|
(15.3.2000) Viime kesänä julkistettiin päätös Finnforest-konsernin perustamisesta. Metsä Timber liitettiin osaksi konsernia. Rakennamme nyt yhdessä konsernin muiden yksiköiden kanssa Finnforestista uuden aikakauden yhtiön, kansainvälisen markkinajohtajan puun käytössä rakentamisessa. Yhdistyminen merkitsee monia hyviä uutisia Metsä Timberin asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Ensinnäkin, voimme tarjota koko Finnforestin laajan tuotevalikoiman. Saamme rahoitusta kilpailukykyämme parantaviin investointeihin, esimerkkinä Finnforestin hallituksen päätös joulukuussa merkittävästä 100 miljoonan markan investoinnista sahojen kehittämiseen. Vahvaan Finnforest-konserniin kuuluminen antaa muitakin hyötyjä raaka-ainehuollossa, logistiikassa ja ympäristöasioiden hoidossa. Voimme panostaa paremmin toiminnan kehittämiseen, tutkimukseen, tuotekehitykseen sekä asiakaspalveluun. Uusi vuosituhat alkaa Metsä Timberissä myös uusin ilmein. Otamme kevään aikana käyttöön uuden nimen, Finnforest-konsernin Saharyhmän. Parhain terveisin, FINNFOREST OYJ Saharyhmä Timo Pekkola |