|
Ilvekselle kauden ensimmäinen vierasvoitto
(29.09.) Ilves ei ole viime vuosina Lappeenrannassa juurikaan juhlinut. Viime kaudella
petolauma onnistui kuitenkin yhden vierasvoiton Saipalta nappaamaan ja myös tämän
kauden ensimmäinen Lappeenrannan vierailu sujui Ilvekseltä voitokkaissa merkeissä. Pahassa
tappioputkessa seilaava Saipa kaatui Ilveksen tasapainoisen esityksen jälkeen lopulta maalein 3-1.
Ilves ei osu ylivoimalla avauerässä
Ottelu alkoi ikävissä merkeissä, sillä Saipan Petri Kokko loukkaantui jo ensimmäisellä
minuutilla Ivan Majeskyn taklauksen seurauksena ja joutui jättämään kentän.
Saipa sai ensimmäisen pahan myllytyksen aikaiseksi kahden minuutin kohdalla. Vaarallisin tilanne
syntyi, kun Mika Pietilän ja Ilves-pakin ajatukset eivät menneet yksiin, mutta Pietilä sai
lopulta onneksi paikattua pienen kömmähdyksen.
Ilves pelasi erittäin hyvää alivoimaa Roman Vopatin laitataklauksesta saaman rangaistuksen
aikana eikä Saipa saanut ylivoimakuviota pyörimään. Jäähyn viimeisillä sekunneilla Pietilä
tosin sekoili jälleen luullessaan pelin menevän poikki pitkän kiekon seurauksena.
Linjatuomari levitti kuitenkin käsiään ja peli jatkui, mutta tästäkin pulasta
Body selvisi lopulta ilman takaiskua.
Avauserässä tilanteet vaihtelivat puolelta toiselle, mutta Ilves oli kuitenkin hieman niskan päällä
paremmin kulkeneen ylivoimapelinsä ansiosta. Ilveksen mylly kulki varsin hyvin
avauserän kaikkien kolmen
ylivoimapelin aikana, mutta se tärkein eli avausmaali jäi tekemättä. Parhaat tekopaikat
siunaantuivat Jan Huokon kaksiminuuttisen aikana, jolloin Antit Bruun ja Hilden pääsivät
yrittämään viimeistelyä Raimo Helmisen ja Tommi Miettisen erinomaisista syötöistä. Saipan
hyvin kauden aloittanut ulkomaalaisvahvistus Tomas Duba oli kuitenkin avauserässä torjuntavireessä
ja piti maalinsa puhtaana.
Tony Salmelainen joutui viimeisellä minuutilla jäähyaitioon ja Saipa valutti heti ylivoiman
alkajaisiksi kylmää vettä Ilveksen niskaan. Salmelainen ehti istua rangaistustaan vain 7 sekuntia,
kun Ville Immonen pääsi jatkamaan lähietäisyydeltä Mika Skytän syötön maalin perukoille.
Saipa vei avauserän Immosen ylivoimamaalilla 1-0.
Ilves kääntää ottelun edukseen
Ilves pääsi heti toisen erän alussa ylivoimalle Riku Kallioniemen mailan noustua Raimo Helmisen
kasvoihin, mutta tällä kertaa Ilveksen kuviot olivat sekaisin ja itse asiassa Saipa oli
Kallioniemen kakkosen aikana lähempänä maalintekoa.
Saipa tuhersi kohta perään oman ylivoimapelinsä ilman mainittavia tilanteita. Lappeenrantalaiset
hallitsivat tämän jälkeen peliä muutaman minuutin ajan, mutta 27. peliminuutilta alkoi Ilveksen
hyvä ote. Tomas Duballa oli pieniä vaikeuksia Jani Nikon laukauksen kanssa ennen kahdeksan minuutin
täyttymistä, mutta maaliin asti kiekko ei kuitenkaan tietään vielä löytänyt.
Ilveksen ylivoimamiehistö hieroi koko Mikko Kinnusen ajassa 28.49 saaman koukkaamisrangaistuksen ajan maltillisesti kuvioitaan, muttei
onnistunut vieläkään löytämään avaimia Duban ohittamiseen.
Ajassa 33.01 Ilves sai sitten vihdoin kuparisensa rikki. Pitkä pyöritys Saipan alueella päättyi
lopulta kaivattuun tasoitusosumaan, kun Vesa Viitakosken kääntörannelaukaus painui
maalin kattoon yli maihin pudottautuneen Duban.
1-1 tasoitus piristi entisestään Ilveksen peliä ja Antti Hilden oli hetkeä myöhemmin
karata tekopaikkaan. Ville Hämäläinen joutui koukkaamaan Hildenin nurin ja näin Ilves pääsi
ylivoimalle.
Tällä kertaa petolauma onnistui vihdoin myös käyttämään erikoistilanteen hyväkseen. Tony Salmelainen
ja Tommi Miettinen yrittivät ensin tuloksetta survoa kahden miehen voimin kiekkoa maaliviivan paremmalle
puolelle. Tomas Duba kadotti pyörityksen jatkuessa jo oman mailansakin ja lopulta Ivan Majeskyn
tykitys suoraan Arto Tukion syötöstä painui oikeaan ylänurkkaan. Viime kaudella Majeskyn avausmaalia saatiin odottaa kuukausikaupalla,
mutta nyt jo kauden toinen liigapeli toi osuman Godzillan tilille.
Ilves kesti erän lopussa Ville Koistisen rangaistuksen helposti ilman takaiskuja ja pääsi
2-1 johtoasemassa kolmanteen erään.
Salmelaiselle kauden ensimmäinen osuma
Ilves aloitti kolmannen erän todella hyvin ja kotijoukkue Saipa oli vaikeuksissa ensimmäisten
minuuttien aikana. Tony Salmelaisen hieno nousu maalille 42 minuutin kohdalla oli tuoda Ilvekselle jo kahden maalin
johtoaseman, mutta Tomas Duba säästyi vielä takaiskulta. Kahta minuuttia myöhemmin Salmelainen
kuitenkin onnistui jatkamaan Tommi Miettisen loistosyötön maalin edestä oikeaan alanurkkaan. Maali
oli todella tärkeä niin Ilvekselle kuin kauden ensimmäisen osuman iskeneelle Salmelaisellekin,
jonka tuuletus kertoi helpotuksen tunteesta.
Saipa sai ennen erän puoliväliä pari kohtuullisen pahaa mylläkkää Ilveksen maalille, mutta myös
Ville Hirvosella oli yksi tilaisuus ratkaista ottelu lopullisesti. Duba onnistui kuitenkin
haalimaan Hirvosen rystynoston suojiinsa.
Kotijoukkueelle avautui viimeinen mahdollisuus ajassa 50.08, kun Jari-Pekka Pajula sai kampituksesta
kaksiminuuttisen. Ilveksen alivoima toimi kuitenkin taas loistavasti eikä Saipa saanut mitään aikaiseksi.
Rangaistuksesta selvittyään Ilveksellä oli helppo työ pitää kahden maalin johtoasemastaan kiinni.
Urakkaa helpotti myös Saipan ottamat kaksi rangaistusta viimeisen neljän minuutin aikana.
Ilves ei onnistunut ylivoimien aikana lisäämään maalitiliään, mutta se ei ollut tarpeenkaan.
60 tehokkaan peliminuutin jälkeen tupsukorvat pääsivät juhlimaan 3-1 voittoa.
Lappeenrantaan matkustanut 40-henkinen Ilveksen kannattajaryhmä piti ääntä läpi koko ottelun ja joukkue kävikin
taiston tauottua kiittämässä fanejaan erinomaisesta kannustuksesta.
Ivan Majesky pelivireessä
Ivan Majesky oli tänään kentän kuningas ja myös Raimo Helminen pelasi loistavasti.
Ottelu kulki suurimman osan ajasta Ilveksen kontrollissa ja myös kakkosvalmentaja Juha Pajuoja oli
ottelun jälkeen tyytyväinen Ilveksen peliesityksen.
- Luistelimme tänään paljon paremmin kuin aikaisemmissa vieraspeleissä ja saimme pidettyä
puolustuspelin tiiviinä. Ivan Majeskyn paluu ja Arto Tukion toipuminen loukkaantumisesta tukevoittavat
selvästi meidän peräpäätämme, tuumi Pajuoja.
- Mika Pietilä otti ensimmäisen erän lopulla muutaman tärkeän kopin, kun meillä oli pari vaikeata
hetkeä. Muuten Saipa ei juuri pahoja mylläköitä saanutkaan aikaiseksi, jatkoi Pajuoja.
Juupe totesi vielä ylivoiman toimineen tänään varsin hyvin.
- Kyllähän me pyöritettiin usein lähes koko kaksiminuuttisen ajan hyvin meidän ylivoimamyllyä.
Ehkä siinä kuitenkin hierottiin hieman liikaakin ja haettiin varmaa maalipaikkaa, jota ei
koskaan syntynyt.
Kahden vierasottelun jälkeen Ilves pääsee taas torstaina pelaamaan kotoiseen Hakametsään.
Vastaan asettuu tuolloin Oulun Kärpät, joka on ajautunut yllättäviin vaikeuksiin. Maalinteko
on tökkinyt pahasti oululaisilla ja toivon mukaan Ilves jatkaa torstaina Kärppien ahdinkoa.
Toni Hyytinen |