Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Pelaajaesittelyt, Ilves 2001-2002

 

 

 
Arto Tukio

 

 

 


Kuva: Jouni Valkeeniemi

Arto "Tutka" Tukio on oiva esimerkki Ilveksen juniorityön tuloksista. Kuusivuotiaana hän veti ensi kertaa luistimet jalkaansa ja aloitti uransa jääkiekkoilijana Viinikan Ilveksessä. Siitä lähtien hän pelasi Ilveksen eri ikäkausijoukkueissa.

Tutka on kehittynyt nopeasti kovan harjoittelun myötä. Kaudella 1999-2000 vasta 18-vuotias Tutka pääsi pelaamaan jo 45 liigaottelua, ja paikka liigassa vakiintui. Viime kaudella otteet vain parantuivat ja Tukio keräsi runkosarjassa jo 15 tehopistettäkin. Kauden ehkä suurin kohokohta eli nuorten MM-kisat jäivät Tutkalta harmittavasti loukkaantumisen takia väliin. Jo edellisvuonna Tukio oli ollut nuorten kisoissa Suomen paras pistemies.

Tutkan urakehitys on huomattu myös NHL:ssä. NY Islanders varasi pakkilupauksen kesällä 2000 neljännellä kierroksella numerolla 101. Tutka itse yllättyi varauksen aikaisuudesta, ja kuvaili sitä mukavaksi piristysruiskeeksi. Sen kummempia ajatuksia Tutka ei omien sanojensa mukaan vielä NHL:lle uhraa, koska aihe ei vielä ole käytännössä ajankohtainen.

Jäällä Tukion vahvuuksia ovat sijoittuminen ja pelin lukeminen. Harjoituksissa hän keskittyy hiomaan luisteluaan ja lisäämään pelinopeuttaan. Pitkällä tähtäimellä hänen tulevaisuuden haaveissaan siintää NHL, mutta ennen sitä tavoitteena on muutama hyvä kausi kotimaassa. Tähänastisen uransa kohokohta hänellä on Saksassa voitettu 18-vuotiaiden maailmanmestaruus.

Arto asuu Koivistonkylässä, Nirvassa. Lapsesta asti Tutkan haaveammattina on ollut jääkiekkoilija, ja niinpä mieluisin kouluainekin oli liikunta. Matematiikan tunneilla hänellä puolestaan oli välillä vaikeuksia pysytellä hereillä.

Siviilissä Tutka on toistaiseksi poikamies. Naisihanteekseen hän nimeää Janina Frostellin. Tutkan suosikkinäyttelijä on Vesa-Matti Loiri, ja TV:n mieluisinta antia hänen mielestään on Salatut elämät. Paras Tutkan näkemä elokuva on ollut Nicholas Cagen tähdittämä Con Air. Tutkan vapaa-aika kuluu sohvalla löhöillen tai kaloja narraten. Suurin kalansaalis on ollut parikiloinen vonkale. Kalaa ei Tutkan lempiruokalistalta kuitenkaan löydy, vaan mieluiten hän näkee lautasellaan pippuripihvin ranskalaisilla.

Terveisinä faneille Tutka lähettää kutsun jäähallille pelejä katsomaan ja Ilvestä kannustamaan.

 

 

   

8

 

 

Pelipaikka: Puolustaja
Syntymäaika:
4.4.1981
Syntymäpaikka:
Tampere
Pituus:
178 cm
Paino:
80 kg
Maila:
Left
SM-Liiga yht:
85 ottelua, 7+11=18, 46 min
SM-Liiga play off yht:
10 ottelua, 2+1=3, 4 min

 

Haastattelut: 

 

xx.xx.xx
 

Uutiset:

 

Otsikon nimi
 

Ilves 2001-2002

 

Pelaajaluettelo


<< Edustusjoukkueen etusivu 2001-02

<< Edustusjoukkueen etusivu 2002-03