Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Uutiset

 

 

 

Neljä ilvestä sai varauksen

(25.6.2001) Juhannusviikonloppu oli jääkiekollisesti jännityksen aikaa, kun NHL:n vuosittainen Draft-tilaisuus järjestettiin tällä kertaa Miamissa. Sunnuntaina päättynyt tilaisuus oli suurta juhlaa suomalaiselle kiekkoilulle, eikä vähiten myöskään Ilvekselle. Joukkueemme riveistä peräti neljä pelaajaa sai NHL-varauksen.

Lauantaina käytiin varauksen kolme ensimmäistä kierrosta ja kolmannella kierroksella numerolla 76 varauksen sai Oliver Setzinger. 83-syntyneen Oliverin varasi Nashville. Aivan varma en ole tilastoista, mutta Setzinger taitaa olla korkeimman varausnumeron saanut itävaltalaiskiekkoilija ja tulevaisuudessa mahdoillisesti taalaliigan ensimmäinen edustaja Itävallasta.

Sunnuntaina käytiin varauksen kierrokset 4-9. Nykyisten ilvesläisten varauksia saatiin odottaa loppupuolelle saakka, mutta kierroksella 4 legendaarinen Montreal varasi Ilves-kasvatti Martti Järventien, joka päättyneellä kaudella kiekkoili aina Suomen mestaruuteen saakka TPS:ssa. Seitsemännellä kierroksella Chicago Blackhawks varasi Teemu Jääskeläisen numerolla 205. Jääskeläinen kuuluu myös -83 ikäluokkaan.

Varaustilaisuuden loppuhetkillä viimeisellä kierroksella varauksen saivat myös Ivan Majesky ja Toni Dahlman. Slovakkipakki Majeskyn varasi Florida Panthers numerolla 267 ja viime kauden tulokas Dahlman pääsi Otawa Senatorsin listoille numerolla 286.

NHL-varaukset saattavat aiheuttaa aina poislähtijöitä seuran riveistä, mutta ennen kaikkea varaukset ovat palkintoja pelaajille vuosien uurastuksesta. Myös seuralle varaukset ja sitä kautta mahdollinen pääsy NHL:ään on ehdottomasti kunnianosoitus.

Mika Tommila

 

 

Uutisotsikot

 

Kaikki uutiset

 

 

 

 

 

 

Sivun alkuun