Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: ILVES-TAPPARA 4-2 (3-0, 0-1, 1-1)

  

Ilves palasi terävänä tauolta

 
(26.02.2002) Olympiatauon jälkeen SM-liiga pyörähti käyntiin kauden viimeisellä paikalliskierroksella. Ilves ei aikaisemmin tällä kaudella ole ollut heti taukojen jälkeen iskussa, mutta tällä kertaa petolauma palasi terävänä kaukaloon. Tappara ei onnistunut toipumaan Ilveksen avauserän maalisumasta ja joutui taipumaan toiseen peräkkäiseen paikallistappioonsa. Ilveksen siivitti 4-2 voittoon kolme osumaa avauserässä värkännyt tehovitja Vesa Viitakoski-Tommi Miettinen-David Nemirovsky.

 
Ilves löytää tehojyvän avauserässä

 
Ottelu käynnistyi Tapparan pienellä painostuksella. Reilun minuutin pelin jälkeen Aleksander Barkov kiersi Mikko Kuparisen ja pääsi nousemaan maalille. Bruce Racine torjui Barkovin ratkaisuyrityksen, mutta jatkossa Tomi Källarsson joutui jäähyaitioon kärsimään estämisestä saamaansa rangaistusta. Tappara ei seuranneen ylivoimapelin aikana kuitenkaan ihmeitä esittänyt.

 
Ilves iski pian jäähystä selvittyään ottelun avausmaalin. Vesa Viitakoski ohjasi ensin Mikko Kuparisen maalille heittämää kiekkoa. Tom Draper torjui vielä tämän, mutta rebound kimposi suoraan David Nemirovskylle, joka sai sijoittaa kumilaatan tyhjään maaliin.

 
Lisää seurasi saman ketjun toimesta Miska Kangasniemen koukkaamisjäähyn aikana. 2-0 -johtomaali ei syntynyt juonikkaan ylivoimamyllytyksen päätteeksi, vaan komealla suoralla hyökkäyksellä. Mikko Kuparinen sai keskialueella kiekon Antti Bruunilta täyteen vauhtiin ja vei pikkumustan hyökkäysalueelle. Tämän jälkeen Kuparinen laittoi liinat kiinni ja lähetti loistavan syötön Tommi Miettiselle B-pisteiden väliin. Miettinen laukoi pakin jaloista millimetrin tarkan rannelaukauksen oikeaan ylänurkkaan ja näin Ilves johti 2-0.

 
Ilveksen hurmos sen kuin jatkui ja 40 sekuntia myöhemmin punavalo vilkkui jälleen Draperin selän takana. Tälläkin kertaa kyseessä oli ylivoimamaali ja osuman värkkääjinä toimivat yhä tutut nimet. David Nemirovskyn passista Vesa Viitakoskella oli ensin mahdollisuus jatkaa limppu tyhjään etunurkkaan. Viitakosken laukaus epäonnistui pahasti, mutta kiekko lensi suoraan Tommi Miettisen lapaan maalin toiselle kulmalle. Miettinen reagoi tilanteeseen uskomattoman nopeasti ja onnistui jatkamaan pelivälineen pienestäkin kulmasta maalin perukoille.

 
Ilves oli erän toisella kymmenminuuttisella ajoittain vaikeuksissa, mutta Tappara ei onnistunut kaventamaan tilannetta. 3-0 numerot eivät täysin oikeata kuvaa avauserästä anna, sillä Tapparan voi sanoa jopa lievästi hallinneen pelitapahtumia. Ilves käytti kuitenkin maalitilanteensa tylysti hyväkseen ja vei erän puhtaasti 3-0 nimiinsä.

Tappara käyttää kahden miehen ylivoiman hyväkseen toisin kuin Ilves

 
Ilves oli ahdingossa toisen erän alussa. Aleksander Barkov oli päästä jo erän toisella peliminuutilla karkumatkalle, mutta Ilveksen onneksi kiekko karkasi luotettavan venäläisvahvistuksen lavasta päätyyn.

 
Rangaistusten myötä Ilveksen ahdinko sen kuin lisääntyi. Ensimmäisenä jäähyaitioon lähti kampituksesta Raimo Helminen. Jyrki Välivaara sai heti hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen avopaikan, mutta laukoi kiekon päin Bruce Racinea.

 
Hetkeä myöhemmin myös Ivan Majeskylla puhallettiin kaksiminuuttinen ja näin Tappara pääsi pelaamaan pitkään kahden miehen ylivoimalla. Ilves sai yhden purkukiekon Tapparan päätyyn, mutta tämän jälkeen kirvesrinnat rankaisivat komealla klap-klap osumalla. Janne Ojanen passasi Jyrki Välivaaran syötön suoraan takanurkalle Jani Hassiselle, joka puolestaan jatkoi yhdellä kosketuksella kiekon verkkoon.

 
Tapparan väkevän alun jälkeen erätapahtumat tasoittuivat. Erikoistilannepelaaminen oli arvossaan, sillä rangaistuksia vihellettiin jatkossakin tiuhaan tahtiin. Ilveksen ylivoimapeli ei nyt valitettavasti ollut yhtä tehokasta kuin avauserässä. Tasavoimin parhaan myllytyksen sai aikaan Tappara 33. peliminuutilla. Kiekko pyöri vaarallisesti Bruce Racinen nokan alla ja Janne Ojanen yritti jopa potkaisemalla kumilaattaa maaliin. Ilves onnistui lopulta hetken paniikin jälkeen purkamaan tilanteen.

 
Erän lopussa Ilvekselle tarjottiin loistava tilaisuus lyödä ratkaisevan tuntuiset 4-1 numerot valotaululle, kun Tuomas Reijonen ja Janne Grönvall saivat molemmat minuutin sisään rangaistuksen huitomisesta. Ilves ei kuitenkaan onnistunut kahden miehen ylivoimalla iskemään neljättä osumaansa. Parhaat vetopaikat siunaantuivat David Nemirovskylle, jonka sihti ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen.

 
Tappara hallitsi toisen erän alkua selvästi, mutta muuten erä oli tasainen. Kirvesrinnat värkkäsivät erän ainoan täysosuman ja näin Ilveksen johtomarginaali oli enää 2 osumaa päätöserään lähdettäessä.

 
Helminen liruttaa sinetin tyhjiin

 
Kolmannen erän alussa David Nemirovskylla oli kaksikin erinomaista mahdollisuutta ratkaista ottelu lopullisesti. Minuutin kohdalla Nemirovsky peippaili mahtavasti itsensä maalin eteen, mutta ratkaisuyritys lipui ohi takanurkan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Nemirovsky pääsi läpiajoon kesken Tapparan painostuksen, mutta haki siinä ehkä liian vaikeata harhautusta. Tilanne ajautui siten liian lähelle maalia ja näin Thomas Draper sai potkittua kiekon väljemmille vesille.

 
Päätöserän ensimmäisellä puoliskolla Tappara sai muutaman pahan hässäkän Ilveksen maalille. Bruce Racine oli kuitenkin mies paikallaan eikä antanut ohittaa itseään. Tappara olisi saanut kavennusmaalista takuulla vain lisää potkua luistimiinsa, mutta Ilveksen onneksi kiekko ei maalipaikoissa pomppinut kirvesrinnoille.

 
Erän toinen puolisko oli sitten jäähyjen myötä taas lähes pelkkää erikoistilannepelaamista. Ilves ei onnistunut hyödyntämään kahta ylivoimaansa ja näin ottelussa riitti jännitystä loppuun saakka varsinkin kun viimeisillä minuuteilla oli Ilveksen vuoro kerätä rangaistuksia. Ensin jäähyaitioon lähti Ville Hirvonen ja puoli minuuttia myöhemmin seuraa teki Ivan Majesky, joka sulki kiekon käteensä ja yritti heittää sitä tapparalaisten ulottuvilta.

 
Tappara otti maalivahdin pois ja pääsi siten pelaamaan peräti kuudella kolmea vastaan. Kirvesrintojen pyöritys oli kuitenkin ideatonta ja loistava tilaisuus ottelun kaventamiseen jäi hyödyntämättä. Viimeinen sinetti ottelulle oli Raimo Helmisen oman maalin kulmalta lähettämä purkukiekko, joka lipui lopulta matelemalla aina Tapparan maaliin saakka.

 
Tuukka Mäntylä ehti vielä kaventamaan epäonnistuneellakin lämärillä loppunumerot 4-2:een ennen päätössummerin soimista. Ilves nappasi kuitenkin arvokkaan voiton runkosarjan viimeisestä paikallisottelusta ja nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle.

 
Viikko jatkuu tärkeillä neljän pisteen otteluilla

 
Ottelu oli tänään varsin tasainen, mutta Ilves onnistui hyödyntämään maalipaikkansa Tapparaa tehokkaammin. Kirvesrintojen liike ei ollut kohdallaan ja Ilves pystyi lopulta kohtuullisen helposti pitämään avauserässä hankkimansa johtoaseman. Petolauma otti toisen peräkkäisen paikallispelivoittonsa ja Tapparan henkinen yliote onkin ainakin väliaikaisesti haihtunut ilmaan. Ilves saalisti kauden kahdeksasta paikallispelistä lopulta seitsemän pistettä, mitä voidaan pitää ihan kohtuullisena saldona liigan kärjessä pitkään viihtyneitä kirvesrintoja vastaan.

 
Kentän ykköshahmo oli jälleen kerran David Nemirovsky, jonka kurissa pitäminen tuntuu olevan lähes mahdoton tehtävä vastustajille. Nemirovskyn mailatekniikka puri tänäänkin kerta toisensa jälkeen tapparalaisiin ja maalipaikkoja syntyi tuhlattavaksi asti. Heikko viimeisteleminen olikin Nemirovskyn ainoa miinus tämän illan kamppailussa. Maalinteosta vastasi onneksi Nemirovskya hyvin säestänyt ketjunjohtaja Tommi Miettinen, joka iski 2 osumaa taidokkailla laukauksilla. Puolustajista edukseen erottui jälleen Mikko Kuparinen, vaikka hänelle pari pientä virhettä puolustuspäässä sattuikin. Kuparinen oli rakentamassa Ilveksen avauserän kaikkia kolmea osumaa, vaikka saikin vain yhden syöttöpisteen tililleen. Vielä yksi nimi on nostettava onnistujien listalle ja hän on varmoja lähitorjuntoja esittänyt Bruce Racine.

 
Ilveksen taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu todella tiukkana eikä makean voiton lumossa voida kauaa leijua. Petolaumalla on nimittäin tällä viikolla edessään vielä kaksi neljän pisteen ottelua ja molemmat taistot käydään vieraskaukalossa. Torstaina Ilves matkustaa Jyväskylän Hippokselle ja sunnuntaina vastaan asettuu TV-ottelussa HIFK. Voitot tämän hetken sarjatilanteen pahimmista kilpakumppaneista veisivät Ilveksen erittäin lähelle play-off paikkaa, mutta tappiot vastaavasti mutkistaisivat tilannetta oleellisesti.

Heti vauhtiin tauon jälkeen

Ilveksen valmentaja Ari-Pekka Selin muistutti, että nyt oli tällä kaudella ensimmäinen kerta, kun Ilves tuli tauolta valmiina. - Tultiin raikkaana peliin ja pystyttiin heti hyvään liikkeeseen. Alku oli erinomainen. Kun saatiin siihen 3-0, niin se varmasti vaikeutti Tapparan käynnistymistä, arvioi Atu.

Selin kehui Bruce Racinea ja sanoi, että Bruce on löytänyt sellaisen tason, mitä häneltä odotettiin. Tietenkin Selin antoi tunnustusta myös Miettisen ketjulle, joka pystyy näitä pelejä ratkomaan.

Erityisen mielissään Atu oli Antti Bruunin pelistä. - Tämä peli oli hyvä osoitus siitä tasosta, mihin Bruun pystyy. Esimerkiksi lopussa hieno merkki Bruunin varmuudesta oli, että vaikka pelasimme kolmella viittä vastaan, niin hän ei lähtenyt roiskimaan kiekkoa kulmasta mihinkään, vaan kaivoi sen maltilla Raipelle.

Tuomarilinja? - Mitäs siihen. Mielenkiintoinen ratkaisu tuossa lopussa viheltää meille toinen jäähy tuollaisesta, kun on nähnyt kuinka kiekkoa kanniskellaan metritolkulla ympäri kenttää ja nekin jäävät vain käsisyötöiksi. Kyllä tämä oli erittäin kova ratkaisu, hämmästeli Atu.

Tommi Miettinen muisti jälleen jakaa kehuja laiturilleen David Nemirovskylle. - Iso asia, että David tuli tuohon vierelle. Mutta tämä on usein niin pienistä asioista muutenkin kiinni. Nyt on itseluottamusta tullut lisää ja uskaltaa tehdä ratkaisuja. Alkukaudesta varmasti tuollaisista paikoista olisi hakenut vielä syöttöä, Toma naureskeli tyytyväisenä kahden maalin tekijänä.

 
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

4.24 David Nemirovsky 7 (Vesa Viitakoski 23) 1-0 

9.29 Tommi Miettinen 10 (Mikko Kuparinen 3, Antti Bruun 13) 2-0 yv.  

10.09 Miettinen 11 (Viitakoski 24, Nemirovsky 13) 3-0 yv. 

Rangaistukset

1.14 Tomi Källarsson, Ilves 2 min. estäminen 

8.04 Miska Kangasniemi, Tappara 2 min. koukkaaminen  

9.58 Marko Mäkinen, Tappara 2 min. väkivaltaisuus 

11.39 Pasi Puistola, Tappara 2 min. korkea maila 

II erä

Maalit

24.04 Jani Hassinen (Janne Ojanen, Jyrki Välivaara) 3-1 yv.  

Rangaistukset

22.40 Raimo Helminen, Ilves 2 min. kampitus 

23.20 Ivan Majesky, Ilves 2 min. koukkaaminen 

25.48 Esa Pirnes, Tappara 2 min. kiinnipitäminen 

33.41 Pasi Puistola, Tappara 2 min. estäminen 

37.16 Tuomas Reijonen, Tappara 2 min. huitominen 

38.04 Janne Grönvall, Tappara 2 min. huitominen + 10 min. käytösrangaistus 

III erä

Maalit

59.31 Raimo Helminen 7 (Bruun 14) 4-1 av. tm.  

59.46 Tuukka Mäntylä (Marko Ojanen, Aleksandr Barkov) 4-2 yv.  

Rangaistukset

41.19 Thomas Draper, Tappara 10 min. käytösrangaistus  

51.39 Jussi Tarvainen, Tappara 2 min. ryntäys 

54.49 Joukkuerangaistus, Tappara 2 min. liian monta pelaajaa jäällä 

57.46 Ville Hirvonen, Ilves 2 min. koukkaaminen 

58.23 Ivan Majesky, Ilves 2 min. pelin viivyttäminen 

Torjunnat

Bruce Racine, Ilves
9 + 5 + 7 = 21 

Tom Draper, Tappara
4 + 10 + 5 = 19  

Jäähyt

Ilves 5 x 2 min. 

Tappara 9 x 2 min. ja 2 x 10 min.  

Yleisömäärä

7262 

Palkitut

Expert: David Nemirovsky

Kolme tähteä: David Nemirovsky

Kaksi tähteä: Tommi Miettinen

Yksi tähti: Jani Hassinen

Ilveksen kentälliset

Snellman-Helminen-Salmelainen 

Tukio-Majesky 

Viitakoski-Miettinen-Nemirovsky 

Kuparinen-Källarsson 

Mattila-Niinimäki-Nieminen 

Pettinen-Smith 

Hirvonen-Pajula-VähäRuohola 

Bruun, (Koistinen) 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun