|
Huippuvireinen Saipa ei antanut Ilvekselle armoa
(31.10.2002) Uskomattomaan lentoon alkukaudesta
päässyt Saipa oli Ilvekselle liian vaikea voitettava.
Isäntäjoukkue
äityi toisessa erässä hurmokseen ja karkasi muutamassa minuutissa tasatilanteesta
5-2 -johtoon. Tästä ei Ilves enää toipunut, vaikka Marko Toivonen toikin päätöserässä alivoimamaalillaan
laihaa lohtua. Saipa voitti ottelun helposti 5-3 ja Ilveksen asema sarjan hännänhuippuna vankistui entisestään.
Machulda ei erehdy rangaistuslaukauksessa
Maalihanat saatiin illan kamppailussa nopeasti auki. Bert Robertsson passitettiin jäähypenkille jo 46 pelisekunnin
jälkeen ja Saipa käytti ylivoimatilanteen tylysti hyväkseen. Tuomas Nissisen näkökenttään rakennettiin
sopiva maski ja sen avulla Antti Hulkkosen siniviivatykitys upposi verkon perukoille.
Ilves pääsi kuittaamaan Saipan johtomaalin jo ennen viiden minuutin täyttymistä. Petolauman tasoitusosuma
syntyi ylivoimalla, mikä on todellakin ollut harvinaista herkkua tällä kaudella. Jukka Laamanen petasi Petr Valalle
vapaan tekopaikan eikä tsekkisentteri tilaisuutta missannut. Vala otti ensin tyhjät pois ja latasi sen jälkeen
kiekon tänään Saipan maalia vartioineen Juha Kuokkasen selän taakse.
Ilveksen tasoitusosumasta ei ehtinyt kulua kuin 43 sekuntia ja Saipa otti johtoaseman uudelleen haltuunsa.
Vladimir Machulda vapautettiin pystysyötöllä läpiajoon ja Mikko Kuparinen
oli pakotettu koukkaamaan
maalitykin nurin. Seurauksena oli rangaistuslaukaus eikä Saipan kultakimpale niitä ole tavannut hukata.
Machuldan nopeat kädet olivat tälläkin kertaa maalivahdille liikaa. Tuomas Nissinen ei ehtinyt Machuldan
harhautukseen mukaan ja limppu löytyi maalin perukoilta.
Avauserässä nähtiin myös yksi ikävä episodi, kun Ilveksen Marko Luomala loukkaantui vastustajan kovasta, mutta puhtaasta
taklauksesta. Luomala joutui jättämään kentän, kun ei päässyt kovasta yrityksestä huolimatta omin avuin
edes pystyasentoon.
Erän toinen puolisko oli lähes pelkästään erikoistilannepelaamista. Ilves sai yrittää kaksi kertaa maalintekoa
ylivoimalla ja Saipa kerran. Kumpikaan joukkue ei toista ylivoimamaaliaan onnistunut värkkäämään ja näin
Saipa vei avauserän nimiinsä maalein 2-1.
Saipa pyörittelee petolauman päät pyörälle
Ilves onnistui toisen erän alussa tasoittamaan ottelun vielä 2-2:een. Osuma oli varsin onnekas, sillä maalinedustilanteessa
Vesa Viitakosken punnerruksen jälkeen kiekko pomppi Saipa-pelaajan jalasta maaliin.
Tehty osuma ei syystä tai toisesta ole viime aikoina tiennyt hyvää Ilveksen pelille. Tänäänkin petolauman
2-2 -osuman jälkeen Saipa tuntui laittavan uuden vaihteen silmään ja Ilves tipahti totaalisesti kyydistä.
Kotijoukkue iski kuuden minuutin sisään peräti 3 täysosumaa ja ratkaisi ottelun.
3-2 -johtomaaliin Saipa iski komealla suoralla hyökkäyksellä. Kiekko liikkui nopeasti mieheltä toiselle ja lopulta
Pekka Tirkkonen laukoi kumilaatan tarkasti vasempaan ylänurkkaan.
Tuomas Nissinen oli puolustuksen uinaillessa tilanteessa voimaton.
Pari minuuttia myöhemmin Saipa kuritti Ilvestä ylivoimalla. Lubomir Korhonin rangaistusta jäi jäljelle
vain 9 sekuntia, kun Mika Kauppinen löysi hienolla syötöllä toisesta aallosta Antti Hulkkosen.
Tämä tälläsi suoraan syötöstä illan toisen osumansa ja siirsi lappeenrantalaiset 4-2 -johtoon.
Saipan peli rullasi toisessa erässä todella näyttävästi ja Ilveksen puolustus puhkottiin kerta toisensa
jälkeen pirstaleiksi. Isäntäjoukkueen viides osuma syntyi nopeasta vastahyökkäyksestä ajassa 28.21.
Kalle Kerman jakoi kiekon uuden kevään löytäneelle
Aki Uusikartanolle, joka onnistui Ilves-pakin
näennäisestä ahdistelusta huolimatta jatkamaan pelivälineen Tuomas Nissisen selän taakse.
Teijo Räsäsen ottama aikalisä rauhoitti Ilveksen viisikkopuolustuksen paniikkia, mutta ei kääntänyt
kuitenkaan ottelun kulkua toiseen suuntaan. Erän toisellakin puoliskolla kotijoukkue Saipa oli se joukkue,
joka rakensi vaarallisemmat maalipaikat. Lähimpänä maalia oli Vladimir Machulda, jonka jatko takanurkalta
vieri Nissisen selän takaa maalin poikki. Lappeenrantalaisten toisen erän pyörremyrskyn jälkeen kolmanteen
erään lähdettiin Saipan vakuuttavista 5-2 -johtonumeroista.
Toivosen alivoimamaali päätöserän ainoa
Saipalle tarjottiin kolmannessa erässä lisäosumia, kun Ilves otti 4 minuutin sisään kolme rangaistusta.
Idän Sputnikit saivat pelata vajaan minuutin jopa viidellä kolmea vastaan, mutta Tuomas Nissisen ei
enää kiekkoa selkänsä taakse päästänyt.
Ilveksen rangaistukset poikivat kuitenkin yhden osuman. Petolauma taikoi nimittäin Saipan 5-3 -ylivoimapyörityksen
päätteeksi alivoimamaalin. Marko Toivonen
vapautui sopivasti jäähyaitiosta ja lähti kirmaamaan Antti Bruunin
heittämän purkukiekon perään. Toivonen tavoitti limpun ja napautti pienestä kulmasta kumilaatan Juha Kuokkasen
selän taakse.
5-3 -kavennuksen jälkeen Ilves ei enää kovinkaan vaarallisesti päässyt Kuokkasta hätyyttelemään, vaikka saikin
vielä yhden ylivoimatilaisuuden. Saipa puolusti kahden maalin johtoaan tarkasti ja
nappasi kauden kahdeksannen kotivoittonsa lukemin 5-3.
Yksi koitos jäljellä ennen maajoukkuetaukoa
Ilveksen peli on tällä hetkellä täydellisessä takalukossa. Tänään petti pahiten se osa-alue, joka
viime otteluissa on toiminut sentään kohtuullisen hyvin eli viisikkopuolustus. Ilves ei pysynyt Saipan
vauhdissa lainkaan mukana ja kauden positiivisin yllättäjäjoukkue otti voiton leikittelevään tyyliin.
Ilves tarvitsisi otteisiinsa itseluottamuksen tuomaa varmuutta, mutta ilman voittoja ja onnistumisia sitä
on vaikea rakentaa. Ilveksen edellisestä voitosta on kulunut
aikaa nyt jo kuukauden päivät ja pudotuspeliviiva
on sysimustan lokakuun aikana karannut huolestuttavan kauas.
Ilvekselle tarjoutuu vielä yksi tilaisuus kaivatun voiton ottamiseen ennen Karjala-turnauksen tuomaa
maajoukkuetaukoa. Lauantain ottelussa tupsukorvien vieraaksi Hakametsään saapuu HIFK:n tänään kaatanut Jyp.
Kärsivällisyys ei riittänyt
- Olimme täysin pelissä kiinni ja pelaamassa voitosta, kun päästiin toisessa erässä tasoihin 2-2:een. Sitten lähdettiin liian ahneesti hakemaan johto-osumaa ja viisikko aukesi. SaiPa rokotti kolme maalia neljässä minuutissa, manaili Ilveksen ykkösluotsi Teijo Räsänen.
- Meillä ei näköjään kärsivällisyys riittänyt. Kun jaksetaan pelata kärsivällisesti omaa peliämme, niin kyllä homma toimii aika hyvin. Teimme kuitenkin sekä yv- että av-maalin ja yhteensä kolme maalia. Kyllä tässä edistystäkin on, mutta maaottelutauolla täytyy liike kaivaa esiin. Saisimmepa tauolle lähdettäessä voiton lauantaina alle, niin olisi hieno lähteä tekemään töitä, Teisa toivoi.
Otteluraportti: Toni Hyytinen Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen
|
Ottelupöytäkirja
|
|
I
erä |
|
Maalit |
|
1.38 Antti Hulkkonen (Mika Kauppinen, Mika Skyttä) 1-0 yv.
|
|
4.54 Petr Vala 5 (Jukka-Pekka Laamanen 3) 1-1 yv. |
|
5.37 Vladimir Machulda 2-1 rl.
|
|
Rangaistukset |
|
0.46 Bert Robertsson, Ilves 2 min. väkivaltaisuus |
|
4.39 Frantisek Bobic, Saipa 2 min. väkivaltaisuus |
|
11.03 Juha Pursiainen, Saipa 2 min. kiinnipitäminen |
|
13.29 Frantisek Bobic, Saipa 2 min. mailasta kiinnipitäminen |
|
17.03 Jesse Niinimäki, Ilves 2 min. kyynärpäätaklaus |
|
II
erä |
|
Maalit |
|
22.39 Vesa Viitakoski 4 (Laamanen 4) 2-2 |
|
24.02 Pekka Tirkkonen (Lubomir Vaic) 3-2 |
|
26.48 Hulkkonen (Kauppinen) 4-2 yv. |
|
28.21 Aki Uusikartano (Kalle Kerman) 5-2 |
|
Rangaistukset |
|
24.57 Lubomir Korhon, Ilves 2 min. koukkaaminen |
|
35.00 Mika Skyttä, Saipa 2 min. kiinnipitäminen |
|
39.07 Bert Robertsson, Ilves 2 min. kyynärpäätaklaus |
|
III
erä |
|
Maalit |
|
50.10 Marko Toivonen 1 (Antti Bruun 7, Tuomas Nissinen 2) 5-3 av. |
|
Rangaistukset |
|
45.11 Jukka-Pekka Laamanen, Ilves 2 min. huitominen |
|
48.02 Marko Toivonen, Ilves 2 min. huitominen |
|
49.07 Timo Peltomaa, Ilves 2 min. kiinnipitäminen |
|
55.20 Aki Tuominen, Saipa 2 min. kampitus |
|
Torjunnat |
|
Juha Kuokkanen, Saipa 5 + 11 + 4 = 20
|
|
Tuomas Nissinen, Ilves 2 + 10 + 10 = 22
|
|
Jäähyt |
|
Saipa 5 x 2 min |
|
Ilves 7 x 2 min. |
|
Yleisömäärä |
|
4340 |
|
Palkitut |
|
Kolme tähteä: Antti Hulkkonen, Saipa |
|
Kaksi tähteä: Mika Kauppinen, Saipa |
|
Yksi tähti: Vladimir Machulda, Saipa |
|
Expert-pelaaja: Antti Hulkkonen, Saipa |
|
Fair Play -pelaaja: Harri Tikkanen, Saipa |
|
Ilveksen
kentälliset |
|
Viitakoski-Vala-Nemirovsky |
|
Robertsson-Laamanen |
|
Korhon-Helminen-Niinimäki |
|
Kuparinen-Bruun |
|
VähäRuohola-Hirvonen-Peltomaa |
|
Sammalkangas-Toivonen |
|
Luomala-Niemi-Snellman |
|
Jääskeläinen-Koistinen |
| |
|
|
Tilastot
|
|
|
|