailee joka tapauksessa parempaa huomista. Ilves haastoi tosissaan kovan kotijoukkueen eikä ollut kenttäpelissä paljoa oululaisia perässä. Pyyhkeitä Ilves saa lähinnä oman alueen pahoista lapsuksista, joita sattui tänäänkin puolustajille aivan liikaa. Myös tehoton ylivoimapeli ratkaisi jälleen paljon.

Lähes kestämättömäksi venynyt tappioputki on saatava jo vihdoin ja viimein poikki. Mikä olisikaan makeampaa kuin tehdä se rakkaan paikallisvastustajan kustannuksella? Tuohon temppuun Ilvekselle aukeaa mahdollisuus sunnuntain TV-pelissä. Tappara on kärsinyt myös yllättävistä vaikeuksista, joten kaksi kipsaantunutta joukkuetta iskee sunnuntaina yhteen.

Sydäntä ja asennetta löytyi

- Koskee syvältä sielusta ja kovaa. Joukkue taisteli loistavasti ja osoitti, että sydäntä ja asennetta löytyy. Valitettavasti ne onnistumiset maalipaikoissa eivät nytkään riittäneet, murehti Ari-Pekka Selin.

- Meillähän oli vastassa erittäin kova joukkue, joka on viime kierroksilla ollut vinhassa lennossa. Pystyimme kuitenkin ohjaamaan Kärppien hyökkäykset hyvin nurkkiin. Puolustus toimi paremmin kuin aikoihin, Atu pohti.

- Esimerkkinä taistelusta kyllä käy kolmannen erän alku, jossa ensimmäiset kuusi minuuttia taisteltiin alivoimalla - pitkään myös kolmella viittä vastaan.

Miltä se tuntui, kun Viitakosken Vesku ampui 2-3 kertaa tolppaan? - Älä kysy. Kyllä raastaa Veskun puolesta.

Ennen kautta arvioitiin, että Mika Niemi ja Ville Hirvonen taistelevat kynsin hampain nelossentterin paikasta. Nyt Niemi oli kakkossentteri ja Hirvonen kolmossentteri - miltä tämä asetelma tuntuu? - Siinäpä se. Tilanne on vaikea silläkin osastolla.

Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

3.03 Mikko Lehtonen 1-0 

4.30 David Nemirovsky 8 (Jukka Laamanen 2, Tuomas Nissinen 1) 1-1 

Rangaistukset

8.22 Kimmo Vähä-Ruohola, Ilves 2 min. kyynärpäätaklaus 

11.01 Pekka Saarenheimo, Kärpät 2 min. koukkaaminen 

II erä

Maalit

22.55 Henrik Juntunen 2-1 

Rangaistukset

26.21 Mikko Myllykoski, Kärpät 2 min. koukkaaminen 

28.12 Sakari Palsola, Kärpät 2 min. kampitus 

31.56 Bert Robertsson, Ilves 2 min. kiinnipitäminen 

32.45 Joukkuerangaistus, Kärpät 2 min. liian monta pelaajaa jäällä 

III erä

Maalit

Erä maaliton 

Rangaistukset

40.58 Ville Koistinen, Ilves 2 min. koukkaaminen 

41.13 Ville Hirvonen, Ilves 2 min. korkea maila 

43.31 Bert Robertsson, Ilves 2 min. väkivaltaisuus 

48.18 Petr Ton, Kärpät 2 min. kampitus 

55.14 Drew Bannister, Kärpät 2 min. kiinnipitäminen 

57.00 Mikko Lehtonen, Kärpät 2 min. poikittainen maila 

Torjunnat

Markus Korhonen, Kärpät 3 + 7 + 5 = 15 

Tuomas Nissinen, Ilves 5 + 14 + 10 = 29 

Jäähyt

Kärpät 7 x 2 min 

Ilves 5 x 2 min. 

Yleisömäärä

6799 

Palkitut

Kolme tähteä: Brett Lievers, Kärpät 

Kaksi tähteä: Tuomas Nissinen, Ilves 

Yksi tähti: Mikko Lehtonen, Kärpät 

Expert-pelaaja: Brett Lievers, Kärpät 

Fair Play -pelaaja: Henrik Juntunen, Kärpät 

Ilveksen kentälliset

Viitakoski-Helminen-Nemirovsky 

Bruun-Laamanen 

Luomala-Niemi-Peltomaa 

Robertsson-Koistinen 

Korhon-Hirvonen-VähäRuohola 

Jääskeläinen-Kuparinen 

Leino-Lajunen-Snellman 

Sammalkangas 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun