Ville Snellman

Kuva: Jouni Valkeeniemi
A-junioreissa viime kauden aloittanut nuori laitahyökkääjä murtautui viime kaudella Ilveksen SM-liigajoukkueen kokoonpanoon hieman ennen alkukauden tutkapariaan Jesse Niinimäkeä. Näyttöpaikan saatuaan Ville onnistui heti ensimmäisessä pelissään tekemään vaikutuksen niin valmennusjohtoon kuin faneihinkin. Snellman toi energisellä olemuksellaan - irtonaisella liikkeellä ja ennakkoluulottomilla otteillaan - kaukaloon rutkasti lisää vauhtia.
Tunnollisena harjoittelijana ja määrätietoisesti urallaan eteen päin pyrkivänä urheilijana tunnetulle Snellmanille on tarjolla paljon vastuuta tällä kaudella. Harjoitusotteluissa nuorukaista istutettiin tshekkivahvistusten Petr Valan ja Lubomir Korhonin rinnalle. Onnistuessaan kolmikko muodostaa todellisen vauhtivitjan, joka teettää hikisiä iltapuhteita SM-liigan puolustajille.
Oikealta ampuvalla Villellä on erinomainen, tarkka laukaus, jonka ansiosta hän on pöllytellyt verkkoja tiiviisti juniorisarjoissa. Nuori laituri esitti viime kaudella sniperin elkeitä jo SM-liigakaukaloissakin. Kylmäpäiset, rauhalliset suoritukset ratkaisupaikoissa toivat kiitosta vastuuvalmentaja Ari-Pekka Seliniltä. Snellman pelaa tilanteet loppuun asti, eikä arkaile kontakteja. Kiekollisena hän pyrkii useimmiten löytämään rakentavan ratkaisun sen sijaan, että vain roiskaisisi pelivälineen ränniin.
Pelikäsitys Snellmanilla ei luonnollisestikaan vielä ole kokeneiden huippumiesten tasolla, vaikka Ville ikäisekseen kypsä pelaaja onkin. Parannettavaa on myös jatkuvan hyvän peliotteen ylläpitämisessä. Kaikki ovet ovat kuitenkin Villelle avoinna, sillä taidon lisäksi hänellä riittää yritystä ja asennetta. Mikäli nuori mies jaksaa jatkaa työntekoa kovalla asenteella, voidaan läpimurtoa odottaa jo lähiaikoina.
Tilastot |
Runkosarja |
2000-01 Ilves Tampere SM-A |
43 19 + 19 = 38 30 min |
2001-02 Ilves Tampere SML
|
42 10 + 6 = 16 16 min
|
2001-02 Ilves Tampere SM-A |
17 16 + 10 = 26 14 min |
Playoffs |
2000-01 Ilves Tampere SML |
1 0 + 0 = 0 0 min |
2001-02 Ilves Tampere SML
|
3 1 + 0 = 1 0 min
|
|
Vasemmalta katsoen kausi, joukkue, sarja, ottelut, maalit, syötöt, pisteet ja rangaistusminuutit.
|
|
15

Pelipaikka:
Hyökkääjä
Syntymäaika:
26.11.1981
Syntymäpaikka:
Tampere
Pituus:
182
cm
Paino:
85
kg
Maila:
Right
SM-Liiga
yht:
42
ottelua,
10+6=16,
16
min
SM-Liiga
play
off
yht:
4
ottelua,
1+0=1,
0
min
|
| |
Haastattelut:
|
10.08.01
08.03.02
|
| |
Ilves
2002-2003
|
|
Pelaajaluettelo
|
|
|