Poika Kotiin PK Oy

 

 

 

 Uutiset

 

 

 

Jukka-Pekka Annala Ilveksen uusi kakkosvalmentaja

(25.10.2002) Tampereen Ilveksen liigajoukkueen uusi kakkosvalmentaja on Tampereella vuonna 1967 syntynyt Jukka-Pekka Annala.

Ilveksen juniorikoulun aina A-junioreihin asti käynyt Annala on viimeiset neljä vuotta ollut Jääkiekkoliiton palveluksessa vuonna 1984 syntyneiden maajoukkueen valmentajana. Sitä ennen hän oli vuoden vuonna -83 syntyneiden maajoukkueen valmentajana.

Valmennuskokemusta Annalalla on lisäksi vuosilta 1994-97 Kokkolan Hermeksestä, missä hän valmensi vuoden A-junioreja ja kaksi vuotta edustusjoukkuetta. Annala on myös toiminut aktiivisesti kouluttajana Jääkiekkoliiton valmentajakursseilla.

Peliurallaan Jukka-Pekka Annala poikkesi jo A-juniori-ikäisenä Joensuun Kiekko-Pojissa, kun suoritti asepalvelustaan. Turussa opiskellessaan Annala pelasi kaksi kautta Salo HT:ssä II ja I divisioonassa sekä 3 1/2 kautta TuTossa I divisioonassa. Myös Kokkolan Hermeksen divisioonajoukkueessa Annala pelasi 1 1/2 kautta ennen valmentajauran aloittamista.

- Tämä on aivan loistava juttu. Pääsee seuraan, josta itse on aikanaan saanut kiekko-oppinsa ja samalla Teijo Räsäsen kaltaisen kokeneen liigavalmentajan kanssa yhteistyöhön. Tässä on todella hieno haaste, kuvailee Jukka-Pekka Annala tuntemuksiaan.

Koska Annala itse aikanaan on pelannut pakkina, lankeaa hänelle luonnostaan puolustajien peluuttaminen.

- Yhteistyö pelaajien kanssa on erittäin tärkeää. Toivottavasti löydämme sellaisen rennon meiningin tehdä työtä pelaajien kanssa. Ensimmäiseksi täytyy paneutua siihen, miten saamme kipsin murretuksi joukkueesta, arvioi Annala tulevaa työsarkaansa.

Ilves-Hockey Oy

 

 

 

 

 

Kaikki uutiset

 

 

 

 

 

 

Sivun alkuun