|
Ilves palasi vaisuna viikon tauolta
(24.11.2001) Voittaminen on vaikeata silloin, kun lahjoittaa vastustajalle 2 maalia eteen.
Tämän sai Ilves huomata tämän illan kamppailussa HPK:ta vastaan. Bruce Racinen virheet
päästivät HPK:n 2-0 johtoon heti ottelun alussa eikä Ilves löytänyt tämän jälkeen
kunnon pelihurmosta. HPK nappasi lopulta vaivattomasti 3-1 voiton tililleen ja jatkaa
taistelua SM-liigan kärkisijoista. Ilves on sen sijaan pikkuhiljaa valunut sarjataulukossa
alaspäin.
Racinella sysimusta ottelun alku
Ottelun alku oli kuin painajaisunta Ilvekselle. 34 sekunnin pelin jälkeen HPK:n puolustaja
Kimmo Peltonen sai juuri ja juuri pidettyä kiekon alueella ja heitti sen sitten samantien
hätäisesti kohti maalia. Bruce Racine ei ollut vielä ollenkaan hereillä, vaan imuroi
kiekon selkänsä taakse.
Hukatun ylivoimapelin jälkeen oli jo toinen takaiskumaali lähellä, kun Pasi Määttänen pääsi
tykittämään hyvästä paikasta. Kiekko lurahti Racinen jalkojen välistä, mutta ohjautui kuitenkin
ohi maalin.
Jarkko Savijoen rangaistus ajassa 6.51 tarjosi Ilvekselle mahdollisuuden tasoittaa ottelu,
mutta kaksiminuuttisen aikana punavalo vilkkuikin omassa päässä. Päätyyn kiekkoa hakemaan
mennyt Racine yritti antaa kiekon Tomi Pettiselle, mutta Tomas Kucharcik pääsi katkaisemaan
huolimattoman syötön. Kucharcik heitti limpun silmän räpäyksessä maalille ja paikalla oli
kuin taiottuna Vladimir Vujtek. Vujtek harhautti takaisin maalille ehtineen Racinen
jäihin ja laittoi kiekon rystyltä tyhjään maaliin.
Ilves toipui kahdesta shokkimaisesta takaiskumaalista vasta erän jälkimmäisellä puoliskolla.
13 minuutin kohdalla Raimo Helmisen erinomainen pystysyöttö vapautti Vesa Viitakosken vasemmasta
laidasta karkumatkalle. Viitakosken yritys jäi kuitenkin yllättävän heikoksi. Mika Pietilä
olisi ollut ehkä kierrettävissä, mutta Vesku laukoi kiekon suoraan entisen Ilves-vahdin syliin.
Vajaata minuuttia myöhemmin Tony Salmelaisella oli vuorostaan hyvä tilaisuus tuoda petolauma
peliin mukaan. Arto Tukion laukauksen rebound pomppasi ilmaan ja Salmelaisella oli mahdollisuus
napauttaa kiekko tyhjään maaliin. Hän osui kuitenkin vain puolittain vatsan korkeudella
olleeseen kiekkoon ja siten Pietilä ehti vielä syöksyä kiekon räpylänsä alle ennen sen lipumista maaliviivan yli.
Avauserä oli pelillisesti varsin tasainen, mutta Racinen kahden nukahduksen ansiosta HPK
vei erän 2-0 lukemin nimiinsä.
Ilves ei saa kavennusta aikaiseksi toisessa erässä
Ilves ei ollut saanut toiseen erään uutta sisulatausta, vaan peli oli edelleen varsin leppoista
kiekkoilua puolin ja toisin. Kavennusmaali olisi saattanut herättää Ilveksen parempaan lentoon,
mutta sellaista ei valitettavasti kuitenkaan nähty. Erän alkupuolella Ilvekselle kyllä avautui
parikin hyvää maalitilannetta. Ensin 23. minuutin kohdalla Timo Koskela pääsi yrittämään Jarkko
Nikanderin esityön jälkeen osumaa parhaasta maalintekosektorista. Koskela laukoi suoraan syötöstä,
mutta veto epäonnistui pahasti ja meni metrikaupalla ohi maalin.
HPK:n erän ensimmäinen maalipaikka syntyi ottelun puolivälissä, kun sille avautui 2-1 ylivoimahyökkäys.
Vladimir Vujtekin ensimmäinen syöttöyritys epäonnistui, mutta toisella yrittämällä hän
sai kiekon maalin poikki. Tilanteessa mukana ollut Pasi Määttänen pyyhki kuitenkin vain
lumet kiekon päältä ja maalilukemat säilyivät ennallaan.
Erän toisellakaan puoliskolla ei kaukalossa hienouksia nähty, kun molemmat joukkueet näyttivät
pelailevan puolivauhdilla. Tony Salmelainen peippaili 34. peliminuutilla itsensä hienosti päädystä
maalipaikkaan, mutta Pietilä onnistui torjumaan Salmelaisen laukauksen.
HPK oli lähellä maalia paria minuuttia myöhemmin. Vierailijat punnersivat hyökkäyspään
aloituksen jälkeen suoraan kohti maalia ja paikka siunaantui jälleen Pasi Määttäselle,
joka lirutti kuitenkin rystyltä kiekon aavistuksen ohi oikean alanurkan. Laiskavauhtinen toinen erä jäi maalittomaksi, kun
molemmat joukkueet hukkasivat vielä yhden ylivoimapelin.
Hirvosen onnenkantamoinen laiha lohtu
Kolmannen erän aluksi Ilvekselle suorastaan tarjottiin kavennusmaalia. Jarkko Savijoen ja
Kimmo Peltosen rangaistusten myötä Ilves pääsi pelaamaan yli minuutin ajan kahden miehen
ylivoimalla. Ilves ei saanut kuitenkaan vieläkään kuparistaan rikottua, sillä
niin Tony Salmelaisen kääntölaukaus kuin Ivan Majeskyn siniviivapommituskin suuntautui
suoraan päin Mika Pietilää ja näiden jälkeen HPK sai kahden purkukiekon myötä jo neljännen
kenttäpelaajan jäälle.
Ajassa 44.32 kaivattu kavennusmaali näki sitten vihdoin päivänvalon. Osuman syntymiseen tarvittiin tosin
kosolti onnea ja Pietilän suosiollista avustusta. Ville Hirvonen heitti kiekon pienestä kulmasta
rystyltä maalille eikä varmasti itsekään kuvitellut laukauksen johtavan Ilveksen avausosumaan.
Hirvosen löysä laukaus näytti menevän ohi maalin, mutta Pietilä sähläsi tilanteessa ja kiekko
lirui lopulta parin kimmokkeen jälkeen maaliviivan paremmalle puolelle.
Kavennusmaalin jälkeen ottelussa ei tapahtunutkaan sitten enää juuri mitään. HPK keskittyi virheiden
välttämiseen eikä Ilves näennäisestä hallinnastaan huolimatta saanut mitään aikaiseksi.
51 minuutin kohdalla HPK sai 2-1 ylivoimahyökkäyksen, mutta liiallinen syöttely ajoi tilanteen
lopulta liian pieneen kulmaan.
Ilves ei saanut ottelun lopussa millään luotua kunnon vetopaikkoja, vaan kiekkoa jouduttiin ainoastaan
heittelemään summittaisesti maalille. Eero Somervuori kävi viimeistelemässä loppunumerot 3-1 tyhjään maaliin
Ilveksen yritettyä tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.
Taisteluasenne kadoksissa
Kaksi lahjamaalia ottelun aluksi vie väkisinkin pelifiilistä alaspäin, mutta siitä huolimatta
Ilveksen olisi pitänyt pystyä esittämään tänään kaukalossa huomattavasti taistelevampaa
jääkiekkoa. Ilves ei saanut laitettua HPK:ta edes kunnolla ahtaalle, vaan vierasjoukkue
pystyi luvattoman helposti nojaamaan avauserässä hankkimaansa johtoasemaan.
Ilves pyrki viikon tauon aikana hiomaan pahasti takunneet ylivoimakuvionsa kuntoon, mutta
ainakaan tänään ei harjoittelun tulokset vielä kaukalossa näkyneet. Ylivoimapeli oli jos
mahdollista vieläkin surkeampaa kuin edellisissä otteluissa.
Epäonnistujia on illan kamppailusta huomattavasti helpompi löytää kuin onnistujia. Bruce Racine
ei ollut ainoa ilvesläinen, jolla ei ollut paras päivänsä. Ainakin Raimo Helminen, Vesa Viitakoski,
Ivan Majesky ja Timo Koskela voidaan liittää Racinen seuraksi illan pettymyksiin. Puhtaimmat
paperit antaisin Tony Salmelaiselle, Jarkko Nikanderille, Antti Bruunille ja Kimmo Vähä-Ruoholalle.
Blues ja TPS ovat ajaneet viime kierroksilla Ilveksen ohi ja niinpä petolauma on valunut
sarjataulukossa sijalle 7. Lisäpisteitä kaivataan kipeästi ja niitä tupsukorvat metsästävät
seuraavaksi tiistaina Rauman Äijänsuolta. Tällä hetkellä vaikeuksissa oleva Lukko onnistui
viimeksi nitistämään Ilveksen kotikaukalossaan, joten tiistaina petolaumalla on revanssin paikka.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
|