Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: TPS-ILVES 2-1 (0-0, 1-0, 1-1)

  

Ilvekselle tappio härkäviikon päätteeksi

 
(28.10.2001) Juha Pitkämäki teki voitavansa Ilveksen vierailtua Turussa TPS:n vieraana, mutta Tauben huippuvireestä huolimatta petolauman oli lopulta tyytyminen 2-1 tappioon. Pitkämäen virkaveli Antero Niittymäki pelasi myös varmasti ja Mika Alatalo piti puolestaan huolen maalien teosta. TPS vei pisteet Alatalon teki TPS:n molemmat osumat ja Ilveksen kavennusmaalista vastasi Tony Salmelainen.

 
Rangaistuslaukauksesta ei vieläkään täysosumaa

 
Ilves tuli otteluun hyvin latautuneena eikä TPS saanut minkäänlaista alkurynnistystä aikaiseksi. Ville Hirvonen sai hyvän maalipaikan jo toisella peliminuutilla. Antti Hilden heitti kiekon maalille, jossa Hirvonen pääsi yrittämään avausosumaa. Hirvosen veto ei kuitenkaan noussut tarpeeksi ja näin uran ensimmäinen SM-liigamaali jäi vielä odottamaan itseään.

 
Antti Hilden pääsi viiden minuutin kohdalla läpiajoon ja TPS:n Chris Joseph joutui takaapäin koukkaamaan Hildenin nurin. Seurauksena oli rangaistuslaukaus, jota asettui ampumaan Mika Nieminen. Veikko harhautti hyvin rystypuolelle ja etunurkassa oli tilaa, mutta Niemisen luritus meni kuitenkin harmittavasti ohi maalin. Tämä oli jo kolmas rangaistuslaukaus Ilvekselle tämän kauden SM-liigassa ja valitettavastti kaikki rankkarit ovat epäonnistuneet.

 
TPS pääsi tämän jälkeen pelaamaan hetken ylivoimalla ja loi erän parhaat maalipaikkansa. Hyvillä yksilösuorituksilla turkulaiset pääsivät pariinkin otteeseen murtautumaan maalipaikkaan, mutta Ilveksen maalia tänään vartioinut Juha Pitkämäki otti hyviä torjuntoja tililleen.

 
11. peliminuutilla Raimo Helmisen pystysyöttö tavoitti Vesa Viitakosken, joka harhautti TPS-pakin ja pääsi yrittämään ratkaisua lähietäisyydeltä. Vesku tavoitteli laukauksellaan alanurkkaa, mutta kiekko lirui hieman ohi maalin.

 
Ilves kesti kohtuullisen helposti Jarkko Nikanderin rangaistuksen ilman takaiskuja. Erän lopun paras maalitilanne tuli jälleen Vesa Viitakoskelle. Vesku nousi Raimo Helmisen syötön jälkeen maalille, mutta hyvän pyörähdyksen jälkeen kumilaatta painui jälleen ohi takanurkan.
Hetkeä myöhemmin TPS:n lämäri hyökkäysränniin kimposi oudosti laidasta maalin eteen. Pitkämäki oli jo ehtinyt maalin taakse rännikiekkoa vastaan, mutta Ilveksen onneksi kiekko pomppi ohi takatolpan.

 
Ilves oli parempi joukkue avauserässä ja olisi ansainnut maalin johtoaseman. Maalipaikkoja ei käytetty kuitenkaan hyväksi ja näin ensimmäiselle erätauolle poistuttiin maalittomassa 0-0 tilanteessa.

 
TPS petraa toisessa erässä

 
Ilveksen puolustus uinui toisen erän alussa ruususen unta. Heti ensimmäisellä minuutilla Peter Schaefer jäi täysin vapaaksi maalin eteen. Mikael Holmqvistin syötön jälkeen Schaefer sai jo harhautettua Juha Pitkämäen osittain ulos tilanteesta, mutta Taube venytti kuitenkin vielä komeasti käsivarttaan ja sai kiekon suoraan räpyläänsä.

 
Puoli minuuttia myöhemmin pääsi puolestaan Ville Vahalahti nokikkain Pitkämäen kanssa, kun Ilveksen puolustajia ei taaskaan näkynyt mailla eikä halmeilla. Pitkämäki oli tälläkin kertaa hyökkääjää parempi ja piti jalkatorjunnallaan pelin yhä maalittomana.

 
24. minuutilla Vesa Viitakoski rynni taas maalille ja Mika Lehtinen joutui turvautumaan sääntöjen vastaisiin otteisiin. Seuranneen ylivoiman aikana paras tekopaikka tuli Tony Salmelaiselle neliön keskelle, mutta hänen rannelaukauksensa viuhui niukasti ohi takanurkan.

 
Mitä pidemmälle toinen erä kului sitä vahvemman otteen kotijoukkue otti pelistä. Turkulaisten luistin liikkui petolaumaa paremmin ja peli pyöri lähinnä Ilveksen alueella. Hyvät maalipaikat jäivät kuitenkin aika vähiin ja kesken turkulaisten hyvän jakson Ivan Majesky purjehti komeasti koko kentän läpi. Majesky menetti kuitenkin ratkaisevalla hetkellä tasapainonsa ja kunnon laukaus jäi uupumaan.

 
Teemu Jääskeläinen sai ajassa 33.07 jäähyn, mutta jo siirretyn rangaistuksen aikana nähtiin hauska episodi. Mika Alatalon syöttöyritys karkasi omaan maaliin saakka, mutta osumaa ei tilanteesta silti Ilveksen tilille kirjattu. Muutama vuosi sitten tehdyn sääntömuutoksen mukaan siirretyn rangaistuksen aikana omiin mennyttä maalia ei nimittäin hyväksytä.

 
Jääskeläisen rangaistuksen aikana nähtiin ottelun avausosuma. Kimmo Eronen heitti kiekon siniviivalta löysästi maalille ja kun Mika Alatalo sai matkalla sopivasti muutettua kiekon kulkusuuntaa, painui kiekko tolpan juuresta verkkoon.

 
Heti seuraavassa vaihdossa Miika Elomo potki itsensä puolittaiseen läpiajoon, mutta laukoi suoraan päin Pitkämäkeä. Erän viimeisetkin minuutit kulkivat turkulaisten tahdissa, mutta lisäosumia ei enää nähty. Toinen erä oli kokonaisuudessaan selvää TPS:n hallintaa, mutta Ilves selvisi erästä vain yhdellä takaiskumaalilla.

 
Alatalon illan toinen maali tuo voiton turkulaisille

 
Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Ilves käänsi päätöserässä TPS:n 1-0 johdon voitokseen, mutta tänään petolauman paukut eivät samaan temppuun riittäneet. Väsymys painoi kintereissä ja TPS oli yhä liikkuvampi joukkue jäällä.

 
Erän ensimmäinen hyvä maalipaikka tuli Mikael Holmqvistille, joka pääsi Peter Schaeferin syötöstä kaksin Juha Pitkämäkeä vastaan. Pitkämäki jatkoi kuitenkin varmoja otteitaan ja torjui tilanteen.

 
Pari minuuttia myöhemmin Alatalo passasi Ville Vahalahdelle avopaikan, mutta Pitkämäen kobrakäsi heilahti mahtavasti ja piti numerot edelleen 1-0:ssa.

 
Ilves ei erän ensimmäisellä puoliskolla kunnon maalitilanteita saanut luotua, mutta 51. peliminuutilla Matt Smithilla oli tilaisuus tasoittaa ottelu. Kiekko kimposi päädystä maalin toiselle puolelle suoraan Smithille, jonka nopean laukauksen poimi kuitenkin Antero Niittymäki räpyläänsä.

 
Ilves selvisi Ville Snellmanin typerästä huitomisjäähystä takaiskuitta, mutta ajassa 56.49 turkulaisyleisö pääsi tuulettamaan kotijoukkueen toista osumaa. Mika Alatalo punnersi väkisin Arto Tukion pihdeistä tekopaikkaan ja onnistui sijoittamaan kiekon ohi loistavasti pelanneen Pitkämäen.

 
Peli ei kuitenkaan vielä ratkennut Alatalon illan toiseen täysosumaan. Ari-Pekka Selin otti rohkeasti maalivahdin pois jo yli 2 minuuttia ennen päätössummeria ja myllytys saatiin heti käyntiin. Mika Lehtisen rangaistuksen jälkeen Ilves pääsi pelaamaan peräti kuudella neljää vastaan ja tämä tuottikin tulosta. Raimo Helminen haki maltillisesti syöttöpaikan ja jakoi sitten rystyllä kiekon Tony Salmelaiselle. Niittymäen nolla särkyi, kun Salmelaisen lämäri suoraan syötöstä painui verkon perukoille.

 
Tasoitusmaalia petolaumalta ei kuitenkaan viimeisen kahden minuutin aikana nähty, sillä kuudellakaan miehellä ei saatu enää luotua yhtään hyvää maalipaikkaa. Näin TPS vei sarjapisteet niukalla 2-1 voitolla.

 

Maalivahdit vireessä

 
Ilves pyristeli illan ottelussa sen minkä pystyi, mutta joutui lopulta tunnustamaan TPS:n niukasti paremmakseen. Avausmaali oli tänään ratkaisevassa osassa, sillä Ilveksen takaa-ajo oli hankalaa väsynein jaloin. Ensimmäisessä erässä Ilveksellä oli mahdollisuuksia lyödä turkulaisille luu kurkkuun, mutta tällä kertaa viimeistelyssä ei ollut terävyyttä. Kahdessa jälkimmäisessä erässä TPS pelasi Ilvestä vahvemmin ja ansaitsi siten voittonsa.

 
Ilveksen saldo todella vaikealta SM-liigaviikolta oli kaksi voittoa ja kaksi maalin tappiota. Saldoon voi hyvällä syyllä olla erittäin tyytyväinen. Joukkue on saanut kaivattua tasaisuutta otteisiinsa eikä alkukauden tapaisia romahduksia ole enää nähty. Peruspeli on kunnossa ja sen pitäisi taata sarjapisteitä myös jatkossa.

 
Ilveksen ylivoimaisesti paras pelaaja seisoi tänään maalin suulla. Juha Pitkämäki torjui kaiken mahdollisen ja osoitti ansaitsevansa peliaikaa myös tulevaisuudessa. Paljon kohua aikaan saanut Ilveksen maalivahtitilanne näyttää ainakin tämän viikonlopun valossa olevan hyvällä mallilla.

 
Ilves saa nyt ansaittuja lepopäiviä ja seuraava kamppailu on edessä vasta torstaina. Tuolloin Hakametsään saapuu sarjajohtaja Pelicans, joten näkemisen arvoinen kamppailu on varmasti luvassa. Kaikki torstaina paikan päälle Hakametsään!

 

Selin manaili maalinteon vaikeutta

 
Päävalmentaja Ari-Pekka Seliniä harmitti lujasti, ettei Turusta tullut pistettäkään, vaikka se oli niin lähellä.
- Maalinteko kiikasti tänään. Paikkoja olisi ollut pariin kolmeen lisämaaliin, manaili Selin.
Hän kuitenkin löysi paljon hyvääkin.
- Joukkueen vireys oli yllättävän hyvä ja pystyttiin vastaamaan TPS:n liikkeeseen ihan hyvin. Ensimmäinen erä kokonaisuudessan oli meiltä paras. Se oli kypsää ja järkevää pelaamista.

 
Seliniä lämmitti luonnollisesti myös Juha Pitkämäen loistava ilta maalissa.
-Maalivahtipeli jatkui siitä, mihin lauantaina jäi, vaikka mies vaihtui. Näyttää hyvältä, Selin kehui.
Tepsiä Selin piti odotetun kovana.
- TPS tuli ihan odotetusti. Se on hyvin liikkuva ja kurinalainen ryhmä, joka tulee nousemaan sarjataulukossa lujasti.

 
Koko viikkoon Selin oli tyytyväinen.
-Meillä oli todella mielettömän kova viikko. Saatiin neljä pistettä ja pelattiin muissakin peleissä voitosta. Kyllä joukkue kaikkiaan tämän piinaviikon klaarasi hyvin. Maanantaina joukkueella on täydellinen lepopäivä. Tiistaina ja keskiviikkona irrotellaan hiukan jalkoja kuntoon torstain Pelicans-peliä varten.
Ville Koistisen taklaustilanteessa saama olkapäävamma tutkitaan tarkemmin alkuviikolla.

Otteluraportti: Toni Hyytinen 
Valmentajakommentit: Tarmo Hurskainen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

Erä maaliton 

Rangaistukset

3.27 Mikko Rautee, TPS 2 min. Koukkaaminen 

4.54 Tommi Miettinen, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen 

12.37 Jarkko Nikander, Ilves 2 min. Koukkaaminen 

II erä

Maalit

34.50 Mika Alatalo (Kimmo Eronen, Robert Shearer) 1-0 yv. 

Rangaistukset

23.23 Mika Lehtinen, TPS 2 min. Kiinnipitäminen 

33.07 Teemu Jääskeläinen, Ilves 2 min. Koukkaaminen 

III erä

Maalit

56.39 Alatalo (Ville Vahalahti, Shearer) 2-0 

58.18 Tony Salmelainen 6 (Raimo Helminen 18, Vesa Viitakoski 6) 2-1 yv. 

Rangaistukset

52.47 Ville Snellman, Ilves 2 min. Huitominen 

57.46 Mika Lehtinen, TPS 2 min. Kiinnipitäminen 

60.00 Marco Tuokko, TPS 2 min. Pieni käytösrangaistus 

60.00 Raimo Helminen, Ilves 2 min. Pieni käytösrangaistus 

60.00 Roman Vopat 2 min. Ryntäys ja 10 min. Käytösrangaistus 

Torjunnat

Antero Niittymäki, TPS
8 + 6 + 8 = 22 

Juha Pitkämäki, Ilves
6 + 12 + 9 = 27 

Jäähyt

TPS 4 x 2 min.  

Ilves 6 x 2 min. ja 1 x 10 min.  

Yleisömäärä

7470 

Palkitut

Expert: Mika Alatalo

Kolme tähteä: Antero Niittymäki

Kaksi tähteä: Mika Alatalo

Yksi tähti: Juha Pitkämäki

Ilveksen kentälliset

Viitakoski-Helminen-Salmelainen 

Bruun-Koistinen 

Nikander-Miettinen-Nieminen 

Tukio-Majesky 

Hilden-Vopat-Hirvonen 

Pettinen-Smith 

Snellman-Pajula-VähäRuohola 

Jääskeläinen 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun