Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: ILVES-TAPPARA 3-4 ja. (0-0, 2-2, 1-1, 0-1)

  

Ilves nipisti pisteen Tapparalta

 
(20.01.2002) Kauden seitsemäs paikalliskamppailu kääntyi vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Tapparan voitoksi. Ilves onnistui kuitenkin venyttämään ratkaisun jatkoajalle ja sai siten saalistettua yhden tärkeän sarjapisteen itselleen. Ilves hallitsi ottelun ensimmäistä puoliskoa, mutta tupsukorvien potku hiipui loppua kohden ja Tappara oli jo kolmannessa erässä lähellä voittoa. Rangaistuslaukauksestakaan kirvesrinnat eivät kuitenkaan varsinaisen peliajan ratkaisua saaneet iskettyä, mutta jatkoajalla Jussi Tarvainen tykitti ylivoimalla 4-3 voittomaalin. Hyvin taistelleen Ilveksen tehopelaajat olivat kaksi tehopistettä mieheen keränneet Vesa Viitakoski ja David Nemirovsky.

 
Avauserässä ei osumia nähdä

 
Molemmat joukkueet pääsivät ottelun alkuminuuteilla pelaamaan kerran ylivoimalla, mutta kumpikaan ei onnistunut saamaan kunnon myllytystä aikaiseksi. Ilveksen luistin liikkui avauserässä hieman Tapparaa terävämmin ja petolauma hallitsikin hienokseltaan ottelutapahtumia. Hyviä tekopaikkoja ei saatu kuitenkaan juurikaan luotua.

 
Erän ylivoimaisesti vaarallisin maalitilanne nähtiin vasta 17. peliminuutilla Ilveksen pelatessa ylivoimaa. Ville Snellman sai ensin yrittää kaksikin kertaa kiekkoa Tom Draperin nokan alta verkkoon, mutta kanadalaisvahti oli kuin muuri. Vieläkin parempi paikka tuli toisesta reboundista Arto Tukiolle. Koko maalin yläosa oli vapaana, mutta Tukion sihti oli kadoksissa ja kiekko lipsahti maalin ohi.

 
Avauserässä ei todellakaan maalipaikoilla juhlittu ja Ilveksen pienestä otteesta huolimatta erä oli maaliton.

 

Molemmat osuvat kahdesti toisessa erässä

 
Ilves jatkoi pirteätä peliään toisessa erässä eikä Tappara saanut vieläkään omaa konettaan kunnolla käyntiin. Marko Mäkinen sai ajassa 22.43 kaksiminuuttisen kyynärpäätaklauksesta ja Ilveksen ylivoimapeli oli tehokasta. Tom Draper torjui Ville Koistisen matalan lyöntilaukauksen suoraan tilanteen haistaneen David Nemirovskyn mailaan ja tämä siirsi limpun epäröimättä tyhjään reppuun.

 
Ilveksen ottelun alun kurinalaisesta puolustustyöskentelystä kertoo hyvin se, että Tappara sai ensimmäisen maalipaikkansa vasta 29 minuutin kohdalla. Tuolloin Janne Ojanen voitti puhtaasti hyökkäyspään aloituksen Raimo Helmiseltä ja Jani Hassinen pääsi tykittämään paraatipaikalta. Bruce Racine torjui Hassisen pyssytyksen, mutta parikymmentä sekuntia myöhemmin Tappara iski uudestaan. 1-1 tasoitusosuma lähti rakentumaan, kun Janne Ojasen hieno syöttö tavoitti Johannes Alasen maalin edestä. Bruce Racine ei ollut täysin hereillä tilanteessa ja niinpä Alasen löysähkö rystylaukaus upposi oikeaan alanurkkaan.

 
Ilves vastasi Tapparan tasoitusmaaliin vain reilua puolta minuuttia myöhemmin. David Nemirovsky käänsi keskialueella kiekon selkänsä takaa vauhdissa olleelle Vesa Viitakoskelle. Vesku nousi hyökkäysalueelle ja laukoi kiekon napakasti ranteella etuyläkulmaan ohi hölmistyneen Draperin. Jos meni Tapparan 1-1 tasoitus helpohkosti Racinen selän taakse niin täysin tyytyväinen suoritukseensa ei Draperkaan voinut tämän osuman syntyhetkellä olla.

 
Maaleja mätettiin toisessa erässä tasatahtiin ja seuraavana oli vuorossa taas Tappara. Ville Koistinen pelasi pehmeästi Esa Pirnestä vastaan kaksinkamppailutilanteessa ja päästi tämän helposti irti pihdeistään. Pirnes kiersi maalin ja antoi nappisyötön maalia kohti spurtanneelle Miska Kangasniemelle, joka napautti yhdellä kosketuksella kiekon etuylänurkkaan.

 
2-2 tasoituksen jälkeen Tappara sai kaksi peräkkäistä rangaistuksesta ja Ilveksellä oli hyvä etsikkoaika ottaa johtoasema jälleen haltuunsa. Edes lyhyen 5-3 ylivoiman aikana ei kuitenkaan saatu mitään aikaiseksi.

 
Ilveksen peli oli erän toisella puoliskolla hieman sekaisin ja hermostuneisuus näkyi etenkin oman alueen pelissä. Tappara pisti painetta Ilveksen kiekolliseen pelaajaan ja onnistui siten saamaan pelin pyörimään paljon petolauman puolustusalueella. Ilves selvisi kuitenkin tasatilanteessa 2-2 erätauolle.

 
Ilves taipuu vasta jatkoajalla

 
Kolmas erä käynnistyi Tapparan ylivoimapelillä, sillä Ivan Majesky oli ottanut toisen erän päätöshetkillä täysin turhan rangaistuksen väkivaltaisuudesta. Jo reilun kymmenen sekunnin pelin jälkeen Jani Hassinen pääsi nousemaan vapaasti maalille, mutta Bruce Racine veti vielä pidemmän korren. Seuraavan aloituksen jälkeen Racinen purkuyritys tipahti kuitenkin suoraan Jyrki Välivaaran lapaan. Välivaaran ja Esa Pirneksen nopeiden syöttöjen kautta kiekko tuli Hassiselle, joka sai latoa kumilaatan tyhjään verkkoon.

 
Ilves pääsi muutamaa minuuttia myöhemmin toisen kerran ottelussa 5-3 ylivoimalle, kun Välivaara joutui koukkaamaan läpi menossa olleen ilvesläisen nurin ja joutui Hassisen seuraksi jäähyaitioon. Tällä kertaa Ilves onnistui myös hyödyntämään etsikkoaikansa pienen onnenkin säestyksellä. Raimo Helmisen lätty kimposi nimittäin Vesa Viitakosken luistimesta suoraan takanurkalla kytänneelle Mika Niemiselle, joka sai siirtää pelivälineen täysin tyhjään maaliin.

 
Kolmannessa erässä nähtiin paljon rangaistuksia ja seuraavaksi oli Mikko Kuparisen vuoro joutua jäähypukille. Kuparisen kakkosen aikana Ilves oli kuitenkin Tapparaa lähempänä maalintekoa. Petolauma pääsi nimittäin karkaamaan 2-1 ylivoimahyökkäykseen kesken Tapparan myllytyksen. Kiekkoa kuljettanut David Nemirovsky ampui ensin päin Janne Grönvallia, mutta sai irtokiekosta uuden tilaisuuden. Nopea ratkaisuyritys kimposi kuitenkin Tom Draperin polkkeen reunasta väljemmille vesille ja Tappara sai huokaista helpotuksesta.

 
Erän ohitettua puolivälinsä Tappara oli todella lähellä 4-3 -johtomaalia. Kiekko lipui hiljalleen Ilveksen alueelle ja kun kiekon perään oli luistelemassa ainoastaan Tapparan Marko Ojanen päätti Bruce Racine lähteä vastaantulolla katkaisemaan tilannetta. Kiekko osui kuitenkin Racinen epäonneksi hieman kentällä lojuneeseen hanskaan ja se hidasti pelivälineen vauhtia sen verran, että Ojanen pääsi ensimmäisenä kiekkoon käsiksi. Ojasen harhautuksen jälkeen Racine joutui heittämään mailansa estääkseen varman maalin syntymisen ja seurauksena oli sääntöjen mukainen rangaistuslaukaus Tapparalle. Jussi Tarvainen laukoi rankkarinsa kuitenkin suoraan päin Racinea ja ottelun ratkaisu siirtyi edelleen.

 
Ilveksen peli hajosi taas erän loppua kohden ja myös väsymys alkoi painaa kintereitä. David Nemirovskyn rangaistuksen aikana Tappara ei kuitenkaan onnistunut kovin vaarallisia paikkoja rakentamaan. Ilves sai oman tilaisuutensa ajassa 55.21, kun Miska Kangasniemi joutui koukkaamaan läpiajoon murtautumassa olleen Tommi Miettisen. Ville Snellman sai jäähyn alkupuolella tekopaikan maalin eteen, muttei saanut survottua limppua Draperin selän taakse. Ivan Majeskyn lämäri ylivoiman lopussa päätyi näyttävästi hanskakättään heilauttaneen Draperin räpylään.

 
Ilves oli viimeiset pari minuuttia pahassa paniikissa ja Tapparan voittomaali roikkui pari kertaa ilmassa. Jaakko Uhlbäck sooloili itsensä kentän läpi ja maalin kierrettyään vielä uudestaan ohi kaikkien ilvesläisten, muttei lopulta onnistunut viimeistelyssä. Ilvekselle purkukiekot tuottivat ylivoimaisia ongelmia ja Mika Niemisen paha harhasyöttö oli poikia viimeisellä minuutilla kirvesrinnoille osuman. Johannes Alanen laukoi kuitenkin avopaikasta kiekon ohi alanurkan. Nieminen joutui lopulta ottamaan rangaistuksen, mutta Ilves kesti varsinaisen peliajan piinaavat alivoimasekunnit ilman takaiskuja ja varmisti yhden sarjapisteen itselleen.

 
Niemisen rangaistus jatkui jatkoajalla ja Tappara pääsi pelaamaan nyt vaarallista 4-3 ylivoimaa. Ottelun ratkaisu nähtiinkin juuri ennen Niemisen kakkosen täyttymistä. Mikko Luoma löysi syötöllään maalin edestä Aleksandr Barkovin, joka ei lähtenyt summittaiseen ratkaisuyritykseen, vaan malttoi katsoa vielä syöttöpaikkaa. Barkov passasi limpun Jussi Tarvaiselle, joka kuittasi rankkariepäonnistumisensa jatkamalla kiekon yhdellä kosketuksella pömpeliin. Näin Tappara kuittasi 4-3 jatkoaikavoiton ja kaksi sarjapistettä tililleen.

 
Onnistunut viikonloppu

 
Ilves pelasi tänään erinomaisesti ottelun ensimmäisellä puoliskolla, mutta peli ei pysynyt kasassa loppuun asti. Ikävintä katsottavaa oli lukuisat turhat paniikkitilanteet omassa päädyssä. Selkeitä ja nöyriä purkuratkaisuja välteltiin, mikä johti yleensä aina vaikeuksiin. Asenne ja aggressiivisuus olivat kuitenkin Ilveksellä tänään kohdallaan. Joukkue taisteli väsyneenä esimerkillisesti, vaikka muutamia virheitä energian loppuminen tullessaan toikin. Ottelussa oli pitkästä aikaa todellista paikallispelin henkeä ja jatkoaikatappiosta huolimatta pelistä jäi ihan hyvä maku suuhun, sillä yksikin piste ottelusta oli todella tärkeä palkinto. Ilves nappasi viikonlopun kahdesta todella vaikeasta ottelusta kolme pistettä, mihin ei voi olla muuta kuin erittäin tyytyväinen.

 
Ilveksen parhaat pelaajat olivat tänään tutut nimet Vesa Viitakoski ja David Nemirovsky. Puolustuksen varmin oli puolestaan koko kauden tasaisen hyvin pelannut Tomi Pettinen. Bruce Racine ei yltänyt aivan parhaimpaansa, sillä Tapparan ensimmäinen ja kolmas osuma voidaan laskea ainakin osittain hänen piikkiinsä. Toki mukaan mahtui muutama hieno pelastuskin kruununa Jussi Tarvaisen rankkarin torjuminen.

 
Ilveksen taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu torstaina Porissa. Parisen viikkoa sitten Ilves jäi Ässien vieraana maaleitta, mutta ensi torstaina petolauman täytyy löytää keinot voittoon tarvittavien osumien värkkäämiseen.

 


Otteluraportti: Toni Hyytinen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

Erä maaliton 

Rangaistukset

1.03 Janne Grönvall, Tappara 2 min. estäminen 

4.22 Kalle Mattila, Ilves 2 min. estäminen  

16.04 Esa Pirnes, Tappara 2 min. kiinnipitäminen 

II erä

Maalit

24.24 David Nemirovsky 3 (Ville Koistinen 6) 1-0 yv.  

29.17 Johannes Alanen (Janne Ojanen, Jani Hassinen) 1-1  

29.52 Vesa Viitakoski 22 (Nemirovsky 3) 2-1 

33.21 Miska Kangasniemi (Esa Pirnes, Marko Mäkinen) 2-2 

Rangaistukset

22.43 Marko Mäkinen, Tappara 2 min. kyynärpäätaklaus 

31.12 Kalle Mattila, Ilves 2 min. pieni käytösrangaistus  

31.12 Johannes Alanen, Tappara 2 min. pieni käytösrangaistus 

33.48 Mikko Luoma, Tappara 2 min. estäminen 

35.24 Miska Kangasniemi, Tappara 2 min. koukkaaminen 

40.00 Ivan Majesky, Ilves 2 min. väkivaltaisuus 

III erä

Maalit

40.25 Hassinen (Pirnes, Jyrki Välivaara) 2-3 yv. 

44.01 Mika Nieminen 8 (Raimo Helminen 30, Viitakoski 16) 3-3 yv. 

Rangaistukset

42.41 Jani Hassinen, Tappara 2 min. korkea maila 

43.41 Jyrki Välivaara, Tappara 2 min. koukkaaminen  

46.29 Mikko Kuparinen, Ilves 2 min. koukkaaminen  

52.11 David Nemirovsky, Ilves 2 min. koukkaaminen 

55.21 Miska Kangasniemi, Tappara 2 min. koukkaaminen  

59.06 Mika Nieminen, Ilves 2 min. huitominen 

Jatkoaika

Maalit

60.59 Jussi Tarvainen (Aleksandr Barkov, Mikko Luoma) 3-4 yv. 

Torjunnat

Bruce Racine, Ilves
9 + 4 + 10 + 2 = 25 

Tom Draper, Tappara
12 + 7 + 8 + 1 = 28 

Jäähyt

Ilves 6 x 2 min.  

Tappara 9 x 2 min. 

Yleisömäärä

5730 

Palkitut

Expert: David Nemirovsky

Kolme tähteä: Jussi Tarvainen

Kaksi tähteä: Vesa Viitakoski

Yksi tähti: Esa Pirnes

Ilveksen kentälliset

Snellman-Helminen-Nieminen 

Bruun-Tukio 

Viitakoski-Miettinen-Nemirovsky 

Koistinen-Majesky 

Kuparinen-Hirvonen-VähäRuohola 

Pettinen-Smith 

Hilden-Pajula-Mattila, (Nikander) 

 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun