Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Uutiset

 

 

 

Selin ja Pajuoja Ilveksen ensi kauden valmentajat

 

 

(20.02.2002) Ilves-Hockey Oy on tehnyt kauden 2002 - 03 kattavan jatkosopimuksen nykyisen valmennuskaksikon Ari-Pekka Selinin (38) ja Juha Pajuojan (34) kanssa.

 

Jatkosopimus on ollut vireillä jo pidempään, ja neuvottelut vietiin olympiatauolla loppuun ennen kuin SM-liigan kevätkierrokset käynnistyvät. Valmennuskaksikon työhön ollaan oltu tyytyväisiä. Molemmat ovat näyttäneet, että he pystyvät tekemään erittäin vahvan työpanoksen joukkueen eteen ja että venymiskykyä sekä henkistä kanttia löytyy tiukoissakin paikoissa. Kuluvan kauden pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan ensi kauden joukkuetta ja luoda tämän kauden valmennustyölle jatkuvuutta.

 

Juha Pajuoja on nimitetty lisäksi Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Ilves-Hockeyssä nähdään myönteisenä asiana, että Juha Pajuojan valmennustaitoa pystytään hyödyntämään myös tällä sektorilla.

 

Tämän kevään osalta Ilves-Hockeyn tavoitteet ovat edelleen playoff-peleihin pääsyssä ja sitä kautta mahdollisimman hyvässä lopputuloksessa. Ennen taukoa tehdyt pelaajavaihdokset antoivat piristysruiskeen joukkueelle. Uusien pelaajien myötä saatiin lisää maalintekotaitoa ja puolustukseen vahvuutta. Mutta toisaalta myös muu joukkue osoitti, että rahkeita löytyy tiukempaan taistoon jäljellä olevista pisteistä. Taukoa edeltäneet voitetut pelit antoivat jo kaivattua itseluottamusta, ja harjoittelu on jatkunut tauolla erittäin myönteisissä merkeissä.

Ilves-Hockey Oy

 

 

 

 

Uutisotsikot

 

Kaikki uutiset

 

 

 

 

 

 

Sivun alkuun