Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Pelaajaesittelyt, Ilves 2001-2002

 

 

 
Matt Smith

 

 

 


Kuva: Jouni Valkeeniemi

Ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä muutti Matt Smith perheineen Englannista jääkiekon kehtoon, Kanadaan. Mattin vanhemmat veivät pojan kokeilemaan maan kansallisurheilua tämän ollessa 5-vuotias. Siitä lähtien on hän harjoitellut ahkerasti tullakseen jääkiekon ammattilaiseksi.

Urheilustipendi Massachusettsin yliopistoon mahdollisti Smithin täysipäiväisen jääkiekon treenaamisen. Allekirjoitettuaan sopimuksen NHL-seura St. Louis Bluesin kanssa, pääsi Matt kaudella 1997-1998 yliopiston joukkueesta AHL-sarjan Worcester Ice Cats -seuraan. Kahtena seuraavana kautena pelasi hän sekä Worcesterissä että ECHL-sarjan Peoria Rivermen -joukkueessa. Peorian toissa keväänä voittama ECHL:n mestaruus on Mattin mielestä ehdottomasti merkittävin tapahtuma hänen kiekkohistoriassaan. Myös viime kevään pronssimitali Ilveksen paidassa on tärkeä saavutus Matille.

Loppukesästä 2000 Matt allekirjoitti sopimuksen Ilveksen kanssa. Smith itse halusi tulla Suomeen pelaamaan, koska NHL:stä ei löytynyt hänelle paikkaa viime kaudeksi, ja koska hänen mielestään Suomen liiga on tasoltaan Euroopan kovin. Euroopan liigojen maine Pohjois-Amerikassa kun on kaikkea muuta kuin fyysinen, mutta Matt myöntää yllättyneensä SM-Liigan pelaajien fyysisestä tasosta.

Matt Smithin paras ominaisuus jäällä on hyvin kehittynyt luistelutaito, ja siksi häntä ei häiritsekään se, että kaukalot täällä ovat kooltaan suurempia kuin Amerikassa. Myös Mattin sujuva fyysinen peli ja iso koko vahvistavat Ilveksen puolustusta. Matt toivoo vielä saavansa toisen mahdollisuuden NHL:ssä, ja sitä odotellessaan yrittää hän Suomessa kehittyä NHL-tasoiseksi puolustajaksi. Jotta portit NHL:ään avautuisivat, haluaa hän parantaa ja nopeuttaa pelikäsitystään. Kiekkokenttien ammattilaisuransa jälkeen Smith jatkaa psykologian opintojaan yliopistossa.

Lomillaan Matt Smith matkustaa Kanadaan tyttöystävänsä Kimin ja kahden kissansa, Cookien ja Smokeyn, luokse. Smith ilahtui kuullessaan, että Suomessakin voi televisiosta katsella Simpsoneita. Robin Williams ja Whoopie Goldberg ovat elokuvien katselua harrastavan Mattin lempinäyttelijöitä. Myös golf, tennis ja salilla käynti kuuluvat hänen harrastuksiinsa.

Smith kertoo olevansa kerrassaan ihastunut Suomeen. Parasta täällä ovat ystävälliset ihmiset, jotka kaikki hänen hämmästyksekseen puhuvat englantia. Matt on vakaasti päättänyt opetella suomen kieltä. "Kiitos" ja "näkemiin" löytyvät jo miehen sanavarastosta.

Ilveksen kannattajille Matt Smith lupaa, että joukkue pelaa hyvän kauden.

 

 

   

44

 

 

Pelipaikka: Puolustaja
Syntymäaika:
23.12.1976
Syntymäpaikka:
Kent, Englanti
Pituus:
199 cm
Paino:
98 kg
Maila:
Right
SM-Liiga yht:
55 ottelua, 4+5=9, 154 min
SM-Liiga play off yht:
9 ottelua, 0+0=0, 8 min

 

Haastattelut: 

 

xx.xx.xx
 

Uutiset:

 

Otsikon nimi
 

Ilves 2001-2002

 

Pelaajaluettelo


<< Edustusjoukkueen etusivu 2001-02

<< Edustusjoukkueen etusivu 2002-03