Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 OTTELURAPORTTI: KÄRPÄT-ILVES 2-2 (1-0, 0-2, 1-0, 0-0)

  

Ilves tasasi taas pisteet

 
(29.11.2001) Kärppien ja Ilveksen kauden toinen kohtaaminen oli todellinen neljän pisteen kamppailu. Ilves venyi vieraskentällä hienosti tasapeliin ja myös voitto oli petolauman ulottuvilla. Maalivahti Bruce Racinen yksi virhe ja Ilveksen tehoton ylivoimapeli auttoivat kuitenkin lopulta Kärpät tasapeliin. Ilves pysyi 2-2 tasapelin myötä sarjataulukossa edelleen 2 pistettä oululaisia edellä.

 
Palsola ohjaa Kärpät johtoon

 
Ottelun ensimmäinen maalipaikka tuli Mika Niemiselle reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Pienen Kärppä-virheen jälkeen Oliver Setzinger jakoi kiekon maalin edessä vapaana olleelle Niemiselle, joka ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan Markus Korhosta.

 
Tony Salmelainen sai 2 minuuttia huitomisesta ajassa 4.27 ja Kärpät rankaisi nopeasti siitä seuranneen ylivoiman aikana. Lasse Pirjetä otti tyhjät pois ja tykitti B-pisteen kaarelta. Sakari Palsola sai mailansa väliin ja kiekko ohjautui Bruce Racinen selän taakse.

 
Minuuttia myöhemmin Ilves sai 2-1 ylivoimahyökkäyksen, mutta Vesa Viitakosken syöttö oli hieman epätarkka eikä Tony Salmelainen saanut jatkettua kiekkoa pömpeliin. Isäntien seuraava hyökkäys päättyi puolestaan siihen, kun Jari Viuhkola laukoi hyvästä paikasta pelivälineen suoraan päätyverkkoon.

 
Mikko Myllykosken ottama rangaistus tarjosi Ilvekselle mahdollisuuden tasoittaa puntit. Ylivoimapeli ei kovin hyvin kulkenut, mutta Tony Salmelainen sai kuitenkin reboundista yhden loistavan tekopaikan. Salmelaisen kuti karkasi kuitenkin selvästi yli maalin.

 
Erän toisella puoliskolla maalitilanteet jäivät vähiin. Ilveksen erän toinen ylivoimapeli sujui erittäin vaisuissa merkeissä. Jälkimmäisen puoliskon ehkä paras maalipaikka tuli jäähyaitiosta kaukaloon hypänneelle Joni Pitkäselle, jonka tykitys viuhui kuitenkin maalin ohi. Ensimmäisen 20 minuutin pelin jälkeen kotijoukkue piti 1-0 johtoasemaa hallussaan.

 
Puolen minuutin tehohetki kääntää tilanteen

 
Toisessa erässä tarkka pelaaminen jatkui. Kärpät sai heti ensimmäisellä minuutilla 2-1 ylivoimahyökkäyksen, jonka Bruce Racine hoiti hyvällä sivuttaisliikkeellä edukseen. Tämän jälkeen tekopaikat olivatkin pitkään kortilla. Ilves hallitsi hienokseltaan kenttätapahtumia, mutta pääsi laukomaan lähinnä vain pienistä kulmista. Kärpät ei puolestaan saanut edes Roman Vopatin rangaistuksen aikana mitään aikaiseksi.

 
Erän kääntyessä toiselle puoliskolleen Ilveksen maalisarake näytti yhä nollaa ja iltapuhde tuntui jälleen tuskaiselta. Alkoihan se päivä kuitenkin lopulta paistaa myös petolaumalle. Ajassa 31.46 syntyi tuikitärkeä tasoitusmaali. Kiekko tuli hieman sekavasta tilanteesta Jarkko Nikanderille, joka laukoi kiekon ohi isäntäjoukkueen maalia vartioineen Markus Korhosen. Hieman onneakin maalissa oli mukana, sillä kumilaatta kimpoili verkkoon Kärppä-pelaajan kautta.

 
Ainoastaan 33 sekuntia myöhemmin tupsukorvat saivat lisää juhlimisen aihetta. Roman Vopat antoi kiekon keskialueella Mika Niemiselle, joka vei lätkän alueelle, pysähtyi hetkeksi ja heitti sitten lättysyötön maalille. Sinne ehtinyt Vopat jatkoi kiekon yhdellä kosketuksella maalin kattoon ja näin Ilves oli yhtäkkiä kääntänyt pelitilanteen edukseen.

 
Ilveksellä oli erän lopussa vielä eväät lisätä johtoaan. 35 minuutin tietämillä Ville Snellman pääsi yrittämään Antti Hildenin syötöstä kiekkoa reppuun, mutta Korhonen peitti nyt tilanteen varmasti. Petolauma sai vielä yrittää myös ylivoimalla kolmannen osuman iskemistä. Mylly pyörikin kohtuullisen hyvin, mutta hyvät laukaisupaikat jäivät uupumaan.

 
Kärpät oli erittäin vaisu toisessa erässä eikä saanut luotua juuri ollenkaan tilanteita Ilveksen päätyyn. Tupsukorvat veivät erän ansaitusti numeroin 2-0 ja pääsivät yhden maalin etumatkan turvin toiselle erätauolle.

 
Racinen nukahdus tuo tasoituksen

 
Ilveksen voitonhaaveet saivat pahan kolauksen heti kolmannen erän aluksi. Sakari Palsola tykitti minuutin pelin jälkeen siniviivalta ja kiekko painui ilman maskiakin Bruce Racinen selän taakse.

 
Pari minuuttia myöhemmin Lasse Pirjetä veivasi Ville Koistisen kahveelle ja oli pääsemässä hyvään tekopaikkaan. Koistinen joutui rikkomaan ja lähti kärsimään kahden minuutin rangaistusta. Alivoimatilanteen Ilves selvitti kuitenkin ongelmitta ilman takaiskua.

 
Kärppien luistin kulki vaisun toisen erän jälkeen nyt taas liukkaammin ja oululaiset olivatkin aktiivisempi osapuoli läpi koko päätöserän. Ilves puolusti kuitenkin hyvällä asenteella ja lopusta piti huolen halvan takaiskumaalin jälkeen hyvin itsensä koonnut Bruce Racine.

 
Erän lopussa Ilvekselle suorastaan tyrkytettiin kahta sarjapistettä. Petolauma sai pelata viimeiset 3 ja puoli minuuttia ylivoimalla Jari Viuhkolan ja Jari Laukkasen rangaistusten myötä. Pahasti kipsissä oleva ylivoimapeli ei auennut kuitenkaan tässäkään tärkeässä saumassa. Lähimmäksi maalintekoa pääsi Mika Nieminen, joka sai mailansa väliin Antti Bruunin laukaukseen. Markus Korhonen venyi kuitenkin komeasti kiekon tielle ja piti kotijoukkueen pisteen syrjässä kiinni.

 
Jatkoaikaa hallitsi kotijoukkue Kärpät, mutta ratkaisuosumaa ei viiden minuutin aikana nähty. Andrei Potaichuk sai yhden avopaikan, mutta Racine kesti maalinsa suulla. Ilveksen pari puolittaista tilannetta siunaantuivat Matt Smithille, jonka sihti ei ollut kuitenkaan kohdallaan. Ottelu päättyi tasan 2-2.

 

Lauantaina kotivoiton aika

 
Ilves vääntää jatkuvasti todella tasaisia otteluja. Mikäli HPK:n tyhjiin tekemä osuma jätetään huomiotta niin viimeisestä 11:sta Ilveksen ottelusta peräti 10 on päättynyt joko tasan tai yhden maalin erolla toiselle joukkueelle. Tiukoista peleistä Ilves on siis ainakin saanut kokemusta.

 
Samat sävelet jatkuvat Ilveksellä ottelusta toiseen. Puolustuspeli on saatu hyvään kuntoon, mutta hyökkäyksen tehot puuttuvat etenkin ylivoimissa. Tänään olisi jälleen kerran 2 pistettä saatu plakkariin paremmalla ylivoimapelillä. Tasapeli on hyvä tulos Oulusta, mutta voittokin oli hyppysissä.

 
Ilveksellä on nyt alla 3 peliä ilman voittoa. Lauantaina voittopaineet ovat kovat, kun Hakametsään saapuu vierailulle Saipa. Lappeenrantalaiset saivat tänään helpottavan voiton Lukosta eikä Ilvekselle ole ylihuomenna tiedossa helppoja sarjapisteitä. Nyt se voitto on kuitenkin taas otettava ja siihen petolauma tarvitsee jokaisen Ilves-fanin kannustusta. Saavu siis paikan päälle lauantaina.


Otteluraportti: Toni Hyytinen

 

Ottelupöytäkirja

I erä

Maalit

4.51 Sakari Palsola (Lasse Pirjetä, Kimmo Lotvonen) 1-0 yv. 

Rangaistukset

4.27 Tony Salmelainen, Ilves 2 min. Huitominen 

7.33 Mikko Myllykoski, Kärpät 2 min. Kiinnipitäminen 

13.25 Andrei Potaichuk, Kärpät 2 min. Korkea maila 

14.00 Tommi Miettinen, Ilves 2 min. Koukkaaminen 

15.21 Joni Pitkänen, Kärpät 2 min. Kampitus 

II erä

Maalit

31.46 Jarkko Nikander 4 (Kimmo Vähä-Ruohola 2, Tommi Miettinen 8) 1-1 

32.19 Roman Vopat 4 (Mika Nieminen 8) 1-2 

Rangaistukset

25.03 Roman Vopat, Ilves 2 min. Koukkaaminen 

35.50 Mikko Myllykoski, Kärpät 2 min. Kampitus 

III erä

Maalit

21.01 Palsola (Juha Joenväärä, Mikko Lehtonen) 2-2  

Rangaistukset

43.53 Ville Koistinen, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen 

56.29 Jari Viuhkola, Kärpät 2 min. Mailasta kiinnipitäminen  

58.36 Jari Laukkanen, Kärpät 2 min. Korkea maila 

58.36 Ville Koistinen, Ilves 10 min. Käytösrangaistus  

Jatkoaika

Maalit

Jatkoaika maaliton  

Torjunnat

Markus Korhonen, Kärpät
9 + 9 + 7 + 2 = 27 

Bruce Racine, Ilves
5 + 5 + 7 + 6 = 23 

Jäähyt

Kärpät 6 x 2 min.  

Ilves 4 x 2 min. ja 1 x 10 min. 

Yleisömäärä

5807 

Palkitut

Expert: Sakari Palsola

Kolme tähteä: Sakari Palsola

Kaksi tähteä: Lasse Pirjetä

Yksi tähti: Roman Vopat

Ilveksen kentälliset

Viitakoski-Helminen-Salmelainen 

Tukio-Bruun 

Nikander-Miettinen-VähäRuohola 

Koistinen-Majesky 

Vopat-Nieminen-Setzinger 

Pettinen-Smith 

Snellman-Hirvonen-Hilden 

Jääskeläinen 

 

Tilastot

 

 

 

 

Sivun alkuun