|
Kärpät haki voiton Hakametsästä
(30.11.2002) Ilveksen peliotteet ovat pikkuhiljaa terävöitymässä jääkiekon SM-liigassa, mutta voittamisen kynnys näyttää edelleen olevan
liian korkea petolaumalle. Ilves oli Kärppiä vastaan käydyssä kotiottelussa pelillisesti hyvin mukana
kamppailussa alusta loppuun saakka. Vierailijoiden hyökkäyspeli oli kuitenkin tehokkaampaa ja se tuotti lopulta
selvän 5-2 -voiton oululaisille. Ilveksen osumista vastasivat Ville Hirvonen ja myös syöttöpisteen napannut
Vesa Viitakoski.
Kärpät iskee avauserän alussa ja lopussa
Ilves ei saanut tämänkään illan kamppailussa avausmaalia, vaan vastustaja pöllytti petolauman maaliverkkoa
jo ottelun toisella peliminuutilla. Mika Niemi yritti hävityn puolustuspään aloituksen jälkeen kurottaa kiekkoa
keskialueelle, mutta sutaisu jäi voimattomaksi. Kiekkoon käsiksi päässyt Lasse Kukkonen heitti löysän rannelaukauksen
maalille, mutta kun Pekka Saarenheimo sai matkalla mailansa väliin jäi Tuomas Nissinen voimattomaksi. Kiekko
painui vasempaan alanurkkaan ja Kärpät johti 1-0.
Petolauma sai kuitattua Kärppien harmittavan avausmaalin jo puolitoista minuuttia myöhemmin. Vesa Viitakoski heitti
laidan vierestä kiekon maalille ja sekavan tilanteen päätteeksi Ville Hirvonen sai löydä takanurkalta
kiekon puolityhjään maaliin. Ilveksen osuma näin aikaisessa vaiheessa peliä on ollut viime aikoina erittäin
harvinaista herkkua.
Ilves pelasi pirteästi avauserässä eikä Kärpät ollut missään vaiheessa niskan päällä. Tasaisessa ja varsin
vauhdikkaassakin erässä kunnon maalipaikat olivat vähissä. 12 minuutin kohdalla Petr Tenkrat oli yllättää
Tuomas Nissisen vanhanaikaisella. Tsekkitähden rystynosto kimposi kuitenkin Nissisen olkapäästä Ilves-vahdin
suojien päälle.
Kärpät värkkäsi erän viimeisellä peliminuutilla kuin tyhjästä ehkä hieman ansaitsemattomankin johto-osuman.
Vaarattoman näköinen oululaishyökkäys johti Kärppien toiseen osumaan, kun Ilveksen puolustus pelasi tilanteen
hieman huolimattomasti. Sakari Palsolan kiekon ylöstuonnin jälkeen Petr Ton tuikkasi kiekon yllättävästi
rystyltä alanurkkaan ja näin vierasjoukkue pääsi 2-1 -johtoasemassa erätauolle.
Yllättävät osumat jatkuvat toisessa erässä
Ilves aloitti toisen erän erittäin väkevästi ja Kärpät joutui puolustuskannalle. Valitettavasti Ilveksen
hyökkäyspeli pyöri lähinnä kulmissa ja vetopaikat siunaantuivat siniviivalle maskin puuttuessa maalin edestä.
Petolauma hallitsi erän ensimmäistä puoliskoa selvästi, mutta vaarallisimman maalipaikan sai silti vierasjoukkue
Kärpät, kun Jussi Jokinen vapautettiin hienolla pystysyötöllä läpiajoon. Tuomas Nissisen puolittaisen torjunnan
jälkeen kiekko pomppi aavistuksen maalin ohi ja maalilukemat säilyivät ennallaan.
Petr Ton veivasi erän puolivälissä Mikko Kuparisen kahville ja pääsi nokikkain Nissisen kanssa. Kuparinen
joutui paikkaamaan virheensä sääntöjen vastaisilla otteilla ja koukki itsensä jäähyaitioon.
Ilves pelasi hienon alivoiman eikä Kärpät saanut edes ylivoimakuvioita kunnolla kuntoon. Tässä vaiheessa
ottelu näytti ilvesläisittäin vielä lupaavalta, mutta pian kestetyn alivoimapelin jälkeen tuli todella
harmittava takaiskumaali. Mikko Lehtonen jatkoi Jukka Laamasen purkuyrityksen yhdellä kosketuksella
kohti maalia ja kaikkien hämmästykseksi roikkukiekko leijaili maalin perukoille. Tuomas Nissisen näkökentässä oli
ilmeisesti paha maski, sillä muussa tapauksessa löysä veto ei olisi tietään maaliin saakka löytänyt.
Kärppien neljäskin osuma syntyi hieman erikoisella tavalla. Joni Pitkänen pääsi ensin nousemaan täysin vapaaseen
maalipaikkaan, kun 2 Ilves-pelaajaa ajoi kiinni yhteen vastustajaan. Nissinen torjui Pitkäsen laukauksen, mutta
Petr Tenkrat pääsi yrittämään reboundia tyhjään maaliin. Martti Järventie näytti ehtivän pelastamaan Tenkratin
rystytuikkauksen maaliviivalta, mutta videotarkistuksen jälkeen kiekon todettiin käyneen niukasti maalin puolella.
Ilves teki hyvin töitä toisessa erässä, mutta ei saanut siitä palkintoa. Tosin on myös todettava se, että
pelin hallinnasta huolimatta tupsukorvien todelliset tekopaikat olivat kortilla. Kolmanteen erään lähdettiin
Kärppien 4-1 -johtoasemassa.
Viitakoski punnertaa kavennusmaalin
Ilves oli niskan päällä myös kolmannessa erässä, mutta ensimmäisen osuman iski silti jälleen Kärpät.
Oululaisten ylivoimapeli toi tulosta, kun Mikko Lehtonen unohdettiin täysin vapaaksi. Sakari Palsola toimitti
kiekon maalin eteen nousseelle Lehtoselle, joka veivasi hallitusti illan toisen osumansa.
Ilveksen peli kulki mukavasti päätöserässä ja tällä kertaa päästiin myös maalipaikkoihin. Erän puolivälissä
Ilveksen kolmosketju järjesti komean myllytyksen Kärppien alueelle. Lähimmäksi maalintekoa pääsi Ville Hirvonen,
jonka rannelaukaus kilahti tolppaan.
Tupsukorvat saivat erinomaisen tilaisuuden numeroiden kaunistamiseen, kun Markus Korhonen syyllistyi tahalliseen
maalin siirtämiseen Raimo Helmisen oltua avopaikassa. Ilves pääsi pelaamaan lähes täydet 2 minuuttia kahden miehen
ylivoimalla, sillä Drew Bannister istui jo ennestään jäähyaitiossa. Ilves ei onnistunut kuitenkaan hyödyntämään
etsikkoaikaansa, vaikka loistavia maalipaikkoja saatiinkin luotua.
Ajassa 55.52 Ilves sai sitten vihdoin ja viimein kavennusmaalin aikaiseksi. Kova pyöritys näytti tälläkin kertaa kertaa
jäävän tuloksettomaksi, mutta lopulta Vesa Viitakoski sai survottua reboundin väkisin maaliviivan paremmalle
puolelle.
Kärpät nappasi selvän 5-2 -voiton tililleen, vaikkei yltänytkään tänään parhaimmilleen. Voittonsa ansiosta
oululaiset kipusivat sarjataulukossa jo kakkoseksi. Ilves sen sijaan on edelleen tukevasti jumbopaikalla, mutta tämän
illan peliesitys lupailee parempaa jatkoa.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Avauserä oli ympäripyöreää kiekkoilua. Toista erää Ilves hallitsi, mutta ei päässyt tekopaikkoihin. Kärppien
harvat hyökkäykset olivat vaarallisempia ja terävämpiä. Kolmannessa erässä Ilves oli selvästi niskan päällä,
mutta maalinteko oli tervan juontia. Kokonaisuudessaan Ilves oli pelillisesti Kärppien veroinen joukkue, mutta
oululaisten tehokkuus ja pari hieman onnekastakin osumaa käänsivät vaakakupin vieraiden eduksi.
OTTELUN RATKAISUT:
Ottelun ratkaisuna voidaan pitää Mikko Lehtosen todella yllättävää 3-1 -osumaa. Tuossa vaiheessa Ilveksellä
oli hyvä ote pelistä ja vain yhden maalin takaa-ajoasema kiinni kurottavanaan. Lehtosen helpon osuman jälkeen
Ilves ei enää noussut taistelemaan voitosta, vaikka mukiinmenevästi pelasikin. Kärppien osumat syntyivät kokonaisuudessaan
harmittavan helpolla tavalla. Onnikaan ei tänään Ilveksen suuntaan hymyillyt.
ILVEKSEN PARHAAT:
Ilveksellä oli tänään kaksikin varsin hyvin toiminutta hyökkäysvitjaa. Ketjut Viitakoski-Niinimäki-Snellman ja
Luomala-Hirvonen-Peltomaa pelasivat kovalla sykkeellä ja onnistuivat usein painamaan pelin Kärppien puolustusalueelle.
Vitjojen yhteispeli oli tänään kokonaisuudessaan mukavaa katsottavaa, vaikka tehoja olisikin toivottu enemmän.
Martti Järventien odotettu paluu sujui vähintäänkin tyydyttävästi. Mara esitteli kotiyleisölle tuttua sulavaa
luistelutaitoaan ja laukoi muutaman vaarallisen siniviivakudin. Pelituntuman myötä Järventie tulee varmasti
vielä parantamaan otteitaan.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ taistelutahdossa ja asenteessa ei pienintäkään moittimisen aihetta
+ kahta tehtyä maalia voidaan kai viime aikojen ottelutuloksien perusteella pitää pienenä edistysaskeleena
+ oikeat ketjukoostumukset vihdoin löytymässä
+ Ilves oli kenttäpelissä Kärppien tasolla
- ylivoimatehot puuttuvat edelleen
- kahdessa ensimmäisessä erässä kunnon maalipaikkoihin pääseminen oli vaikeata
- maalivahtipeli ei parasta mahdollista, vaikka takaiskumaaleissa oli myös huonoa tuuria mukana
ERIKOISTA:
Videotuomaria tarvittiin kahteenkin otteeseen ja molemmilla kerroilla maalin todettiin syntyneen.
SEURAAVA OTTELU:
Ilveksen seuraava kamppailu on poikkeuksellisena pelipäivänä eli ensi keskiviikkona. Tuolloin petolauma
matkustaa Rauman Lukon vieraaksi.
Mara aloitti tyylikkäästi
Martti Järventie avasi Ilves-paidassa pelikautensa tyylikkäästi. Mara pelasi varmaa peruspeliä ja osoitti kiekollisen osaamisensa sekä liikkuvuutensa.
- Olisi paremminkin voinut lähteä oma peli liikkeelle. Vauhdissa pysyi ihan hyvin mukana, mutta kyllä pelaamattomuus näkyi.
-Meillä oli tänään ihan hyvä fiilis. Pelasimme paremmin kuin monta aiempaa peliä. Mutta eipä vain meille pomppinut kiekko yhtään ja vastustaja sai pari
helppoa maalia. Vaikeaa voittaa, kun ei sitten itse saatu kuin kaksi maalia, mietti Mara.
- Hyvää oli sekin, että yksikään jätkä ei luovuttanut missään vaiheessa, vaan painettiin loppuun saakka. Toivottavasti saadaan seuraavaan
peliinkin samanlainen draivi päälle, kun nyt oli kolmannessa erässä, pohti Mara.
Sinulla oli hyviä kuteja ja kaikki kohti maalia, mutta ei tainnut olla riittävästi maskia?
- Ei sinne saatu maskia, niin ei ne sitten mene sisään. Röyhkeämmin vielä sinne veskarin eteen, toivoi Mara omilta hyökkääjiltään.
Pari askelta eteenpäin
Teijon Räsäsen mielestä Ilves otti taas pari askelta ylöspäin mustista syövereistä.
- Nyt oli liike sillä tasolla, millä sen pitää ollakin, että päästään haastamaan vastustajia kunnolla. Liikuttiin tänään ihan siinä missä Kärpätkin. Sillä osa-alueella on menty eteenpäin. Nyt vain tarvitaan liikkeen kautta entistä parempia maalintekopaikkoja, joista pystytään tekemään maaleja. Mutta sieltä liikkeen kautta niitä alkaa tulla.
Räsästä harmitti taas, kun vastustaja kuittasi pari helppoa maalia.
- Aina tulee pari helppoa maalia omiin ja itse saadaan tehdä jumalaton työmäärä maalia kohti.
Valitettavasti viime peleissä meidän veskarimmekaan eivät ole onnistuneet 100-prosenttisesti, mitä tällaisessa tilanteessa tarvittaisiin.
-Myös se oli hyvää, että pelasimme loppuun saakka ja hyvän kolmannen erän.
Valitettavasti vain tolpat kolisivat. Nyt täytyy näiden jo potuttaa sillä tavalla, että niistä nousee kunnon kiukku seuraavaan peliin. Eikä painaa päätä alas.
Kokoonpanotkin alkavat nyt natsata.
- Nyt pitääkin antaa viisikoille tietyllä tavalla rauha. Jos joka pelissä kolme viisikkoakin hoitaa itsensä plussalle, niin ollaan lähellä voittoa.
Hirvosen Villen kenttähän oli taas hyvä. Sinä oli työn tekemisen meininkiä.
Alkuviikon ohjelmaa Teisa myös kehaisi. - Rentoutumisreissu Ikaalisen kylpylään oli todella hyvä reissu. Siellä jääkiekko oli kielletty puheenaihe.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentaja- ja pelaajakommentit: Tarkki Hurskainen
|
Ottelupöytäkirja
|
|
I
erä |
|
Maalit |
|
1.49 Pekka Saarenheimo (Lasse Kukkonen) 0-1
|
|
3.23 Ville Hirvonen 4 (Timo Peltomaa 3, Vesa Viitakoski 3) 1-1 |
|
19.30 Petr Ton (Sakari Palsola, Petr Tenkrat) 1-2 |
|
Rangaistukset |
|
3.50 Sami Siltavirta, Kärpät 2 min. korkea maila |
|
16.47 Henrik Juntunen, Kärpät 2 min. huitominen |
|
II
erä |
|
Maalit |
|
33.55 Mikko Lehtonen 1-3 |
|
36.34 Tenkrat (Joni Pitkänen) 1-4 |
|
Rangaistukset |
|
27.13 Mikko Myllykoski, Kärpät 2 min. kampitus |
|
30.20 Mikko Kuparinen, Ilves 2 min. koukkaaminen |
|
38.50 Lubomir Korhon, Ilves 2 min. kampitus |
|
III
erä |
|
Maalit |
|
48.17 Lehtonen (Palsola) 1-5 yv. |
|
55.52 Viitakoski 6 (Jukka-Pekka Laamanen 7) 2-5 |
|
Rangaistukset |
|
43.59 Drew Bannister, Kärpät 2 min. kiinnipitäminen |
|
47.45 Martti Järventie, Ilves 2 min. korkea maila |
|
50.34 Drew Bannister, Kärpät 2 min. kiinnipitäminen |
|
50.44 Markus Korhonen, Kärpät 2 min. pelin viivyttäminen |
|
56.18 Ville Hirvonen, Ilves 2 min. koukkaaminen |
|
59.19 Drew Bannister, Kärpät 2 min. koukkaaminen |
|
Torjunnat |
|
Tuomas Nissinen, Ilves 6 + 11 + 5 = 22 |
|
Markus Korhonen, Kärpät 6 + 12 + 13 = 31 |
|
Jäähyt |
|
Ilves 4 x 2 min. |
|
Kärpät 7 x 2 min. |
|
Yleisömäärä |
|
4184 |
|
Palkitut |
|
Kolme tähteä: Mikko Lehtonen, Kärpät |
|
Kaksi tähteä: Petr Tenkrat, Kärpät |
|
Yksi tähti: Markus Korhonen, Kärpät |
|
Expert-pelaaja: Mikko Lehtonen, Kärpät |
|
Fair Play -pelaaja: Mikko Lehtonen, Kärpät |
|
Ilveksen
kentälliset |
|
Korhon-Helminen-Vala |
|
Järventie-Bruun |
|
Viitakoski-Niinimäki-Snellman |
|
Laamanen-Robertsson |
|
Luomala-Hirvonen-Peltomaa |
|
Kuparinen-Jääskeläinen |
|
VähäRuohola-Niemi-Jäminki |
|
Sammalkangas-Hakkarainen |
| |
|
|
Tilastot
|
|
|
|