|
Tappara tyrmäsi avauserässä
(30.1.2003) Kauden seitsemäs paikalliskamppailu latistui jo avauserässä, kun Tappara latoi kiekon neljä
kertaa Ilveksen maaliin ja ratkaisi ottelun. Kaksi viimeistä erää vain kiekkoiltiin alta pois ja vaisun
kiekkoillan päätteeksi valotaululla loistivat kirvesrintojen 5-0 -voittonumerot.
Tappara käyttää tylysti maalipaikkansa
Ottelun alkuminuutit olivat hienokseltaan Ilveksen hallintaa, mutta kunnon maalipaikkoja petolauma ei
onnistunut luomaan. Tämän jälkeen Ilveksen lepsuilu omassa päässä kostautui rankalla tavalla ja peli oli ohi
nopeammin kuin kukaan olisi osannut odottaa.
Tapparan avausmaali oli erittäin lähellä viiden peliminuutin kohdalla. Ilveksellä oli 3 kertaa kiekko hallussa omalla alueella, mutta
joka kerta seurauksena oli kiekonmenetys. Tarpeeksi mahdollisuuksia saatuaan Tappara rakensi hurjan
mylläkän Ilveksen maalin edustalle, mutta kirvesrinnat eivät lopulta onnistuneet edes tyhjän maalin edessä sutimaan
limppua reppuun.
Minuuttia myöhemmin Tappara kuittasi mylläkässä hukkaamansa tekopaikat. Bert Robertssonin surkea avausyritys suoraan päin tapparalaista
käynnisti kirvesrintojen pyörityksen, joka johti lopulta avausmaaliin. Janne Ojanen kiersi maalin ja näytti
yrittävän osumaa vanhanaikaisella. Kiekko taisi hieman karata Ojasen lavasta, mutta osui parahiksi
suoraan Johannas Alasen lapaan ja tämä jatkoi yhdellä kosketuksella kiekon puolityhjään maaliin.
Vierasjoukkueen 2-0 -johtomaali syntyi ajassa 11.12. Tapparalla liikkui hyökkäysalueella saumattomasti niin miehet kuin kiekkokin ja upean
kuvion päätteeksi Tuukka Mäntylä ohjasi maalin edestä Tom Bissettin syötön alanurkkaan. Ilves-pakki oli tilanteessa
Mäntylän ihossa kiinni, mutta se tärkein eli maila jäi vartioimatta.
Tappara jatkoi Ilveksen kurittamista reilut 3 minuuttia myöhemmin. Eero Lajunen kikkaili huonolla menestyksellä
omalla alueella viimeisenä miehenä ja Tappara pääsi kiekkoon käsiksi. Kumilaatta toimitettiin parilla syötöllä
siniviivaan Pasi Puistolalle, jonka rannelaukaus upposi ehkä hieman helponnäköisesti
alanurkkaan. Tuomas Nissinen sai tämän takaiskumaalin jälkeen komennuksen vaihtoaitioon ja tilalle Ilveksen maalia vartioimaan
luisteli Bruce Racine.
0-3 -tappioasemassa Ilveksellä oli omat paikkansa kaventaa ottelua ja siten tulla takaisin peliin mukaan.
16. peliminuutilla Raimo Helminen harhautti Tappara-pakin hienosti käyttämällä maalin takarautaa apunaan
ja tarjoili tämän jälkeen syötöllään Jukka Laamaselle loistavan maalipaikan. Laamasen laukaus kuitenkin epäonnistui
ja pomppi voimattomana maalin ohi.
Ilveksen viimeinen etsikkoaika koitti ajassa 17.15, kun Pekka Saravolle vihellettiin toinen peräkkäinen Tappara-rangaistus.
Tupsukorvat saivat pelata reilun minuutin kahden miehen ylivoimalla, joka kulkikin kohtuullisen näyttävästi. Kaivattua osumaa
ei vaan millään syntynyt, vaikka esim. Jesse Niinimäellä oli maalin nurkalla mahdollisuus nostaa kiekko puolityhjään
verkkoon.
Erän viimeisellä minuutilla Tappara löi viimeisen naulan Ilveksen arkkuun. Kirvesrinnat hukkasivat ensin 2-1 -ylivoimahyökkäyksen,
kun Aleksander Barkov paukutti avopaikassa päätypleksiä. Jatkotilanteessa kuitenkin Miska Kangasniemen voimaton
lurukiekko pomppi ihmeellisellä
tavalla Barkovin mailan ja Ilves-puolustajan luistimen kautta tolpan juureen. Avauserä meni Tapparalle puhtaasti 4-0 ja ottelu
oli käytännössä ohi jo 20 minuutin pelin jälkeen.
Kaksi erää pelkkää pelailua
Ottelun loppuajan Tappara tyylitteli puolivauhdillakin helppoon voittoon. Hakametsän
yleisölle tarjottiin 40 minuutin verran leppoisaa sunnuntaikiekkoilua ilman suurempia kohokohtia.
Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi kyllästyi sen verran oman joukkueensa laiskaan vauhtiin, että otti
aikalisän ennen toisen erän puoliväliä. Mitään isompaa hätää ei Tapparalla tuossa vaiheessa ollut,
vaikka Ilves kiekollista peliä olikin hallinnut. Kavennusosuma oli toden teolla lähellä vain kertaalleen,
kun Ismo Siren tykitti ylivoimalla kiekon takatolppaan.
Kakkoserän toisella puoliskolla Tappara innostui jonkin verran pelaamaan ja Ilveksen päädyssä nähtiin
muutama tiukka tilanne. Tom Bissett ehti kilauttaa kerran yläputkea ennen kuin ajassa 36.15 Tappara
pääsi tuulettelemaan 5-0 -osumaa. Jussi Tarvainen nousi ylivoimapelin aikana B-pisteen kaarelle ja
pyssytti pikkumustan etunurkasta sisään.
Kolmannesta erästä ei tarvitse kertoa juuri mitään muuta kuin että se pelattiin ainoastaan alta pois. Lisäosumia ei nähty eikä
juuri kunnon maalitilanteitakaan. Tappara nappasi näin harmittavan helpon 5-0 -voiton aneemisesta Ilves-laumasta.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Tappara rankaisi avauserässä kovalla prosentilla Ilveksen epävarmaa puolustusta ja ottelu oli sillä selvä.
Kahdessa viimeisessä erässä yleisölle tarjottiin ottelun jo ratkettua erittäin vaatimatonta kiekkoilua.
OTTELUN RATKAISUT:
Ilves on tarvinnut tällä kaudella varsinkin kotiotteluissaan onnistumisia alussa, jotta sarjapisteistä on voitu
haaveilla. Tänään ne alun onnistumiset tulivat Tapparalle eikä ottelun ratkaisuun muuta tarvittu.
ILVEKSEN PARHAAT:
Ilveksestä erottui edukseen lähinnä vain uudet vahvistukset Ismo Siren ja Mikko Sivonen. Varsinkin Sirenin
peliotteet olivat vakuuttavia ja Sivonen puolestaan oli tänään lähes ainoa ilvesläinen, joka
tsemppasi esimerkillisesti koko ottelun ajan.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
- taas kerran murskatappio kotihallissa
- avauserän surkea puolustuspelaaminen omassa päässä toi nopean kuoliniskun
- asennetta ei riittänyt taaskaan selvässä tappioasemassa
ERIKOISTA:
Mikko Kuparinen sai ajassa 38.28 10 minuutin rangaistuksen väärästä varusteesta! Ainakin allekirjoittaneelta meni
täysin ohi mikä oli tämä jäähyn aiheuttanut väärä varuste.
SEURAAVA OTTELU:
Ilves matkustaa lauantaina Lappeenrantaan, jossa kohtaa pudotuspelipaikasta tiukkaa taistelua käyvän Saipan.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
|
Ottelupöytäkirja
|
|
I
erä |
|
Maalit |
|
6.02 Johannes Alanen (Jaakko Uhlbäck, Janne Ojanen) 0-1
|
|
11.12 Tuukka Mäntylä (Tom Bissett, Esa Pirnes) 0-2 |
|
14.30 Pasi Puistola (Marko Ojanen, Aleksander Barkov) 0-3 |
|
19.23 Barkov (Miska Kangasniemi, Kimmo Koskenkorva) 0-4 |
|
Rangaistukset |
|
6.58 Raimo Helminen, Ilves 2 min. korkea maila |
|
16.37 Pasi Puistola, Tappara 2 min. estäminen |
|
17.15 Pekka Saravo, Tappara 2 min. mailasta kiinnipitäminen |
|
II
erä |
|
Maalit |
|
36.15 Jussi Tarvainen (M.Ojanen, Janne Grönvall) 0-5 yv. |
|
Rangaistukset |
|
23.30 Pasi Puistola, Tappara 2 min. korkea maila |
|
32.50 Tapio Sammalkangas, Ilves 2 min. kiinnipitäminen |
|
34.24 Mikko Kuparinen, Ilves 2 min. korkea maila |
|
38.28 Mikko Kuparinen, Ilves 10 min. väärä varuste |
|
III
erä |
|
Maalit |
|
Erä maaliton |
|
Rangaistukset |
|
43.43 Timo Peltomaa, Ilves 2 min. estäminen |
|
47.16 Janne Grönvall, Tappara 2 min. huitominen |
|
47.16 Mikko Luoma, Tappara 2 min. poikittainen maila |
|
47.16 Ville Hirvonen, Ilves 2 min. väkivaltaisuus |
|
55.49 Janne Grönvall, Tappara 2 min. väkivaltaisuus |
|
Torjunnat |
|
Tuomas Nissinen, Ilves (vaihto 14.30) 7 + (0) +(0) = 7 |
|
Bruce Racine, Ilves 2 + 11 + 13 = 26 |
|
Mika Lehto, Tappara 9 + 4 + 6 = 19 |
|
Jäähyt |
|
Ilves 5 x 2 min. ja 1 x 10 min. |
|
Tappara 6 x 2 min. |
|
Yleisömäärä |
|
5236 |
|
Palkitut |
|
Kolme tähteä: Mika Lehto, Tappara |
|
Kaksi tähteä: Aleksander Barkov, Tappara |
|
Yksi tähti: Marko Ojanen, Tappara |
|
Expert-pelaaja: Mika Lehto, Tappara |
|
Fair Play -pelaaja: Mika Lehto, Tappara |
|
Ilveksen
kentälliset |
|
Luomala-Niinimäki-Snellman |
|
Prinz-Robertsson |
|
Viitakoski-Helminen-Peltomaa |
|
Jääskeläinen-Laamanen |
|
Niemi-Hirvonen-VähäRuohola |
|
Kuparinen-Siren |
|
Sivonen-Akkanen-Leino, Lajunen |
|
Sammalkangas |
| |
|
|
Tilastot
|
|
|
|