|
Maaliton tasapeli katkaisi tappioputken
(22.10.2002) SM-liigan hännille jumittuneet Ilves ja Pelicans ottivat Hakametsässä yhteen henkisesti erittäin tärkeässä kamppailussa.
Ottelusta muodostui maalivahtien taistelu, sillä kumpikaan joukkue ei 65 peliminuutin aikana
onnistunut kertaakaan maalinteossa. Harvinainen 0-0 -tasapeli tiesi Teijo Räsäsen komentoon siirtyneen
Ilveksen tappioputken päättymistä, vaikka vapauttavaa voittoa ei vielä nähtykään.
Peliesityksenkään perusteella petolauman kipsi ei ole vielä hellittänyt, mutta pistetilin aukaiseminen pitkästä
aikaa on yksi tärkeä askel eteenpäin.
Pelicans vie avauserää
Ottelun ensimmäisessä erässä kaukalossa luisteli tällä kaudella usein nähty pehmeä, sekava ja
haluton Ilves-miehistö. Helppojakaan syöttöjä ei saatu omiin lapoihin ja kun luistinkin liikkui
tahmeasti jähmettyi peli kerta toisensa jälkeen omaan päähän.
Kolmen minuutin kohdalla Ilves hävisi kaksi kertaa peräkkäin oman pään aloituksen 100-0. Molemmilla
kerroilla Pelicans-pakki sai suoraan erinomaisen vetopaikan, mutta kummankin laukauksen
tiellä oli nuori Ilves-sankari nimeltään Tuomas Nissinen.
Ilveksen maalitilanteet olivat avauserässä todellakin kortilla. Neljännelle peliminuutilla David Nemirovsky
pelattiin oikea-aikaisella syötöllä oikeasta laidasta vetopaikkaan, mutta Nemon tulinen lämäri
ohjautui Pelicans-vahti Mikko Rämön polkkeen kärjestä ohi maalin. Hetkeä myöhemmin tulleen Lasse Jämsenin
jäähyn aikana Jukka Laamanen pääsi kerran laukomaan hyvältä paikalta, mutta Rämö oli hanskoineen Lampun
rannelaukauksen tiellä. Nämä kaksi laukaisupaikkaa olivat Ilveksen ainoat jonkinlaiset tilanteet avauserässä.
Pelicans hallitsi ensimmäisen erän kiekollista peliä suvereenisti ja peli pyöri lähes koko erän ajan
Ilveksen puolustusalueella. Lahtelaiset eivät saaneet silti luotua kovinkaan montaa todella vaarallista
maalitilannetta. Laukaukset tulivat pääosin parhaan maalintekosektorin ulkopuolelta ja parissa vaarallisen
näköisessä maalinedushässäkässäkin kiekko kimpoili Ilvekselle suotuisasti.
Avauserän ylivoimaisesti parhaan tekopaikan hukkasi Pelicansin Lasse Jämsen. Tuomas Nissisen torjunnan jälkeen rebound
putosi Jämsenin nokan alle ja tällä oli täysin tyhjä
maali edessään. Peliväline pomppi kuitenkin Jämsenin kannalta inhottavasti eikä hän lopulta osunut kiekkoon.
Näin Ilves pelastui jo varmalta näyttäneestä takaiskusta.
Illan paras kenttäpelaaja ja hurjan
minuuttimäärän tänään pelannut Jari Kauppila pääsi erän lopussa jättösyötön jälkeen purjehtimaan maalille. Tuomas
Nissinen liikkui tilanteessa kuitenkin erinomaisesti ja odotti maltillisesti Kauppilan ratkaisua. Pelicansin
kultakypärä ajautui täten lopulta pieneen kulmaan ja lakaisi kiekon päin Nissistä.
Ilveksen peli takkusi avauserässä pahasti, mutta Pelicans ei saanut ansaitsemaansa avausmaalia, vaan
erä jäi maalittomaksi.
Rämön haamukoppi toisen erän kohokohta
Toisessa erässä pelitapahtumat tasoittuivat, mikä taisi johtua enemmän Pelicansin potkun hiipumisesta
kuin Ilveksen otteiden terävöitymisestä. Erän ensimmäinen puolisko ei tarjonnut yleisölle juuri mitään
mielenkiintoista nähtävää. Ainoan maalintekomahdollisuuden sai Pelicans, kun Ilveksen Marko Toivonen ajoitti
vaihtoon menemisensä väärin. Lahtelaiset pääsivät 3-1 -ylivoimahyökkäykseen, mutta tuhrivat tilanteen
heikkoon syöttöön.
Ottelun puolivälissä Ilves sai varkain kaksikin hyvää maalitilannetta. Ensin Pelicans-pakki menetti kiekon
oman maalin takana ja nopean syötön jälkeen Ilveksellä oli maalin edessä kahdella nollaa vastaan tilanne.
Timo Peltomaan kädet kuitenkin jäätyivät ja tilanne ajautui päin Mikko Rämöä.
Seuranneesta hyökkäyspään aloituksesta Mika Niemi kaivoi 100-0 voiton ja Tommi Jämingin kädet
kävivät nopeasti. Napakka rannelaukaus oli erinomainen, mutta Jämingin ja Ilveksen epäonneksi kiekko
kilahti vain yläputkeen.
Ilves pääsi erän loppupuolella pariinkin otteeseen pelaamaan ylivoimalla. Niiden aikana
nähtiin hiuksia nostattavia tilanteita lähinnä vain Ilves-pakkien uhkarohkean ja epävarman
viivapelaamisen kautta. Näiden seurauksena Pelicansille tarjoutui peräti kolme kertaa mahdollisuus
karata ylivoimahyökkäykseen tai läpiajoon. Ilves selvisi virheistä kuitenkin säikähdyksellä,
kun lahtelaisten nopeus ei tilanteissa riittänyt.
Ilveksen ylivoiman aikana nähtiin sentään yksi maalipaikka myös hyökkäyspäässä ja samalla erän ylivoimaisesti
paras sellainen. Ville Koistisen laukaus kääntyi Pelicans-pelaajan suojista suoraan Raimo Helmisen lapaan.
Mikko Rämö oli jo ehtinyt pudottautua polvilleen Koistisen laukauksen lähdettyä ja niinpä Helmisellä oli
tilanteessa puolityhjä maali edessään. Raipe lähetti kiekon maalia kohti niin nopeasti kuin pystyi, mutta
Rämö venytti todellisella refleksitorjunnalla räpylänsä kiekon tielle ja piti maalinsa edelleen puhtaana.
Kahden erän jälkeen molempien joukkueiden maalisarake näytti yhä nollaa.
Ilves senttien päässä voittomaalista
Kolmanteen erään Ilves sai aivan uutta henkeä ja asennetta peliinsä.
Peliväline tuotiin vihdoin vauhdilla hyökkäysalueelle ja jokaisesta irtokiekosta taisteltiin
tiukasti. Kolmannessa erässä nähtiinkin varsin mukavaa kiekkoilua kahden taistelevan joukkueen
välillä.
Ilves hallitsi kolmatta erää, mutta maalipaikkojen luonti oli totutun vaikeaa. Erän puolivälissä
tupsukorvat saivat puolivahingossa 2-1 -ylivoimahyökkäyksen. Vesa Viitakosken syöttöyritys kilpistyi kuitenkin
heittäytyneeseen Pelicans-pakkiin. Paine säilyi Ilveksen hyökkäysalueella ja hetkeä myöhemmin
Viitakoski pääsi sutimaan kiekkoa Mikko Rämön nokan alla. Huitaisu pomppivaan kiekkoon jäi kuitenkin
voimattomaksi ja Rämö ehti saada polkkeensa lätkän tielle.
Jussi-Antti Reimari istui kolmannen erän ainoan rangaistuksen ja sen aikana ottelun ratkaisu oli äärimmäisen
lähellä. Jukka Laamasen siniviivakuti osui kuitenkin sisätolppaan ja tämän jälkeen David Nemirovsky
suti maaliviivan eteen pyörimään jäänyttä kiekkoa väärään suuntaan.
Erän viimeiset minuutit olivat lähinnä puolustustaistelua, kun molemmat joukkueet halusivat saada edes yhden
sarjapisteen tililleen. Se onnistuikin, vaikka Pelicans sai 2-1 -ylivoimahyökkäyksen vielä
varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Jukka Laamasen hieno syötönkatko pelasti Ilveksen
pälkähästä.
Jatkoajalla Ilves haki aktiivisemmin voittomaalia, mutta Pelicansin hyökkäykset olivat suoraviivaisempia
ja vaarallisempia. Molemmilla joukkueilla oli pari puolittaista tilannetta, mutta ei mitään huippupaikkoja.
Ottelu jäi maalittomaksi jä näin sekä Tuomas Nissinen että Mikko Rämö kirjasivat komean nollapelin tililleen.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves oli avauserässä hukassa ja Pelicansilla olisi ollut mahdollisuus lyödä nauloja petolauman arkkuun.
Toinen erä oli sekavaa, mutta tasaista pelailua. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet taistelivat voitosta
kynsin ja hampain. Ilves pääsi Laamasen tolppakudin muodossa lähemmäksi maalintekoa.
Molemmat joukkueet puolustivat viisikkoina varsin hyvin ja harvat maalitilanteet syntyivät lähinnä
onnekkaiden pomppujen seurauksena.
OTTELUN RATKAISUT:
0-0 -päättyneessä ottelussa ei mitään varsinaista ratkaisua nähty, mutta maalittomassa tasapelissä
maalivahtipeli näytteli tietenkin suurta osaa. Tuomas Nissinen oli hieman työllistetympi kuin
virkaveli Mikko Rämö, mutta maalitilanteiden vähyyden takia mihinkään rumputuleen kumpikaan
veräjänvartija ei joutunut.
Yhtenä ratkaisuna voidaan pitää myös sitä, ettei Ilveksen maalirautoihin osuneet kudit pomppineet
maalin puolelle.
ILVEKSEN PARHAAT:
Tuomas Nissinen oli luonnollisesti Ilveksen suurin sankari tänään. Uran ensimmäiseen nollapeliin vaadittin
hyviä torjuntoja lähinnä avauserässä.
Kenttäpelaajista esiin voi nostaa lähinnä vain puolustajia, kun hyökkäyspäässä ei onnistumisia tullut.
Jukka Laamanen otti kiitettävästi vastuuta ja teki pisteen kannalta ratkaisevan katkon kolmannen erän
viimeisellä peliminuutilla. Todella varmoja otteita puolustuspäässä esitti tänään myös Bert Robertsson.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ tappioputki poikki ja pistetiliin lisäystä pitkästä aikaa
+ Nissisen nollapeli
+ viisikkopuolustus toimi paremmin kuin aikaisemmin
+ kolmannen erän ja jatkoajan hyvä asenne
+ vain kaksi rangaistusta
- kahden ensimmäisen erän sekava surffailu
- hyökkäyspeli liian yksioikoista, juonikkuus ja arvaamattomus puuttuu
- syöttöpelin epätarkkuus
- luistin ei vieläkään liiku täyttä 60 minuuttia niin kuin pitäisi
- yksi ylivoimamaali olisi riittänyt voittoon, mutta tehoja ei vieläkään ylivoimalla nähty
ERIKOISTA:
Kyseessä oli Ilveksen SM-liigahistorian toinen 0-0 päättynyt ottelu.
Pelicans ei ole vieläkään voittanut koskaan Ilvestä.
SEURAAVA OTTELU:
Ilveksellä on torstaina harvinainen huilivuoro. Joukkue on seuraavan kerran tulessa lauantaina, jolloin
kotiottelussa vastaan asettuu HPK.
Alussa ylilatausta
- Ensimmäinen erä oli todella huono. Se johtui osaksi siitä, että oli ylilatausta. Tuli valtavasti harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä. Ja ajatus oli kateissa. Toisessa erässä päästiin peliin mukaan, pohti Ilveksen uusi vastuuvalmentaja Teijo Räsänen, joka luotsasi ensimmäisen ottelunsa yhdessä maalivahtivalmentaja Arto Koiviston kanssa.
-Kolmella kentällä lähteminen ei ollut kannanotto materiaalin kapeudesta, vaan lähdettiin ihan sen tähden, että olisi saatu hyvä liike alkuun. Se ei onnistunut ja toisessa erässä otettiin nelonen mukaan ja se toikin meidän peliimme vauhtia, Teisa arvioi.
- Lopussa olisi tietenkin voitu ottaa riski ja maalivahti pois. Halusin kuitenkin ehdottomasti, että tätä peliä ei missään tapauksessa hävitä. Ei yritetty riskillä hakea toista pistettä. Tappioita on tullut niin paljon, että päällimmäinen ajatus oli, että ei missään nimessä hävitä edes jatkoajalla. Pistekin on tässä vaiheessa hyvin, perusteli Teisa loppuhetkien ratkaisuja.
- Nyt on kolme päivää aikaa treenata. Lähdetään puolustuspelin kautta. Meidän puolustuspelaamisestamme puuttuu selkeys - samoin avauspelaamisesta. Häirintäpelissä meillä on paljon tekemistä. Ei päästä keskialueen katkoihin ja vastaiskuihin. Pakka on koko ajan liian auki, Räsänen mietti.
- Nyt on harjoituksissa lisättävä tempoa. Lyhyttä harjoitetta kovalla tempolla. Sitä kautta saadaan varmasti jalat auki. Jostain syystä jalat ovat nyt tukossa. Johtuuko sitten yläpäästä vai mistä, mutta kyllä ne täytyy saada auki. Välillä näyttää, ettei lähde mihinkään. Irvistys on kova, mutta mitään ei tapahdu, ihmetteli Räsänen.
Ottelussa nähtiin hiukan erilaista karvauspeliä, mitä Ilves on yleensä käyttänyt. - Karvauksen kärki meni vähän liian pitkälle. Pyrittiin hiukan tarkentamaan, että saataisiin keskialuetta tiiviimmäksi. Ei sitä ole ehditty harjoittelemaan. Nyt käytiin hiukan pelin aikana taululla läpi, valotti Räsänen.
Ylivoimassa on myös tekemistä.
-Kiekko pitää ylivoimalla saada liikkeelle huomattavasti nopeammin. Maalille pitää saada maskia ja laukauksia - vaikka vähän huonompiakin. Mutta näihin ei vain ole ehditty vielä puuttua. Nyt onneksi on kolme päivää aikaa tehdä jotain. Toivottavasti lauantaina jo jotain näkyy myös kentällä, Räsänen sanoi.
Helminen pettynyt peliesitykseen
Ilveksen kapteeni Raimo Helminen oli tyytyväinen siitä, että tappioputki katkesi, mutta pettynyt peliesitykseen.
- Ensimmäinen erä oli huonoin koko kaudella. Joukkue taisi puristaa mailoja liikaa ja jännittää uutta valmentajaa. Meillä on kuitenkin paljon nuoria ja kokemattomia pelaajia, Raipe kommentoi.
- Pikku hiljaa peli parani kohti loppua, mutta eihän se missään vaiheessa mitään hyvää ollut, itse varsin pirteästi esiintynyt Helminen kertasi Ilves-klubilla ottelun päätyttyä.
- Todella hienoa, että saatiin tappioputki poikki. Paljon jäi kyllä silti parannettavaa koko joukkueelle.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen
Raipen kommentit: Mikko Rainio
|
Ottelupöytäkirja
|
|
I
erä |
|
Maalit |
|
Erä maaliton
|
|
Rangaistukset |
|
5.11 Lasse Jämsen, Pelicans 2 min. kampitus |
|
19.47 Jan Latvala, Pelicans 2 min. kampitus |
|
II
erä |
|
Maalit |
|
Erä maaliton |
|
Rangaistukset |
|
32.10 Antti Bruun, Ilves 2 min. koukkaaminen |
|
33.10 Lasse Jämsen, Pelicans 2 min. kiinnipitäminen |
|
35.54 Toni Saarinen, Pelicans 2 min. korkea maila |
|
36.09 Bert Robertsson, Ilves 2 min. korkea maila |
|
37.45 Oliver Setzinger, Pelicans 2 min. koukkaaminen |
|
III
erä |
|
Maalit |
|
Erä maaliton |
|
Rangaistukset |
|
52.43 Antti-Jussi Reimari, Pelicans 2 min. korkea maila |
|
Jatkoaika |
|
Maalit |
|
Jatkoaika maaliton |
|
Torjunnat |
|
Tuomas Nissinen, Ilves 12 + 12 + 9 + 5 = 38 |
|
Mikko Rämö, Pelicans 2 + 12 + 6 + 2 = 22 |
|
Jäähyt |
|
Ilves 2 x 2 min. |
|
Pelicans 6 x 2 min. |
|
Yleisömäärä |
|
4506 |
|
Palkitut |
|
Kolme tähteä: Tuomas Nissinen, Ilves |
|
Kaksi tähteä: Mikko Rämö, Pelicans |
|
Yksi tähti: Jari Kauppila, Pelicans |
|
Expert-pelaaja: Tuomas Nissinen, Ilves |
|
Fair Play -pelaaja: Tuomas Nissinen, Ilves |
|
Ilveksen
kentälliset |
|
Viitakoski-Helminen-Nemirovsky |
|
Robertsson-Laamanen |
|
Korhon-Vala-Snellman |
|
Bruun-Kuparinen |
|
VähäRuohola-Hirvonen-Peltomaa |
|
Koistinen-Toivonen, (Niinimäki) |
|
Luomala-Niemi-Jäminki |
|
Sammalkangas |
| |
|
|
Tilastot
|
|
|
|