Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: HIFK-ILVES 5-0 (1-0, 1-0, 3-0)

  

Helsingistä tuomisina tuttu tulos

 
(21.11.2002) HIFK ei antanut kotiottelussaan armoa pelillisessä kriisisissä pitkään seilanneelle Ilvekselle. Sarjajumboksi jumittuneet tupsukorvat jäivät toista kertaa peräkkäin maaleitta punaisten petojen seilattua helppoon 5-0 -voittoon. Ilveksen peliesitys ei tälläkään kertaa paljoa ilonaiheita tarjonnut. Pelicansin yllätettyä Jokerit on Ilveksellä sarjataulukossa matkaa jo 6 sarjapistettä lähimpään vastustajaan.

Vopat iskee näyttävän avausmaalin

Ottelun alku oli tasaista vääntöä, mutta mitä pidemmälle avauserä eteni, sen vahvemmin ote siirtyi kotijoukkue HIFK:lle.

Erän ensimmäisen puoliskon ehkä paras maalipaikka siunaantui Ilvekselle. Mika Niemen pystysyöttö vapautti Lubomir Korhonin puolittaiseen läpiajoon, mutta tsekkilaiturin ratkaisuyritys karkasi ohi maalin, kun puolustaja pääsi häiritsemään juuri oikealla hetkellä.

Erän toinen kymmenminuuttinen oli HIFK:n painostusta. Ilves puolusti kuitenkin vielä nyt paremmin kuin viime otteluissaan eikä todellisia avopaikkoja syntynyt. Petolauma onnistui HIFK-pyörityksen keskellä iskemään yhden vaarallisen vastaiskun. Kiekko pelattiin Jesse Niinimäen ja Vesa Viitakosken kautta maalin eteen Ville Snellmanille, joka pääsi yrittämään kaksikin kertaa maalintekoa. Dave Stathos torjui ensimmäisen laukauksen ja reboundin jälkeen tilanne ajautui jo nollakulmaan.

Avauserässä nähtiin ainoastaan yksi rangaistus ja sen otti Ville Hirvonen ajassa 13.28. HIFK:n ylivoimapeli oli jäähyn alkupuolella jengoillaan ja Timo Pärssisen ohjaus meni vain hiuksenhienosti ohi alanurkan.

Alivoiman toisella minuutilla Ilves onnistui purkukiekoissaan ja näytti jo selviävän Hirvosen rangaistuksesta ilman takaiskua. Kaksiminuuttisen viimeisellä sekunnilla HIFK iski kuitenkin tärkeän avausmaalin. Roman Vopat kiersi 1-1 -tilanteessa komeasti Tapio Sammalkankaan ja luritti kiekon ensimmäistä otteluaan Ilveksen paidassa pelanneen Tommi Satosaaren längistä maalin perukoille.

HIFK vei avauserän Vopatin maalilla ansaitusti nimiinsä.

Viitaluoma onnistuu läpiajosta

Ilves aloitti toisen erän pirteästi ja hallitsi pelitapahtumia ensimmäisten minuuttien aikana. 25. peliminuutilla tasoitusmaali oli erittäin lähellä. Laiturin paikalle tähän otteluun siirretty Petr Vala pääsi hieman onnekkaan pompun ansiosta puhtaaseen läpiajoon, mutta Dave Stathos veti pidemmän korren. Tilanteen jatkuessa Vala sai uuden avopaikan maalin eteen, mutta viimeistely ei onnistunut toisellakaan yrittämällä.

Ilveksen hyvä jakso päättyi sitten ikävästi kotijoukkueen harppuunahyökkäykseen ja 2-0 -johto-osumaan. Ilveksen puolittaisen maalitilanteen jälkeen Joonas Vihko lähetti nopean pystysyötön punaviivalle, jossa Ville Viitaluoma oli jo luistelemassa täyttä päätä kohti hyökkäysaluetta. Viitaluoma harhautti karkumatkansa päätteeksi Tommi Satosaaren maltillisesti jään pintaan ja siirsi pikkumustan helposti tyhjään maaliin.

Ilves pääsi erän puolivälin molemmin puolin pelaamaan 2 kertaa peräkkäin ylivoimalla. Ensimmäisen ylivoiman aikana kuvio kulki kohtuullisen hyvin ja Dave Stathos saatiin laitettua koville. Toinen erikoistilanne meni sen sijaan täysin pommiin ja surkean kaksiminuuttisen lopuksi Mikko Kuparinen joutui koukkaamaan läpiajoon karkaamassa olleen Ilkka Pikkaraisen nurin.

Timo Pärssinen sai HIFK-ylivoiman aikana yhden tuhannen taalan tekopaikan, kun Jukka Hakkarainen sortui pahaan harhasyöttöön. Pärssinen ei kuitenkaan saanut avopaikassa kiekkoa Tommi Satosaaren selän taakse.

Ilveksellä oli kakkoserässä omat tilaisuutensa nousta HIFK:n rinnalle, mutta kahdenkin erän jälkeen petolauman maalisarake näytti edelleen nollaa, kun isäntäjoukkue iski tasaisen periodin ainoan osuman.

HIFK latoo 3 maalia päätöserässä

Minkäänlaista yllättävää loppukiriä ei Ilvekseltä tänään nähty. HIFK ratkaisi ottelun lopullisesti ajassa 46.54. Roman Simicek voitti hyökkäyspään aloituksen ja Roman Vopatin kautta kiekko kulkeutui Toni Söderholmille. Söderholm nousi vetopaikkaan ja räväytti rannelaukauksella limpun Tommi Satosaaren längistä sisään.

HIFK:n kolmannen maalin jälkeen peli pyöri yhtenään Ilveksen puolustusalueella ja Tommi Satosaari oli helteessä. Kotijoukkueen neljäs täysosuma syntyi erän puolivälissä. Kimmo Kuhta toi kiekon oikeasta laidasta vauhdilla hyökkäysalueelle ja lähetti tämän jälkeen tarkan syötön maalin edustalle. Paikalla oli Tuomo Ruutu, joka jatkoi pelivälineen Satosaaren selän taakse.

Loppunumerot 5-0 HIFK värkkäsi 2-1 -ylivoimahyökkäyksestä. Joonas Vihko tarjoili Tuomo Ruudulle namupalan ja tämä latoi yhdellä kosketuksella illan toisen osumansa. HIFK nappasi lopulta helpon 5-0 -voiton tililleen ja Ilveksen konttaaminen sen kuin jatkuu.

Missä maalit?

Monen muun tökkivän asian lisäksi Ilves on hukannut täysin maalintekotaitonsa. Tai itse asiassahan mistään heikosta viimeistelytaidosta ei ole kysymys, sillä joukkueen hyökkäyspeli on niin hampaatonta, ettei kunnon maalipaikkoja tahdo syntyä laisinkaan. Ilves on tahkonnut nyt lähes 130 minuuttia peräkkäin ilman maalia ja maajoukkuetauon jälkeen osumia on syntynyt viidessä kamppailussa yhteensä 5 kappaletta.

Tommi Satosaari teki tänään aivan kelvollisen debyytin Ilves-paidassa. HIFK:n pommituksessa takaiskumaalejakin väistämättä selän taakse livahti. Voi vain toivoa, että Ilves saisi jossain ottelussa maaleja ja onnistumisia aikaisessa vaiheessa ottelua. Vastustajan johto-osumien jälkeen Ilveksen selkäranka niksahtaa tämän hetken itseluottamustasolla kovin helposti.

Ilveksen seuraava liigakamppailu käydään sunnuntaina Hakametsän jäähallissa. Jumbofinaalissa vastaan asettuu Pelicans, joka yllätti tänään kotikaukalossaan Jokerit. Sunnuntain TV-ottelussa Ilves pyrkii kaventamaan Pelicansin tänään 6 sarjapisteeseen venynyttä etumatkaa.



Otteluraportti: Toni Hyytinen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

15.28 Roman Vopat (Marek Zidlicky, Dave Stathos) 1-0 yv. 

Rangaistukset

13.28 Ville Hirvonen, Ilves 2 min. huitominen 

II erä

Maalit

25.33 Ville Viitaluoma (Joonas Vihko) 2-0 

Rangaistukset

29.12 Mikko Laine, HIFK 2 min. koukkaaminen 

33.04 Kimmo Kuhta, HIFK 2 min. kampitus 

35.10 Mikko Kuparinen, Ilves 2 min. koukkaaminen 

III erä

Maalit

46.54 Toni Söderholm (Vopat, Roman Simicek) 3-0 

50.14 Tuomo Ruutu (Kimmo Kuhta, Timo Pärssinen) 4-0 

57.43 Ruutu (Vihko) 5-0 

Rangaistukset

Ei rangaistuksia 

Torjunnat

Dave Stathos, HIFK 5 + 9 + 6 = 20  

Tommi Satosaari, Ilves 15 + 8 + 8 =31  

Jäähyt

HIFK 2 x 2 min 

Ilves 2 x 2 min. 

Yleisömäärä

5625 

Palkitut

Kolme tähteä: Roman Vopat, HIFK 

Kaksi tähteä: Tuomo Ruutu, HIFK 

Yksi tähti: Joonas Vihko, HIFK 

Expert-pelaaja: Roman Vopat, HIFK  

Fair Play -pelaaja: Toni Söderholm, HIFK 

Ilveksen kentälliset

Vala-Helminen-VähäRuohola 

Jääskeläinen-Bruun 

Viitakoski-Niinimäki-Snellman 

Robertsson-Laamanen 

Korhon-Hirvonen-Peltomaa 

Kuparinen-Sammalkangas 

Luomala-Niemi-Lajunen, (Jäminki) 

Hakkarainen 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun