Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: LUKKO-ILVES 1-1 (0-0, 1-1, 0-0, 0-0)

  

Ilves ja Lukko tasaisen tehottomia

 
(27.11.2001) Lukon ja Ilveksen väliset kohtaamiset ovat viime vuosina olleet lähes poikkeuksetta vähämaalisia eikä käsikirjoitus ollut erilainen myöskään joukkueiden tämän päivän kohtaamisessa. Tasaisen puurtamisen jälkeen pisteet jaettiin lukemin 1-1. Molempien joukkueiden hyökkäyspelin tehottomuus korostui ylivoimien aikana, vaikka Lukko ainoan osumansa ylivoimalla värkkäsikin. Molemmat maalivahdit kuuluivat illan parhaimmistoon samoin kuin todella vahvasti läpi ottelun pelannut Pasi Saarela.

 
Tapahtumaköyhä avauserä

 
Ottelun avauserässä ei kovin suuria asioita tapahtunut. Ilves sai ottelun ensimmäisen ylivoimapelin reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Kuvio kulki kohtuullisen hyvin, mutta avausosumaa petolauma ei silti onnistunut värkkäämään. Paras maalipaikka tuli Roman Vopatille, jonka laukauksen Lukon veräjänvartija Petri Vehanen kuitenkin torjui.

 
Hetki ylivoimapelin jälkeen Matt Smith joutui koukkaamaan lukkolaisen nurin estääkseen vaarallisen tilanteen syntymisen. Raumalaiset eivät saaneet ylivoimalla kuitenkaan yhtään mitään aikaiseksi.
Jonkinlaisia maalipaikkoja alkoi joukkueille syntyä vasta erän jälkimmäisellä puoliskolla. 11 minuutin kohdalla Aki Uusi-Kartano sai Lukko-myllytyksen päätteeksi tekopaikan, mutta kääntölaukaus painui ohi maalin.

 
Minuuttia myöhemmin Tommi Miettinen sai hieman varkain vetopaikan, mutta Vehanen poimi polkkeellaan Toman rannelaukauksen alanurkasta. 14. peliminuutilla Raimo Helminen sai puolestaan Arto Tukion esityön jälkeen yrittää maalin edestä kiekkoa reppuun, mutta viimeistely-yritys suuntautui suoraan päin Vehasta.

 
Erän ehkä paras maalipaikka nähtiin viimeisen viisiminuuttisen aluksi. Aki Uusi-Kartano unohtui täysin vapaaksi maalin eteen, mutta entinen HIFK-peluri jatkoi avopaikasta kiekon ohi maalin. Varsin mitäänsanomaton avauserä jäi lopulta maalittomaksi.

 
Setzinger iskee avausosuman

 
Toisen erän ensimmäinen maalitilanne tuli toisella minuutilla Ivan Majeskylle, joka nousi hyökkäyksen kärjeksi, muttei onnistunut ohittamaan Petri Vehasta. Tämän jälkeen kuvaan astuivat lukuisat rangaistukset ja erä olikin lähes kokonaan pelkkää erikoistilannepelaamista. Ilves pääsi erän alussa pelaamaan ensin vajaan minuutin neljällä ja sen jälkeen vielä puoli minuuttia viidellä kolmea vastaan. Etsikkoaika kuitenkin hukattiin ilman mainittavia tilanteita.

 
Ville Hirvosen rangaistuksen aikana Pasi Saarela rakensi kaksi hyvää tekopaikkaa joukkuetovereilleen. Bruce Racine oli kuitenkin kiekon tiellä molemmissa tilanteissa. Hirvosen rangaistuksen päätyttyä Ilves värkkäsi ottelun avausmaalin. Tavanomaiselta näyttänyt hyökkäys muuttui vaaralliseksi, kun Antti Hilden antoi loistavan syötön takanurkalla, josta Oliver Setzinger jatkoi kiekon yhdellä kosketuksella verkkoon.

 
Ilves pääsi heti avausosumansa jälkeen yrittämään johtonsa venyttämistä ylivoimalla, mutta yritykset jäivät heppoisiksi. Lukko sen sijaan käytti Arto Tukion ajassa 33.07 ottaman kaksiminuuttisen nopeasti hyväkseen. Racinen torjunnan jälkeen kiekko kävi ensin tolpassa ennen kuin Jaakko Harikkala sai tuikata pelivälineen tyhjiin. Tukio ehti istua jäähyaitiossa ainoastaan 8 sekuntia.

 
Ilves sortui jatkossa tyhmiin jäähyihin ja Lukko sai pelata paljon ylivoimaa. Väärästä vaihdosta tulleen kakkosen aikana Teemu Normio petasi Tuomas Grönmanille erinomaisen tekopaikan. Grönmanin kuti meni jo Racinen taakse, mutta kanadalaisvahti ehti vielä pelastaa maalin synnyn ennen kiekon lipumista maaliviivan yli.

 
Seuraavaksi jäähyboxiin sai komennuksen Tomi Pettinen, mutta tämän rangaistuksen aikana Ilves oli lähempänä maalintekoa. Antti Hilden pääsi karkaamaan puhtaaseen läpiajoon ja yritti pujottaa kiekkoa kyljelleen heittäytyneen Petri Vehasen ali. Kiekko jäi kuitenkin Vehasen suojien alle ja Lukko säästyi alivoimatakaiskulta.

 
Toisessa erässä nähtiin peräti 9 kaksiminuuttista eikä yksikään niistä tullut edes keskinäisestä nahikoinnista. Pelkkiä erikoistilanteita sisältänyt erä päättyi 1-1 ja niinpä kaikki oli vielä auki ennen päätöserää.

 
Tasatilanne kestää ottelun loppuun saakka

 
Ilveksen jäähyongelmat jatkuivat kolmannen erän alussa. Matt Smithin rangaistus jatkui edellisestä erästä ja ajassa 41.20 Ville Koistinen joutui Smithin seuraksi jäähyaitioon. Pahat alivoimahetket Ilves kuitenkin selvitti kunnialla, vaikka Lukko pääsi 10 sekunnin ajan pelaamaan jopa kahden miehen ylivoimalla.

 
Päätöserän ensimmäinen puolisko oli ottelun vauhdikkain ja hyökkäykset vyöryivät nopeaan tahtiin päädystä toiseen. Molemmilla joukkueilla oli omat tilanteensa siirtyä johtoon, mutta maalivahdit vetivät maalipaikoissa pidemmät korret. Pasi Saarela ja Kimmo Vähä-Ruohola harhauttelivat itsensä kerran hyvään tekopaikkaan, mutta viimeistely jäi molemmilla haaveeksi.

 
Tuomas Grönman sai kiinnipitämisestä kaksiminuuttisen ajassa 49.05 ja tämän jäähyn aikana maali oli lähellä molemmissa päissä. Lukko loi alivoiman aikana kaksikin erittäin vaarallista vastaiskua, joista jälkimmäinen oli puhdas 2-1 ylivoimahyökkäys. Sami Torkki ei kuitenkaan onnistunut jatkamaan Pasi Saarelan syöttöä verkkoon. Lukon tilanteiden välissä oli Ilveksellä puolestaan erinomainen tilaisuus ottaa johtoasema haltuunsa. Mika Niemisen hieno syöttö vapautti Roman Vopatin kahden puolustajan välistä karkumatkalle, mutta tsekkivahvistus laukoi kiekon suoraan päin Vehasta. Hetkeä myöhemmin Vopat purki pettymystään tuomareihin ja sai kympin käytösrangaistuksen.

 
Erän viimeisillä minuuteilla ei enää kunnon maalipaikkoja nähty. Lukolle tosin tarjottiin vielä tilaisuutta ratkaista ottelu, kun Matt Smith otti ottelun kolmannen kakkosensa ajassa 58.21. Ilves selvisi kuitenkin piinaavista hetkistä yllättävänkin helpolla ja sai siten varmistettua yhden sarjapisteen itselleen.

 
Jatkoajallakaan ei kumpikaan joukkue onnistunut ratkaisuosumaa iskemään. Lähimpänä maalintekoa oli Lukon Mika Viinanen, joka sai avopaikan maalin eteen, mutta laukoi rystypuolelta limpun ohi maalin. Ottelu päättyi 1-1 numeroihin ja näin molemmat joukkueet saivat ottelusta yhden pisteen tililleen.

 

Torstaina tärkeä ottelu Oulussa

 
Ilveksen hyökkäyspeli on tökkinyt pahasti viime aikoina. Maajoukkuetauon jälkeen joukkue on onnistunut viimeistelemään ainoastaan 9 maalia viidessä ottelussa. Suuri syy vähäiseen maalimäärään on surkeasti sujunut ylivoimapeli, joka ei vielä tänäänkään näyttänyt piristymisen merkkejä.

 
Ilves oli tämän illan kamppailussa ehkä hienokseltaan niskan päällä, mutta tasapeli oli kuitenkin varsin oikeutettu lopputulos. Ilveksellä oli pari läpiajoa, joiden kautta ottelu olisi voitu kääntää voitoksi. Kotijoukkueella oli kuitenkin vastaavasti muutama vaarallinen 2-1 ylivoimahyökkäys, joten jossiteltavaa jäi molemmille joukkueille.

 
Torstaina Ilves matkustaa Ouluun kohtaaman tärkeässä kamppailussa Kärpät. Oululaisjoukkue on juuri pudotuspeliviivan alapuolella ja nousisi voitolla tasapisteisiin Ilveksen kanssa. Vierasvoitto olisi ylihuomenna siis erityisen arvokas petolaumalle.


Otteluraportti: Toni Hyytinen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

Erä maaliton 

Rangaistukset

3.15 Markus Jämsä, Lukko 2 min. Korkea maila 

5.52 Matt Smith, Ilves 2 min. Koukkaaminen 

II erä

Maalit

28.26 Oliver Setzinger 1 (Antti Hilden 3, Ville Hirvonen 3) 0-1 

33.15 Jaakko Harikkala (Markus Jämsä, Janne Niskala) 1-1 yv. 

Rangaistukset

21.56 Mika Nieminen, Ilves 2 min. Koukkaaminen 

22.29 Markus Jämsä, Lukko 2 min. Koukkaaminen 

23.11 Tuomas Grönman, Lukko 2 min. Huitominen 

25.59 Ville Hirvonen, Ilves 2 min. Koukkaaminen 

30.54 Teemu Normio, Lukko 2 min. Kiinnipitäminen 

33.07 Arto Tukio, Ilves 2 min. Koukkaaminen 

33.59 Joukkuerangaistus, Ilves 2 min. Liian monta pelaajaa jäällä 

36.07 Tomi Pettinen, Ilves 2 min. Korkea maila 

39.31 Matt Smith, Ilves 2 min. Kampitus 

III erä

Maalit

Erä maaliton  

Rangaistukset

41.20 Ville Koistinen, Ilves 2 min. Poikittainen maila 

49.05 Tuomas Grönman, Lukko 2 min. Kiinnipitäminen  

51.13 Roman Vopat, Ilves 10 min. Käytösrangaistus 

58.21 Matt Smith, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen  

Jatkoaika

Maalit

Jatkoaika maaliton  

Torjunnat

Petri Vehanen, Lukko
10 + 9 + 7 + 4 = 30 

Bruce Racine, Ilves
5 + 9 + 8 + 2 = 24 

Jäähyt

Lukko 5 x 2 min.  

Ilves 9 x 2 min. ja 1 x 10 min. 

Yleisömäärä

3016 

Palkitut

Expert: Petri Vehanen

Kolme tähteä: Petri Vehanen

Kaksi tähteä: Bruce Racine

Yksi tähti: Janne Niskala

Ilveksen kentälliset

Viitakoski-Helminen-Salmelainen 

Tukio-Bruun 

Nikander-Miettinen-VähäRuohola 

Koistinen-Majesky 

Vopat-Nieminen-Setzinger 

Pettinen-Smith 

Snellman-Hirvonen-Hilden 

(Jääskeläinen) 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun